Sayonara Singapura, welcome Johor Batur

Seuraavat päivät Singaporessa oli ja meni, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa oikeastaan. Vaihdoin sieltä murjusta takaisin vanhaan kunnon Prince of Wales -settiin ja huomasin että pelleilyni vuoksi menetin lähes viisi euroa yöpymiskustannuksissa! Jos vielä palataan vanhaan paikkaan MacKenzie-streetille niin tuli vielä sellainen juttu mieleen, että jos olen mainostanut että kiinaa puhuvien puheesta on hankala saada poimittua irtonaisiakaan sanoja... arvatkaa kuinka helvetin vaikeeta se on kun ne kiinalaiset on vielä vammaisia ja se vaikuttaa niiden puheeseen! Jösses, ymmärtämättömyys 100++ mutta onneksi elekieli toimii joten kuten.

Singapore oli kyllä hieno ja erikoinen paikka jne, mutta ei oikein tuntunut omalta mestalta. Liian "eurooppalainen" ja liian kallis. Kaikki autenttisuus häviää kun porukka osaakin puhua englantia hyvin ja mestoilla on yhtä paljon länkkäreitä kuin itäreitäkin, paitsi Little Indiassa, joka oli täysin solkenaan täynnä Rahideja, jotka puhui hauskalla aksentilla englantia ja kuuntelivat sitä omaa India-poppiaan kadun kulmassa ja söivät vain niissä omissa paikoissansa kaikki riisit ja tulikuumat curry-kastikkeet käsin.

Yhden jutun voin vielä lämpimikseni heittää sunnuntaista... menin tuonne lähellä olevan Sim Lim -towerin viereen Sim Lim Squarelle, joka oli eräänlainen nähtävyys sikäli että siellä on kerroskaupalla pelkästään elektroniikkatuotteita tarjolla. Aikamoinen datahelvetti kyllä... Kävin siellä ärsyttämässä yhtä kauppiasta kun katselin uteliaana videokameraan uutta akkua ja se tuli myyntimiehenä tietysti heti siihen ja alkoi hieromaan kauppaa, näytti akkua, mainosti sen aitoutta, lupasi vuoden takuun ja kaikki hommat ok... hintaa oli sata euroa ja sanoin heti että ei mitään toivoa. Sit se putos yhdeksään kymppiin ja olin tekemässä lähtöä, en tarvi uutta akkua ja jos tarvin niin en minä sitä singaporesta osta, yhtä riskialtista se on kuin ostaa Malesiasta ja hinta on varmaan tuplasti kalliimpi kuitenkin... siinä sit huomas samalla tän aasialaisen tinkimiskulttuurin syvimmän luonteen... Olin pakkaamassa laukkuani niin hinta putos, kahdeksankymmentä euroa (eli siis 160 dollaria) ja vielä vihon viimeinen "I am not making any profit with this, but... 140 dollars! Sit kun sanoin että sorry, ei käy niin se sälli näytti todella turhautuneelta ja tuhisi vaan vihaisena että ei sitten saatana. Taitaa olla enemmän poikkeus kuin sääntö että kun vankkaan tinkimisvauhtiin on päästy niin kaupatkin pitäis sit syntyä. Jos ei synny kauppoja niin ne on ihan k**pä otsassa sen jälkeen, täytyy pitää varansa etteivät ala väkivaltaiseksi... näin siis meillä, epätoivoisia kauppamiehiä on. Muistakaa että jos jotain ootte hakemassa niin ottakaa vaan se asenne että ette te tarvi sitä oikeasti ettekä välitä vaikka kauppoja ei synnykään. Vihonviimeinen ässä hihassa on tietysti pois lähteminen siitä tilanteesta, perästä kuuluu halvempaa hintaa melko varmasti. Heh heh, raukkaparat... =)

Näin maanantaina lähdin sitten metsästämään sitä Brunein embassyä täältä ja löysinkin sen... odotin sellaista toimistorakennusta mitä kaikilla muillakin valtioilla on aina joka paikassa (paitsi jenkeillä) mutta JUMANKAUTA mikä pytinki, se vei kadun numeroinnistakin varmaan sata numeroa (no ehkä käytännössä paperilla vain kaksi, mutta kokonsa puolesta reilusti enemmän....). En enää aliarvioi Brunein rikkautta ja suhteita muihin maihin. Menin sit portille aseistettujen herrasmiesten jutulle ja kyselin että pääsiskö sisään. En päässyt. Kysyin että olisko mitään mahkua päästä sisään, antoivat numeron ja sanoivat että soita ja koita kysyä lupa. Just hienosti olivat aloittaneet 3-tuntisen lounastaukonsa reilusti etuajassa joten enhän minä yhteyttä saanut... noh, elämä on kuin Lucasartsin seikkailupeleissä, en minä turhaa reissua tehnyt, vaan sain sieltä sen puhelinnumeron, josta voi kysellä lisää. Jotain pientä hajua sain myös sähköpostista, vaikka mitään varsinaista osoitetta en vielä tiedäkään. Toiveikkain mielin jatkossa tämän asian kanssa.... Tiesin jo etukäteen että netistä ei asiaan löydä tietoa, joten asiat on aina pakko hoitaa vaikeimman kautta.

Pienestä epäonnistumisesta huolimatta lähdin hymy suupielissä takaisin hostellilleni päin, olin chekkautunut pihalle sieltä ja jättänyt rinkkani säilytykseen, ei kun hakemaan se ja pois kaupungista, pois maasta. Arvatkaa mitä odotti pihalla kun pääsin metrotunnelista ulos... lisää sadetta! Kävelin vielä tihkusateessa lähimpään postitoimistoon ja pistin pari korttia matkaan, sit kävelin takaisin päin ja sade vain yltyi. En päässyt ihan perille asti kun luvassa oli taas kunnon squall ja siinä kastui Jani ja kaikki muukin ihan täysin. Pääsin hostellille asti suht ehjänä ja lainasin sieltä sontsaa ja kävin syömässä lähimmässä intialaisessa oikein herkkuaterian kahdella eurolla, ne ei onneksi osaa, tai tohdi, riistää ihmistä ruoalla. Syötyäni näin että sade oli laantunut, äkkiä hakeen rinkka ja bussipysäkille! Ei ehtinyt, kerkesin vain noutamaan rinkkani ja sitten ovesta ulos ja taas oli täysi rähinä päällä..noh, en jaksanut jäädä seisomaan suojiin vaan lähdin ilman sateenvarjoa juoksemaan katokselta toiselle. Bussipysäkille päästyäni olin jälleen kuin uitettu koira ja pian bussikin tuli. Matka Johor Baturiin asti maksoi hurjan euron verran, ei paha hinta kolmen tunnin matkasta (mukana raja- ja tullimuodollisuudet ja ruuhkaa...). Jälleen oli, yllätys, ilmastointi täysillä, joten jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja.... RUMPUJEN PÄRINÄÄ... Kaivoin ensimmäistä kertaa reissun aikana TAKIN esille rinkasta, oli niin perkeleen kylmä märissä vaatteissa ja 10 asteen bussissa :) Vähän tuntui naurettavalta että tämän lähemmäs päiväntasaajaa en mene ja juuri täällä joutuu ottamaan takin käyttöön.... noh, ei siinä, porukka muuten jälleen katsoi hyvin pitkään kun pistin takin päälle, ettekö te perkeleet ole ennen nähnyt palelevaa finskiä. Bussimatka meni sitten ihan mukavasti lämpöä hakiessa ja maisemia katsellessa, pian oltiin Singaporen immigrationissa ja sieltä taas porteista läpi ja takaisin bussiin... Näillä oli muuten kumma tapa ääntää kaikkien nimet kun ne katsoivat passia, ikään kuin kysyen että oletko sinä tämä henkilö. Tsani Peteri? Yes yes. Jos vielä yhden rajaerikoisuuden kerron niin siellä oli paljon kylttejä, joissa kehoitettiin singaporelaisia autoja tankkaamaan autoonsa 3/4 tankillista menovettä, yrittävät ilmeisesti kontrolloida ettei porukka ruuhkauta siltaa ja käy hakemassa Malesiasta törkyhalpaa valopetroolia. Aika ketkua, jos ei ole reilusti bensaa tankissa, vähän yli puolet ei edes riitä, niin sakkoa napsahtaa viisi sataa dollaria! Aikamoista natsimeininkiä, täällä ei kyllä rikota lakeja, ei ihme että crime rate on LOW. Toisaalta tykkään tästä meiningistä, mutta se on viety liiallisuuksiin. Sen sijaan esimerkiksi absoluuttinen huumepolitiikka on mielestäni loistojuttu, ei mitään vankilaa tai sakkoja, pää poikki narkkareilta saatana, that is my opinion.

Johor Baturin asemalle asti kun päästiin niin repesin taas näiden loistavalle ingrishille aika totaalisesti: Kuarantine, Imigresen and Kastoms. Eli siis jos joku ei osaa vääntää niin quarantine, immigration ja customs. Heh.... Matkailijan kokemus näkyi siinä, että en rynnännyt heti passiani näyttämään kun luukut tuli eteen, vaan osasin kiertää sen pöydän tykö, missä maihintulokortteja täytetään. Täytin omani, myös lähtöpuolen jo valmiiksi, ja sitten kaikki menikin taas kuin tanssi. Multa kysyttiin sitten siinä hetken päästä että oliko tiukka tullikontrolli. Mikä hemmetin tullikontrolli? Eikös se ole vasta edessäpäin kohta? Ilmeisesti olin kävellyt vaan siitä tarkistuspöytien keskeltä takki auki ja rinkka roikkuen ohitse, eikä kukaan ollut vaivautunut pysäyttämään jotta olis saanut rinkan pöydälle ja kuulustelut käyntiin. Noh, parempi näin, välillä pääsee helpommallakin.... marssin sit lähimpään turistineuvontaan ja pummasin sieltä pari karttaa, JB:n printatun ja Malesian suurimpien kaupunkien jättikartan sekä sain vielä kaupan päälle tommoisen kirjasen, jossa on kaikkien halpojen majatalojen tiedot ja hinnat! Luksusta, that´s a keeper. Kerrankin kannatti käydä turistineuvonnassa. Sain myös kysyttyä, että juna-asema on ihan lähellä ja kävinkin sitten siellä katselemassa että olisko tänään vielä yöjunaa Kuala Lumpuriin vai pitäiskö käydä Melakassa vai mihin sitä menis... juna-asemalla homma oli niin sekavaa ja tiskin takana oli niin pässiä porukkaa, että otin rinkkani ja lähdin vain kävelemään katua pitkin. Matkan varrella oli yksi jos toinenkin matkatoimisto tyrkyttämässä linja-autojaan ja muita spesiaalejaan. Näiden rivistä viimeiseen pysähdyin ja hieroin itselleni ihan hyvän diilin Melakaan bussilla, maksoi viisi euroa ja lähtö seuraavana aamuna, vietetään siis yksi yö täällä JB:ssäkin, vaikka en ole kuullut hirveästi hyvää tästä paikasta... noh, eiköhän täällä pärjää, nyrkki taskuun ja hymyä huuleen, saa tulla koittaan jotain hassua jos uskaltaa =) (tähän mennessä ei ole kyllä mitään ongelmia tai suurempia tilanteita ollut, mitä nyt pari kertaa joku koittaa ottaa olkapäästä kiinni puolitoverilliseen tyyliin, mutta en anna niille edes sitä mahdollisuutta. Samoin jos joku ottaa kädestä kiinni niin se ote irtoaa aika nopeasti, ensin ystävällisesti ja jos se joskus toistuu niin vähemmän ystävällisesti)

Katselin sitä halpojen hotellien kirjasta ja huomasin että halvat on tuolla vähän kauempana, mutta kun olin sopinut aamuksi kyydin niin en halunnut lähteä ihan helketin kuuseen, joten tulin katselemaan tästä lähistöltä vähän mestoja. Ensin astuin sellaiseen Dragon Inniin, sieltä kysyttiin, että would you like a room, vilkaisin sivulle hintataulukkoa, joka lähti 80 ringitistä ylöspäin ja en edes sanonut mitään, lähdin pois ikään kuin hinnaston pelottamana. Seuraavaksi menin tämmöiseen Meldrum-hotelliin, joka oli fänsyn näköinen, mutta testasin silti kepillä jäätä... ja osui! Sieltä löytyi Double-decker dorm room 30RM per yö eli kuutisen euroa. Kelpaa, varsinkin kun on näin pramea paikka mitä tämä on. Joutuu parin henkilön kanssa jakaan huoneen ja vessa on tuolla naapuriovessa, mutta näihin on jo totuttu täällä reissatessa. Mahtavaa, se mun ultimate-säästövalinta olis ollut Lion-hotelli tuolla jonkin matkan päässä, mutta sekin olis ollut 25RM, joten siinä ei olis paljoa säästänyt. Tervetuloa takaisin halpojen hintojen maailmaan! Jes!

Siinä sit kun sain rauhoiteltua hommat kuntoon, lähdin pienelle kierrokselle ja ensivaikutelma oli oikein miellyttävä. Asetuin ilmeisesti tämmöiselle ostos-kävely-mikälie-kadulle, jossa on kaiken maailman kojua ja ruokalaa ja koijaria parin sadan metrin pätkällä. Taas pääsi kuulemaan sitä ah niin ihanaa "sir, how about an indian haircut sir?" ja "make a nice a suit for cheap a price, just for you sir". Kävelin siinä sit pari korttelia läpi ja havaitsin että siellä on otettu tosissaan se rikollisuusasia, joka tuota kaupunkia on ilmeisesti jonkin aikaa kalvanut. Poliiseja ja vartijoita on joka paikassa, sen huomasin jo tullessa siellä immigration-keskuksessa, mutta luulin että ne on vaan sitä varten kun se on rajapaikka... kyllä niitä on täällä joka nurkassa, ainakin antaa tietyn verran varmuutta lisää liikkumiseen ja touhuihin. Kävin sit lenkin päätteeksi syömässä jälleen kiinalaistyylisessä paikassa nuudelisopan, jossa oli jotain elintarviketta x. Yritin huonolla kiinallani tilata kanasoppaa, mutta sanoivat huonolla englannilla takaisin että ei ole kanaa, on vain O****... en tiedä mitä se oli, ei se octopyssyä tarkoittanut, mutta jotain lihan ja kalan sekoitusta se kai oli, kai. Jotain siellä pienen taikinanyytin sisällä oli... =) Soppa oli jälleen helvetin hyvää, muodostunut mun ehdottomaksi lemppariksi täällä päin, siis Aasiassa. Sopat on olleet aina hyviä joka paikassa, ja tuntuu että varsinkin Malesiassa ne paranee vaan, toivottavasti tämä tietää hyvää Kiinaa varten, koska ne on kiinalaistyylisiä olleet missä parhaat on särvitty... Japani tiedetäänkin jo, siellä tulen myös ryystämään autuaan mahtavaa ja joskus jättimäisen kokoista raamenia litratolkulla.

Mut ei tässä hittojakaan, taidan hipsiä tästä yöpuulle, huomenna sit aamummalla lähtö Melakaan, täytyy kai käydä vähän rannalla makoilemassa ehkä vielä ennen lähtöä itäiselle kulttuurimatkalle ensin Vietnamiin ja sitten Itä-Aasiaan. Alkaa tropiikit oleen pikkuhiljaa tässä. Oikeastaan jää vähän haikea olo kun sen tolleen sanoo. Noh, c´est la vie vai miten se menikään.


- Yan Ka Yua Su Ri Ne -
眼 卡 与 苏 日呢
( eikä ole sitten lähelläkään oikein, kunhan pelleilen vaan tietokoneen kyvyllä kirjoittaa kiinaa... jos merkit ei näy niin vika on teidän koneissa =)