Lentokenttäextra

Lentokentillä pelleily on tullut jo niin valitettavan tutuksi että järjestin itselleni hieman yllätysohjelmaa. Valitettavasti tämä oli tahaton järkkäys, mutta ainakin sain hien pintaan ja sykkeen korkealle, pitkästä aikaa. Oh the rush! Here´s what happened:

Lähdin lentokentälle silleen mukavasti klo 13 pinnassa kun lento oli merkitty lähteväksi klo 17. Bussi Sentralilta jälleen LCCT:lle ja heti ensimmäisenä kauhee juoksu vessaan, joskus tunninkin ajomatka on liikaa jos ajoittaa rakkonsa väärin. Helpotuksen jälkeen paukkasin jo tutun mäkkärin pöytään lataamaan tietokonetta ja katsastamassa netissä päin asioita ennen lähtöä. Tämän jälkeen kävin hakemassa poliisitädeiltä rinkkani pois, sekin onnistui yllättäen ilman suurempia ristiriitoja, vaikka siellä kolmen naisen voimissa etsittiinkin sitä, löytyi kuitenkin. Seuraavaksi paukkasin hetkeksi läheiselle penkille sämpläämään tavaroita, jotta ei tule ongelmia turvatarkastuksessa. Olin todella fiksu kaveri ja siirsin nesteet rinkkaan jotta niistä ei urputeta turviksessa... kaikki kunnossa? Sitten vaan check-in ja rinkka ruumaan ja itse passitarkistuksen läpi turvatarkastukseen.

Jätkät pysäytti mut siellä ja sanoi että reput auki, molemmat, välittömästi. Ensin avasin toisen ja kun kurkkasin sitä läpivalaisukuvaa äijän monitorista, tajusin heti että ei helvetti, mulla oli jäänyt Leatherman tuonne repun pohjalle, se siellä kirkkaanpunaisena kirkui läpivalaisukuvassa. Äijä kyseli vähän aikaa ja sanoi että tätä ei voi viedä käsimatkatavaroissa, mutta voit käydä viemässä reppusi chekattavaksi ruumaan jos haluat. Pohdin hetken ja sanoin että ei tarvi viedä, saat pitää leathermanin. Sydäntä särki kun se on kuitenkin niin vahva kamu ollut sekä reissussa että muutenkin, jo yli kymmenen vuotta muuten!

Seuraava reppu auki... voi vitalis, olihan sielläkin metallitavaraa, tuliaisiksi tarkoitettua eikä millään tavalla vaarallista, mutta silti takavarikointilistalle kuulutettua tavaraa käsimatkatavaroiden joukossa. Äijä sanoi että nämäkin pitää konfiskoida. Siihen karjaisin natsimaisen jyrkästi NEIN! (tai elokuvatyyliin NOOOOO!) ja sanoin että luovutan, vien toisen repuistani check-inniin jotta saan pelastettua tavarat. En minä nyt huutamaan alkanut, eikö oliskin hauskaa jos ihmiset käyttäytyisivät kuin elokuvissa näytellään? Kello näytti tässä vaiheessa noin 15.55 joten reilu tunti aikaa koneen lähtöön ja reilu puoli tuntia aikaa ehtiä portille... I can do it! Lähdin siis siitä turvatarkastuksesta kaikkine kamoineni, jotka hädin tuskin pysyivät vauhdissa mukana, takaisin päin ja ensimmäisenä piti päästä immigrationista eli passitarkastuksesta takaisinpäin. Passitäti sanoi että mene vaan, mutta passi jää mulle tähän siksi aikaa, boarding-pass -lapun avulla pitäis saada jätettyä reppu... Sitten seuraavan lipuntarkastuksen ohi, kauheet selittelyt että olis vielä checkattavaa... sitten vielä check-innin vartijan tykö ja taas sama selitys, vielä olis yksi reppu ruumaan... sitten vielä repun läpivalaisu jotta saa turvatarkastustarran siihen.... kaikki tämä siis mielettömällä kiireellä, mutta kuitenkin niin rauhallisesti, ettei kukaan lähde perään juoksemaan kuten kävi tuolla pohjoisrajalla pari kuukautta sitten, muistatteko, heh?

Onneksi kirjautumistiskillä muija oli pelissä mukana ja katsoi vaan että turvatarkastustarra löytyy ja sitten se pisti siihen laput ja tarrat mukaan ja antoi mulle omani ja sanoi hyvää matkaa. Mitä hittoa? Olisin odottanut että joudun maksamaan tai jotain.. Hyvää palvelua, AirAsia nostaa jälleen osakkeitaan mun silmissäni! Ohops, ei ole aikaa jäädä kiittämään ja kumartelemaan, takaisin turvatarkastukseen ja portille! Onneksi olin tehokas, joten ei ollut mitään suurta hoppua ja painetta perseen alla. Passi talteen tädiltä ja uudestaan turvatarkastukseen, valitsin oikein piruuttani saman jonon missä olin aiemminkin jotta jätkät näkevät varmasti että kävin heittämässä reppuni ruumapuolelle. Vielä kruunuksi päälle olin unohtanut vesipulloni laukkuun, mutta kaivoin sen vain esille ja sitten niillä olikin jo seuraava kiireellinen laukku tarkistettavana, joten sain jopa muilutettua vesipullon turvatarkastuksesta läpi! Noh, join sen lähes puolen litran lämpimän lihaliemen kyllä siinä heti tarkastustiskin jälkeen ykkösellä huiviin, oli sen verran kova jano kun hikikarpot noruivat otsalohkoa ja ohimoita pitkin ja syke oli kuin Juha Miedolla kisa-aikaan konsanaan.

Tällä tarinalla on siis onnellinen loppu, sain pelastettua tavarani ja ei tullut sitten urputusta käsimatkatavaran määrästäkään kun sain sen vähennettyä kolmesta kahteen. Ryanairilla ei taatusti saa kahta laukkua ruumaan, joten siellä on sitten tosiaan se viimeinen koetinkivi vielä edessä. Koitetaan kikkailla. Nyt ainakin muistan siirtää puukot ja veitset turvaan rinkkaan että pääsee tarkastuksista läpi. =)

Lontoon kone lähti ihan ajallaan ja matkan olis tarkoitus kestää 13 tuntia, what a drag! Noh, penkit on pehmeät ja jalkatilaa on normaalia enemmän, on tätä pitkän matkan istumistakin ajateltu, hyvä ettei ole mikään tavallinen punainen paroni jossa painellaan polvet suussa jos ei hätäuloskäytävän kohdalle satu pääsemään. Täällä on muuten mahdollista ostaa tuommoinen samanlainen näyttöpäätelaite kuin Turkish Airwaysilläkin oli, siis sellainen mistä näkee leffoja ja sarjoja ja voi kuunnella musaa yms... maksaahan se, mutta vain kuusi euroa, ei ole paha sijoitus kun pitkällä matkalla loppuu kuitenkin akku läppäristä ja nukkuminenkaan ei ihan niin vain luonnistu. Muuten lentomatkalta ei olekaan mitään siistiä kerrottavaa, parit ilmakuopat ja todella vaikeata nukkua, onneksi saa painaa retry-nappia nukkumisen suhteen vielä Stansteadilla pari kuusi-seitsemän tuntia ennen kuin on tavoitteena paukkia keskustaan päin. Kyllä siellä itse kaupungissa on pakko käydä, kuten jo aiemmin totesin, en todellakaan meinaa rikkoa ennätystäni ja odotella lentokentällä sitä 40 tuntia jonka ajan päästä lähtee kone kotisuomeen. Ei tässä nyt The Terminal -leffaa aleta sentään leikkimään! Tällä hetkellä on aika lailla kuolemanväsynyt, mutta samaan aikaan silti hyvin voittajafiilis, vaikka Malesian tulikuumalta maaperältä tulikin lähdettyä lähes kyynel silmäkulmassa, niin mahtava paikka on ollut kaikki nämä kerrat mitä olen siellä ollut ja sinne mennyt ja ollut ja mennyt... Nousee kyllä yhdeksi potentiaaliseksi asuinkohteeksi tulevaisuudessa, Japanin ja Brunein rinnalle.

Samaan syssyyn voin lämmätä hieman Lontoon lentokenttäsekoiluja jos niitä sattuu minkäänlaisia. Sielläkin on vartijat konekiväärit ojossa, ainakin pari vuotta sitten oli. Jos nykyään niillä olis jo haulikot ja singot... :) Tuolla KL:n kentällä muuten kyseltiin vielä ennen koneeseen boardingia että mitä teet Lontoossa ja kauanko meinaat olla ja mikä on seuraava määränpää... tarkkaa hommaa ja siellä oli yksi britti avustamassa kielitaidottomia malesialaisia kyselyissä.


.......................


Lentomatka meni jälleen oikeastaan kuin suhauksessa, vaikka en nukkunut oikeastaan ollenkaan koko reissun aikana. Jotenkin aina nämä kaikki setit tuntuu niin kovin lyhyiltä, kestäis matkustaa paljon enemmänkin kuin 13 tuntia, mutta en sitä mitenkään pyytämällä pyydä kuitenkaan. Oikeastaan lento kesti vain 12,5 tuntia kun oltiin hieman etuajassa Stansteadilla, johtuen varmaan siitä kun matkan varrella tuolla jossain afganistanin yllä oli hieman myrskyisempää ilmaa, kone vispasi jälleen kunnolla ja turvavyövalot paloivat ahkerasti. Kuski painoi siinä vaiheessa lisää kierroksia turbiiniin ja kyllähän niistä pyörremyrskyistä läpi mennään kun on vaan tarpeeksi vauhtia! Asennetta! Olin kyllä jo valmistautunut siihenkin että kone kippaa ylösalaisin välillä ja laitoin laukkuni silleen kiinni etteivät lentele kattoon jos näin pääsisi käymään. Ei hätiä kuitenkaan, vieläkään ei ole päässyt/joutunut kokemaan sitä että oltais hieman erikoisemmassa lentoasennossa tai että happimaskit ponnahtais sieltä katosta alas. Ehkä joku päivä, mutta sitäkään en mitenkään pyytämällä pyydä. Tämänasteinenkin pelottelu riittää ihan hyvin. Hengissä kuitenkin ollaan ja Stansteadin kentälle saavuttiin hyvissä fiiliksissä.

Kentällä sitten ravasin taas pari kertaa sen jättimäisen hallin päästä päähän kaikkien kamojen kanssa ja yritin löytää jonkinlaista tavarasäilytyspaikkaa. Lopulta pitkällisten etsintöjen jälkeen löytyikin se pieni tiski siellä jossain nurkan takana, ei mitenkään merkitty eikä ketään tietenkään tiskin takana... great... noh, sitten vaan leiri pystyyn siihen aika lähelle sitä tavaratiskiä, tavarat seinää vasten ja itse silleen sikana röhnöttämään siihen tavaroiden eteen ja unta palloon. Vaikka oli takki päällä niin jumalauta oli kaakelilattia hieman vilpoinen parin tunnin uinumisien jälkeen. Välillä aina vaihtaa kylkeä ja taas unta.. sain nukuttua ehkä 2-3 tuntia yhteensä ja sitten huomasinkin että tiskillä on väkeä, tavaroita viemään talteen! Aika kallista on Malesiaan verrattuna, kaksi reppua ja molemmat kaksi päivää tekee yhteensä 35 puntaa eli noin nelisenkymmentä euroa. On se kyllä tavallaan sen väärti, tai sanotaan näin että hittojako tässä enää moisista itkemään, reissu on melkein ohi ja Lontoo verottaa kuitenkin matkaajan lompakkoa ankarasti, se tiedetään jo. Kaksi reppua säilytykseen ja kolmas mukaan matkaan ja Lontoon keskustaan heti parin lisätunnin odottelun jälkeen. En malttanut odottaa vielä 1,5 tuntia extraa jotta pääsisin Victoria-asemalle, vaan nappasin bussin ja lähdin kohti Liverpool Street Stationia....