Brunei Darussalaam

Bruneissa ollaan, perskeles! Päätin sitten tosiaan tehdä nopean liikkeen ja painua ensi töikseni suoraan vieraalle maaperälle ja täällä sitä nyt sitten ollaan! Itse ajattelin ensin (ja niin varmasti myös monet tutut) että onhan se nyt läppä kun tulee käytyä tämmöisessä pikkumaassa päiväntasaajan lähettyvillä missä ei edes paljoa turisteja ramppaa.... mitä vielä, tää on varmasti yksi hienoimmista ja parhaista paikoista missä olen tähän asti ollut ja pääsee todella korkealle mun top-listoissani kun puhutaan parhaista paikoista. Let´s see... täällä puhutaan aikas hyvin englantia, youth hostellissa asuminen maksaa 10 brunein dollaria eli viitisen euroa per yö ja ruoka on myös halpaa. Lisäksi täällä on ihan perkeleesti kaikenlaista nähtävää ja se sulttaani on maineensa veroisen rikas joten erikoisuuksia löytyy. Ja kaikkialla on aivan uskomattoman siistiä, ei roskan roskaa missään. Ja ihmiset on tosi suvaitsevaisia ja ystävällisiä ja tää on todella todella turvallisen tuntuinen paikka. Niin, ja pääkaupungissa on asukkaita noin 25000, koko maassa yhteensä alle 350 000 joten tää on just sellaisia mestoja mistä minä nautin kaikkein eniten myös väkimäärän puolesta, ainakin näin Bangkokin vilinästä kertakaikkisen tarpeekseni saaneena.

Matka alkoi Kinabalulta aamulla klo 8 aikaan, tai no heräsin ensinnäkin klo 6.30 ja söin Lucyn luona kevyen aamiaisen (helvetti, yhden pikkubanaanin) ja lähdin sitten ulos chekkautuneena kävelemään rinkka selässä kohti satamaa, jonka katsastin edellisenä iltana. Lipun ostaminen sujui kivuttomasti ja eikun veneeseen odottamaan lähtöä. Odottamaan tosiaan, "lastaus" alkoi klo 7.30 ja lähtö tapahtui vasta reippaasti 8 jälkeen, mutta eihän meitä tommoinen vajaa tunti ole koskaan häirinnyt. Ei edes se että taas joku helvetin intialainen oli ihan väärällä paikalla ja joutui häätämään sen siitä omalta paikaltani ajankuluksi pois. Itselläni oli paikka I3 ja näin että sen lapussa luki P3 mutta silti asettui vaan seuraavaan vapaaseen paikkaan istumaan... onko nää tyhmiä vai eikö ne vaan välitä vai onko ne itsekkäitä... noh, ihan sama, mua ei haitannut, sain kolmirivisen penkkisetin itselleni kokonaan käyttöön ja lähellä oli myös telkkari, josta tuli matkan aikana niinkin legendaarinen leffa kuin zorron naamio ja loppumatkasta vielä vähän jotain Jackie Chanin uran alkutaipaleen kiina-filmiä, jossa oli englanninkieliset tekstit helvetin pienellä siellä alareunassa.

Lähdön jälkeen aika nopeasti yksi backpacker kyrsiintyi paikkaansa siellä etunurkassa, koska siellä ei nähnyt leffaa ja porukka varmaan pälätti ja liikuskeli koko ajan, joten se tuli mun rivistööni ja kysyi vielä kohteliaasti että saako istua. Toki saa, meidän väliin jäi vielä yksi penkki reppujen pitämistä varten. Tähän kiharatukkaiseen sveitsiläiseen jätkään tutustuin siten hieman tarkemminkin, koska selvisi että meillä on sama päämäärä ja samanlainen tyyli edetä (eli mahdollisimman halvalla). Menomatkalla ei vielä paljoa puheltu, mutta Brunein puolella alkoi läppä lentämään ja meidän tiimiin alkoi löytyä myös muita reppureiskoja ja myös pari reppureginaa.

Koitan pysyä ajallisesti järjestyksessä.... menomatka oli muuten helkutin mukava, mutta kun olen monesti valittanut ilmastoinnin pitämisestä kovalla... tällä kertaa oli kyllä kovin arkkupakastin missä olen koskaan matkustanut. Paikalliset katsoivat silmät pyöreenä kun kävin nappaan rinkastani sarongin ja kietouduin sen ympärille kuin Viialan muori aikanaan ja hytisin silti ihan horkassa siellä, pelkäsin että kohta tulen kipeäksi. Pystyin sinnittelemään sen ekan puolikkaan menomatkasta ilman että kävin noutamaan rinkan pohjimmaisena lojuvat takin ja pitkät housut. Ei perkele jos niitä joutuu täällä käyttämään, nyt ollaan kuitenkin Borneon jättiparatiisisaarella Etelä-Kiinanmerellä jossa ulkolämpötila nousee parhaillaan yli 40 asteen varjossa... Noh, saavuimme puoliväliin, Malesian Labuah-nimiselle saarelle, jossa vietimme seuraavat kaksi tuntia leppoisasti odotellen seuraavan veneen/jettyn lähtemistä kohti sulttaanikuntaa. Kävin aikani kuluksi katsomassa vähän sataman läheisiä katuja ja löysin hyvän näköisen intialaisen ruokapaikan ja kävin syömässä... oli sitten paskinta naan-leipää mitä olen tähän mennessä saanut, samoin mangolassi oli ihan perseestä enkä saanut edes tilata naan-leivän lisäksi muuta, olis tehnyt vielä mieli maistaa chapati-leipää kun sitä Penangissa kaikki niin kehuivat. Onneksi en maistanut, ehkä, koska siitä vois jäädä negatiivinen kuva kyseisestä ruoasta kun se tosiaan oli aika pettymys moneen suuntaan. Ruokailun jälkeen palasin jetty-terminaalille ja menin odottelusaliin tappamaan viimeisen tunnin ajasta... mitä hittoa, siellä terminaalissa oli wi-fi ja vieläpä suojaamaton yhteys ja täydet tolpat!! Netissä surffatessa aika menikin mukavasti. Sitten kone laukkuun ja kauhean näköisen jonon perään hyvissä ajoin ennen oman veneen lähtöaikaa. Kun olin saanut jonotettua, abdullah katsoi lippuani ja sanoi että Bruneihin meneviä ei vielä päästetä... kiitti **tusti tästäkin infosta näin hyvissä ajoin. Onneksi ei joutunut odottamaan kuin viisi minuuttia ja ryysis loppui just sopivasti, joten ei se mikään extreme-raivostuttaja sentään ollut. Seuraava venekyyti meni oikein mukavasti, valloitin itselleni kaksi paikkaa, toiseen rinkka ja sitten vaan noja-asento rinkkaa vasten ja unta palloon, ja herätys just ennen Muaran satamaa, Bruneissa ollaan!

Sitten jälleen normaalit passikuumotukset ja tullisetit. Tällä kertaa kysyttiin vaan että onko tullattavaa, sanoin ei. Sit varmistivat vielä että onko mukana alkoholia, onneksi ei ollut. Sitä saa kyllä tuoda maahan omaan käyttöön pieniä määriä, mutta nekin täytyy tullata tai siis ilmoittaa tai jotain. Sulttaanikunnassahan ei brenkkua myydä missään vaikka sen nauttiminen ei varsinaisesti rikos olekaan. Tämä on siis ns. kuiva maa. Ei kuivia ihmisiä tai juttuja tai mitään, mutta viinan tippaa täältä ei kovin herkästi löydy. Niin, siinä sit rajamuodollisuuksien jälkeen marssimme ystäväni Vivienin kanssa bussiin ja lähdettiin kohti Bandar Seri Benwaraa, pääkaupunkia, joka oli noin 25 kilometrin päässä laiturista. Matka maksoi 2 Brunein dollaria eli euron, ihan käypä hinta tuosta etäisyydestä. Kaksin edetessä on se hyvä puoli että ei tule liikoja kuumoteltua, jostain kumman syystä. Englannin kielen taitoinen kuski oli plussaa, oli vielä fiksukin, osasi sanoa meille että nyt tulee Youth Hostel ja ei kun ulos autosta ja majapaikkaa kärkkymään. Vähän aikaa kesti löytää vastaanottotiski, mutta lopulta se löytyi. Siinä ei vaan ollut ketään paikalla, joten yksi, muistaakseni espanjalainen, vanhempi reppumatkaajaäijä lähti etsimään henkilökuntaa. Lopulta löytyi sellainen ja saatiin huoneet haltuumme. Yöpyminen on tosiaan törkeen halpaa, tästä halvin hostelli olis tuossa parin sadan metrin päässä "keskustassa" ja maksaisi 3,5 kertaa enemmän eli 35 dollaria eli lähemmäs 20 euroa. Ei saatana, eihän sellaiseen kenelläkään ole varaa. Onneksi meillä on nyt paikka varmistettuna. Pieni jännitysmomentti tuli siitä kun näin kyltin, jossa lukee että hostelli suljettu 7.-8. march, mutta se olikin vain ennakkotiedotus siitä, että tänne tulee jotain Singaporelaisia valtion äijiä ja ne saa jostain syystä majapaikan hostellissa. Ne vievät noin kymmenen huonetta, mutta meidän luottoisäntä Abdul lupasi tehdä järjestelyt niin että reppu-uunotkin mahtuvat asumaan täällä. Joutuu vaihtamaan huonetta huomenna, mutta ei paljon haittaa. Loistavaa! Lisäksi Abdul kertoi tutustumiskierroksesta, joka suoritetaan sen autolla, kestää nelisen tuntia, käydään monet kuuluisat paikat läpi, maksaa 10 dollaria (5 euroa). Totta helvetissä suostuin, niin suostuivat muutkin sällit meidän ryhmässä, paitsi se espanjooli, joka oli muutenkin aika lonerin tuntuinen jätkä eikä se osannut englantiakaan kovin hyvin.

Tour alkoi klo 18.30 joten meillä oli siinä sitten pari kolme tuntia aikaa tehdä omia juttuja. Ensinnäkin kämppäjako: jostain kumman syystä se pisti sveitsiläisen, amerikkalaisen ja ruotsalaisen jätkän samaan dormiin ja minä pääsin yksin omaan lukaaliin! Mun huoneessa oli vielä joku belgialainen jätkä kun menin sinne, vaihdettiin siinä muutama sananen ja se antoi mulle kaupungin kartan ja kertoi vähän mestoista. Hieno homma, nappasin kartan plakkariin ja lähdin heti kierrokselle kun belgialainen oli häipynyt ja olin itse saanut kamat laskettua paikalleen. Ensimmäinen kohteeni oli postitoimisto, jonka löysinkin, mutta se oli totta kai jo kiinni. Täällä virastot ja vastaavat tuntuvat olevan auki vain noin 4-5 tuntia päivässä. Huomenna sitten sinne, täytyyhän sitä lähettää shitload of cards kun tänne asti ollaan vaivauduttu ja niitä on pyydelty vähän joka taholta. En ihmettele, varmasti on yksi eksoottisimmista paikoista maailmassa missä vaan voi käydä. Postitoimiston lisäksi kävin lähinnä yleisesti ottaen katselemassa meininkiä (ostin toki kortteja yhdestä liikkeestä) ja totesin että kaupunki alkaa kuolemaan meiningistä jo heti viiden jälkeen iltapäivällä. Lisäksi tämä on hyvin pieni paikka, olkoon pääkaupunki tai whatever. Kaikki on kävelymatkan päässä, mikä keskustan alueelle on merkitty karttaan.

Tour alkoi aika lailla täsmälleen silleen milloin pitikin, itse ehdin ennen sitä käymään vielä suihkussa ja katsomaan kamat järjestykseen. Kierrokselle osallistui minun ja jenkin, swissin ja ruotsalaisen lisäksi kaksi ruotsalaista naista ja yksi japanilainen. Oooh, että sattuikin kohdalle. Täytyy katsoa saisiko vielä fiksuja keskusteluita aikaan. Tuntui että ainakin jenkki ja swissi olivat hyvin kiinnostuneita Japanista, olivat molemmat käyneetkin jo moneen kertaan ja osasivat kieltäkin, tosin hyvin vähän. Itse en edes paljastanut että osaan kieltä, ei sitä tolleen ryhmässä olisi voinut käyttää kuitenkaan ja olisi mennyt paljon ohi jos ei oltais päästy nauramaan poikien hauskalle japanille. Japanin poika puhui lisäksi aika hyvää englantia, mutta jotenkin aistin sellaisen pienen omahyväisyyden sällistä, jotain mitä en ole kovin monissa muissa aistinut. Se oli Hiroshimasta kotoisin ja kun kerroin meneväni Osakaan, se käytännössä haukkui koko paikan ihan lyttyyn. Noh, mielipiteensä jokaisella, täytyy katsoa jos sitä innostuis käymään Hiroshimassakin matkan aikana... Kyselin muuten pojilta että kauanko ovat matkustaneet yms... tulos oli yllättävä. Sveitsin poika on ollut tien päällä 2,5 vuotta (huhhuh!) ja käynyt aika lailla kaiken mitä löytyy lähi-idästä, aasiasta ja etelä-amerikasta. Respectiä kokemuksesta, mutta onneksi ollaan silti samalla lähtöviivalla Bruneissa, jossa kaikki setit on kaikille taatusti täysin uusia. Japanin poika oli matkustanut noin 1,5 vuotta putkeen ja sanoi jo kaipaavansa kotiin kovasti, mutta ei ihan vielä. Se oli käynyt koko Itä-Euroopan läpi aina Turkista Tanskaan asti ja sit ainakin Aasiassa kans joka helkutin paikan, se oli jopa käynyt sillä legendaarisella Osaka-Shanghai -risteilyllä jonne olen menossa. Pistää ihmettelemään että miten ne jaksaa ja miten niillä on varaa matkustaa noin pitkään. Sveitsiläinen kertoi tehneensä hieman vapaaehtoistyötä yms, mutta sitäkään ei mitenkään merkittävän kauaa...

Taas se eksyi aiheesta... niin, tour alkoi ja käytiin ekana ihan perus-moskeijassa pällistelemässä. Tai no ei mikään ihan perus, se on kallein moskeija Kaakkois-Aasiassa. Kattokupolit tehty 24 karaatin kullasta kokonaisuudessaan, kaikki “kaakeli” on suoraan Italiasta tuotua valkoista marmoria mittatilaustyönä ja kattokruunut oli Itävallasta jotain fancy-ass kristallia. Kelpais kyllä pieni siivu moskeijaa meikäläisellekin. Jumalauta miten täällä pistetään uskontoon rahaa palamaan. Ihan komeita kuvia saatiin napsittua ja taitaapi postikorteissakin suurin osa olla noita moskeijan kuvia, vain siksi että ne on niin törkeen hienoja. Kullan kimallus kiehtoo kaikkia ahneita ja miksi ei myös vähemmän ahneita... Mosquen jälkeen käytiin night marketilla syömässä, sieltä sai torimeiningillä käydä ostamassa itselleen mitä halusi, hinnat ei ollut mitenkään erityisen halvat, mutta koko ateria maksoi silti about 4 dollaria (2 euroa). Abdul osti meille vielä maistiaisia vähän kaikenlaisesta setistä, siinä oli ainakin sweet potato, fried banana ja Brunein oma kevätkääryle, jälleen erilainen mitä muualla... joka maalla on perkule oma kevätkääryletyylinsä.

Syönnin aikana A kysyi meiltä että haluttaako nähdä yksi maailman harvoista kuuden tähden hotelleista. No totta helvetissä! Maksettiin 2 dollaria extraa per perse että päästiin siellä käymään, mutta oli se sen arvoista. Huoneet maksoi muistaakseni hintahaarukassa 500BDollaria - 24000 BDollaria. Eli siitä vaan sit kaivamaan kuvetta ja 12 000 euroa per yö.... ei ihme että siellä yöpyvät lähinnä vain filmitähdet ja kuninkaalliset. Jotenkin tuntuu että tämä paikka tosiaan on rikkaiden paratiisi monellakin tavalla. Väliin sellainen huomautus että Bruneissa ei makseta ollenkaan veroja tuloista ja valtio kustantaa kaikille asukkaille ilmaiset terveyspalvelut ja paljon muuta kivaa. On siis aika lottovoitto syntyä Bruneihin, ainakin jos täällä päin maailmaa pitää syntyä.

Hotellin ihastelun jälkeen käytiin katsomassa huvipuistoa, jossa oli kymmenistä laitteista enää ainoastaan kaksi toiminnassa. Miksi? Bruneissa on niin vähän porukkaa että kun kaikki on käynyt huvipuistossa kerran pari niin ei ne enää jaksa käydä, turisteja taas ei mitenkään merkittävästi ole, joten satojen miljoonien huvipuisto on käytännössä deserted. Karua ja tavallaan aika surullista. Michael Jacksonin konserttia varten tehty huvipuisto oli huipussaan silloin yli kymmenen vuotta sitten, mutta kuoli aika nopeasti pois. Hyvää läppää lähti Michaelista sekä kuskillamme että kanssamatkustajilla, saatiin hyvät naurut siitäkin. Huvipuiston jälkeen käytiin vielä katsomassa sulttaanin palatsia kaupungin laitamilla ja kylläpä se olikin aikamoinen pytinki. Pelkkä sisäänkäynti oli yhtä iso kuin isoin talo mitä Suomesta löytyy. Kultaa ja marmoria joka paikassa ja palveluhenkilökuntaakin oli kuulemma noin sadan henkilön verran. Sulttaani olisi mahdollista tavata ramadanin aikana, tänä vuonna siis joskus muistaakseni elokuun paikkeilla, mutta ehkä sen takia ei viitsi uudestaan tulla tänne...

Muuten uudestaan tänne tuleminen on ollut koko päivän jo mielessä, sillä kuskimme kertoi monia hyviä tarinoita siitä, miten täällä tavallaan kaivataan ulkomaalaisia ihmisiä töihin. Muistetaan että veroja ei tarvitse maksaa, samoin valtio kustantaa terveydenhuollon ja asumisen. En paljasta enempää ettei kaikki lähde saman tien tänne duuniin, I wanna be the first! Sain paljon under-the-desk-informaatiota Abdulilta, täytyy oikeasti katsoa mitä täällä olis tarjolla ja minkä verran olis mahdollista ansaita rahaa ja kokemusta. Tähän liittyy oleellisella tavalla Brunein lähetystö Singaporessa, johon olen SATTUMALTA menossa just seuraavaksi Kinabalun jälkeen :D Sanotaan nyt sen verran että kuola vaan valuu suupielistä kun ajattelee kaikkia mahdollisuuksia mitä täällä on tarjolla. Ainoa miinuspuoli joillekin voi olla se fakta, että tämä on kuiva maa, mutta itseä se ei ainakaan haittaa yhtään. (Kyllä täältä tosin kuulemma löytyy länkkäreiden bileitä valvotulla alueilla.) Voisin vaikka perkele kääntyä (ryhtyä?) muslimiksi jos uraputki sitä vaatisi. Jos sitä vaikka menisi sulttaanin tyttären kanssa naimisiin tai silleen. =) A man can dream though.....

Palasimme hostellille noin klo 23 aikaan aika väsyneinä mutta erittäin tyytyväisinä. Abdul kirjoitteli vielä kaikille kattavaa informaatiota kunkin omiin tarpeisiin. Osa lähtee jo huomenna kohti uusia haasteita ja osa jää vielä chiluttelemaan tänne yhdeksi päiväksi. Ihan kiva tietää näiden ferryjen kulkuajat yms jo etukäteen, ei tarvi sit ihan kurat housussa olla kun lähdön aika koittaa. Kaikki matkaajat antoivat vielä toisilleenkin hyviä vinkkejä ja kokemuksia, juuri tästä on reppumatkailussa ja hostelliasumisessa kyse, yhteispelistä ja yhteishengestä sellaisten ihmisten kanssa, jotka on tunnettu vasta vajaan päivän! Vaikka tämä on helkutin hyvä mesta ja tekis mieli jäädä, niin pidän silti alkuperäisestä suunnitelmastani kiinni ja olen vain kaksi yötä, täytyy ehtiä vielä Kinabalullakin toimiskella ennen paluulentoa peninsulalle.

Nyt on aika siirtyä kohti yöpuuta, huomenna lisää mahtisetitystä, täytyy siitä kirjailla sitten lisää vaikka illalla tai viimeistään ferrymatkalla kohti Malesiaa. Peace!


Jabdullah