Hanoi & Halong Bay

Kuten blogaustahdista lienee huomattu, Hanoissa oli melkoisen kovaa meininkiä eikä oikein ollut aikaa päivitellä blogia, täytyy koittaa muistella ja kirjoittaa ylös kattava setti tapahtumista, jo ihan itseäkin varten. Aikaa blogaamiseen olis tosin kyllä ollut, mutta jostain syystä tarmoa ei. Nyt on taas joutoaikaa lentokoneessa joten eiköhän naputella jonkinlainen setti.

Hanoissa pari kolme päivää meni samalla kaavalla kierrellen katuja pitkin jalkapatikassa ja katsellessa kaikenlaista härpäkettä mitä sieltä löytyi. Museoissa ja muissa en käynyt juuri lainkaan, ei vaan enää kiinnosta niin paljoa. Ehkä Uncle Ho:n balsamoitua ruumista olis voinut käydä katsomassa, mutta se oli niin kaukana että ei jaksanut nähdä vaivaa. Hanoi on kyllä melkoisen erilainen kaupunki paitsi Thaimaan ja Malesian kaupunkeihin, myös eteläisempään Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn verrattuna. Siellähän me siis Johnin kanssa käytiin viime vuonna katsastamassa mesta. Hanoissa kadut oli hemmetin pieniä, mopojen paljous ei yllättänyt mutta silti se on shokki nähdä tulvivan joen lailla liikkuva mopolauma pienellä ahtaalla tiellä, varsinkin kun pitäisi itse ylittää se tie....mitä näitä mopoja täällä nyt muutamia miljoonia on, no big deal.

Kaoottisen liikenteen lisäksi yleisnäkymä meikäläisen silmin on se että suurin osa porukkaa on törkeen köyhää eikä kaupungillakaan sitä rahaa taida ihan jaettavaksi olla, tai sitten sitä käytetään muuhun kuin niihin asioihin mitä itse havainnoin. Porukka on yllättävän ystävällistä, mutta harmittavasti yli puolet niistä jotka tulee jotain jutustelemaan tai puhumaan haluavat myydä jotain tai muuten vaan kerjätä. Ärsyttää kun porukalla on aina taka-ajatuksia ja sitten yrittävät pyydellä ihan riistohintoja jutuista kun luulevat että tyhmä länkkäri ei tiedä rahasta tässä maassa mitään. Pari kertaa ostin muutamia tuotteita hieman ylihinnalla, mutta siinä oli se kerjäämisboonus mukana, täytyyhän sitä nyt vähän paikallisia jeesata, vaikka ei se paljoa tunnu jos kaksi henkilöä näistä miljoonista saa pari dongia enemmän kuin yleensä. Turvallisuuden puolesta ei tarvinnut kamalasti pelätä, täällä on säädetty aika tiukat rangaistukset jos vahingoittaa turistia, ilmeisesti jopa poliiseilla on tiukka kontrolli ettei saa kuumottaa turisteja tai erotetaan virasta isojen sakkojen kera saman tien. Yleiskuvaksi siis onnistui jäämään turvallinen naapurusto ja ystävällinen porukka. Tarjoilijat oli suorastaan yliystävällisiä, ehkä ne vaan on tottunut sanomaan "thank you sir very much" kun annat menun takaisin tilattuasi... kuulostaa vähän oudolta, mutta parempi tämä kuin Malesian tyyli eli nappaavat vaan listan väkivaltaisesti pois näpeistä joskus jopa kesken tilaamisen.

Kommelluksia... noh, yhtenä päivänä yksi sälli tuli jutustelemaan pitkän pätkän ja sitten se *yllätys yllätys* rupes kauppaamaan postikortteja mulle tyyliin 10 euroa 10 korttia. Kieltäydyin kohteliaasti ja lähdin paikalta meneen. Jätkä lähti seuraamaan, otti varmaan hieman itseensä siitä kun ei saanut kauppaa aikaiseksi. Menin läheisen puiston penkille järven rantaan poliisisedän viereen istumaan ja tutkimaan karttaa, siinä se sälli lähti meneen. Kävin puistossa ja yhdessä lähitemppelissä ja kävelin takaisin hotellille päin ja huomasin että taas yksi sälli seuraa, onko samaa porukkaa? Katsoin miestä ja se vaan hymyili pahaenteisesti ja pysähtyi itsekin samalla kuin minä ja katseli muka jotain kaupan näyteikkunaa. Kävelin pari korttelikierrosta ihme koukeroita ja se pysyi edelleen mukana ja pysähteli aina kuin minäkin. Huono on vakooja kun sen aikeet havaittiin heti. Voi tietysti olla että itse olen vaan todella paranoidi ihminen... Noh, alkoi just sopivasti ripsimään vettä joten menin läheiseen "taidekahvilaan" jossa oli wifi ja räpläsin konetta tunnin verran. Sieltä poistuttuani huomasin että oli sentään stalkkeri lähtenyt meneen. Olen aika varma että se halus seurata mua hotellille, mutta voin sanoa että ähäkutti tällä kertaa. Muita vastaavia tilanteita ei sitten tullutkaan, kyllä nämä yleensä hyvin ymmärtävät kun kieltäytyy hommista kohteliaasti ja hymyillen, paikallisille miellyttävään tyyliin ilman suuria eleitä tai sanoja.

Vietnamilaista ruokaa tuli maisteltua, aina niiden omasta nuudelisopasta ja kevätrullista lähtien. Hieman ovat erilaisia, mutta perusteet on aina samat. Muuten täällä on ollut hieman Thaimaan tyylinen meininki eli porukka ilmeisesti ruokailee silleen että pöytään tilataan monta erilaista dishiä ja kaikki napsii sieltä itselleen makupaloja. Vietnam on tunnettu kaljastaan, tai siis kaljakulmauksistaan, muistakaa Bia Hoi, halpaa kaljaa ja aika usein ihan hyvääkin vielä. Ainakin Bia Hanoi ja Bia Halida on näitä bissejä joita ei kauheasti muualla ole näkynyt, Hanoi tietysti cityn omaa settiä (ihanko totta....) Kaljaa käytiin juomassa muutamana päivänä, perjantai lipsahti ihan naurettavaksi kun olin kierrellyt koko päivän ja syönyt yhden sopan koko päivänä, sitten juotiin ensin hotellilla kolmen suomalaisen tiimillä vähän Shochua, viskiä ja vietnam-vodkaa. Seuraavaksi astelimme baarin puolelle ja tilattiin pullo pöytään, tummaa rommia. En muista merkkiä, mutta jotain aika tunnettua tuttua kamaa se oli. Meikäläisellä meni annostus ihan yli ja loppuillasta olin niin sekaisin että halusin vain nopiasti hotellille. Fiksu veto mennä moottoripyöräkuskin kyydissä, mutta ei siinä isompia balanssiongelmia ollut ihme kyllä. Perille päästyäni en löytänyt itse 10 metrin päässä olevaan hotelliin, mutta onneksi yksi rastapäinen isokokoinen jenkkimies tuli ja nappas karhumaisen kaulaotteen ja sanoi silleen puolihätäännyksissään että "don´t hit me, I´m on your side"... mahdoin siis olla aika hurja näky tulipunaisten silmien ja sotkuisen tukkani kanssa. Sälli opasti mut hotelliini ja koputti vielä siihen oveen että henkilökunta tuli päästään mut sisälle asti. Ihmettelen että miten osasin sanoa hotellini nimen, en muistanut sitä selvin päinkään kunnolla. Oh well... Kiitokset tälle rastapäiselle herrasmiehelle, mukavaa että länkkärit auttaa toisiaan pulassa.

Lauantai ja oikeastaan sunnuntai olivatkin vähän niinkuin kankkuspäiviä, tosin Johnny riensi omiin rientoihinsa vielä lauantainakin ja viipyi vaatimattomasti aamukuuteen asti. Itse yritin pysyä hereillä että voin päästään jäbän huoneeseen sisälle, mutta sammuin kuin saunalyhty ja en kuullut oveen koputusta sit varhaisaamulla enää. Onneksi J oli niin neuvokas että kävi alakerrasta soittamassa sinne huoneeseen, siihen helvetinpirinään heräsin sentään. Osittain ihan huvittava tilanne, tosin ei varmaan ihan siinä tilanteessa kuitenkaan.

Sunnuntaina sit kävin illalla vielä varaamassa itselleni matkan Halong Baylle kun tuntui että Hanoi on about nähty ja pitkälle ei jaksa kaupungissa liikkua. Kahden päivän ja yhden yön reissu maksoi hieman alle 800 000 dongia eli euroissa mitälie, 35 tai silleen. Ei se nyt paha ollut, luin että Halong Baylle ei oikein voi lähteä ilman pakettireissua tai ainakin olis ollut hemmetin vaikeeta. Lisäksi tuo setti sisälsi kaiken, kuljetukset ja ateriat ja luonnonpuistomaksut ja muut asiat. Reissuja oli tarjolla eri hintaisia, olis sinne kahdella kympilläkin päässyt, mutta laivarotat ja paha ruoka ei kuulosta houkuttelevalta, mielummin sitä hieman nauttii olostaan ja pysyy terveenä ja maksaa kymmenen euroa enemmän...

Aamulla oli hotellilta "nouto" klo 8 aamulla, tai no mulla vähän aiemmin kun olin ensimmäinen joka noudettiin. Sälli tuli kysymään että minäkö olen lähdössä reissuun ja sit se vielä varmisteli mun lipun siitä meidän hotellin viereisestä matkatoimistosta mistä ostin matkani. Yllätyin suuresti kun "pick-up" ei tarkoittanutkaan autoa tai bussia, vaan sälli sanoi että tuu perässä ja lähti kävelemään eteenpäin. =) Siinä sit marssittiin ja joukkoon tummaan liittyi aina uusia kasvoja, lopulta oli kauhee lössi ja ahtauduttiin minibussiin, aattelin että nyt mennään tällä bussiasemalle. Mitä vielä! Se minibussi oli se meidän kyyti. Hieman olin aluksi pettynyt, mutta nyt kun ajattelee niin minimmällä pystyy sentään tässä kaoottisessa liikenteessä ohittelemaan ja törkeilemään, kuten meidän kuski teki. 170 kilometriä menis Suomessa melkein missä vain kahteen tuntiin, meidän matka kesti semmoisen 3,5 tuntia pienellä paussilla. Tie oli ihan jees, mutta koko matka tuntui olevan yhtä kaupunkia ja aina oli kauheasti liikennettä tiellä. Aikamoista liikennesettiä kyllä.

Minibussissa ei vielä tullut kamalasti tutustuttua matkaporukkaan, mitä nyt vieressä istuvan jenkin kanssa pari sanaa vaihdettiin. Perille päästyämme opasmies otti meidän passit ja lähti setvimään lippuja ensin sinne, sitten tänne ja sillä kesti ihan hemmetin kauan, varmaan tunti pelkästään siinä. Nyt voi ehkä kiitellä onnea ettei itse tarvinnut ravata paikasta toiseen hiki päässä ja epätietoisuus takaraivossa. Lopulta päästiin laivaan asti ja merimatka alkoi. Ensin oli lounas, sitten mentiin pällistelemään vähän luolastoja yhdellä näistä about kolmesta tuhannesta saaresta. Hienoja oli luolat, mutta ei siellä mitään todella säväyttävää ollut. Kuvia tuli napsittua jonkin verran joka tapauksessa. Ainoastaan harmittaa että en itse änkenyt yhteenkään omaan kuvaani, eli toisin sanoen pyytänyt jotain ottamaan meikäläisestä paria kuvaa. Tuossa luolamatkan aikana tutustuttiin sen jenkkisällin kanssa jo hieman paremmin, käytiin sen Joen kanssa katsastamassa vielä toinen luolasto jota kukaan muu ei uskaltanut lähteä katsomaan. Pian laskeuduttiin alas ja saavuttiin turistikrääsän myyntipisteeseen. Hieman yllättäen niiden hinnat kaljassa ja limpparissa oli halvempia kuin laivalla, joten täydennettiin varastoja iltaa varten siellä. Laivamatka jatkui ja mentiin seuraavaksi pienen kiertelyn jälkeen yhdelle pisteelle, missä oli kajakkeja. Käytiin kajakoimassa siellä sokkeloissa hetken verran, ehkä tunnin, ja sitten palattiin märkinä ja ihan puhki takaisin laivalle. Kivaa oli ja näkymät oli tosi päräyttävät sieltä vuoristoisten saarien juurelta suoraan ylöspäin katsottuna. Joe oli melomisessa puoliammattilainen, joten meidän kajakki meni aikamoista kyytiä ajoittain, kehui kyllä että mullakin on hyvä tekniikka kun en roiskinut taaksepäin yhtään. Vaihdettiin lennossa melat kanadalaisten eukkojen kanssa kun niille annettiin ihan liian isot ja painavat airot. Kun sain sen turbomelan käteeni, alkoi kajakki kiitämään kuin tuulispää. Hyvää ylävartalotreeniä se melominen on, hemmetin raskasta touhua.

Muuten matkan varrella nähtiin eräänlainen vesikylä, jossa talot oli rakennettu styroksirakenteiden päälle, siellä ne ihmiset eli veden yllä ja kaikki toimenpiteet suoritettiin veneitse. Ne veneestä tuotteita myyvät tyypit oli kyllä ihmeellisiä, toisinaan myös ärsyttäviä kun tulivat jatkuvasti tyrkylle ja ison laivan tielle. Niiden hinnat oli myös hyvin vapaita, taisin minä kerran säälistä maksaa kokistölkistä melkein euron, mutta muuten saatiin kyllä aika halvalla ostettua kaikenlaista snäkkiä ja juomaa. Pian oli illallisen aika ja jälleen yksi hauska yhteisruokailu lisää. Meillä oli siellä ydinporukassa brittipariskunta, aussimuijia pari, muutama sveitsiläinen muija, pari norjalaista muijaa, ranskalainen sälli, jenkki ja minä, ja jotain muuta random-porukkaa, jopa yksi paikallinen, joka oli ihan omissa oloissaan kun se ei puhunut englantia lainkaan. Olikohan sillä kivaa?

Illallisen jälkeen alkoi porukalla tipahtelemaan kaljaa kitusiin, itse pysyin kokislinjalla hyvin pitkälti. Joen kanssa jaettiin hytti alakerrasta sieltä aivan konehuoneen vierestä, erittäin hauska sijainti. Illan aikana sit jutusteltiin porukan kanssa erinäisistä asioista ja oli helkutin hauskaa. Jopa aussimuijat, joiden aksenttia en yleensä voi sietää, oli todella miellyttävää juttuseuraa vaikka heillä oli aivan tajuttoman paksu aksentti. Sveitsiläiset muijat ei osanneet englantia niin hyvin kuin muut, mutta hyvin heidän kanssa silti pääsi jutulle, niillä oli jopa Uno-kortit mukana ja pääsin ekaa kertaa varmaan kymmeneen vuoteen pelaamaan kyseistä peliä, ja todella mahtavaa oli kun porukka pelas leikkimielellä ja pilke silmäkulmassa. Muut katselivat sivusta meidän kuuden hengen peliä kun sieltä kuului kauheeta hihkumista ja huutoa, ihan parasta. Loppuillasta tehtiin vielä ässä veto ja hypättiin lähelle parkkeeranneen ökylaivan puolelle ja käytiin siellä hengailemassa ja istuskelemassa sohvilla ja katsomassa mitä olisi saanut jos olisi maksanut tuplasti enemmän omasta matkastaan. Olihan se hieno, mutta ei todellakaan sen arvoinen, ei todellakaan. Vetäydyttiin nukkumaan noin klo 23 kun aamupala oli suunniteltu kahdeksaksi eikä haluttu silmät ristissä viettää kakkospäivää.

Koettiin Joen kanssa melkoinen herätys kun aamulla noin 7.30 meidän kippari päräytti koneen käyntiin ja me raukat kuultiin se to-della hyvin siitä viereisestä huoneesta. Eipä tarvinnut herätyskelloa. Illan pimeydessä kun olin menossa hyttiin, meinasin tipahtaa sinne konehuoneeseen kun sen ovi oli ihan meidän oven vieressä ja ihan saman näköinen ja apposen auki koko ajan. Olis varmaan tullut aika pahaa jälkeä, mutta onneksi huomasin että olen menossa väärästä raosta. Niin, aamupalaksi meillä oli ihan semmoista vakiosettiä toast with butter and jam ja sit yksi paistettu muna mieheen. Itse sain kaksi kuin Paavo Lipponen konsanaan kun toinen aussi ei halunnut omaansa syödä. En muuten oikein käsitä tätä porukan tapaa levittää paahtoleivän päälle sekä voita että hilloa, what the f**k? Noh, aamupalan jälkeen saatiin vielä puolisen tuntia aikaa chillata "hyteissä" ja sitten luovutettiin avaimet pois ja vietiin rinkat oleskelutilaan ja odoteltiin että saavutaan satamaan. Satamassa odoteltiin taas varmaan tunti ennen kuin meidän kyyti tuli, tällä kertaa transportaationa oli sellainen "puolikas bussi" jossa penkit oli myös aika helkutin ahtaasti laitettu ja tavaratila oli pienempi kuin henkilöautoissa. Ängettiin porukka kyytiin ja käytiin läheisessä ravintolassa vielä lounaalla ennen kotimatkaa. Lounas oli jälleen hyvä, tosin pisti vähän ajattelemaan kun jokaiselle jaettiin pieni kulho ja sit pöytään tuotiin taas yhteissettinä kaikkea, keittoa, paistettua kalaa, riisiä, pinaattia ja parsakaalia kastikkeella, vihanneksia ja katkarapuja.... miten pienestä kulhosta voi syödä sekä keittoa että kiinteitä samalla kertaa? Itse tein niin että ensin vedin keittoa kulhon ja sitten lappasin kulhon täyteen tuotteita, muut laittoivat lähinnä kaikki vaan kulhoon sekaisin ja söivät erittäin kosteata kiinteätä ruokaa, tai jotain sellaista.

Bussimatka meni jälleen yllättävän hyvin vaikka meillä oli siellä ahdasta. Pieni välipysähdys oli kuin taivaan lahja ainakin itselle, vähän alkoi maha kiukuttelemaan ilmeisesti kaikesta siitä spesiaaliruoasta mitä tarjottiin. Perille päästyämme jäätiin norjalaisten ja jenkin kanssa samoilla kohdilla pois ja sovittiin vielä illallisesta porukalla. Illalla sit mentiin läheiseen ravintolaan ja sieltä vielä baariin muutamille, illan lopuksi annoin pari käyntikorttia ja näin 12 tuntia myöhemmin facebookkiin on ilmestynyt pari uutta kaveria. Hienoa että välillä saa luotua oikein kunnon yhteyden porukkaan, ei pelkästään sellaista pintapuolista "moi" -yhteyttä. Länkkärien kanssa on ihan kiva hengata kun porukka on oikeaa ja kemiat kohtaa. Esimerkiksi toinen niistä norjalaisista muijista oli joskus seurustellut suomalaisen kanssa ja se osasi jopa pari sanaa suomea. Lisäksi suomen kieli kuulosti niistä hauskalta ja sainkin reissun aikana puhua useaan otteeseen vähän samplea suomesta. Jenkki-Joe puolestaan hämmästeli kuinka todella hienosti me pohjoiseurooppalaiset puhutaan englantia. Kuulin helpotuksekseni norjalaisilta että omasta puheestani ei ole havaittavissa niin karkeaa suomalaista robottimaisuutta kuin aika usein ollaan totuttu näkemään. Selitin että robottikieli johtuu siitä että suomen kieli ei korreloi englannin kanssa kovinkaan hyvin, joten ilman riittävää puheharjoitusta suomalaisen puhuma englanti on melkoisen erikoista settiä.

Mahtavan Halong Bay -reissun jälkeen oli sitten aika mennä takaisin hotellille ja pistää kamat finaalisti kasaan ja ruveta nukkumaan. Aamulla sit herätys klo 5.45 ja lähdettiin Joen kanssa samalla taksilla lentokentälle. Meidän lennot osui hienosti just 9.15 ja 9.20 joten saatiin puolitettua vielä kuluja taksimatkassa. Joe hieman säikähti aamulla kun olin viisi minuuttia sovitusta myöhässä, mutta oli aika helpottuneen oloinen kun näki mut sieltä lampsivan kohti sovitun hotellin edustaa. Johtui ehkä myös siitä että sillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa maksaa yksin sitä taksimatkaa lentokentälle, joten mun läsnäolo oli melkeinpä välttämätön. =)

Joe on muuten lentäjä ammatiltaan, joten niistäkin asioista tuli keskusteltua runsaasti ja taas sain paljon hyödyllistä tietoa lentokenttien käytännöistä ja tiedän vähän mitä kulissien takana tapahtuu. Mielenkiintoinen työ tuo lentäjän hommakin tuntuu olevan... Lentokentällä sitten ensin käytiin vähän syömässä aamupalaa ja sitten check-in aukesi ja siitä kamat sisään, sitten kirjoitin pari postikorttia ja pistin vielä matkaan, sen jälkeen turvatarkastusten läpi, vähän hengailua ja näkemiin kaverille ja omaa lentoa kohti boardingiin. Tällä kertaa lentomatka näyttää oikein hyvältä, sain käytäväpaikan, mutta pian koneen ovien sulkeutumisen jälkeen näin takanapäin olevan nuo hätäuloskäynnin paikat täysin vapaina, kuten varmaan usein ovat, joten singahdin yhdelle paikalle näistä ja sain jälleen runsaalla jalkatilalla varustetun oman kolmirivisen käyttöön, parhautta!!! Nyt nautitaan lennosta takaisin KL:ään, sitten katsotaan pari päivää jotain settiä ja sitten on aika lentää Kiinaan ja aloittaa Itä-Aasian episodi tästä sarjasta. Viikonloppuna olis muuten ilmeisesti Malesian GP Formula ykkösissä? Ehtisin käydä katsomassa vapaat harjoitukset, täytyy katsoa onnistuisko jotenkin helposti ja maksaako paljon. Kiintoisaahan se olis, harmi että kisaan ei olis mahdollisuutta jäädä eikä taida olla enää lippujakaan jäljellä... noh, kaikki mitä saadaan on plussaa koska mitään ei ole varattuna tai pakollisena toimenpiteenä. Tässä vaiheessa lepuutetaan sormia, menihän tässä komeasti tunnin verran kun näitä juttuja tuli naputeltua, toivottavasti en unohtanut mitään tärkeää kun tosiaan Hanoissa ei ollut paljoa aikaa ja tarmoa kirjoitella asioita ylös. Zau!

- Yanni -