Brunei 2 and back to Kinabalu

Jepulis jee, Bruneissa ensimmäinen herätys ei ollut ihan sieltä rauhallisimmasta päästä. Olin pistänyt kellon herättämään puoli ysiltä, mutta jo puoli kasin aikaan oveen hakattiin kuin olisi ollut Freddy veitsen kanssa perässä. Menin salamavauhtia avaamaan sen ja siellä vastaava vuoropäällikkö halusi huoneen tyhjäksi että voivat siivota sen singaporelaisia varten puhtaaksi. Nooh, minä sitten pienessä unitokkurassa aloin pistämään jokisen eväitä rinkkaan salamavauhtia ja kun mielestäni sain kaiken pakattua, liikuin laukkuineni uuteen huoneeseen sen tutun sveitsiläisen sekä parin uuden äijänkäppyrän kanssa. Ihan kiva että herättivät noin aikaisin ja alkoivat siivoamaan ajoissa, niillä ei ollut mitään tietoa koska singaporelaiset tulee ja siksi halusivat olla ajoissa liikkeellä. Arvatkaa vaan saapuiko ne perkeleet sitten vasta joskus illalla kahdeksalta. Sinänsä aika waste, koska ne oli siellä kuulemma vain yhden yön, joten olikohan niillä järkeä edes tulla yhdeksi päiväksi kun saapuivatkin niin myöhään... noh, ei kuulu mulle sen enempää...

Toinen päivä meni todella rauhallisesti ja omatoimisesti kierrellessä. Piti yrittää säästää jalkoja, mutta bah, tuli käveltyä varmaan enemmän kuin koskaan. Otin sulttaanimaisen aloituksen aamuun ja kävin syömässä oikein ökyaamupalan ja tuhlaamassa siihen melkein 4 euroa. Scrambled eggs with baguette and a pot of tea and orange juice. Näissä fancyass-mestoissa tulee käytyä oikeastaan vain silloin kun haluan käyttää nettiä, eli siis paikkoja joissa on wi-fi talon puolesta. En taida pystyä olemaan ilman nettiä yhtä viikkoa edes, sen verran on kommunikointi- ja tiedonetsintätarpeita.

Noh, anyway, aamupalan jälkeen lähdin suoraan tamppaamaan pitkin Bandar Seri Begawanin pieniä keskustakatuja ja katselemaan maailmaa ympärilläni kuin pieni lapsi konsanaan. Pari katua oli suljettu, jotain meininkiä illalla varmaan luvassa... Kävin katsomassa sitä keskustan jättimoskeijaa vielä vähän lähempää, samoin kävin water villagen vierustalla kääntymässä, mutta en mennyt sen syvemmälle, koska siellä kävellessä tulee oikeasti jalat kipeäksi jos eksyy pitkälle, ja minähän yleensä aina eksyn. Lonely Planetissa luki hienosti että siellä jos vaan marssii ilman mitään suunnitelmaa niin saattaa löytää itsensä jonkun siellä asustavan keittiöstä. Cool, tavallaan, mutta ei tällä kertaa. Water villagen lisäksi katsastin pari ostoskeskusta pikaisesti ja kyllä ne aika samaantyylisiä on kuin Malesiassakin, ei ne erot tän saaren sisällä ole kuitenkaan niin isoja vaikka eri valtiossa ollaankin. Lisäksi tarkastin vielä mielenkiintoisen näköisen memorial cemetaryn tuossa kotikatuni kulmassa veden äärellä. Sen verran jäi vielä aikaa ja puhtia että lähdin poispäin keskustasta katsomaan, josko löytäisin yhden hienon puiston, mutta se jäi valitettavasti jonnekin piiloon... Sen sijaan löysin sellaisen hienon rinteen, joka nousi ylöspäin noin 50 asteen kulmassa, eli aika perkeleen jyrkästi. Sporttipukuiset ihmiset ravasi sitä ylös hirveellä kiukulla ja ajattelin että helvetti, käydään katsomassa olisko siellä jotain näkymää kun korkealle pääsee. Porukka katseli taas vähän kummissaan kun meikäläinen turisti-lookissaan kameroineen päivineen rupesi ähkimään sitä mäkeä ylös ilman vesipulloa ja sandaaleissa. Ylhäällä ei edes ollut mitään, paitsi yksi hauska kyltti. Vähän näki kaupunkiakin lintuperspektiivistä, oli ihan mukava näkymä, vaikka sieltä puiden lomasta ei ihan kokonaisuutta näkynytkään.

Illemmalla pimeyden ritarin laskeutuessa kaupungin ylle menin vielä tankkaamaan iltapalaa paikalliseen katukuppilaan ja tilasin muistaakseni Biruyani Goreng Goldenin extra Ayamilla eli toisin sanoen mun muistaakseni se tarkoitti paistettu riisi golden jossa on lisänä vielä kanaa. Huomaatteko, olen jopa oppinut hieman malayta, eri asia menikö tuokaan ihan oikein, mutta sinne päin... Oli muuten perkuleen maittava annos, siinä oli kanan lisäksi katkarapuja, makkaraa, kasviksia ja chiliä. Lisänä sain vielä keiton, joka oli höystetty pelkillä chilipippureilla. Oli hiukkasen tulista, sai jälleen pitkästä aikaa nenän auki, eikä ollut edes tarkoitus tilata tulista ruokaa. Parhautta. Tähän perään voisin vielä kehujen lisäksi asettaa yhden rantin siitä, että täällä muslimimaissa nämä asiakaspalvelijanaiset eivät ole ollenkaan ystävällisiä. Kieltääkö uskonto puhumasta miehille (ystävällisesti) vai mikä helvetti mättää. Jopa suomalainen on ihmeissään kun ei saa morjenstukseen vastausta kaupan kassalta tai ravintolan tiskiltä. Tarjoilijatkin on tosi passiivisia eivätkä välttämättä anna edes tilata loppuun asti kun jo vievät menut pois näkyviltä. Vähän harmittaa moinen, mutta eipä kai sille mitään voi.... tässä suhteessa on Thaimaata ikävä, vaikka kyllähän sielläkin tietää että ne on ystävällisiä vain siksi että haluavat rahaa tipin muodossa ja muutenkin.

Lounaan jälkeen menin siihen suljetun kadun varrella olevaan kahvilaan katselemaan vähän markkinameininkiä. Tuli taas jotenkin surrealistinen olo kun istuin siinä katuterassilla naputtelemassa matkakertomusta ja särpimässä durian-pirtelöä. Tätä on työnteosta nauttiminen, kunpa näin voisi elättää itsensä joku päivä, jos ei muuta keksi! Tarjoilijatar muuten kysyi varmaan neljä kertaa että ootko ihan varma että haluat durianin makuisen pirtelön, se ei ole kaikkien makuun. Kyllä se itsellä alas meni, maku oli aluksi ihan jees, lopuksi alkaa hieman tökkimään. Durianissahan on se juttu, että se maistuu aikaa hyvältä, mutta se haju on kuin viemäristä konsanaan. Suosittelen kyllä maistamaan jos löydätte supermarketista, mutta älkää ostako mitään ihmispään kokoista heti ensimmäiseksi älkääkä leikatko sitä auki sisällä, se haju ei lähde viikkoon pois vaikka kuinka tuulettaisi!

Noh, jos tähän mennessä on ollut kaikki kuin pumpulissa kävelyä niin täytyy sitä vähän kuraakin tulla niskaan, tai miten olis vesi? Lähdin kuppilasta pois siinä illalla ysin pintaan ja just kun pääsin ekojen liikennevalojen yli, alkoi satamaan aivan kaatamalla vettä, suorastaan trooppinen myrsky etten sanoisi. Juoksin sit aina katoksen alta toiselle niin pitkään kuin mahdollista, mutta loppumatka piti tehdä yhtenä isona sprinttinä läpsyttimet jalassa ja t-paita peittämässä tätä laukkua, jossa oli tietokoneen lisäksi kamerat ja lompakko ja kännykkä. Pääsin perille ihan uitettuna koirana ja huomasin että siellä ne singaporelaiset vihdoin oli saapuneet ja valloittaneet koko tontin. huonepaikkoja oli yhteensä joku 50, niistä yli 40 oli varattu niille porilaisille. Ekana kävi tietysti mielessä käydä suihkussa kun olin jo valmiiksi märkä, mutta ei toivoakaan kun vessahuone oli niitä pikku-eurooppalais-kiinalaisia täynnä. Ne eivät itsekään jaksaneet odottaa sen yhden ainoan ehjän suihkun vapautumista, vaan pesivät itsensä siellä vessakopeissa sillä vessasuihkulla. Kekseliästä ja sissiä, siitä pisteet sälleille. Odottelin puolisen tuntia ja sit pääsi aika hyvin jo ihan suihkuun asti, ihan suihkukoppiin jopa. Lämmin vesi oli luonnollisesti kaikki lutrattu jo aikapäiviä sitten, mutta ei ole eka kerta kun hyisellä vedellä joutuu itsensä pesemään, siihen vaan virran alle siis.

Suihkun jälkeen levittelin sateessa kastuneet kamani kuivumaan ja tapasimme siinä myös huonekaverimme, toinen saksasta, toinen.... singaporesta, mutta ei samaa ryhmää kuin ne muut. Se saksalainen sälli oli ihan mukava heppu, se otti johtajan roolin meidän kolmen "akselivaltojen" sällin (saksalainen, japanilainen ja finski, ja tiedän kyllä että suomi ei kuulunut akselivaltoihin, mutta tuleehan tuosta kokoonpanosta vähän WW mieleen, eikö?) keskuudessa ja oli selvittänyt bussit ja kaikki meille valmiiksi aamua varten. Asetuimme nukkumaan ja hyvin pian se singaporen äijä alkoi kuorsata pahemmin kuin kukaan koskaan mitä olen kuullut, ja minä olen sentään nukkunut kaikenlaisten moottoriturpien kanssa. Saksalaisella meni hermot ja se meni ja koputti singiä olalle.... voi jumalauta kun se kuorsaaja säikähti ja se rupesi huutamaan ihan täyttä kurkkua pelästyksissään. Itse rupesin nauramaan siellä vastapäisessä sängyssä ja saksalainen yritti rauhoitella että ei hätää, kuorsasit vaan. Todella, todella huvittava tilanne, en ole nähnyt tai kuullut että kukaan koskaan aiemmin reagoisi noin vahvasti siihen että joku tönäisee kevyesti keskellä yötä hereille. =D

Rauhattoman yön jälkeen meillä oli herätys 5:50 ja siitä sit nopea hampuleiden pesu, rinkan pakkaaminen kauheella spiidillä pilkkopimeässä ja äkkiä matkaan kohti aamun ensimmäistä bussia, tavoitteena päästä vielä hyvissä ajoin päivällä takaisin Kinabalulle. Vähän ehdin jo säikähtämään että unohdin videokamerani sinne hostelliin, mutta onneksi olinkin vain pakannut sen rinkkaani kaikkien piuhojen ja muiden joukkoon. Ketuttais vähän se kameran menetys, vaikka ehkä vakuutuksesta sais rahat uuteenkin. Onhan siellä jo materiaaliakin kivasti ja kaikkea ei ole koneella tai netissä vielä.... Kaikki siis kuitenkin hyvin vielä, mutta aina pistää sydämen tykyttämään kun ajattelee silleen "ei helvetti, nyt se sit jäi/hukkui/whatever...."

Bussikyydillä tai lauttamatkoilla ei suurempia kuumotuksia ollut, ensimmäisen pätkän Labuanille nukuin sikeästi koko matkan, toisella pätkällä ei oikein saanut huonon paikan takia nukuttua, mutta kyllä se kolmituntinen silti oikein komeasti meni katsellessa jälleen kiinalaista kung-fu-leffaa, ei siellä varmaan muuta ole tehtykään.... Yksi juttu pitää mainita, olis ollut kauhea tarve päästä vessaan siinä ekan matkan aikana, mutta sen lautan vessat oli siellä ulkona kannella ja ne oli sellaisia ihan pimeitä koppeja ja valoa ei saanut sinne mistään. Järkeä?? Jäi sit vessakäynti siihen ja piti tehdä legendaariset ja odotella että hätä menee ohi. Onhan sitä meikäläinen ollut jonkun viikon joskus nuoruudessa käymättä numero kakkosella kun ei halunnut mennä puuceehen.... Muuten matkustus sujui siis mallikelpoisesti, älysin jopa laittaa pitkät housut jalkaan tällä kertaa ettei ilmastointikaan päässyt jäädyttämään ihan täysin. En ymmärrä että mitä näiden ihmisten päässä liikkuu vai liikkuuko mitään, ei kukaan voi nauttia 15-asteisesta huoneesta kolmea tuntia, perkele. Niin, ja ykkösluokassa kun kävin katsastamassa mestan niin siellä oli VIELÄ kylmempi. Ilmeisesti se lämpötilan alhaisuus on täällä luksuksen taso, taidan siis pitäytyä näissä paskoissa busseissa ja halvoissa majataloissa, ei ainakaan tule kipeäksi ilmastoinnin takia.

Kinabalulle kun päästiin niin alkoi saman tien satamaan kuin saavista kaatamalla vettä, taas. Varmaan ainoa sateinen päivä koko viikolla ja se osui just siihen saumaan.... pääsimme jätkien kanssa turisti-infoon asti kiusaamaan mammoja kun pojat kyseli menovinkkejä ja sit käytiin vastapäisessä intialaisessa nuudelitalossa syömässä vähän lounasta, oli vähän nälkä kun aamiainen jäi väliin kokonaan ja kello oli noin kolmen pintaan päivällä.... Sade ei laantunut, joten otimme jälleen jalat alle nopsasti ja juoksimme katokselta toiselle. Tällä kertaa niitä oli onneksi koko matkalla hyvin, joten paljoa emme kastuneet. Älysin muuten jopa käyttää rinkkani sadehuppua siinä hyödykseni, nyt sekin on testattu ja käytetty ja todettu hyödylliseksi ominaisuudeksi! Lucyllä oli onneksi jälleen tilaa, joten majoituimme jälleen tänne tuttuun, turvalliseen ja halpaan paikkaan. Täälläkin päästiin vähän paremmin muun porukan kanssa jutulle, saksalaisella oli jotain vanhoja reissukavereita Kuchingista tuolta saaren länsiosasta ja törmäsivät jälleen, japanilaisellekin löytyi toinen japsi juttuseuraksi, itsekin yritin jonkin verran kommunikoida mukana, mutta on se perkule ihan erilaista kun kaksi nuorta sälliä juttelee toisilleen hypervauhtia kuin että joku jossain leffassa lausuu vuorosanansa edes suunnilleen selkeästi. Säälin sitä joka on opiskellut suomea ja joutuu kuuntelemaan kun minä puhun kavereiden kanssa ja yrittää siitä ottaa selvää mitä kukakin sanoo....

Sateen ja sunnuntain takia ei oikein voinut tehdä muuta kuin nostaa jalat toiselle penkille ja chilauttaa sateen ropinaa kuunnellessa ja hyvän kirjan parissa. Illemmalla sade vähän laantui, joten kävin Italiaanossa pizzalla ja pakollisella nettikäynnillä. Onhan se kahviloissa hengaaminenkin välillä ihan kivaa, ainakaan ei tarvi ajatella mitään elämää suurempia asioita ja saa olla kohtalaisen rauhassa kaikelta.

Taas tuli vähän takapakkia kun puhuin yhden New Zealanderin kanssa täällä, se oli kavereineen yrittänyt mennä mount Kinabalulle kiipeämään, mutta se on buukattu ihan täyteen ainakin seuraavan kuukauden ajaksi, joten sinne ei pääse kuin uskomattomalla säkällä peruutuspaikkojen kautta ja mikään ei ole varmaa. Jätän sen siis suosiolla tällä kertaa väliin, ei se nyt onneksi ollut se ainoa paikka mihin täällä voi mennä, täytyy keksiä jotain vastaavaa aktiviteettia, vielä pitäis kolme päivää viihtyä. En myöskään halua lähteä tuonne saaren itäosiin, koska ensinnäkin sinne olis hyvä varata vähintään viikko jo pelkästään pariin kohteeseen ja matkoihin ja siksi toisekseen se on myös uskomattoman kallista settiä mitä siellä päin on. Apinoiden katselu maksais varmaan 50 euroa päivältä, no thanks. Turtle Islandilla jättiläiskilpikonnien katselu maksais vieläkin enemmän ja sinnekin tarvis varata vähintään pari päivää aikaa, no thanks. Teen peliliikkeen ja näen nuo molemmat ja paljon muutakin täällä lähempänä wildlife parkissa ja maksaa 20 ringittiä (4 euroa) sisään + matkat ehkä joku 50 ringittiä. Jokaisen oma choice, tällä kertaa katsastan vain tästä lähiseudulta kaikki mikä on itselle mielenkiintoista, ensi kerralla palaan tänne sitten osaten varata enemmän aikaa paikalle ja budjettikin on varmasti hieman parempi seuraavalle kerralle. En riehu rahasta siksi, ettei sitä olisi käytettävissä, vaan siksi, että en halua just nyt alkaa tuhlailemaan kaiken maailman juttuihin. Mielummin pysyy budjetissa alapuolella kuin yläpuolella tavoitellusta saldosta.... tinkimättä laadusta.

Kinabalulla maanantai alkoi myös aika chillissä meiningissä, heräilin siinä ysin pintaan kaikkien muiden jälkeen, tein vähän aamupalaa Lucyn keittiössä ja ampaisin pihalle ja turisti-infoon kyselemään menovinkkejä. Tänään kävin kävelemässä keskustassa entistä enemmän ja tutustuin kaupunkiin paremmin. City Park oli kyllä suuri pettymys, pieni kaistale pensaita ja puita siellä isojen liikenneteiden keskellä... Bussiasemakin näytti sekavalta, mutta päätin että yritän itse löytää bussin sinne luonnonpuistoon sen sijaan että otan "paketin" matkatoimistosta. Minähän en perkele mitään komissiota maksa jos itse voin järkätä hommat ja mistään huonoa englantia sönkkäävästä oppaasta en ainakaan mitään kymmentä euroa rupea maksamaan. Lisäksi pitäis kulkea jossain porukassa aikataulun mukaan, no thanks! Keskustan lisäksi kävin tuolla viereisen viidakon ylärinteellä sijaitsevassa "observatoriossa" katsomassa city viewin oikein kunnolla. Olihan se ihan jees, mutta nuo isot ja rumat rakennukset peittävät tuosta etualalta vähän liikaa. Kehitykselle ei silti mahda mitään, tuolla rinteessä oleva kellotornikin toimi "muutamia vuosia" sitten vielä majakkana laivoille, nyt rantaan on matkaa yli sata metriä ja kaikenlaiset hotellit ja kompleksit ovat tulleet todella rajusti tielle.

Lounaasta pitää antaa kans erikoismaininta, jälleen. Kävin erittäin reippaan ja aidon näköisessä kiinalaisessa katukeittiössä syömässä. Itseäni kiehtoi ennen kaikkea se, miten menut oli kirjoitettu vain kiinaksi, mukana hieman malaytakin. Yksi nuori sälli tuli onneksi avuksi sieltä keittiöstä ja kertoi vähän valikoimasta, otin nuudelisopan keskivahvoilla nuudeleilla ja "kaikkea" sinne sekaan. Kaikki oli tässä tapauksessa kanaa, kalapullia ja jotain mustekalapötköjä sekä tuntemattomaksi jääneitä (mauste?)lehtiä. Oli muuten sitten elämäni paras soppa mitä olen ikinä syönyt, melkeinpä paras lounas mitä olen koskaan syönyt. Ennen soppaa minulle tuotiin vielä pieni kulho, jossa oli 3/4 pieni limetti, ilmeisesti mehun puristusta varten sekä mielenkiintoisen näköistä katkottua chiliä. Ajattelin taas että eihän kiinalaiset osaa tulista ruokaa tehdä, varmaan on vain paprikaa.... otin siitä sormenpäillä pari viisi niitä sinne keittoni sekaan ja nuolaisin sormiani... ei saatana, jo pelkästään siitä lähti tunto suusta :) Seuraavaksi maistoin äkkiä lientä, mutta sekin oli ehtinyt jo maustua kauttaaltaan sillä chilillä. Jälleen tuli siis syönnistä sellaista, että täytyy pitää taukoja että pystyy särpimään setin loppuun asti kunnialla ja nenä vuotaa kuin hana konsanaan (ironista, hana tarkoittaa japaniksi nenää). Kunniakkaasti "säilytin kasvoni" ja selvisin sopasta yhdellä mukillisella jääteetä. Yllättäen taas siellä keittiötiskin takana porukka naureskeli meikäläisen suuntaan, varsinkin sitten kun huokaisin helpotuksesta syötyäni viimeisen lusikallisen lientä. Kuten sanottu, yksi parhaista aterioista ikinä, tulisuutta myöten.

Kaiken tuon kävelyn jälkeen palailin sitten hiki päässä guesthouselle ja aloin naputtelemaan blogia. Taidan viettää loppupäivän tuossa hammockissa terassilla ja ehkä vähän leikin noiden Lucyn kissojen ja kilpikonnan kanssa. Saas nähdä onko jollain jotain menovinkkejä illaksi vai pitäiskö sitä vaan ottaa välillä rennosti. Joka tapauksessa, näin täällä, osa mun rentoutumistani on tämän kirjoittelu, tietyllä tavalla terapeuttista toimintaa. Rupes taas just sopivasti satamaan vettä oikein urakalla, siis kyllä, taas, joten taidan itse asiassa vetäytyä nukkumaan hetkeksi ja katselen sitten taas Kinabalua uusin silmin. Palataan jälleen, koitan yrittää laittaa kuviakin esille jossain kahvilassa jos se vaan on mahdollista. Tässä vaiheessa kun ollaan pois Thaimaasta, uskaltaa jälleen sanoa suomeksi ihan reilusti että moi moi!

- Finland -

(tai Finnish dude, kuten täällä kutsutaan porukkaa, varsinkin jos olen "lajini" ainoa edustaja, kuten näin onnellisesti on päässyt käymään tällä kertaa, välillä on ihan hyvä olla puhumatta suomea, 2 viikon päästä sitä taas pälätetään Vietnamissa kuitenkin)