Pokeria, kulttuurifiestaa ja näköaloja

Perjantaina pistettiin pitkästä aikaa bilevaihde silmään kun luvassa oli suomalais-kanadalainen laiton pokeriturnaus iltamyöhään. Päivemmällä käytiin katselemassa vähän yliopiston lähistön maisemia ja tutustumassa jälleen yhteen intialaiseen ravintolaan ja sit käytiin vielä läheisessä Tescossa (kyllä, niitä on perkule täälläkin). Tämän kerroin siksi että sieltä Tescosta löytyi myös viinakauppa-osio ja sieltä löytyi pullo paikallisen tai muuten vain hämyisen näköistä tequilaa. Etiketissä luki Tequila, mutta se oli viskin tapaan ruskean väristä, se haisi rommin ja votkan sekoitukselle ja maistui... noh, ei ainakaan tequilalle. Oma arvioni siitä oli että se on jotain tequilan tapaista, mutta ei lähellekään. Pokeri-illan aikana siitä nollaseiskan putelista meni reippa puolet, vaikutus oli ihan kuten kaikella viunalla yleensäkin ja näkö ei lähtenyt, joten hyvä näin. Tosin ei sen litkun turvallisuudesta tarvinnutkaan olla huolissaan kun se on kuitenkin ostettu ihan kunnon kaupasta eikä mistään katumarketista....

Pokeri-ilta oli kyllä tosi jees, on mukavaa hengailla sellaisten ihmisten kanssa, joilla on huumorintaju ja hyvä meininki tallessa. Kyllähän ihmisiin tulee täällä tutustuttua ihan väkisinkin, mutta vasta pienessä pöhnässä se juttu alkaa luistamaan ja ihmiset muuttuvat avoimemmiksi. Meillä oli pöydässä PPTn eli Penang Poker Tourin voittajalle palkintopokaaliksi tarkoitettu slerban muotoinen puinen tuhkakuppi, joka tosin ei kelvannut voittajille. Rahat saivat sentään pitää, kaksi kierrosta mätettiin ja molemmilla kerroilla potti oli noin seitsemän euroa noin seitsemältä pelaajalta yhteensä. Itsellä ei tällä kertaa käynyt mäihää tärkeissä paikoissa, joten voitto jäi saamatta, mutta kokemus pelistä oli hyödyksi kun osalla ei sitä kokemusta ollut ja humalatila hieman vaikeutti eräiden henkilöiden pelaamista melko lailla merkittävästi. Toisten kommelluksille on ihan mukava naureskella vierestä ja joskus siitä saa hyvää kuva- ja videomateriaaliakin. Ei siitä sen enempää, sellaista matskua ei näille sivuille ole tulossa, sentään.

Pokerin jälkeinen lauantaipäivä menikin sit pienessä vapinassa, mutta onneksi ei ollut paha. Alakerran ravintola oli suljettu, joten tilasimme eineksemme Pizza Hutista. Taas kerran sai tuntea itsensä ihan siaksi, tilasin nimittäin kaksi pizzaa! Noh, oikeutettuahan se oli, oli sellainen tarjous missä sai toisen kaupan päälle ja sen toisen söin sitten myöhemmin illalla ja seuraavana päivänä loppuun.

Kun oltiin nysvätty kämpillä kiitettävä määrä, kello olikin niin paljon että isäntäpariskunta lähti yliopistolle valmistelemaan illan Cultural Fiesta -settiä ja itse jäin tekemään toimittajan hommia kämpille vielä tunniksi. Illemmalla sitten lähdettiin suomalaisporukalla sinne fiestaan ja hyvä että mentiinkin porukalla, itse en olisi ikimaailmassa osannut yksin oikeaan paikkaan siellä megalomaanisella koulun alueella. Itse fiesta oli mahtavaa settiä, vaikka olikin vain yleisössä istumista ja esityksiä. Niitä settejä oli vähän joka maasta, Intia, Malesia, Kiina, Japani, Jordania, Indonesia... what have you.... Suomi ei ollut listoilla, ehkä onneksi, ei kukaan halua mitään joikhausta tai kansantanhuja katsellakaan. Tosin ei olisi voinut mennä enää oudommaksi kuin Jordanian gay-tanssi, jossa miehet pitivät toisiaan kädestä kiinni ja joukon ensimmäinen heilutteli jotain saatanan keppiä kädessään... noh, kulttuuriasioita kulttuuriasioita, ei vaan oikein pysy ymmärryskyky kaikessa tuossa enää mukana. Arabit ja sinne päin sijoittuvat olivat muutenkin kovia tanssimaan. Miehet siis, naisten täytyy varmaankin pysyä visusti paikallaan ja säilyttää kasvonsa loppuun asti, luulisin. Jordanian esitys parani loppua kohti, sinne lavalle tuli joku sen yliopiston opettajista, veikkaan, mukanaan pari pientä lasta ja siellä se pikkupoika otti sen kepin sen äijän kädestä ja johti joukkoa pienen hetken. Tanssiesitykset olivat muutenkin aika surkeita, poislukien ensimmäinen esitys, jossa oli naisia kaikista kulttuureista ja sitä showta oli oikein harjoiteltu kunnolla, se näkyi liikkeistä ja koreografiasta. Kiinan show oli mahtava, paukuttivat miehissä sotarumpuja ja niillä erilaisia rytmityksiä ja settejä. Pistän videopätkää näytille jossain välissä ehkä, kiina nyt ainakin pitää näyttää. Japanin esitys oli valitettavan urpo, ensin joku jonglöörasi kolmella pallolla (ooh...) ja sitten oli joku hyrrä narun päällä -tyylinen setti. Viimeisenä jabskit esittivät sitten vielä kalastajan tanssin, jossa soi taustalla yksi versio suositusta enka-kappaleesta Zundoko no Sooran-bushi, muistaakseni. Thaimaan esityksessä oli tietysti Muay Thai, ei siellä muuta ylpeiltävää oikein taida ollakaan. Lopuksi vielä neljän mantereen (Australia, Iran, Amerikka, Malesia....?) bändi esitti meille muutaman ikivihreän, oli mukava nähdä miten kokemattomat muusikonrentut pistävät parastaan ja onnistuvat vielä kohtalaisen hyvin, propsit siitä. Indonesian esityksestä mainittakoon vielä sen verran että alkavatko nekin perkeleet valloittamaan maailmaa pikkuhiljaa väkimäärällään. Tuolla esityksessä niitä oli lavalla useita kymmeniä ja ne esittivät jonkun ihan mitäänsanomattoman laulun ja vähän tanssia, mutta silti yleisössä porukka kirkui suosiotaan niin että alkoi suorastaan päätä särkemään allekirjoittaneella. On se jumalauta kun aasialaisten pitäis olla chilliä ja matalaprofiilista kansaa, ei pidä kyllä yhtään paikkaansa ainakaan näissä tapauksissa. Kaduillakin porukka karjuu toisillensa kaikenlaista ja se alkaa aina välillä hämäämään ja ärsyttämään suomalaista jäämiestä. Rauhoittukaa välillä älkääkä häslätkö koko aikaa. Toivottavasti Japani olis sitä mitä odotan, muuten tässä alkaa mennä toivo. Kaikkinensa oli kuitenkin siis tosi mukava ilta ja hyvät esitykset, ottaen huomioon että ne oli vain opiskelijoita esittelemässä omaan maansa kulttuuria ja taisi kaikilta jäädä harjoittelu melko vähiin noiden esitysten osalta, ainakin suomalaisilta jotka oli jossain jutuissa jotenkin mukana. Esitysten jälkeen suorilta kämpille ja aika pian nukkumaan, turha pidentää iltaa suotta.

Fiestan jälkeen sunnuntai oli taas sellainen jäähdyttelypäivä, kävin itse kääntymässä jälleen tuolla Komtarin seudulla ja tein siellä vähän ostoksia. Kävin kiusaamassa yhdessä videoliikkeessä henkilökuntaa kun kyselin että "is your manager here?" ja kaikki veti ihan lukkoon kun luulivat että haluan valittaa tai jotain muuta pahaa. Seuraavaksi kysyin että olisiko mahdollista saada haastattelua videoliikkeen toiminnasta ja taas henkilökunta meni ihan tilttiin kun ei niillä ole kykyä eikä valtuuksia vastata mihinkään kysymyksiin. Sain kuitenkin sähköpostiosoitteen, johon pistän tykitystä sitten jossain vaiheessa ja toivon että saan muutaman vastauksen kysymyksiini. Tutkivaa journalismia, totta totisesti, tahdon kokeilla, saisinko jonkun selvyyden siihen, miksi täällä on niin halpaa, niin hyvä tarjonta ja niin uudet tuotteet. Osittain sain itse vastattua kysymyksiin kun ostin yhden lätyn sieltä ja koeajettiin sitä tuossa meidän kämpillä olevassa dvd-soittimessa. Yllätyin siitä, että kuvanlaatu näytti ainakin telkkarissa kohtuullisen hyvältä. Tekstitykset sen sijaan oli tehty varmaan aika amatööripohjalta, mutta mitäpä sitä voisikaan odottaa täälläpäin....

Maanantaina mentiin sitten pienelle kierrokselle, käytiin suomalaiskolmikolla Kek Lok Sin temppelissä pällistelemässä ja sitten kavuttiin Penang Hillille katselemaan vähän näköaloja. Lähdimme matkaan silleen alkuillasta, koska pimeällä sieltä kukkulalta on kuulemma aika komeat näkymät... Alkureissu ei sujunut kovin hyvin, kun pääsimme temppelille, alkoi satamaan vettä. Kiersimme temppelillä vähän aikaa ja sitten alkoivat kiinalaiset sotarummut soida sen merkiksi että painukaa turistit helvettiin, paikka suljetaan. Vielä erikseen joku kiinalainen munkki tuli meitä hätistelemään sieltä. Ei meinattu enää löytää ulos kun ovia oli suljettu, lisäsi asteen jännitystä mukaan peliin. Temppeliltä lähdimme sitten kävelemään vuoristoa kohti, sateessa tottakai. Kävelymatka oli kohtalaisen pitkä, mutta pääsimme perille hieman kastuneina. Siinä sitten ostimme lipun seuraavaan "junaan" joka lähti puskemaan ylös kohti kukkulaa. Penang Hill yllätti kyllä positiivisesti, oli upeat näkymät siellä noin 750 metrin korkeudessa. Emme tajunneet heti että kun juna pysähtyi, emme olleet huipulla, vaan ainoastaan piti vaihtaa raidetta ja junaa ja matka jatkui taas. Pysähdyimme siihen väliasemalle ja aloimme ottamaan hulluna valokuvia ja taivastelimme kuinka upeat näkymät on, eikä oltu vielä kuin puolimatkassa... typerät turistit...

Huipulta näkymät olikin sitten aivan käsittämättömät. Mitkään valokuvat ei tee oikeutta sille näylle mitä itse pääsi patsastelemaan siellä. Siellä ylhäällä oli myös mukavan viileä ja raikas ilma. Korvasi kaiken alkuhäslingin ja sheissen aika mukavasti tuo viimeinen bueno setti. Menimme sinne mäelle just hyvään aikaan, näimme täysin valoisan näkymän kukkulalta alas, samoin pienen hämärryksen ja lopulta täysin pimeän kaupungin helminauhamaisen komeat valot.

Seuraavana päivänä lähdettiin jälleen samalla kokoonpanolla katselemaan lisää Penangia, vuorossa Gurney ja sellainen ostosparatiisipaikka siellä. Olihan siellä kaikenlaista, itselle tarttui mukaan ihan kunnon polarisoivat arskat, hintaa oli peräti 16 euroa, mutta Suomessa ne maksais varmaan satasen pintaan halvimmillaan.... Käytiin lisäksi syömässä mahtavassa länkkäripaikassa, itse vedin kunnon tortillamätöt, aina mukavaa kun saa kunnon ruokaa ja hyvää vaihtelua riisidisheille... Valitettavasti hintakin oli sen mukainen, jättimäinen tortillasetti, loppumaton määrä nachoja ja pohjaton lasillinen vanilla-cokee maksoi yhteensä noin kymmenen euroa. Vararikko koittaa jos tälleen syö joka päivä.

Gurneyn jälkeen lähdettiin vielä Batu Ferringhille ihastelemaan night markettia. Mentiin paikalle silleen aika sopivasti alkuillasta kun oli tullut pimeä. Siellä oli kojua vieri vieressä ja valojen kajo oli jälleen aika mahtava. Jopa riksat oli tuunattu valoilla aika komean näköiseksi. Itselle ei tarttunut tällä kertaa mitään mukaan, mutta tuollaiseen paikkaan pitäis päästä tekemään tuliaisostokset. Pitkän päivän jälkeen saavuimme jälleen kämpille ihan rättiväsyneinä.

Nyt onkin sitten vuorossa enää yksi päivä sellaista mukavaa rauhoittelua ja levyttelyä ja sitten voikin lähteä ihan hyvillä mielin kohti Borneon saarta ja Kota Kinabalua. Siellä vois oikeasti käydä katsomassa, minkälaista kiipeämismahdollisuutta Mt. Kinabalulle on olemassa. Olen varannut sille saarelle viikon aikaa, joten siinä vuorenvalloituksen ohessa aion ihan tosissani käydä Bruneissa katsastelemassa meininkiä pariksi päiväksi. Myös Indonesiat ja Filippiinit oli mielessä tietyllä tavalla, mutta yhteen reissuun on mahdotonta alkaa änkemään maita maiden perään, sehän menis jo ihan suorittamisen puolelle. Toisella kertaa sitten, ehkä seuraavalla reissulla otan tavoitteeksi päästä Australiaan ilman pitkiä lentomatkoja tai jotain.... Mutta turha miettiä tulevaa, täytyy nyt ensin elää tätä reissua ja nauttia lisää kulttuuri-overdosea ja valmistella itseään tuleviinkin koitoksiin. Palaamme jälleen.

- Sulttaani -