London, one two three, go! ...and Finland...

Tyhmänä ihmisenä en ole vielä ottanut kahdesta edellisestä kerrasta opiksi vaan lähdin taas soitellen sotaan ja etsin siellä reppu selässä ja laukku olalla hotellia tai hostellia stationin läheltä. Tavoitteena oli siis päästä mahdollismman helpolla, mutta paskan marjat sanon minä! Nettiyhteyksiä onneksi löytyy mukavasti, sain katsastettua netistä että ei ole mitään hyviä vaihtoehtoja majoitukseen Liverpool Streetin lähistöllä, joten ei siinä muuta kuin undergroundia eli subwaytä Victoria Stationin lähelle, siellä ainakin on majoitusvaihtoehtoja perkule, sen tiedän jo edellisistä kerroista! Taas tuli käveltyä ihan liikaa ja jalat huutaa armoa, ne on ihan rikki koko tästä reissusta, pakko lepuuttaa niitä muutama päivä huolellisesti ettei jää mitään vaivoja jatkoa ajatellen. Koitetaan vielä nämä pari päivää sinnitellä, pakkohan sitä on vähän marssia kun Lontoossa asti ollaan ja pari päivää on aikaa katsella mestoja, on täällä vielä paljon sellaista mitä en ole nähnyt, koska nuo maksulliset houkutukset todellakin maksaa sen verran hunajaisesti että niissä ei ihan tuosta vaan rampatakaan.

Kun pääsin Victorialle, oli tarkoituksena loikata yksinkertaisimpaan vaihtoehtoon ja etsiä viimeksi löytämäni lastcall.comin palvelutiski ja käskeä niitä etsimään mulle läheltä halpa paikka. Ei löytynyt tiskiä mistään, varmaan parin vuoden aikana kysyntä ollut niin pientä että se on hävinnyt sieltä. Voi helvetti soikoon. Ei siinä mitään, muisti pelaa kuin partaveitsi, lähdin omin päin sille kadulle, jossa on hotellia vieri vieressä, eiköhän sieltä jotain löydetä. Hyvin löysin perille vaikka ei ollut karttaa ja tosiaan puhtaasti ulkomuistista vedetään parin vuoden takaisten kokemusten varassa. Ensimmäinen hotelli joka osui siinä vastaan ja näkyi kyltti "vacancies". Ei muuta kuin sisään. Huone 40 puntaa? Ihan sama, otetaan se, ei jaksa enää, tämä on viimeinen "maksullinen yö" mulle, joten ei sitä enää voi liikaa jeesustella näiden kanssa. Hotellissa oli vielä edellisten asukkaiden "mess" jäljellä huoneessani, mutta vein vain reppuni huoneeseen ja lähdin painelemaan sightseeingille. Hyvän tuntuiset puitteet on ja mukava henkilökunta, näyttää hyvältä.

Mitäs Lontoossa sitten yhden kokonaisen päivän ja yhden aamupäivän aikana vois tehdä? Kävin katsomassa hieman Buckinghamin palatsia, sai ihan hienoja kuvia ja vähän videotakin napsattua. Ei viitsinyt palatsin sisäkierrosta ottaa, katsoin sen verran että oli kauhee ryysis ja maksullinen, nou thanks! Seuraavaksi painelin takaisin Victorialle päin ja ostin itselleni illaksi lipun musikaaliin (what the f´´k man??) nimeltä Billy Elliott. En ole nähnyt leffaa, mutta kun tuota musikaalia niin paljon joka paikassa hehkutettiin niin aattelin että hittoako siinä, koetaan sekin ihme että käydään Lontoossa katsastamassa vähän korkeampaakin kulttuuria. Lippu maksoi 25 puntaa eli kolmisenkymmentä euroa, tämäkin on näitä "vain tämän kerran" -juttuja, niitä tulee vielä lisää....

Seuraavaksi paukkasin Baker Streetille (mahtava biisi muuten) ja menin jonottelemaan paikkaani Madame Tussarin vahakabinettimuseoon. Jonottamaan tosiaan, jumankekka oli suosittu paikka ja joutui pelkästään sisään jonottelemaan puoli tuntia tai ylikin. Tietyn pisteen jälkeen sieltä ihmismassasta oli aika vaikea enää lähteä pois vaikka olis halunnutkin, joten tulipa käytyä, vaikka sekin maksoi perkele 25 puntaa sisään. Tämän kerran vain, tämän kerran vain.... Komeita oli vahanuket, niin aidon näköisiä että tuli vähän friikkimäinen olo siellä kun pelkäsi koko ajan että kuka noista lähtee liikkumaan ja kuka on vahasta tehty. Porukka siellä poseerasi davidbeckhamien ja indianajonesien kanssa, itse en ihan niin urpoksi alkanutkaan, onneksi, lähinnä siksi, että olin tietysti yksin eikä jaksanut alkaa pyytelemään porukkaa napsimaan meikäläisestä kuvia. Yksi ainoa henkilö oli tarpeeksi miehinen ja vaikuttava persoona, joten suostuin yhteiskuvaan hänen kanssaan. "Himmel, sukeltakaa, mein Führer!" Yllättäen siellä kuninkaallisten vahanukkepatsaiden ympärillä oli kauhee ryysis, mutta eipä ne itseä olis kiinnostanutkaan. Jos haluan hörökorvisesta gobliinista kuvan niin otetaan vaikka sormusten herran klonkku, se on sentään Charlesia hauskempi, vaikka en kummastakaan taruhahmosta mitään kuitenkaan tiedä. Niin, ja kelatkaa tätä: Kuningattaren VAHANUKELLA oli kaksi oikeaa vartijaa siinä vieressään ja lisäksi videokameravalvonta varmaan kolmen kameran voimin. Ettei kukaan vahingossakaan häpäise hänen ylhäisyyttään tai hänen ylhäisyydestään tehtyä taidetta. Ei jumalauta, menee nuoleskelu hieman liian pitkälle, Thaimaassakaan ei Bhomibulilla ollut joka kuvalle omaa vartijaa. Tai siis periaatteessa niitä vartijoita oli siellä maassa noin 65 miljoonaa, joten... anyway, vahakabinetissa oli kaikkea kivaa, kuvia napsailin jonkin verran, paljon jäi myös kuvaamatta. Kauhukabinetissa oli joku "kauhujen tie" josta sai mennä jos uskalsi, oli k-12 ja luvattiin tosi järkkyä kyytiä. Kyllä siellä muijat huusi ja kirkuikin ihan antaumuksella, itse säikähdin ainoastaan heti siinä alussa ja sekin vain siksi että siellä ei saanut kuvata, mutta olin silti videokamera tanassa ja joku vartija tuli naama punaisena karjumaan että kamera pois ja heti. Heh heh... oikeasta elämästä ne pelottavimmat tilanteet ja hahmot aina löytyy. Ei Tussaudista sen enempää, hieno kokemus ja komeita juttuja oli, mutta ei se mun elämääni mitenkään erityisesti muuttanut tai mitään. Ei ehkä ihan hintansa väärti kokemus, mutta pitäisin minäkin hinnat pilvissä jos siitäkin huolimatta olis aina joka arkipäiväkin tuollainen ryysis siellä. Money money money....

Matamin kabinetin jälkeen lähdin metrolla takaisin hotellille päin, tällä kertaa menin jopa hieman harhaan ja lisäksi matkaan vaikeuksia toi se fakta, että metrolinjat on hieman tukossa, jollain linjastolla oli teknisiä ongelmia ja toisella oli poliisitutkinta ja kaikkea muuta kivaa... pitäiskö olla huolissaan? Ei ehkä, eiköhän täällä kaikki ole ihan hyvin. Ja jos tutulla linjalla jatketaan niin ne terroristipommit räjähtelee tuolla mun hoodeilla olevissa metroissa vasta pari päivää sen jälkeen kun olen haihtunut paikalta. Viimeksi kävi siis niin, että kaksi päivää kotiutumiseni jälkeen oli paukkunut pari pommia metroissa, just siellä missä olin eniten viettänyt aikaani eli tuolla muistaakseni Picadilly Circuksen kohdilla tai silleen. Ei nyt maalailla piruja seinille, eiköhän täällä ole kaikki hyvin. Tuntuu vain että turvallisuudesta jeesustellaan yhtä paljon kuin Singaporessa konsanaan. Tosin Lontoolla on syytäkin, kaikenlaista on jo sattunut aiemmin....

Tässä vaiheessa häivyn sinne musikaaliin ja kerron sitten heti perään tähän että minkälainen oli. Toivottavasti pysyn hereillä siellä kun yöunet on tosiaan ollut tässä viimeisen 30 tunnin aikana sellaista 2-3 tunnin luokkaa. Jaksaa jaksaa!

......


Komiaa settiä oli musikaalissa, koko se kolmetuntinen meni että hujahti vaan, paljon mahtavaa musiikkia ja tanssia. En olisi uskonut että tykkään näin paljon, mutta oikeasti oli hyvä setti. Suosittelen myös muille jotka Lontoossa (tai miksei Broadwaylla tai muualla) käyvät niin ehdottomasti ihan hyvä kokemus.

Musikaalin jälkeen takaisin hotellille ja unta palloon, pakko saada melkein 8 tunnin unet että jaksaa matkan loppuun asti. Tällä kertaa yllättäen heräsin ennen kelloa joskus seitsemän pintaan ja kävin rauhassa aamupalalla ja suihkussa ja sitten kymmenen pintaan uloskirjautuminen ja reppu tanassa kohti uusia haasteita. Tässä oli neljä tuntia aikaa, joten kävin matkan varrella Piccadilly Circuksen lähistöllä Ripleys Believe It Or Not -museossa katsomassa kummajaisia. Mielenkiintoista settiä, aika paljon tuli otettua kuvia, mutta paljon jäi myös kuvaamatta. Siellä meni kolme tuntia mukavasti, sitten vaan Liverpooli Streetin lähistölle kyttäämään kyytiä. Tunti kului komeasti siinä kun paikallistin hyvännäköisen ruokapaikan ja kävin ahmaisemassa niin perusbrittiläisen annoksen eli fish and chips. Ei ollut kummoinen setti, mutta tulipa testattua. Ja mitä hittoa ne jotain herneitä siihen samaan lykkää? Erikoista settiä, vaikka onhan vastaavia ennenkin maisteltu... Otin muuten alkupalaksi myös niin ikään todella englantilaisen lautasen täynnä nachoja. Very english, not!

Ruokailun jälkeen paukkasin sitten bussipysäkille ja siellä odoteltiin joku puoli tuntia ja sitten päästiin matkaan. Samaan bussiin alkoi lastautumaan myös muita suomalaisurpoja, tästä se kotimaa lähenee, sen tuntee jo kanssamatkustajistakin. Bussimatkalla sai hieman untakin palloon, tosin ei sillä että se mitenkään elintärkeää tässä vaiheessa enää olisi. Lentokentällä pääsi kokeilemaan tuommoista omin käsin tehtävää check-inniä ja hyvin se tuntui pelittävän. Matkustajan tunnistus tehtiin luottokortin avulla, myös numerosarja olisi kelvannut. Oman lipun tulostuksen jälkeen oli aika viedä rinkka ruumatiskille, sinne oli järkyttävät jonot ja kun pääsin laittamaan laukun hihnalle niin emäntä tiskin takana sanoi vaan että seuraavaksi viet rinkkasi tuonne toiselle tiskille. En tiedä painoiko se naftisti yli 15 kiloa vai mikä oli syynä, mutta vein sen sitten sinne toiseen paikkaan ja sielläkin sällit vain laittoi sen hihnalle ja sanoi että ok. Vieläkin pelottaa että tulee laskua jälkikäteen, mutta sitten nostan mekkalan ja sanon että tämmöisestä ei ole ollut mitään puhetta.

Turvatarkastuksessa heti kärkeen joku sälli alkoi kettuilemaan mulle siitä että mulla oli kolme kassia pykälässä ja koneeseen saisi viedä vain yhden. Ääliöt, kaikilla muille lentoyhtiöillä saa läppärin viedä omassa laukussaan, joten periaatteessa mulla on vain kaksi ylimääräistä. Kuitenkin, äijä siinä sanoi että näistä on pakko laskuttaa sua. Kävelin sitten kuitenkin pois siitä ekasta pisteestä eikä lähdetty perään, oliko tämä nyt tässä ja saan jatkaa matkaani. Kyllä, seuraavaksi läpivalaisuun ja kaikki nesteet ja läppärit pois laukuista ja muuten homma toimii, no problem, siitäkin läpi heittämällä. Sitten olinkin jo odottelusalin puolella, kaupat lävähti silmien eteen ja omaan lentoon on vielä pari tuntia aikaa. Kävin ostamassa pari Lontoon tuliaista vielä, sain siinä samalla union jackilla varustetun muovipussin, joka osoittautuu korvaamattomaksi myöhemmin....

Kun pääsin lähtöportille asti, eteeni lävähti jälleen pottuilua käsimatkatavaroista, tällä kertaa kyltin muodossa. Siinä luki että "max 1 kappale käsimatkatavaraa". Voi helvetti, mulla on tässä neljä erilaista laukkua ja muutakin tavaraa käsissä... Jos on ylimääräistä niin ne saa kyllä matkaan, mutta laskutusta olis luvassa. Never! Minä en perkele noille käärmeille maksa senttiäkään ylimääräistä. Laukuissa on kuitenkin perkeleesti tavaraa... mikä neuvoksi? Aloin "sämpläämään" eli tavarat vaihtoi paikkaa laukusta toiseen. Kaikki matkamuistoksi kelpuutettavat tavarat siirsin sinne union jack -muovikassiin, koska niitä ei ilmeisesti lasketa enää käsimatkatavaraksi kun ne on ostettu lentokentän tax-freesta... Sain yhden repun melkein tyhjäksi, mutta toinen reppu on täyteen ammuttu, se ei mene kiinni eikä se ole standardien mukainen kokonsa puolesta kun se ei mahdu ylähyllylle.... Mitäs nyt tehdään, takista loppui taskut ja muutenkin kaikki tila on jo käytetty. Perkele, minä teen sen mitä herjalla olen ajatellut jo aikaisemmin. Tavarat mukaan, läheiseen vessaan suljettuun koppiin piiloon katseilta, sitten reput auki, vaatteet pois ja kerrospukeutuminen alkakoon! Pistin siinä sitten noin 7 t-paitaa päälleni ennen tuota isoa college-paitaa ja siihen asukokonaisuuteen vielä takki päälle. Alavartalo sai suojakseen parit kalsarit, sitten yhdet shortsit ja lopulta nuo pitkät housut. Eli periaatteessa kaikki mitä mulla oli vaatetusta mukana. Lähti laukuista ihan kivasti tavaraa pois ja nyt mahtui laukku kiinni ja oli standardien mukainen! Erävoitto Janille, njäh njäh njää!! Koko matkan olin sitten tuollainen "reiluhko" vaatetus päällä, olihan siinä hieman kuuma, mutta ei mitenkään sietämätöntä kuitenkaan.

Tapasin siellä lähtöportilla juuri ennen lähtöä hyvän ystäväni Laurin, jonka kanssa alkoikin sitten juttu lentämään välittömästi ja se juttu ei pysähtynyt oikeastaan hetkeksikään ennen kuin tiemme erosivat Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. Lentomatka meni suorastaan heittämällä kun oli niin paljon kerrottavaa ja kuultavaa. Ja mitkä ovat mahdollisuudet että törmäät tuttuun toveriin neljän kuukauden reissun viimeisellä lennolla? Aikamoista sattumaa. Lisäksi sattumaa oli se, että Lauri oli viihtynyt samassa hotellissa, jonne minä ja ystäväni Henkka silloin kolme vuotta sitten leiriydyttiin kun oltiin ihka ensimmäistä kertaa Lontoossa. Melkoista.

Sattumat eivät pääty vielä tähänkään. Kotona näin että lähettämäni laivarahtipaketti oli saapunut perille.... tänään! Siis oikeasti! Jani ja lähettämänsä paketti saapuivat Pirkkalan ranchille täsmälleen samana päivänä, tätä voisi kutsua jo todelliseksi sattumaksi!

Nyt ollaan siis kotona ja hyvissä voinneissa. Hyvät saunat ja voileivät ja sen jälkeen blogientryn viimeistely ja voilá. Sain vihdoin levitettyä tuon noin 30 kiloa painavan matkasettini lattialle, huomenna alkaa niiden lajittelu ja kaikenkattava ihmettely. Muutenpa ei Suomesta mitään ihmeellistä sitten, hyvin ehti tottumaan kuivempaan ilmaan jo Lontoossa, ikään kuin pehmeä lasku tännepäin maailmaa. Seuraavaksi lähdetään (jälleen) toteuttamaan sitä käskyä mitä kyltti tuolla meidän ikiomalla International Airportilla sanoo: "Let Tampere tempt you!"

Kiitos kaikille jotka pysyitte tässä hurjassa matkassa mukana, toivottavasti nautitte lukemisesta yhtä paljon mitä minä naputtelusta. Jos saan vielä inspiraation ja aikaa järkättyä, niin ehkä naputtelen vielä yhden spesiaalin tähän perään. Jos se on tulossa niin se tulee viikon sisään tai sitten ei ollenkaan. Seuraavalla reissulla sitten kuitenkin viimeistään nähdään!! (kyllä, sellainen on tulossa, mutta aikataulu on vielä kovin avoin.... pysytään mystisinä!)



- Sir Sterling Tuttlecock -

(a.k.a Jani Kajasrinne)

Lentokenttäextra

Lentokentillä pelleily on tullut jo niin valitettavan tutuksi että järjestin itselleni hieman yllätysohjelmaa. Valitettavasti tämä oli tahaton järkkäys, mutta ainakin sain hien pintaan ja sykkeen korkealle, pitkästä aikaa. Oh the rush! Here´s what happened:

Lähdin lentokentälle silleen mukavasti klo 13 pinnassa kun lento oli merkitty lähteväksi klo 17. Bussi Sentralilta jälleen LCCT:lle ja heti ensimmäisenä kauhee juoksu vessaan, joskus tunninkin ajomatka on liikaa jos ajoittaa rakkonsa väärin. Helpotuksen jälkeen paukkasin jo tutun mäkkärin pöytään lataamaan tietokonetta ja katsastamassa netissä päin asioita ennen lähtöä. Tämän jälkeen kävin hakemassa poliisitädeiltä rinkkani pois, sekin onnistui yllättäen ilman suurempia ristiriitoja, vaikka siellä kolmen naisen voimissa etsittiinkin sitä, löytyi kuitenkin. Seuraavaksi paukkasin hetkeksi läheiselle penkille sämpläämään tavaroita, jotta ei tule ongelmia turvatarkastuksessa. Olin todella fiksu kaveri ja siirsin nesteet rinkkaan jotta niistä ei urputeta turviksessa... kaikki kunnossa? Sitten vaan check-in ja rinkka ruumaan ja itse passitarkistuksen läpi turvatarkastukseen.

Jätkät pysäytti mut siellä ja sanoi että reput auki, molemmat, välittömästi. Ensin avasin toisen ja kun kurkkasin sitä läpivalaisukuvaa äijän monitorista, tajusin heti että ei helvetti, mulla oli jäänyt Leatherman tuonne repun pohjalle, se siellä kirkkaanpunaisena kirkui läpivalaisukuvassa. Äijä kyseli vähän aikaa ja sanoi että tätä ei voi viedä käsimatkatavaroissa, mutta voit käydä viemässä reppusi chekattavaksi ruumaan jos haluat. Pohdin hetken ja sanoin että ei tarvi viedä, saat pitää leathermanin. Sydäntä särki kun se on kuitenkin niin vahva kamu ollut sekä reissussa että muutenkin, jo yli kymmenen vuotta muuten!

Seuraava reppu auki... voi vitalis, olihan sielläkin metallitavaraa, tuliaisiksi tarkoitettua eikä millään tavalla vaarallista, mutta silti takavarikointilistalle kuulutettua tavaraa käsimatkatavaroiden joukossa. Äijä sanoi että nämäkin pitää konfiskoida. Siihen karjaisin natsimaisen jyrkästi NEIN! (tai elokuvatyyliin NOOOOO!) ja sanoin että luovutan, vien toisen repuistani check-inniin jotta saan pelastettua tavarat. En minä nyt huutamaan alkanut, eikö oliskin hauskaa jos ihmiset käyttäytyisivät kuin elokuvissa näytellään? Kello näytti tässä vaiheessa noin 15.55 joten reilu tunti aikaa koneen lähtöön ja reilu puoli tuntia aikaa ehtiä portille... I can do it! Lähdin siis siitä turvatarkastuksesta kaikkine kamoineni, jotka hädin tuskin pysyivät vauhdissa mukana, takaisin päin ja ensimmäisenä piti päästä immigrationista eli passitarkastuksesta takaisinpäin. Passitäti sanoi että mene vaan, mutta passi jää mulle tähän siksi aikaa, boarding-pass -lapun avulla pitäis saada jätettyä reppu... Sitten seuraavan lipuntarkastuksen ohi, kauheet selittelyt että olis vielä checkattavaa... sitten vielä check-innin vartijan tykö ja taas sama selitys, vielä olis yksi reppu ruumaan... sitten vielä repun läpivalaisu jotta saa turvatarkastustarran siihen.... kaikki tämä siis mielettömällä kiireellä, mutta kuitenkin niin rauhallisesti, ettei kukaan lähde perään juoksemaan kuten kävi tuolla pohjoisrajalla pari kuukautta sitten, muistatteko, heh?

Onneksi kirjautumistiskillä muija oli pelissä mukana ja katsoi vaan että turvatarkastustarra löytyy ja sitten se pisti siihen laput ja tarrat mukaan ja antoi mulle omani ja sanoi hyvää matkaa. Mitä hittoa? Olisin odottanut että joudun maksamaan tai jotain.. Hyvää palvelua, AirAsia nostaa jälleen osakkeitaan mun silmissäni! Ohops, ei ole aikaa jäädä kiittämään ja kumartelemaan, takaisin turvatarkastukseen ja portille! Onneksi olin tehokas, joten ei ollut mitään suurta hoppua ja painetta perseen alla. Passi talteen tädiltä ja uudestaan turvatarkastukseen, valitsin oikein piruuttani saman jonon missä olin aiemminkin jotta jätkät näkevät varmasti että kävin heittämässä reppuni ruumapuolelle. Vielä kruunuksi päälle olin unohtanut vesipulloni laukkuun, mutta kaivoin sen vain esille ja sitten niillä olikin jo seuraava kiireellinen laukku tarkistettavana, joten sain jopa muilutettua vesipullon turvatarkastuksesta läpi! Noh, join sen lähes puolen litran lämpimän lihaliemen kyllä siinä heti tarkastustiskin jälkeen ykkösellä huiviin, oli sen verran kova jano kun hikikarpot noruivat otsalohkoa ja ohimoita pitkin ja syke oli kuin Juha Miedolla kisa-aikaan konsanaan.

Tällä tarinalla on siis onnellinen loppu, sain pelastettua tavarani ja ei tullut sitten urputusta käsimatkatavaran määrästäkään kun sain sen vähennettyä kolmesta kahteen. Ryanairilla ei taatusti saa kahta laukkua ruumaan, joten siellä on sitten tosiaan se viimeinen koetinkivi vielä edessä. Koitetaan kikkailla. Nyt ainakin muistan siirtää puukot ja veitset turvaan rinkkaan että pääsee tarkastuksista läpi. =)

Lontoon kone lähti ihan ajallaan ja matkan olis tarkoitus kestää 13 tuntia, what a drag! Noh, penkit on pehmeät ja jalkatilaa on normaalia enemmän, on tätä pitkän matkan istumistakin ajateltu, hyvä ettei ole mikään tavallinen punainen paroni jossa painellaan polvet suussa jos ei hätäuloskäytävän kohdalle satu pääsemään. Täällä on muuten mahdollista ostaa tuommoinen samanlainen näyttöpäätelaite kuin Turkish Airwaysilläkin oli, siis sellainen mistä näkee leffoja ja sarjoja ja voi kuunnella musaa yms... maksaahan se, mutta vain kuusi euroa, ei ole paha sijoitus kun pitkällä matkalla loppuu kuitenkin akku läppäristä ja nukkuminenkaan ei ihan niin vain luonnistu. Muuten lentomatkalta ei olekaan mitään siistiä kerrottavaa, parit ilmakuopat ja todella vaikeata nukkua, onneksi saa painaa retry-nappia nukkumisen suhteen vielä Stansteadilla pari kuusi-seitsemän tuntia ennen kuin on tavoitteena paukkia keskustaan päin. Kyllä siellä itse kaupungissa on pakko käydä, kuten jo aiemmin totesin, en todellakaan meinaa rikkoa ennätystäni ja odotella lentokentällä sitä 40 tuntia jonka ajan päästä lähtee kone kotisuomeen. Ei tässä nyt The Terminal -leffaa aleta sentään leikkimään! Tällä hetkellä on aika lailla kuolemanväsynyt, mutta samaan aikaan silti hyvin voittajafiilis, vaikka Malesian tulikuumalta maaperältä tulikin lähdettyä lähes kyynel silmäkulmassa, niin mahtava paikka on ollut kaikki nämä kerrat mitä olen siellä ollut ja sinne mennyt ja ollut ja mennyt... Nousee kyllä yhdeksi potentiaaliseksi asuinkohteeksi tulevaisuudessa, Japanin ja Brunein rinnalle.

Samaan syssyyn voin lämmätä hieman Lontoon lentokenttäsekoiluja jos niitä sattuu minkäänlaisia. Sielläkin on vartijat konekiväärit ojossa, ainakin pari vuotta sitten oli. Jos nykyään niillä olis jo haulikot ja singot... :) Tuolla KL:n kentällä muuten kyseltiin vielä ennen koneeseen boardingia että mitä teet Lontoossa ja kauanko meinaat olla ja mikä on seuraava määränpää... tarkkaa hommaa ja siellä oli yksi britti avustamassa kielitaidottomia malesialaisia kyselyissä.


.......................


Lentomatka meni jälleen oikeastaan kuin suhauksessa, vaikka en nukkunut oikeastaan ollenkaan koko reissun aikana. Jotenkin aina nämä kaikki setit tuntuu niin kovin lyhyiltä, kestäis matkustaa paljon enemmänkin kuin 13 tuntia, mutta en sitä mitenkään pyytämällä pyydä kuitenkaan. Oikeastaan lento kesti vain 12,5 tuntia kun oltiin hieman etuajassa Stansteadilla, johtuen varmaan siitä kun matkan varrella tuolla jossain afganistanin yllä oli hieman myrskyisempää ilmaa, kone vispasi jälleen kunnolla ja turvavyövalot paloivat ahkerasti. Kuski painoi siinä vaiheessa lisää kierroksia turbiiniin ja kyllähän niistä pyörremyrskyistä läpi mennään kun on vaan tarpeeksi vauhtia! Asennetta! Olin kyllä jo valmistautunut siihenkin että kone kippaa ylösalaisin välillä ja laitoin laukkuni silleen kiinni etteivät lentele kattoon jos näin pääsisi käymään. Ei hätiä kuitenkaan, vieläkään ei ole päässyt/joutunut kokemaan sitä että oltais hieman erikoisemmassa lentoasennossa tai että happimaskit ponnahtais sieltä katosta alas. Ehkä joku päivä, mutta sitäkään en mitenkään pyytämällä pyydä. Tämänasteinenkin pelottelu riittää ihan hyvin. Hengissä kuitenkin ollaan ja Stansteadin kentälle saavuttiin hyvissä fiiliksissä.

Kentällä sitten ravasin taas pari kertaa sen jättimäisen hallin päästä päähän kaikkien kamojen kanssa ja yritin löytää jonkinlaista tavarasäilytyspaikkaa. Lopulta pitkällisten etsintöjen jälkeen löytyikin se pieni tiski siellä jossain nurkan takana, ei mitenkään merkitty eikä ketään tietenkään tiskin takana... great... noh, sitten vaan leiri pystyyn siihen aika lähelle sitä tavaratiskiä, tavarat seinää vasten ja itse silleen sikana röhnöttämään siihen tavaroiden eteen ja unta palloon. Vaikka oli takki päällä niin jumalauta oli kaakelilattia hieman vilpoinen parin tunnin uinumisien jälkeen. Välillä aina vaihtaa kylkeä ja taas unta.. sain nukuttua ehkä 2-3 tuntia yhteensä ja sitten huomasinkin että tiskillä on väkeä, tavaroita viemään talteen! Aika kallista on Malesiaan verrattuna, kaksi reppua ja molemmat kaksi päivää tekee yhteensä 35 puntaa eli noin nelisenkymmentä euroa. On se kyllä tavallaan sen väärti, tai sanotaan näin että hittojako tässä enää moisista itkemään, reissu on melkein ohi ja Lontoo verottaa kuitenkin matkaajan lompakkoa ankarasti, se tiedetään jo. Kaksi reppua säilytykseen ja kolmas mukaan matkaan ja Lontoon keskustaan heti parin lisätunnin odottelun jälkeen. En malttanut odottaa vielä 1,5 tuntia extraa jotta pääsisin Victoria-asemalle, vaan nappasin bussin ja lähdin kohti Liverpool Street Stationia....

Back-in-time Special ! - London Burning 2007

Lontoo, 2007


Jätkien kanssa oltiin varattu liput Anthony Robbinsin hienoon seminaariin juhannuksen aikaan vuonna 2007. Edellisen vuoden syksyllä oltiin oltu hieman eri kokoonpanolla vastaavassa tilaisuudessa ja niin ikään Lontoossa, joten uusintaa oli luvassa, mahtavaa sellaista. Parasta settiä ikinä.

Noh, itse ostin lentoliput aiemmin kuin jätkät, koska lippujen osto meni tosi myöhäiseksi jo muutenkin. Ei saanut kovin halvalla niitä lipareita, mutta onneksi Ryanair on (oli) kuitenkin halpa verrattuna muihin. Päivämäärän lähestyessä sain jahkailujen jälkeen tietää, että kavereista kumpikin peruu tulonsa, ei ole rahaa lentolippuihin ja Lontoossa rellestämiseen. Great, itsellä on lentoliput ostettu ja maksettu eikä voi peruuttaa, samoin kun olen seminaarilipun ostanut niin sinne kans perkele mennään, joten ei siinä sit muuta kuin vedetään syvään henkeä ja lähdetään matkaan. Ensimmäistä kertaa yksin! Tästä se kaikki siis lähtee, suuren yksinmatkaajan ensimmäinen askel kohti tuntematonta.

Ei nyt niin tuntematonta tällä kertaa, tosiaan Lontoo oli edellisvuodelta tuttu paikka, käytännöt oli hallussa ja tutkaparini kanssa siellä seikkailtiin keskellä yötä heti ekana päivänä etsien hotellia tai hostellia jossa pääsis nukkumaan. Tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä että ottaisin bussin yömyöhään Lontoon keskustaan, vaan pistin takin päälle, laukku pään alle ja unta palloon lentokentällä. Katsoin muka hyvän paikan sieltä jostain lipunmyyntikojun vierustalta missä olisi hieman suojassa.

Aamulla noin klo 6 heräsin sitten siihen kun korkokengät kopisi korvien vieressä oikealla ja vasemmalla. Kun näin että ihmiset käytännössä tallasivat senttien päässä kasvoistani, tajusin että on aika nousta ylös. Huomasin myös, että se koju, jonka viereen tein leirini, oli haihtunut kuin pieru Saharaan. Makasin siis keskellä käytävää. Siistiä. Ei siinä hittojakaan, ensimmäinen bussi Lontoon keskustaan meni just hienosti siinä kuuden jälkeen, joten ei muuta kuin ulos ensin paikallistamaan oikea bussilaituri ja sitten odottelemaan. Lämpötilat oli aika hulppeat, heti aamutuimaan pärjäsi komeasti t-paidalla. Lontoossakin voi olla kesällä hyvät kelit, täytyy vain toivoa että sadeukko pysyy kaukana tämän vajaan viikon mitä viivyn...

Keskustaan asti bussilla päästyäni lähdin jostain kumman syystä ensimmäisenä seminaarin tapahtumapaikalle Excel-halliin tuonne hieman keskustasta itään päin (tulin lentokentältä pohjoisesta päin). Seminaari itsessään alkaa vasta parin päivän päästä. Katselin siellä sitä samaa hotellia missä viime kerralla yövyimme kolme henkilöä kahden hengen huoneessa. Tällä kertaa ei ollut edes saumaa jäädä yöksi, koko lafka oli buukattu ihan täyteen asti seuraavat pari viikkoa eteenpäin. Niin se on aina kun excelissä on joku eventti. Ei siinä hittojakaan, sitten jatketaan matkaa, kohti seuraavaa majapaikkavaihtoehtoa. Tämän teki hankalaksi se, että ei ollut hajuakaan missä majapaikkoja voisi olla. Ei ollut Lonely Planetin ehdotukset tai netin hostellisivustotkaan tuttuja. Perstuntumalla mentiin siis ja tuli käveltyä ihan törkeen paljon, jalat huusi armoa jo aamupäivällä, kävelytreenit jatkuivat vielä pitkälle iltaan. Onneksi matkatavarani olivat kevyehkön puoleisia, vaihtovaatteita ja muuta tarpeellista mitä viikon aikana vois tarvita.

Illemmalla olin sitten päässyt tuonne Victory Stationin lähettyville kun sain jostain ongittua tietooni että siellä on ainakin majapaikkoja tarjolla. Muutamasta kävin kyselemässä, kaikki täpösen täynnä. Lopulta päädyin siihen, että victory stationilla menin tuommoisen lastcall.comin (tai joku vastaava) tiskille ja pyysin heitä etsimään mulle halvan paikan läheltä. Pienen soittelun jälkeen saivatkin ihan hyvän mestan varattua mulle ja taisivat siitä punnan tai pari veloittaa maksua, ei paha siinä vaiheessa kun itse on ihan puhki ja kyllästynyt kyttäämään paikkoja. Hostelli maksoi muistaakseni noin 20 puntaa eli (siihen aikaan) noin 30 euroa. Kallista on, mutta et tule löytämään Lontoosta kovinkaan paljon halvempia vaihtoehtoja kuitenkaan.

Sain asuntoasiat järjestettyä pariksi yöksi ja seminaarit alkoi sitten heti sen jälkeen. Niistä ei sen enempää kerrottavaa, sanotaan yksinkertaisesti näin, että edelleen menee ihan kärkiporukkaan kun mietitään elämäni parhaita aikoja. Tutustuu paljon uuteen kansainväliseen porukkaan, tekee asioita joita ei ikinä kuvitellut tekevänsä ja kaiken kruununa tietysti legendaarinen Firewalk eli tulisilla hiilillä kävely. Nyt sekin on suoritettu jo kaksi kertaa, sertifikaatitkin löytyy kotoa, hyvässä tallessa.

Majoitusongelmat siis osuivat taas juuri sopivasti seminaarin ajaksi enkä saanut mitään hyvää ratkaisua tehtyä, joten tässä koulutusta nuorelle pojalle: Joka päivä ensin seminaariin klo 8 aikaan aamulla, sitten sieltä pois noin klo 23-24 aikaan ja viimeisillä metroilla pois sieltä ja keskellä yötä uutta majapaikkaa etsimään! Joka yö siis sama laulu, aina pitää löytää majapaikka ja toivoa että jossain on tilaa. Siinäpä sitä mukavuusalueen laajennusta kerrakseen. Eka yö seminaariajalta meni ihan rutiinilla ja löytyi sieltä kauempaa Victorian läheltä hostelli.

Toinen seminaariyö olikin sitten jo paljon hardcorempaa settiä. En jaksanut enää lähteä Victorian alueelle asti hostelliin, vaan kuulin yhdestä läheisemmästä hostellista joka olis kohtalaisen halpakin... Noh, otin junat sitä kohti ja siinä sitten kävellessäni sinnepäin aloittelin samalla jutustelua parin edessä kävelleen jätkän kanssa. Olivat olleet samassa seminaarissa kuulemma myös. Yksi oli britti, kaksi tanskalaista, mukavia sällejä ja sanoivat että heillä on siellä hostellissa jo paikat maksettuna ja silleen. Hostelli oli metallisen portin takana, magneettilukon takana. Yllätyin jo siinä natsimaisesta meiningistä kun jätkät soittivat ovikelloa ja ovipuhelimella suorastaan karjaistiin että KUKA SIELLÄ?!?!? Päästiin sit sisälle kun jätkät ilmoittivat omat nimensä ja luikahdin siinä samalla sisälle vaikka en hiiskunutkaan mitään mikrofoniin... Menin tiskille ja kyselin iloisena että mahtaisikohan teiltä löytyä sänkypaikkaa reissumiehelle, jolla ei ole yöksi mitään paikkaa. Vastaus oli erittäin yksinkertainen: EI OLE, kaikki on täynnä. Voi helvetti, just ennen mua sinne oli tullut joku leirikoulu tai vastaava ja he olivat varanneet kaikki huoneet ja sängyt ja kaikki mitä oli varattavissa. Vastaanottopäivystäjän, vahtimestarin ja vahtikoiran virkaa toimittanut kaljupäinen mies sanoi minulle että nyt olisi syytä poistua, asiattomilla tyypeillä ei ole lupaa oleilla alueella sitten yhtään.

Masentuneena ja täysin epätoivosta hymyillen menin sitten pihalle, jossa uudet kaverini sitten vielä istuskelivat ja söivät ostamaansa ruokasettiä. Sanoin naureskellen että arvatkaas mitä, ei ole paikkaa meikäläiselle. Jätkät oli ihan kauhuissaan että mitä hittoa, mitäs nyt meinaat tehdä. Sanoin vaan että en tiedä, en todellakaan tiedä... Sitten heitin sille toiselle tanskalaiselle läpällä että "määhän voisin tulla teidän huoneeseen lattialle nukkumaan salaa" ja yllätyin kun se rupesi pohtimaan "hmmmm...." ja sanoi että niin voisitkin. Hah hah, operaatio käyntiin, ensimmäisenä piti suunnitella miten päästään turvamiehen ohi siitä aulasta. Sen verran ehdin katsastamaan tilannetta, että siitä pienestä vahtikopista ei kovin pätevästi ihan joka puolelle näe, joten ohi on mahdollista hiipiä. Toinen havainto mitä tein siinä tiskillä notkuessani oli se, että se natsimies tuijotti herkeämättä telkkariruutuja siellä kopissaan, näyttivät valvontakameroilta. Jumalauta niitä oli varmaan 30 viiden kerroksen ja kovin pienen pinta-alan omaavan hotellin alueella! Toverini vahvisti että kameroita on kivasti ja niitä kyylätään kans koko ajan. Onneksi hän tiesi suurin piirtein missä ne kamerat ovat, joten suoraan ansaan ei tullut käveltyä.

Ensin siis vahtimestarin ohi. Vanha kikka: Kaveri kulkee muina miehinä siitä ohi ja minä kyyryssä siellä kaverin takana silleen että vahti ei näe minua. Ei nähnyt, so far so good. Sitten hissiin, jossa ei onneksi ollut kameroita. Heti hissistä päästyäni kaveri sanoi että varovasti sitten, heti hissin yläpuolella on käytäväkamera. Rupesi suorastaan naurattamaan kun kiersin kameran näkökentän ihan seinän vierustaa kuin seinään liimautuneena. Mission impossible! Tai sanoisinko että Mission Is Possible, sillä pääsin siitäkin hienosti ohi ja huoneeseen asti. Huoneessa oli pilkkopimeää, kännykän näytön valossa mentiin ja häikäisin nukkuvia tyyppejä siellä kun yritin katsoa olisiko sittenkin joku sänky jäänyt vapaaksi. Ei ollut, joten ei muuta kuin lattialle vaan, takki päälle ja laukku tyynyksi. Pääsin nukkumaan, parasta! Kello oli muuten tuossa vaiheessa varmaan kaksi yöllä ellei enemmänkin.

Aamulla heräsin about kuuden aikaan siihen kun jalkojen juuresta kuului epämääräistä tohinaa. Joku japanilainen sälli siinä pakkasi laukkuaan kuin viimeistä päivää. Ajattelin että parempi vaan olla paikallaan ja leikkiä nukkuvaa, muuten se voi alkaa kyselemään jotain tai käräyttää. Se pakkasi ihan helkutin kauan, välillä meinasi mennä hermot siihen. Lopulta se lähti siitä laukkunsa kanssa poispäin ja sanoi vielä ovelta mulle että Goodbye, se oli sitten nähnyt heti että olin hereillä, turhaan teeskentelin mitään. =) Itsekin ajattelin että parempi paeta vielä näin hiljaisina tunteina ja kävin vessassa nopsaan ja otin laukkuni ja lähdin pois. Valitettavasti jäi sen suuremmat kiitokset sanomatta nukkuvalle tanskalaiselle eikä enää nähty seminaarissakaan, joten kiitos olis vieläkin sanomatta. En vain tiedä nimeä tai mitään muutakaan, mutta ainakin jäi tanskalaisista hyvä kuva!

Hostellista lähteminen samalla tavalla kuin sinne tultiinkin, seiniä pitkin. Pääsin hienosti hissiin asti ja hissillä alas, mutta sitten tuli pieni tenkkapoo. Sama äijä oli ilmeisesti ollut yövuorossa tai jotain, siellä se kopissaan kyräili kaikkea mikä liikkui aulassa. Voi hitto, kyllä se mut tunnistaa kun se eilen mut jo kerran ajoi pois, ei voi näyttäytyä sille.... Vähän aikaa piilottelin hississä ja kun sen huomio kiinnittyi vähäksi aikaa muualle, etenin aulassa ensimmäisen ison pylvään taakse piiloon. Sieltä jälleen kyyläystä koska on seuraava tilaisuus ja sitten loikkasin seuraavan pylvään taakse. Normaalisti tämmöistä näkee vain leffoissa tai piirretyissä! Lopulta pääsin ulos asti ja huokaisin jo helpotuksesta, selvillä vesillä. Vai ollaanko? Laitoin käden rautaportille ja työnsin, mutta ei liikahtanut. Voe helevetti, se magneettilukko! Vähän aikaa yritin katsella että mistä sen saa auki, mutta ei jäänyt paljon aikaa reagoida kun näin että se vartijamies kävelee kohti ulko-ovea ja kohti mua! Paniikissa menin siihen ulkopenkille istumaan kasvot poispäin siitä ja "join vettä". Äijä oli tullut pihalle tupakalle eikä se ainakaan noin takaraivosta meikäläistä tunnistanut, ei sen enempää katsellutkaan. Tupakkansa poltettuaan se karkasi takaisin sisälle ja minä olin sillä välin nähnyt sen ison punaisen "release" -napin jolla magneetin sai vähäksi aikaa pois päältä. Vapaa! Pako Alcatrazista onnistui! Teki mieli suorastaan juosta pois paikalta, mutta hillitsin sentään itseni suuremmalti. Täytyy myöntää että syke oli aika maksimissa koko tuon tilanteen ajan ja vielä pitkään tilanteen jälkeenkin.


Paon jälkeen paukkasin jälleen suoraan seminaariin, täynnä virtaa! Itse semmasta en kerro mitään ihmeellisyyksiä, mutta siellä oli sellainen meininki, että välillä aina kesken puheiden koko 12000 -päinen porukka ponnahti penkeiltään ylös, muodostivat neljän-viiden hengen ryhmiä ja alkoivat hieromaan toisiaan hartioista ja pohkeista ja whatnot. Tämä siis siksi ettei koko päivän kestävässä setissä tule kenellekään veritulppaa tai mitään muutakaan. Noh, yksi näistä hieromasessioista poiki hieman "hedelmääkin", vois ehkä sanoa, kun eräs amerikkalaistyttö tykkäsi mun pohjehieronnastani ihan täysillä. Siitä sikisi sitten mukavat keskustelut ja päädyttiinkin viettämään koko mahtava päivä yhdessä siellä Excel-hallilla. Illan ja yön kulusta en kerro, mutta tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta kun olen maksanut mukisematta 70 euroa hotelliyöpymisestä. Juu, ei se 70 ole paljoa, mutta jos joka yö maksais ja viipyy viikon.... siinä on taas kerran tyyliin kuukauden kokonaisbudjetti Malesiassa tai Thaimaassa tai jotain siihen suuntaan. Vähän liikaa pelkistä yöpymisistä. Noh, tämän kerran vain, siis.

Aamulla pääsi sitten takaisin seminaariin, erittäin väsyneenä. Onneksi setit alkavat loppumaan ja alkaa "vapaa-aika" Lontoossa jälleen. Pääsi siinä samalla kokemaan muuten Lontoon legendaarisen klo 8 aamuruuhkan. Se on ollut jotain sellaista, mikä teki todella suuren vaikutuksen ja en ole vielä toistaiseksi kokenut missään mitään vastaavaa. Aasiassakin ne ruuhkat on pahoja, mutta ihmiset on pienempiä, joten ne ryysikset ei ole niin voimakkaita ja vaarallisen tuntuisia.

Viimeinenkin seminaaripäivä meni taas sitten itsekseen, silloin puhuttiin ihmiskehosta ja ennen kaikkea ravitsemuksesta ja ruoansulatuksesta. Joku saattaa meikäläisen mainostaman "kymmenen päivän haasteen" tietääkin ja tuolta seminaareista se on lähtöisin. Hyvää settiä, en olisi ikinä ajatellut että itseä kiinnostaa oma terveys tai paino tai muutenkaan. Nykyään kiinnostaa koko ajan ja osaa ajatella kaikenlaisia asioita vähän eri tavalla. Kyllä muutama Lontoon-keikka on tehnyt myös oman osansa meikäläisen persoonan ja ajatusten muuttamisessa. En tiedä onko kaikki muutokset hyvään suuntaan, mutta tiedän että ainakin suurin osa on.

Anyway, seminaarin lisäksi Lontoossa tuli käytyä "tois puol jokkee" eli siellä jossain alueella, jonka nimeä en nyt muista eikä ole nettiä saatavilla mistä sen vois tarkistaa. Anyway, siellä kävin katsomassa, minkälaiseen kouluun hyvä ystäväni Sean oli päässyt sisään (kuten myöhemmästä tiedetään, sinne kouluun hän ei mennyt vaikka tilaisuus oli). Pramean näköinen koulu se Communication College oli, menin niin pitkälle innoissani ja kamera tanassa että vartijat tuli hakemaan olkapäätä koputtaen pois sieltä kun mulla ei ollut kulkulupaa alueella. Tiukkaa settiä, mutta ehkä se on hyvä niin. Jatkoin sitten opiston jälkeen kävelyä suuntaan x ja ajattelin että kyllä tässä vielä jonnekin päädytään. Kyllä joo, puisto oli matkan varrella, tuhansine puluineen. Lisäksi löytyi kaikenlaisia hauskoja kauppoja joilla oli hauskoja nimiä (Jerk Chicken, AKSU, Tennessee Fried Chicken, wimpy, risky...).

Kun lopulta oli kävellyt tuntikaupalla ihan päin peetä, oli aika turvautua epätoivoisiin tekoihin ja kokeilla tuota Lontoon tulipunaista kaksikerrosbussia. Onneksi mulla oli viikon Oystercard jolla saa käyttää metroja ja busseja rajattomasti. Olihan sekin kokemus istua bussissa kakkoskerroksessa ja katsoa kuinka hullu kuski pistää meneen, ensimmäistä kertaa elämässäni muuten vasenta puolta liikennettä. Mageen näköistä! Taisin ottaa digikamerallani hieman videokuvaakin jopa. Bussilla löysin yllättäen takaisin metroasemalle ja metrolla on helppo suunnistaa kohti Liverpool Street -stationia, josta bussin lentokentälle oli määrä lähteä. Aikaa oli vielä kuitenkin sen verran reilusti, että ajattelin metsästää lähimmän Yo!Sushi -ravintolan ja käydä syömässä hieman liukuhihnasushia. Aikomukseni oli syödä halvalla eli ottaa vain pari lautasellaista sushia ja muuten ryystää unlimited-misokeittoa niin paljon että saa mahan täyteen. Ja paskat, nothing of the like. Sushilautasia kertyi varmaan puolen metrin pinkka ja loppulasku oli yhteensä lähemmäs 20 puntaa eli noin 30 euroa. Perhana kun hyväksyivät visan maksuvälineeksi. Noh, täytyyhän sitä välillä naatiskellakin ja mielummin Lontoossa käy sushilla kuin purilaisella. Ruokavaihtoehdot ovat niin perkeleen huonoja... Sushittelun jälkeen menin bussille ja pienen pakollisen odottelun jälkeen pääsin jälleen lentokentälle päin.

Lentokentällä olikin sitten oikein mehevä ylläripylläri meikäläistä odottamassa. Menin RyanAirin tiskille ja sain sieltä mukavan tiedon että lennolle ei enää oteta, lento on täynnä, blaa blaa blaa. Mitä hittoa, mulla on tässä lippu, kello on tuon verran että check-in on vielä auki, what the hell?!?!?! Kovasti yritti jotain sonklata siinä, mutta en saanut mitään pätevää ymmärrettävää vastausta. Kun rupesi hermot menemään ja hieman pelottamaan, löin nyrkkiä pöytään ja huusin maltillisella äänellä että what the f*ck. Siinä vaiheessa tulikin jo muutama konekiväärein ja pampuin varustautunutta jeppeä selän taakse kyselemään että "wha´s with all ze ruckus ier?". Katsoin parhaimmaksi nostaa kädet pystyyn, pyytää anteeksi ja poistua takavasemmalle miettimään seuraavaa siirtoa. Noh, kokemattomana kaverina sitten ensin lentokentän yleisinfotiskille kyselemään että mitäs nyt. Kehoitti kääntymään Ryanairin tiskin puoleen. Näin teinkin, ja siellä sanottiin että seuraavalla sitten kotiin vaan. Jouduin vielä maksamaan 50 euroa väliä lipun vaihdosta, mutta siinä vaiheessa se ei enää kiinnostanut, kiinnosti vain että saan kyydin kotiin. Seuraava lento tarkoitti seuraavan vuorokauden saman ajan lentoa eli odoteltavaa jäi kutakuinkin noin 26 tuntia. "Ei helvetti, en varmaan lähde enää vajaaksi vuorokaudeksi kaupunkiin ja maksa ensin busseista parikytä euroa ja yöpymisestä 20-30 euroa, jään asemalle notkumaan. Lentokenttäodottelua 26 tuntia, jipii! Tässä ennätys jota kovin moni ei riko, ehkä jos jollekulle tulee joku vastaava tilanne, mutta... noh, epätodennäköistä se onneksi on. Itse en ainakaan haluaisi rikkoa omaa enkkaani.

Olin ostanut kirjakaupasta pari kirjaa, joten siinä sitä oli muutamaksi tunniksi viihdykettä. Nukkuminen oli myös hyvä tapa tappaa aikaa. Kaikista tärkein asia kuitenkin koko systeemissä on yksi simppeli juttu: ÄLÄ katso kelloa! Tiedättehän, aika kuluu tosi hitaasti jos koko ajan tuijottaa kelloa. Jos taas ei katso niin aika tuntuu menevän yllättävänkin nopeasti. Tämän mantrani ansiosta selvisin täysijärkisenä tästä ordealista ja sain pidettyä setin kasassa loppuun asti. En ollut koskaan ollut niin onnellinen kuin silloin, kun pääsin lentokoneeseen asti ja lennettiin Suomeen. Lentokoneessa tapasin vanhan suomalaismuorin, joka intoutui jutustelemaan oikein kunnolla, melkein koko kolme tuntia. Ihan jees, olettaisin. Olipa hieman pätevämpää juttuakin kuin yleensä. Lisäksi lentokoneessa kirjoitin äidilleni "kirjeen" tuohon mukanani olleeseen muistivihkoon. Myöhemmin kotona sitten kirjoitin sen tietokoneella puhtaaksi ja jätin pöydälle luettavaksi sen paperimuodossa, mukavaa settiä äiteelle lukea vasta sitten matkan jälkeen. Emmehän me halua ketään huolestuttaa heti etukäteen, emmehän?

MUTTA, katsokaa missä sitä ollaan tänä päivänä. Joskus muinoin ajattelin että vieraassa kaupungissa voi olla pelottavaa heti alkuun, varsinkin jos ei ole ennalta varattua yöpaikkaa ja joutuu keskellä yötä kaupunkiin. Tämä tuli toteutettua kaverin kanssa vuonna 2006 Lontoossa. Joskus muinoin ajattelin että en ikinä uskalla lähteä yksin matkalle. Tämä tuli tehtyä Lontoossa 2007. Seuraavaksi sanoin että Aasia voi olla pelottava paikka, kun siellä ei puhuta englantia... Yksin sinne vuonna 2008 ja oikein asumaan ja puoleksi vuodeksi. Sitten olin vielä sitä mieltä, että Kiina on niin hoocee ja pelottava paikka, että sinne en ainakaan uskalla yksin mennä, tarvii olla kaveri tukena ja turvana. Kiinassa ja yhdessä sen suurimmista kaupungeista tuli käytyä vuonna 2009. Mitä seuraavaksi? Enää ei ole mielessä mitään paikkaa mikä arvelluttaisi tai pelottaisi mitenkään erityisesti. Afganistan, Kongo tai Kolumbia? Ihan sama, minä menen jos on asiaa. Eivät toki ole ihan ekana listalla ja maailmassa on vielä runsaasti paikkoja joissa olis kiva käydä. Pikkuhiljaa mennään, pikkuhiljaa. Maailma on tästä edespäin minun leikkikenttäni!


- Jani -

Kuala-la-la-Lum...per-pur?

"This just in, hundreds of people have died in a tidal wave in Kuala..la..la...Lum...per...Lum-Prr...FRANCE"

Kent Brockman tietää mitä tekee ja niin tiedän minäkin, ainakin kun Kooällässä ollaan kolmatta kertaa. Karttaa en kaivanut esiin koko aikana, tarkoittaa myös sitä että en lähtenyt seikkailemaan uusille urille, vanhoillakin oli kiertämistä. Kiinasta tuttu ostos-frenzy jatkui ja rahaa on palanut taas ihan kivasti, mutta turhuuksiin se ei ole mennyt! Näette sit kun palaan... ;)

Lentokone Kiinasta laskeutui LCCT:n takapihalle noin klo 4 yöllä paikallista aikaa. Great, pari tuntia aikaa sämpläillä tavaroita ja odotella että bussit cityyn alkavat kulkemaan. Aluksi ramppasin rinkka selässä pitkin poikin, en edes tiedä mitä hittoa minä yritin löytää. Lopulta päädyin ratkaisuun, että kävin automaatilta nostamassa rahaa ja menin säilytyspalvelutiskin takana olevan poliisiemännän juttusille ja jätin syntisäkin eli rinkan sinne tiskin taakse talteen. Viisi päivää kustansi muuten viisikymmentä ringuttia (väärin meni) elikkä kymmenisen Eeroa, ei paha hinta moisesta palvelusta. Odotin että rinkkani olisi ollut vähintään "large" -tason tuote niiden hinnastossa, jolloin hinta olisi ollut kolme kertaa isompi, joten hyvä vaan että pitivät sitä smallina. Ennen rinkan viemistä siis vaihtelin tavaroita kassista toiseen kauheella sykkeellä ja silti onnistuin pelaamaan puolet "tarpeellisista" tavaroista sinne rinkkaan ja sitten hostellilla piti tehdä vähän ostoksia....

Bussin kyytiin pääsikin aika pian rinkan viemisen jälkeen, jumalauta kun on kevyt olo kun on vain pieni reppu ja laukku. Repussa oli kuitenkin vaatteita ja muuta, joten ei se ihan kevytkään ollut, silti kevyempi kuin se 17 kilon punamustaharmaa gorilla. Mitä sitten unohtui repusta vielä? Noh, sandaalit jäi sinne rinkan sivutaskuihin sidottuna, molemmat shortsit jäi pois (pelkät pitkät housut 39 asteen lämmössä, hyvä Jani!) ja shampoota ja jotain muutakin mitä olis voinut ottaa, mutta.... Paikan päällä sitten paukkasin suoraan vanhaan tuttuun Backpacker´s Inniin ja aina löytyy tilaa sille joka ei käytä rexonaa eli sieltä taas löytyi dorm-paikka ja hinta 2,20 yöltä, parasta! Seuraavaksi ostoksille, sandaalit, shortsit ja yllätysvalintana tuommoinen hyvän näköinen ja iso käsimatkatavarareppu, jossa on oma vetokoukkukin mukana, joten nyt ei tarvitse enää käsimatkatavaraakaan kantaa selässä koko aikaa. Siirryn siis minäkin vetolaukku-urpojen puolelle tässä vaiheessa matkaa, annan periksi.

Alkuperäinen suunitelma oli lähettää vielä yksi postipaketti itselle Suomeen, mutta mietin että hittoako sitä kolmea kuukautta itseä tai muita odotuttamaan, koitetaan sikailla ja viedä peräti kolme laukkua käsimatkatavaroina. Air Asialla pitäis onnistua, verukkeena se että yksi on tietokoneelle ja toisen repun voi pistää muovikassiin ja väittää että tuli ostettua lentokentän tax-freestä jotain... En minä ole paha yleisellä tasolla vaikka näin teenkin, mitä olen katsellut yleismeininkiä niin porukalla on joskus joku neljä-viisi kassia käsimatkatavarana, näyttää aika hurjalta. Jos tulee russutusta niin sit pitää vetää uudet viivat suunnitelmapaperiin (ei sentään lasiselta pöydältä sieraimiin). RyanAir ehkä tässä eniten pelottaa, siellä on niin urpoa se toiminta välillä, että voi hyvinkin tulla jotain pahan luokan lässytystä. Pidetään kuitenkin luotto kovana ja katsotaan miten käy.

Paljon on siis tuliaisia ostettu, taas, perkule! Toivottavasti ainakin joku on tyytyväinen johonkin, olen tässä yrittänyt ajatella vähän kaikkia, mutta väkisinkin sitä aina joku ja jokin unohtuu. Noh, tuskinpa kukaan alkaa valittamaan jos ja kun saavat edes jotain. Itsellekin on tullut ostettua aika kivasti kaikenlaista, ehkä tajusin tässä loppumetreillä, että ehkä sittenkään ei ihan heti pääse seuraavalle matkalle, joten täytyy koittaa hankkia muutamia konkreettisiakin muistoja näistä mahtavista hetkistä mitä viimeiset 14 kuukautta on mulle tarjonnut tuolla lämmössä ja oudosti mongertavien ihmisten keskellä.

Itse KL:ssä aika on mennyt mukavasti ilman mitään kummempia seikkailuja. Pari kertaa kävin tuolla KLCC:ssä eli "keskustassa" bättre folkin keskuudessa katselemassa meininkiä ja kaksi kertaa tuli käytyä leffassakin, vaikka täällä se on riistohintaista esimerkiksi Melakaan verrattuna (jumalauta KL 2,20€ vs. M 1,20€). Niinkin spesiaalit valinnat tuli tehtyä kuin Angels and Demons sekä Star Trek - The next... eiku mikä helkutti olikaan. Hyviä pätkiä oli molemmat, oli ihan kivaa pitkästä aikaa istua teatterissa ja hieman vapista kylmissään. Onneksi äänet ei sentään rikkoneet rumpukalvoja tai tärykalvoja. Lisäksi siinä leffateatterikompleksin vieressä oli kirjakauppa Kinokunya, josta kävin pokkaamassa muutaman japaninkirjan vielä messiin. Ostin sitten sellaisen Kanji-raamatun että painaa kaksi kiloa ja vie tuosta isosta repusta neljänneksen tilaa! Pakko oli kuitenkin ostaa, ei sitä löydä Suomesta ja nettikaupastakin tilaaminen voi olla epätodennäköistä ja hinta voi olla myös hieman eri sfrääreissä Euroopasta tai Jenkeistä tilattuna. Mites sitä sanottiinkaan... ihminen on niin heikko hyvän tavaran edessä. =)

Tässä siis Maleesian viimeisiä tunnelmia. Huomenna herätys silleen mukavasti aamupäivällä ennen klo 12 check-outia ja sen jälkeen ehkä tunti pari palloilua cityssä ja sitten lentokentälle, josta lähtee masiina sitten klo 18 aikaan, hieman ennen. Lontoossa olis tarkoitus olla just napsakasti klo 00.00 paikallista aikaa eli fiksusti on ajoitettu. Noh, Stansteadilla nukkuminen on meikäläiselle tuttua touhua... Tästä hyvällä aasinsillalla siihen faktaan, että seuraavana vuorossa on heti perään pieni takaumajakso vuodelta 2007, jolloin meikäläisen seikkailuveri oikeastaan vasta alkoi kunnolla virtaamaan. Toivottavasti saatte siitä jotain irti, minä ainakin sain kirjoitellessani sitä ensin lentokoneessa Kiinasta Malesiaan ja sitten vielä myöhemmin lisää.

Tässä vaiheessa näkemiin, vielä on tulossa takaumajakson lisäksi ihan "oikea" London Times -jakso ja toki myös jonkinmoinen paluuepisodi takaisin Suomeen. Lähemmäs viisikymmentä entryä tulee siis paukutettua tätä tavaraa, siinä on taas tosiaan aikakirjaa kerrakseen, kuten Sepi jo mainitsi. Vielä kun löytäis jostain julkaisijan... :D


- Sir -

Shanghai shakes

Kiina on, anteeksi kielenkäyttöni, Japanin jälkeen kyllä paska paikka. Siis ihan oikeasti. Ihmiset on törkeitä, ruuhkaa on joka paikassa, autot ajaa holtittomasti ja rääkkää torvia oikein urakalla tuolla, kuurouttaen jalankulkijoita. Hah hah, mahtavaa, pääsee taas kokemaan kulttuurishokkia ihan tässä matkan sisälläkin. Taksilla Captain-hostellille ei sentään ollut ongelmia, kuski löysi jopa perille ja maksoi hurjat 1,3 euroa. Hostellissa oli jopa tilaa, joten sain sen halvan huoneen, alle 6 euroa yöltä, jälleen haltuuni pitkästä aikaa. Dormissa olemisessa on tietysti aina ne huonot puolensa, mutta kestän mitä vain että ei tarvi maksaa 30 euroa yöltä vaan kuusi riittää. Säästökuurista ei silti voi puhua, mulla on taskussa 1000 yuania rahaa ja ajattelin käyttää kaikki tämän parin päivän aikana pois, ostetaan sitten tuliaisia porukalle kun ei sitä viitsi kaikkea turhuuksiinkaan tuhlata.

Kun sain kamat vietyä huoneeseeni ja sain jopa rinkan helkutin ison lukkokaapin taakse turvaan, oli aika lähteä ennalta tuttua Fuzhou Roadia pitkin katsastelemaan tulikuumaa Shanghaita. Kartta oli pykälässä, mutta siitä katselin oikeastaan vain bussiasemia, joita täytyy lähteä heti ensimmäisenä asiana metsästämään huomenna kun on maanantai ja varmaan pääsee taas jonnekin pidemmälle ja toimistotkin on jälleen auki, ainakin toivottavasti. Täällä pätsissä pidin muuten silti pitkähihaista paitaa koska lähdin niinkin fiksulla varustuksella kuin wifebeatterilla liikkeelle ja sitä pelkkänään ei kehtaa tässä katukuvassa pitää. Vähän tulee lämpöinen, etten sanois. Mahtava keli kyllä.

Tuliaisosastolta löytyi jälleen jonkinlaista kivaa. Sain pienen uuden sykkeen näihin kiinalaisiin esineisiin ja päätin jo laivamatkalla että on pakko täältäkin ostaa jotain jollekin, kuitenkin on halpaa ja aika autenttista tavaraa. Ekan päivän budjetti olikin puolet tuosta mitä mulla on käytettävissä, joten ei paha alku. Seuraavat kaksi päivää täytyykin koittaa jakaa silleen sopivasti, täytyy vaan muistaa katsoa sekin juttu että on varaa vielä bussiin jolla pääsee pois täältä! Automaatilla ei kehtais käydä kun oli niin paljon rahaa vielä jäänyt varastoon edellisistä nostoista. Kyllä, mulla on tuolla pitkien housujen salataskussa ollut yli tuhat yuania koko Japanin-matkan ajan säästössä, ikään kuin vararahastona jos jotain olis sattunut. Nyt siellä on vaihtoehtoisesti yksi ichi-man yen eli 10 000 jenin seteli, jäi ylimääräistä Jaappanista. Se täytyy sit Malesiassa vaihtaa ringiteiksi. Valuutalla pelaaminen on aina niin kivaa!

Illemmalla karkasin jälleen Coffee Bean -kahvilaan juomaan vihreän teen makuista pirtelöä ja surffaamaan netissä. Tällä kertaa ei ollut parin päivän laivamatkan aikana tullut mitään kovin kiireellistä, vähän yllättävää. Yleensä jollakulla on aina hätä just tolleen 8. päivä heti aamusta kun lähden matkaan ja saavun vasta 10. päivä maihin. Ihan kiva että matka osui just viikonlopuksi. Netteilyn jälkeen lähdin vielä katsastamaan pimenevää Shanghaita ja sain aika makean näköisiä kuvia napsittua, kyllä tämä vaan on upea kaupunki yöllä valoineen ja vilinöineen. Siihen se kehuminen sitten tältä erää jääkin. Katsotaan miten hermot pettää huomenna kun yritän löytää jälleen yhtä paikkaa epätoivoisesti. Onneksi lähtö on vasta parin päivän päästä, on jälleen aikaa hermoilla ja katsastella asioita, ainakaan ei ole niin suurta riskiä mokata ja missata bussia.

Palailin sitten vielä muutaman katukaupan kautta kotinurkille ja ostelin tuliaisia, erikoista settiä erikoisille ihmisille, tai jotain. Täytyy järjestellä jälleen rinkat ja reput uudestaan. Voipi olla että ostan Malesiasta vielä yhden uuden repun, tällä kertaa hyvän laatuisen, ja lähetän tuon vanhan risan ja revenneen soturin täynnä ei-niin-tarpeellista mutta silti kivaa tavaraa merirahdilla itselleni Suomeen ja yllätyn iloisesti sitten syyskuussa jos ja kun se saapuu perille. Saas nähdä....

Ei hittojakaan, ei tämä nyt niin paha ole, kulttuurishokki ja järkytys vaan iskee aina, varsinkin näin Aasian sisällä. Vielä kun sietäis tuota yhtä kuorsaajaa tuossa viereisessä yläbunkassa, vetää muuten kovemmalla volyymillä kuin yksikään ihminen mitä olen tässä elämässä tuntenut. The land of the x-tremes.....

.....................


Ainoa täysi päiväni alkoi varsin rennosti jäseniä oikoillessa pitkästä aikaa ihan hyvässä bunkassa. Sitten "aamupalalle" (kaksi paahtoleipää ja kananmuna...) ja "raittiiseen ulkoilmaan" reippailemaan! Päivän agendana oli löytää kyyti lentokentälle seuraavaa päivää silmälläpitäen. Löysinkin oikeastaan sattumalta jostain sen tiedon että Air Asian kanssa joku bussifirma tekee yhteistyötä, se sama lafka mikä meidät silloin aikanaan Hangzhoun kentältä heitti pimeään Shanghain yöhönkin. Hintakin oli sama eli sata Yuania joutuu siitä lystistä kustantamaan. Ihmisrahassa se tekee 11 euroa joten aika hyvä diili, kyydin on kuitenkin tarkoitus kestää 3,5 tuntia eli kenttä on aikas kaukana itse targetista. En tiedä onko Hangzhoun kaupunki sen lähempänä kenttää, mutta sen mukaan kenttä on ainakin nimetty. Tai siis tavallaan se on Shanghain kenttä, mutta... noh, kyl te tiedätte.

Kuumottelin vähän aikataulujen kanssa koska nyt otan sen meiningin että mitään ei jätetä sattuman varaan, jokaiselle jatkoyhtydelle on päästävä koska ei tee mieli maksaa satoja euroja ja palata Suomeen sitten joskus ja hädin tuskin hengissä. Kerrankin on hyvät diilit tehty etukäteen, niihin täytyy myös ennättää. ei tässä enää ole jäljellä kuin kolme lentoa! Miettikää, kotiinpaluu kestää viikon ja kolmella "vaihdolla", parasta. Mutta mitä maksaa Shanghaista Tampereelle... ehkä 300 euroa jos lasketaan noiden kombolippujen hinnoista puolet eli pelkät paluuosat. Menee sekavaksi? Kuitenkin, hyvän diilin olen mielestäni tehnyt tuossa suhteessa. Vaan kyllä se piti varatakin yli puoli vuotta etukäteen. Niin, aikatauluista piti vielä sanomani että bussi oli isketty lähteväksi klo 18 ja lennon olis määrä lähteä siinä 23 jälkeen ja matka kestää 3,5 tuntia eli siinä jäis... 1,5 tuntia aikaa kentälle saapumisen ja koneen lähtemisen väliin. Tuntuu aika vähältä kun Kuala Lumpurissakin menin kentälle kolme tuntia etuajassa ja pääsin heti chekkaamaan sisään... noh, herran haltuun (vaikkapa herra Yong tai oma henkilökohtainen suosikkini, Hung Long) kaikki ja toivotaan parasta. Tiedän että olen nyt kehitysmaassa ja matkat voi lähteä koska sattuu ja matkassa voi kestää törkeen kauan yms... eiköhän näilläkin jonkinlainen vastuu asiakkaistaan kuitenkin ole. Luotetaan jälleen rouva Fortunaan, joka on minulle niin maireasti hymyillyt koko reissun ajan aina tärkeimmissä paikoissa!

Kun sain lipun ostettua, tuli sellainen olo että nyt ei ole enää tarvetta säästää rahaa kun ei ole mitään elintärkeetä sijoitettavaa ennen lentoa, paitsi ruoka EHKÄ. Mitä tehdä kun taskussa on ylimääräistä? Ostoksille! Tulin ihan hulluksi täällä kun on niin paljon kaikkea siistiä ja kulttuuri on kuitenkin todella upea, bodylanguagesta ja ihmisistä huolimatta. Tuli sit tuhlattua kaikki rahat mitä lompakossa oli ja huomasin että tulipa tehtyä vähän sinänsä tyhmästi. Noh, pankkiautomaatille vaan ja lisää massia kehiin, sieltä sitä saa! Siksi toisekseen, kerrankos sitä täällä ollaan, seuraavaan kertaan voi olla vaikka kuinka pitkä aika. En spoilaa sen tarkemmin mitä ostin, koska porukka voi haluta yllättyä, mutta osteskelin kaikennäköistä sekä siis tuliaiseksi että myös itselleni. Ei se mielestäni hukkaan mene jos ostaa tuotteita ja käyttää rahan siihen, tosin tyhmäänkin asiaan voisi rahansa laittaa, siitä seuraavassa...

Kun palailin tuolta bussilippu- ja ostosreissulta takaisin kotikulmilleni eli Shanghain ydinkeskustaan People´s Squarelle, tapahtui jotain hieman odottamatonta. Jäin pällistelemään hetkeksi hienoja pilvenpiirtäjiä ja torneja paikalleni ja joku emäntä tuli silleen oikein puoliväkisin juttelemaan, ihan kohtuullisella englannilla. Kyseli sitten kaikenlaista, perusjuttuja kuten mistä oon ja mitä teen jne jne.. siihen tuli sit toinenkin, molemmat oli opiskelijoita ja ihan tulessa kun näki ulkomaalaisen ja pääsi jutulle. Siinä sit kyselivät kaikenlaista kiusallista siitä että mitä mieltä olen Shanghaista ja missä olen käynyt. Yritin vastata jotain suurpiirteistä, mutta aina tuli pahoja tarkentavia kysymyksiä, enkä kehdannut sanoa että olen vain välipysäkillä kun Japani kiinnostaa ziljoona kertaa enemmän kuin Kiina... Noh, siinä sit heitettiin läppää ja muijat sanoi että ovat menossa johonkin teeseremoniapaikkaan katsastamaan vähän wanhan ajan teeseremoniameininkiä. Kysyivät että haluanko lähteä mukaan ja pienen pohdinnan jälkeen taivuin ja lähdin niiden kanssa katsomaan kiinalaista teeseremoniaa. Tytöt oli kyllä tosi mukavia, suurin piirtein mun ikäisiä ja olivat itsekin jostain pienemmistä kylistä lähtöisin ja Shanghaissa vain vierailemassa, kaverin häissä tai jotain. Kyllä sitä tässä vaiheessa pystyy itse jo aika hyvin havaitsemaan jos olis jotain kusetusmeininkiä tai vastaavaa ilmoilla. Noh, käveltiin sinne sitten joku vartti, astuttiin pieneen liikkeeseen sisälle ja seremoniamestari tuli paikalle ja alkoi puhua pulputtamaan, kiinaksi tottahan toki. Onneksi kaverit vieressä selitti mulle englanniksi myös että mitä se sanoo ja missä mennään, ei mennyt ihan ohi koko juttu. Siinä sit maisteltiin kaikenlaisia teelajikkeita ja opittiin traditioista ja erilaisista tavoista ja nähtiin paljon upeita ja hieman erikoisia juttuja. Tee-lady näytti meille hinnastoa ennen shown alkua ja siinä oli joku 46 Yuania per teelajike eli joku vitosen aina per maistiainen. Aattelin ensin että ei helvetti, kehtaisko lähteä saman tien menemään, mutta sitten kelasin että kerrankos sitä tämmöiseen tilaisuuteen pääsee ja on vielä tulkit mukana, joten käytetään nyt vähän rahaa tämmöiseenkin kulttuurimatkailuun. Maisteltiin siinä kuusi eri lajiketta noin tunnin aikana ja naiset osti vielä kaverilleen häälahjaksi jotain spesiaaliteetä. Sitten on vuorossa lasku... joku 1400 Yuania se taisi loppujen lopuksi olla, pyydettiin siitä erittely ja mun osuudeksi jäi 305 Yuania. Katsoin lompakkoon ja huokaisin helpotuksesta: Kaikki rahat meni, mutta juuri ja juuri riitti! Ei tarvinnut nolona pummata tytöiltä vippiä tai lähteä automaatille nostamaan siinä vaiheessa lisää. Heh, tiukoille veti siis. Kallista touhua tuo teen juominen ja siellä paikassa ne teet oli myös helvetin kalliita. Myöhemmin ostin pari purkkia yhtä spesiaaliteetä tuolta kadun puolelta ja maksoin varmaan neljä kertaa vähemmän samasta setistä. Ja mainittakoon vielä että teeseremonian laskussa oli erikseen laitettu vielä huoneen käyttämisestäkin 100 Yuania siihen. Melkoista touhua, mutta toisaalta mikäs siinä, kaikki ne tiedettiin jo etukäteen joten laskun tullessa ei tarvinnut yllättyä. Kyllä se silti opiskelijoita aina kirpaisee tommoiset fancy-ass -tapahtumat. Tämän kerran vain!

"Teehetken" jälkeen lähdettiin kävelylle vielä ja likat opastivat mua yhteen puutarhaan, joka on kuulemma pakko nähdä kun Shanghaissa on. Oliko se nyt sitten nimeltään Yu Yuan garden tai jotain... Sinnepäin lähdettiin ja sit puolimatkassa sanottiin hyvästit kun plikkojen piti olla jo kaveriansa tapaamassa. Sain siitä sitten pari hyvää Kiinan-kontaktia lisää valikoimaani, täytyypä pitää yhteyttä jatkossakin, toinen niistä opiskeli vieläpä importtia ja exporttia, joten siitä tulee ihan selvästi bisneskumppani tulevaisuudessa... Ihan mukavaa että tuli tämmöinenkin kokemus tänne kaiken tunkemisen ja kiilaamisen väliin, on niitä siistejäkin ihmisiä täällä alkukädellisten joukossa, ne kaikki eivät karkaa ulkomaille välittömästi.

En ole edes varma löysinkö sitä gardenia koskaan, mutta jotain rehua ja puskaa ja bambumetsää kyllä löytyi, kaiken sen turistikrääsän lähettyviltä vieläpä. Loppupäivä meni sit ostaessa lisää kamaa kun olin ensin käynyt täyttämässä typötyhjän lompsani automaatilla. Illalla oli vuorossa operaatio rinkan ja repun uudelleenjärjestely. kaikki vieläpä mahtui messiin, vieläkin! Huomenna ostetaan taas lisää... =) Yllätyin muuten myös iloisesti että kun tällä kertaa huoneeni hostellissa oli tuolla neloskerroksessa, sieltä löytyi peräti ihan sattumalta toimiva wifi-yhteys! Ei sillä että siitä mitään megasuurta iloa olisi, mutta sainpa tarkistettua lentolippujeni tilanteet ja luettua sähköpostit yms... Pari kertaa olen käynyt tuolla Coffee Beanissa netittelemässä, samalla saa ryystää tuota autuaan mahtavaa Green Tea Ice Blended -pirtelöä, joka vie kielen mennessään. Kaikki ei välttämättä yhtyis tuohon maistettuaan, mutta minä tykkään. Vihreä tee on just parasta, ei sokereita, ei maitoja, ei mitään ylimääräistä shittiä. Tekee hyvää kehollekin. Ei tosin tuossa pirtelömuodossa, siinä on kinos kermavaahtoa päällä. Sopii muuten tuo otsikko ihan pirtelöjuttuihin, tällä kertaa se oli puhdas sattuma.

......


Seuraavan aamun otin taas hyvin rauhallisesti, sillä huoneen avaimet piti palauttaa klo 12 ja sen jälkeen oli vielä neljä tuntia tehokasta peliaikaa. Aamupalan jälkeen pakkailin tarmokkaasti rinkan ja repun niin piripintaan kuin ikinä mahdollista ja sitten olikin jo aika käydä heittämässä check-out ja jättämässä rinkka ja reppu hostellin tavaratalletukseen ja lähteä, huoh, ostoksille. Nostin ihan kivan summan rahaa automaatista, mutta edellisenä päivänä sain tuhlattua jo siitäkin yli puolet ja tänään ei mennyt kuin tunti ja kaikki oli männyttä. Ei tässä nyt mistään sadoista euroista puhuta, kympeistä, mutta nopeasti se summa haihtuu joka tapauksessa, se on täällä kuitenkin melko iso raha. Se oli tyyliin eka kauppa jossa myytiin hienoja asuja ja mun rahat oli käytännössä siinä, seuraavan kaupan kohdalla löin lopullisen naulan arkkuun ja jäi sen verran rahaa että kävin semi-hyvässä ravintolassa syömässä kanaa chilipippurein varustettuna. Hyvä setti olikin, paitsi että kanassa oli perkele luut mukana vaikka se oli paloiteltu sinne kasvisten sekaan. Erikoista. No, onneksi tällä kertaa oli aikaa syödä rauhassa, sillä mitä hittoa sitä tekis kun ei ole enää senttiäkään rahaa tuhlattavaksi ja aikaa on käytettävissä vielä muutama tunti. Kävelyksi se loppuaika sitten meni, palasin hyvissä ajoin hostellille ja kävin vielä hetkeksi lataamassa tietokonettani ja leechaamassa nettiä yläkerrasta. Noin klo 16 lähdin bussiasemaa kohti rinkan ja repun kanssa. Arvioni oli että rinkka painaisi noin 20 kiloa kun se oikeasti painaa kuin synti, järkyttävä ero siihen 9-11 -kiloiseen normipainoon. Myöhempänä pieni yllätys tuon suhteen...

Miksi lähdin kaksi tuntia aikaisemmin bussiasemalle, joka sijaitsee kohtalaisen lähellä ja ilman matkatavaroitakin olisi voinut viihtyä? Kerroin jo aiemmin, en ota mitään riskejä enkä tee mitään kompromisseja itselleni, kaiken pitää olla satavarmaa. Helkutin hyvä että lähdin ajoissa, päätin sitten ottaa hieman pidemmän, mutta vähemmän linjavaihtoja vaatineen reitin metrolla ja olin oikeassa ottaessani riittävästi aikaa matkaan, siinä metroillessa meni yli tunti! Ei siis jäänyt paljoakaan odoteltavaa enää siellä bussiaseman puolella kun sinne asti päästiin. Kyselin ja kuumottelin moneen kertaan että onko tämä nyt varmasti oikea paikka ja onko tuo nyt varmasti se oikea bussi. Mieli alkaa tekemään tepposiaan ja meikäläinenkin on vaihteeksi hieman hermostunut, tosin olisitte tekin jos ei olis mitään käsitystä asioista ja kuitenkin pitäis päästä matkassa eteenpäin. Ja mitään ei ole varaa missata, se on jo moneen kertaan tullut todettua. Kummelissakin sanottiin jo aikanaan että "panokset kovenee" ja tällä kertaa se mielestäni osuu ihan hyvin kohdalleen. Ei olis haitannut lähellekään niin paljon joku 30 euron lennon missaaminen Penangista Kinabalulle kun se ei olis merkinnyt mitään järkyttävää.

Kuumotteluista huolimatta homma meni kuin tanssi, sain kysyttyä vielä kuskiltakin että meneehän tämä nyt VARMASTI Hangzhoun lentokentälle. Kyllä se meni, ja lähtikin vielä ihan ajallaan, klo 18 kuten sovittu, hienoa, ehkä ehdin vielä koneeseenkin, tai siis lennon check-inniin ekana... Matka meni ihan rennosti muuten, mutta 3,5-tuntiseksi povattu bussimatka alkoi jännättämään loppua kohti kun alkoi olemaan lievästi sanottuna pissahätä ja vessaa ei tietenkään ollut, eikä uribagia, eikä kuski ollut kovin valmiudessa pysähtymään pusikollekaan. Juuri kun olin varautunut sihtaamaan kolapulloon, koin mahtavan yllätyksen: jo 2,5 tunnin ajamisen jälkeen olimme perillä! Jumalauta, tämmöisiä lisää! Ei se nyt silleen mitään kamalasti hyödyttänyt kun lento lähti ihan ajallaan, mutta mielummin sitä odottelee kentällä kuin bussissa pissahädissään ja saapa ainakin mielenrauhan siinä samalla.

Lentokentällä jonotettiin ensin quarantinen edessä, mutta lopulta kun portit avattiin niin porukka vaan rynni sisään, ei mitään tarkistuksia, vaikka odotin että olis taas kaikilta mitattu lämpö yms... ehkä se on vaan saapuessa? Seuraavaksi tuttu check-in ja jälleen sain kysyttyä itselleni kuninkaallisen paikan hätäuloskäytävän vieressä reippaalla jalkatilalla. Tällä kertaa ei olis ollut paha nakki muuallakaan, tilaa on reilusti, tuolla porukka nukkuu kolmen penkin päällä vaakatasossa, näyttää ihan mukavalta. Mikäpä sitä toisaalta itseäkään estäisi menemästä tuonne muualle uinumaan, mutta ehkä tämä on ihan jees, ei tässä kuitenkaan ole tarkoitus mitään yöunia korvaavia vetää, vaikka tässä lentäessä tämä yö meneekin.

Kiinalainen turvatarkastus oli suorastaan luokattoman huono, joku sälli nojasi käteensä ja tylsistyneenä katsoi kuinka porukalla oli laukuissa nesteitä ja muuta epäilyttävää, mutta varmaan kenenkään laukkuja ei katsottu sen tarkemmin. Ei siinä, katsoivat sentään, ehkä ne kuitenkin osaavat asiansa. Vähän laiskan näköistä touhua vaan... Odottelutilaan päästyäni tein vielä tutun liikkeen ja hain sen koko hallin ainoan toimivan pistorasian ja tein leirin sen viereen, sain tietokoneeseen lisää poweria taas, ainakin on lentokoneessa tekemistä kun on täysi akku! Tunnin odottelun jälkeen pääsikin jo koneeseen. Pientä jännitystä tarjoaa jälleen säiden kuningas, hmm...Poseidon? Zeusta en toivoisi näkeväni, vaikka ei ne salamat tässä pienen hytkymisen seassa enää missään tuntuisikaan. Aina sama laulu lentäessä, enkä pistä pahaksi vaikka oliskin aina sama, en halua kokea mitään isoja freefalleja vielä tässä vaiheessa elämääni.

Lentomatka sujuu siis mukavissa merkeissä, ehkä koneesta ei tulekaan kirjoiteltua enempää settiä jos ei jotain ihmeellistä tapahdu. Ruoka oli samaa kasvissettiä kuin viimeksikin, taivaallisen hyvää. Palvelu toimii ja Jani on tyytyväinen. Mennään tällä eteenpäin, palatkaamme asiaan Malesiasta ja Kuala Lumpur kolmosesta! Koitetaan tehdä siitäkin vielä elämyksen arvoinen setti vaikka mesta on tuttu ja tylsä ja aikaa on nelisen päivää... Tsau!


- Feng Shui III -

Spesiaali 4 - Turvallisuus

Nyt kun joka paikassa on käyty missä Aasiassa oli aikomuskin, tunnen olevani kypsä pohtimaan hieman turvallisuusasioita mestoilla ja matkaamisessa yleensäkin. Kaikki on omia juttuja, näitä ei voi käyttää lähdeviitteinä tai muuten virallisissa jutuissa, mutta toivottavasti ehkä joku saa jotain vinkkiä tai miettimisen aihetta.

Ensin pieni breakdown maista yleensäkin. Kaikissa on yhteistä se fakta, että turismi on erittäin tärkeää ja siitä on pyrittävä pitämään kiinni keinolla millä hyvänsä. Japani tietysti pieni poikkeus koska turismi ei ole niin suuri osa maan tuloista kuin muissa maissa. Älkää nyt alkako analysoimaan Bruneita tai Singaporea sen enempää, menevät hieman samaan sarjaa kuin Malesia mun kirjoissani. Tosiaan, Thaimaa elää turismista hyvinkin vahvasti ja siellä se kulttuuri on kehittynyt jo niin pitkälle, että turistit ei enää ole niin ihmeellinen asia. Tämä voi johtaa siihen että turisteja ei enää kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Sanomattakin selvää on, että samoin kuin muissakin maissa, varsinkin Thaimaassa on olemassa myös se kirjoittamaton sääntö että länkkäri on aina väärässä jos tulee jotain konfliktia, esimerkiksi kolari liikenteessä tai vääntöä ravintolalaskusta tms... Toki muissakin maissa pidetään vahvasti omien puolia, mutta omalla kohdallani ainakin pohdin asiaa lähinnä siltä kantilta että länkkäri ei tee mitään törkeyksiä tai mitään väärää.

Kyllä, Phuketissa on suomalaismiehet ja seurueet saaneet suorastaan turpaansa kun ovat olleen töykeitä ja käyttäytyneet uhkaavasti, joten lähdetään siitä liikkeelle että matkaaja itse tekee kaikkensa käyttäytyäkseen ja edistääkseen omaa turvallisuuttaan. Vaikka jalalla osoittaminen on pyhä asia, niin ei sen takia kuitenkaan turpiin aleta lyömään, joten ihan pienistä tietämättömyyksistä ei saa aikaan todella rankkaa tilannetta. Malesiassa pitää olla tietyllä tavalla vieläkin tarkempana, siellä on vahva muslimikulttuuri ja myös kiinalaisia ja intialaisia seassa, joten kaikenlaista käytäntöä ja ohjeistusta on, mutta toisaalta monipuolisuus tekee ihmisistä myös suvaitsevampia tietyllä tavalla. Muslimimaissa on vielä se etu, että siellä ei paikalliset pelaa niin paljoa sen viinan kanssa, Brunei tietysti absomaana ihan oma lukunsa, että alkomahoolirähjäyksiä ei ole käytännössä yhtään. Verratkaa Suomeen ja kännissä tehtyihin nyrkkiotteluihin ja puukotuksiin yms. Totta puhuen nykyään tuntuu siltä että Tampere on yksi maailman vaarallisimmista paikoista, aina vaan tulee enemmän pahoinpitely- ja puukotusuutisia ilmoille. Ainakin tuntuu siltä.

Singaporessa oli todella turvallinen olo. Vartiointi pelittää ja rangaistukset on tosi kovia joka suhteessa. Sieltä tulee oikeastaan vain mieleen se kyltti metroasemalla: "Low crime rate doesn´t mean no crime" eli rikollisuutta on olemassa, vaikka se ei ole ongelma. Malesian Johor Bahrussa oli oikeasti hieman jännää nähdä että minkälainen meno on paikassa, josta kirjoitetaan netissä ja matkaoppaissa ja puhutaan myös että se on yksi Malesian vaarallisimmista kaupungeista. Vanhasta leimasta on vaikea päästä eroon, mutta ilo oli huomata se vartijoiden ja poliisien määrä mikä siellä oli, ongelmista todella halutaan eroon ja sen eteen ollaan jopa valmiita tekemäänkin jotain. Melakasta tuli mieleen ne pankkien edustalla valvovat vartijat, joilla on oikein jykevät haulikot siinä hollilla, tuskin hirveästi pankkiryöstöjä tapahtuu. Niiden lähistöllä tuntee ainakin olevansa turvassa, jostain kumman syystä.

Vietnam olikin sitten ennakkotiedoissa hieman kuumottavampi paikka, hieman sivistymätön, paljon ihmisiä ja varmasti vielä takataskussa paljon länkkärivihaa sodan ajalta ja miksi ei aiemmastakin. Luin kuitenkin siitäkin, että siellä ulkomaalaisen vahingoittaminen on erittäin rangaistava teko ja erikseen vielä poliisin korruptioon oli puututtu siten, että jos kyttä jää kiinni länsimaalaisen kuumottamisesta niin rangaistukset on todella, todella kovia. Yleisilme oli kyllä ihan jees, mutta kerroin siitä pienestä seuraamisepisodista ja oli siellä pimeillä kaduilla muutenkin vähän rauhattoman tuntuista. Mitään ei ole kuitenkaan sattunut, joten ei voi sanoa että olis mitenkään tosi paljon vaarallisempi paikka kuin muutkaan. Jotenkin siitä vaan jäi hieman erikoinen fiilis aiempiin verrattuna...

Kiina on tässä suhteessa sitten ihan täysin oma lukunsa, mun mielessäni siis. En keksinyt kuumottavampaa paikkaa reissultani kuin Shanghai, mutta sekin oli vain siksi ettei yhtään tiennyt mitä odottaa. En tiedä olenko rohkea vai tyhmä, mutta olipa varsinainen älynväläys pöllähtää tuommoisen 20 miljoonan asukkaan tuntemattoman valtion metropoliin puoli kolmelta yöllä ilman mitään tietoa majapaikasta, ilman karttaa, ilman mitään. Onneksi tapasin avuliaita jenkkejä ja paikallisen daamin, he olivat valtavan ystävällisiä ja auttavaisia joka suhteessa. En tiedä mitä olis tullut tehtyä ilman heitä. Ihmisten apuun ei kuitenkaan kannata missään vaiheessa luottaa pelkkänään, sillä joskus se avulias aatukin saattaa pettää luottamuksesi juuri ratkaisevalla hetkellä. Oma ohjesääntöni on se että älä luota keneenkään. Ehkä itseesi voit luottaa, mutta sittenkin pienellä varauksella :)

Japanissa olikin sitten valtavan turvallista, siellä taisi porukka pelätä mua sata kertaa enemmän kuin minä pelkäsin mitään paikkaa tai tilannetta. Kyllähän sieltäkin jengejä ja yakuzaa ja muuta kivaa löytyy, mutta ei ole kovin todennäköistä törmätä näihin. Ihmiset on aina ystävällisiä ja nöyriä.


Liikenneturvallisuus

Jees, liikenteestä on paasattu monet kerrat, kerrataan vähän.

- Thaimaa, varsinkin Bangkok, on legendaarinen paikka liikenteen puolesta, täysin kahjot kuskit, paljon autoja kaupungissa ja valvonta käytännössä nolla. Nyrkkisääntö on se että väistä tai kuolet, autolla on aina etuajo-oikeus.

- Malesiassa liikenne on myös hullua, mutta pieni parannus Thaimaahan on silti. En osaa konkreettisesti sanoa miksi, mutta siltä se tuntui. Uskalsin jopa pyörällä liikenteeseen Borneolla, mutta se tuntui kyllä niin vaaralliselta että en suosittele ainakaan ihan ekalla reissulla.

- Bruneissa ja Singaporessa oli mukavan rauhallista, Bruneissa ei ole edes autoja niin paljoa ja Singaporessa on, jälleen kerran, niin tiukasti säädetty setit että autot menevät kuin junat konsanaan ja taatusti pysähtyvät valoihin.

- Vietnam onkin sitten mopojensa kanssa ihan omaa luokkaansa. Siellä katu ylitetään siten, että astutaan askel kerrallaan tai sitten kävellään tasaiseen tahtiin kadun yli ja pidetään koko ajan katse liikenteen tulosuuntaan. Katsekontakti on tärkeä, siinä kuskitkin tietää että tuo näkee ja reagoi. Kaksipyöräiset siellä tölvii ja törmäilee, sivistysvaltion liikenteeseen tottuneella ei ole mitään asiaa sinne sekaan, jää vain jalkoihin. Kuumotti olla moottoripyörätaksin kyydissä, vielä enemmän kun olin tukkihumalassa, tosin onneksi silloin keskellä yötä ei ollut mitään hurjaa ruuhkaa...

- Kiinassa liikenne on myös hurjaa, ainakin Shanghaissa ja myös isommalla tiellä Hangzhoun välissä meno on aika villiä. Samat säännöt pätee kuin muihinkin hurjapäämaihin, väistä autoja, aina. Siis vaikka jalankulkijan valot on vihreenä niin silti katso aina ensin oikealle, sitten vasemmalle, ja toista pari kertaa lisää ennen kuin otat askeltakaan. Kiinassa ja Vietnamissa ajetaan muuten oikealla, toisin kuin näissä muissa maissa. Japanissa liikenne olikin sitten Suomen kaltaista eli autot väistävät jalankulkijaa ja valoihin pysähdytään normaalisti. Mukavaa vaihtelua kaiken kaaoksen jälkeen.


Yöseikkailut ja slummit

Meikäläisellä on aina tapana kävellä kartan kanssa tai ilman vähän joka paikkaan ja välillä sitä löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä tilanteista ja paikoista. Bangkokissa nuo slummit tuli tutuksi jo viime vuonna, siellä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä, mitä nyt joskus jotkut tulee rahaa ruinaamaan. En muistaakseni ole eksynyt yöllä tai pimeällä, eikä tee kyllä kamalasti mielikään. Malesiassa on sellainen vähän nuhjuinen meininki joka puolella, siellä ei yhtään tiedä mikä alue on vaarallista ja mikä ei. Hieman oli hurja kokemus kävellä keskiyöllä Kuala Lumpurin keskustassa, oli sellainen tunne että jos kävelee harhaan niin voi joutua tiukkaan tilanteeseen. Onneksi ei tullut harhailtua, se olisi just rinkan ja muiden tavaroiden eli täyslastillisen kanssa aika ankeeta joutua jonkun jengin muilutettavaksi. Singaporessa saavuin mestoille jälleen kerran keskellä yötä, ei ollut kyllä mitenkään erityisen ahdistavaa, vaikka iso kaupunki onkin kyseessä. Kiinassa tosiaan jähmetyin ihan paikalleni kun ei tiennyt yhtään mitä olis kannattanut tehdä. Apinointi eli esimerkin seuraaminen oli tässä tapauksessa tosi ässä veto ja sai jaettua taksit yms. Nyt tuolla Shanghain old townissa käyneenä voin sanoa että oikeille slummialueille ei tee edes mieli eksyä, täytyy ensin palata kotimaahan hakemaan lisää seikkailuintoa, ei maailmassa voi kaikkea yhdellä reissulla nähdä...


Tavarat

Itsellä on tapana että kamat pidetään aina hollilla ja näkyvissä. Tuo Vietnamista ostettu laukku on kyllä ollut olalla melkein koko matkan ajan, sen ehkä näkee myös kuvista, joita meikäläisestä on matkan varrelta. Hostellien safety boxit on kovassa käytössä. Jos käy huono säkä eikä ole tallelokeroa tarjolla, niin sitten yleensä roudaan tietokonetta ja kameroita tuolla laukussa mukanani. Pienempi paha se roudaaminen on kuin se että joutuu koko ajan miettimään että onkohan joku pöllinyt ne vai ei. Rinkan uskaltaa toki jättää guesthouseen jopa näkyville kun siellä on muidenkin tavarat leväällään, kyllä toisiin matkailijoihin sen verran pitää voida luottaa. Rinkassa ei kuitenkaan ikinä ole mitään arvokasta, joten jos joku haluaa paskaiset vaatteet pölliä niin tarpeeseensa vie. Toinen pointti on vielä se, että joku saattaa sujauttaa rinkkaan jotain ylimääräistä. Tämä eliminoidaan sillä, että pakataan rinkka aina uudestaan ja uudestaan ennen seuraavaan kohteeseen (tai siis maahan) menoa. Olis aika rajua huomata vasta tullitarkastuksessa että joku teki jäynän ja laittoi pussillisen maria sivutaskuun. Ei liene kovin yleistä, mutta jostain syystä nämä asiat on aina mielessä kun täytyy lähteä valtioiden rajoja ylittämään. Kuolemanrangaistuksen kanssa ei leikitä. Ja minä olen muutenkin niin huumeidenvastainen mies ettei mitään rajaa. Matkustettaessa tavarat pysyy yleensä kans tiiviisti näkyvissä. Bussimatkoilla olkalaukku on kulkenut mukana aina, sitä ei päästetä näkyvistä. Rinkka joutaa aina ruumaan ja pois näkyvistä, ei tosiaan ole niin väliä vaikka olis pöllitty koko höskä, mitä nyt joutuu ostamaan lisää vaatteita ja hygieniatarvikkeita. Nyt on tietysti eri asia kun rinkka on täynnä tuliaisia ja kivaa tavaraa, jälleen se on arvossaan!

Esineisiin luetaan kameroiden ja laukun sisällön lisäksi myös rahat ja lompakko. Kiitos hoviompelijalle näistä muutamasta salataskusta, jotka on modattu housuihin tuonne sisäpuolelle. Niissä on ilo säilyttää aina pientä vararahastoa sen varalla että lompakko pöllitään tai jotain. Rahavyötä en ole paljoa intoutunut käyttämään, aina silloin tällöin ja vaikeamman tuntuisissa tilanteissa käytän, mutta yleensä en. Lompakko viihtyy yleensä perstaskussa, napit on apuna pitämässä lompsaa piilossa ja visummin lukittuna. Olen melko varma että tunnen heti jos joku sitä yrittäis napata. Ei ole vielä kukaan kokeillut onneaan. Laukkua pidän muuten poikkeuksetta aina siten, että hihna menee oikean olan yli ja laukku roikkuu vasemmalla kyljellä, välillä toisin päin. Tämä mahdollistaa sen, että kukaan ei kadulla pysty moottoripyöränsä kanssa nappaamaan laukkua lennosta ja jos haluaa koko jätkän viedä mukanaan niin vaikeeta se tulis olemaan, sen takaan. Jatkuvasti sitä tulee oltua tarkkana tuolla kadulla just noiden moottoripyörien ja muiden kanssa, en ikinä plärää lompakkoa kadulla tai muutenkaan. Kun saa sen oikean ajatusmaailman iskostettua niin sitten ei edes tarvitse ajatella enää että missä tilanteessa lompakko on ok ottaa esille ja missä ei. Näille kerjäläisille ei kannata erikseen alkaa kaivamaan rahaa, jos ei satu olemaan heti taskussa hollilla kolikoita niin parempi unohtaa koko juttu. Monella näistä ihmisistä varsinkin köyhissä maissa tekee kamalasti mieli katsoa lompakkoon ja kun siellä näkyy niille mielettömän paljon seteleitä, se varmaankin yllyttää varkauksiin entistä enemmän. Muun muassa Kambodzhassa se yksi opiskelija Angkor Watilla alkoi vaatimaan 500 bahtia parin minuutin historiapuheestaan. Kun sanoin että ei ole kuin satanen niin se sanoi heti että näin lompakossasi viisisatasen. Arvatkaapa mitä sen jälkeen? Lompakko kiinni ja pieni tuhahdus sälliin päin ja pois maksamatta mitään. Helvettiäkö sitä liian lähelle änkevät. Sentään ei ole kukaan yrittänyt ottaa lompakosta mitään tai itse lompakkoa, siinä vaiheessa menis kyllä itseltä kaikki itsehillintä ja nyrkit laulais. Epäluuloiselta on onneksi hyvin vaikea varastaa mitään, itse olen aina valppaana ja "toinen käsi nyrkissä jo valmiiksi", mun tavaroihin ei kosketa! :)


Humaltuminen ja muu rilluttelu

Tätä ei ole tämän reissun puitteissa kamalasti tullut harrasteltua, sillä yksin ei ikinä tee mieli lähteä radalle. Kavereiden kanssa toki mennään, ei se ole sen kummempaa kuin Suomessakaan. Monessa paikassa, varsinkin Thaimaassa, osataan hyödyntää yltiökännissä olevien ihmisten haavoittuvaisuus ja olen kuullut monia juttuja kuinka lompakko on lähtenyt, samoin kaikki muu irtain taskutavara. Ihan sama, jos saa itsensä sellaiseen kuntoon ja on tarpeeksi tyhmä tekemään sen ilman että olis ystäviä mukana pitämässä huolta niin saavat kyllä menettääkin rahansa. Tätä voi tietysti koittaa eliminoida sillä, että jättää lompakon kotiin ja ottaa vai rahaa mukaan, ei ainakaan lähde henkkarit ja pankkikortit siinä samalla. Passista on hyvä ottaa kopio ja pitää sitä mukana, voi jättää originaalin turvaan kun lähtee baanalle.

Kaikissa maissa on tarjolla myös "miehistä" viihdettä jos tiedätte mitä tarkoitan. Jälleen kerran Thaimaa on aivan oma lukunsa, mutta löytyy sitä settiä muualtakin. Huvittavan moni länkkäri kuvittelee olevansa heti rock-tähdestä seuraava ja että kaikki naiset parveilevat ympärillä hyvän ulkonäön vuoksi. Wrong, vaikka varmasti matkan varrella on monia hienoja romansseja ja hyviä asioita tapahtunut itse kenellekin, jopa minulle, niin on niitä hyvien asioiden vastakohtiakin olemassa. Lähinnä tulee mieleen se perinteinen eli ulkomaalainen mies lähtee paikallisen naisen kanssa joko omalle hotellille tai vieraille kämpille ja löytää itsensä pian kuuden puukkomiehen piirityksestä ja sitten viedään mieheltä kaikki, vaatetusta ja itsetuntoa myöden. Tapahtunee vain näille oikeasti idiooteille rymyreissulaisille, jotka eivät ajattele ennen kuin toimivat. En tiedä miten tämmöisistä voisi kertoa niin ettei kuulosta liikaa tätimäiseltä varoittelulta, mutta kerron vain näitä mitä olen itse kuullut ja taltioinut muistiini. Kertoipa yksi kaveri Thaimaasta sellaisen jutun että oli baarissa nainen kysynyt että lähdetkö mukaan ja oli tokaissut että joo, mutta en maksa mitään. Baarin sulkemisajan jälkeen oli sen naisen miesystävä tullut ja pamauttanut nyrkkiraudalla toverin silmän uuteen kuosiin. Siihen perään melkoiset sairaalaseikkailut. Kuumottavaa kuultavaa, varmasti vielä tuhat kertaa kuumottavampaa koettavaa. Shit happens.



Eri tyyppisiä ihmisiä on olemassa, niin myös eri tyyppisiä matkailijoita. Minä olen sitä epäilevää tyyppiä, en koskaan luota keneenkään heti välittömästi ja monesti käy niin että en luota henkilöön tutustumisen jälkeenkään. Voi olla että olen missannut sen vuoksi muutaman keskustelun ja parit jutut, mutta olen minä ihmisten kanssa mukavasti yhteyksiinkin päässyt. Toiset voi tietysti päästä jutulle vieläkin enemmän, mutta heillä on sitten taas riski joutua ukotuksen tms kohteeksi. Itselle ei onneksi ole sattunut mitään sellaista, mistä pitäisi erikseen mainita. Ei ole ollut tarvetta lääkärille, ei ole tarvinnut vakuutusyhtiötä vaivata ja ennen kaikkea ei ole tarvinnut hädissään soittaa kotiin että olis tilanne päällä. Pieniä kommelluksia toki on aina, niiden vuoksi blogikin on juuri sellainen mitä on, tylsää se olisi jos kaikki menis aina kuten suunniteltu.

Tähän päättyy tämä spesiaali, hieman väsyneenä kirjoiteltu lentokoneessa Shanghaista KL:ään, joten antakaa anteeksi sekavuus ja virheet. Jos vielä innostun Lontoon lentomatkoilla kirjoittelemaan ylimääräistä niin teen pienen loppuyhteenvedon koko reissusta viidentenä spesiaalina. Muutoin mennään näillä mitä on ja valmistaudutaan pistämään hommaa pakettiin tämän reissun osalta! Adios!



- Epäilevä Tuom... Jani -

Kaikki laivaan! Kohti Shanghaita

Tosiaan vaiheeksi pelasin ihan varman päälle ja saavuin terminaaliin noin ysin aikaan aamulla, check-in oli merkitty alkavaksi klo 9.30 ja laivan lähtö klo 12. Ensimmäisen joukossa lippu ojossa tiskillä ja sitten odottelutilaan heti oven viereen kärkkymään paikkaa päästä tullimiehen tykö ensimmäisenä. Odottelua siellä penkeillä oli joku reilun tunnin verran ja sitten päästiin passia näyttämään. Se hoitui kuin salama, sitten vaan laivaan! Helppoa kuin heinän teko, liiankin helppoa. Eka laivassa, jumalauta! Hah haa! Henkilökunta oli jälleen mukavasti vastassa, siellä annettiin Kiinan maahantulokortti ja terveyskortti käteen ja ohjattiin huoneeseen, vaikka olisin minä itsekin osannut... Ensimmäisenä saapumissa on puolensa, valtasin saman mahtavan ykköspaikan kuin viimeksikin, nurkassa ja sähköpistokkeen vieressä! Lisäksi olin lievästi sanottuna sika ja vedin sitä viereistä patjaa kymmenkunta senttiä lisää itsestäni pois päin, tein siis itselleni lisää tilaa. Toki vedin siinä rivissä muitakin patjoja hieman syrjempään jotta eivät ole liian lähellä toisiaan myöskään. Sikamaista käytöstä? Ehkä, mutta minkäs tekevät kun olin ainoa paikalla! Hah hah haa! Mitä vain jotta itsellä on hyvä olo. Lisäksi otin sieltä nurkasta ylimääräisten patjojen osastolta yhden patjan lisää ja laitoin sen sinne toisen patjan alle, sain siis vähän pehmeämmän sängyn tällä tavalla. Tämä siksi että nuo patjat on oikeasti jonkun sentin pari paksuja ja se on melkein sama kuin lattialla nukkuisi. Ei ihme jos on lonkka välillä vähän kipee.

Terveyskortista pitää muuten vielä muistaa mainita. Nauroin ihan katketakseni tuolla noin 20 hengen kansoittamassa hytissä (kyllä, tällä kertaa siellä on enemmän porukkaa, sikäli autenttisempi fiilis). Ensin normaalit kysymykset eli onko mitään ripulia tai kuumetta tai päänsärkyä tms.... sitten, oletko ollut lähikontaktissa influenssaa sairastavan kanssa. Ja sitten, grande question: "Have you had close contact with pig within the past 1 week?" Minä en normaalisti ajattele mitään törkeyksiä, mutta tuon kysymyksen luettuani tipahdin ihan täysin ja repesin. Hehhehhehheh. Ja jos taas hetki ihan tosissaan ajatellaan, niin näitä kiinnostaa täällä että oletko halaillut paljon sikoja viime aikoina. En tiedä minkälainen on sikainfluenssan tilanne Kiinassa tällä hetkellä, mutta ainakin siihen suhtaudutaan todella nopeasti ja vakavasti. Pitääkö tässä ruveta pitämään maskia suun edessä loppumatkan ajan tai jotain? Ei nyt aleta itsekään liioittelemaan, kuumotellaan kirjaimellisesti sitten jos kuume nousee yli 39 tai silleen. En minä nyt missään Meksikossa ole sentään ollut!

Sain "järjestelyt" tehtyä ennen kuin alkoi porukkaa valumaan eläinosastolle mun luokseni. Jo ennen laivaan saapumista katselin siellä odottelutiloissa k*rpä otsassa kuinka länkkäreitä valuu penkeille aina vain lisää ja lisää. En siis ole lähellekään ainoa joka täällä laivailee.. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon, mutta jotenkin länsimaalaisten naamat ei just nyt jaksa miellyttää, olisin halunnut viettää aikaa useamman aasialaisen kanssa. Niihin on totuttu. En osaa selittää miksi tunnen tämmöistä vihaa kanssamatkustajia (trävellereitä) kohtaan, ainoa on se että... noh, en tiedä. Jokin vaan siinä australialaisen Sheenan ja venäläisen Ivanin jättimäisessä rinkassa ja ärsyttävässä aksentissa tekee niistä niin vastenmielisiä. Lisäksi nämä eivät puhu muuta kuin toisilleen ja kertovat aina niitä samoja juttuja ja niin poispäin. En ole ennenkään piitannut niin paljon näistä muista matkaajista, mutta tällä kertaa inho nousee oikein kunnolla pintaan. Anteeksi jos joku ei tykkää tästä, mutta kerron vain sen mitä tunnen. En minä yleisesti ottaen länsimaalaisia vihaa ja taatusti on kiva päästä ensin Britanniaan ja sitten Suomeen tuttuihin kuvioihin, mutta täällä maailmalla ollessani tahdon nähdä autenttisia ihmisiä enkä aina sitä samaa ja tylsää. Ymmärtäisitte paremmin jos tietäisitte minkälainen on tuollainen perus-travelleri. Noh, ehkä minä kerron lyhyesti siitä!

Ei oikeastaan ole väliä mistä nämä saapuvat, useat ovat aina niin samantyyppisiä. Jättimäinen rinkka kertoo siitä, että elämän perustarpeista ei olla valmiita tinkimään. Iso froteepyyhe, hiustenkuivain ja ihovoidekokoelma kulkee aina mukana ja niitä otetaan tarpeeksi että riittävät koko reissun ajaksi ettei vahingossakaan tarvitse ostaa mitään paikallisia tuotteita. Kaikki kuljetukseen liittyvät liput ostetaan reilusti etukäteen tai varataan ainakin, mielellään jo kotimaassa ollessaan. Hostellit varataan myös etukäteen, mielellään varaavat myös sellaisen hostellin missä muutkin matkaajat viihtyvät. Valitettavasti nämä ovat usein myös halvimpia, joten itsekin on tullut niissä viihdyttyä pakon edessä. Suihkussa on pakko päästä käymään joka päivä, joskus parikin kertaa päivässä. Peili on välttämättömyys. Jos paikalliset majatalonpitäjät tai muut palvelualalla työskentelevät henkilöt eivät ymmärrä heidän puhettaan, he puhuvat kovempaa ja yrittävät epämääräisillä käsimerkeillä saada asiansa selväksi. Yleensä pyynnöt liittyvät johonkin melko turhanpäiväisiin, kuten retkien järjestämiseen tai muuhun sellaiseen, joka varmasti selviäisi kun itse ottaisi asiasta selvää. Paikallista kieltä ei opetella, jos ei ole englanninkielistä menua niin siellä ei syödä. Tämän vuoksi niitä ei siis näy tuolla katukuppiloissa juurikaan, eivät uskalla edes kokeilla ja vaikka uskaltaisikin niin kuka noin likaisen näköisessä paikassa söisi, hyi! Maassa kiinnostavinta ovat ne paikat joissa kaikki muutkin käyvät, pakkohan ne normaalikohteet on päästä näkemään että voi sitten sanoa kaikille käyneensä ja nähneensä! Mielellään eri nähtävyyksille varataan joku kiertoajelu tai vastaava, se on kuitenkin niin halpaa ja siinä säästää itse vaivan käyttää julkista liikennettä tai katsoa kaupungin karttaa. Hei, tuolla on muita matkaajia, kokeneen näköisiä vieläpä, mennään jutustelemaan niitä ja kysytään vähän vinkkejä tästä maasta. Osaavat varmasti myös kertoa kulttuurin erikoisuuksista ja kaikesta muusta mikä tässä maassa on tietämisen arvoista! Jos maassa jo kaksi viikkoa ollut matkaaja ei osaa kertoa kaikkea siistiä niin ei sitten kukaan!

Huhhuh, eiköhän tuo riitä, menee vähän liian vihaiseksi muuten. En väitä että itse olen sataprosenttisen erilainen, mutta tuossa oli niin monta kohtaa jotka sotivat mun matkaperiaatteita vastaan. Ei seikkailua, ei kokemuksia, ei oppia uudesta kulttuurista... omaan itse toki samoja piirteitä jonkin verran, mutta minä sentään yritän olla erilainen. Välillä hävettää länsimaalaisten puolesta täällä, maassa maan tavalla ei toteudu läheskään aina. Huomatkaa nyt siis että puhun reppureissaajista, näistä jotka ovat myös oman maansa lähettiläinä maailmalla hieman eri tavalla kuin tavalliset lomareissulaiset tai vaikkapa työmatkalaiset. Enkä minä voi ketään tuomita heidän toimintaperiaatteistaan, mutta onneksi sananvapauden nojalla voin sentään ilmaista että monet näistä asioista ottavat itseä päähän oikein urakalla. Lisättäköön vielä että omien toimintaperiaatteideni vuoksi minua myös tuijotetaan kuin halpaa makkaraa paitsi paikallisten, myös muiden matkaajien toimesta. Minä siis olen kuitenkin se kaikista suurin odd-kid tässä porukassa.


Ensimmäisten joukossa eläinosastolle saapui myös tuommoinen venäläisen näköinen sälli mustan partansa kanssa. Katsoin että sillä on eukko mukanaan joten taatusti ottavat oman hytin, mutta ei! Ja vaikka se oli ensimmäisten joukossa niin silti sen oli pakko tulla ja valloittaa mun viereinen paikkani. Se siitä autenttisesta aasialaisesta naapurista... noh, ehkä jos saan oman ilmeeni vaihdettua tässä matkan aikana julman jurosta jöröttäjästä hieman lempeämpään ja vastaanottavaisempaan niin ehkä se uskaltaa sanoakin mulle jotain. Veikkaan että olin niin vihaisen näköinen aiemmin, että kukaan ei ole uskaltanut tulla sanomaan mitään. Tiedättehän, jos katse tappaisi....

Otin siinä sitten hieman lepiä ennen laivan lähtöä ja huomasin herääväni seuraavan kerran noin tunnin päästä, laiva oli tuolloin jo kaukana satamasta. En minä olisi varmaan silti jaksanut mennä kannelle "vilkuttamaan" tai kuvaamaan, joten ihan sama... Reissu on sinänsä niin erilainen nyt kun se on kerran jo koettu, kaikki viehätys ja jännitys on poissa, jäljellä on vain tylsyys. Onneksi on tietokone messissä, muuten tulis vaikeeta. Ensimmäinen vuorokausi meni aika mukavasti nukkuessa ja konetta näppäillessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, onneksi olen ajan tappamisessa maisteritasoa, ellen peräti professori. Jatkuu....

.............................


Yöllä tuli valvottua just niin myöhään kuin läppärissä riitti akku (sähköt pistettiin poikki kympiltä) joten nukkumaan tuli mentyä vasta siinä kahden aikaan yöllä. Aamulla ei sitten jaksanut millään nousta aamupalalle, sinänsä harmi että se on kuitenkin ilmainen, mutta toisaalta nyt kun toisella aamupalalla kävin niin en minä paljoa missannut. Toisena päivänä tuli sitten käytyä lounaalla jotta saa hieman energiaa muustakin kuin pikanuudeleista. Ravintolan setit oli jälleen ihan hyviä, mutta ehkä ei ihan kuitenkaan tuon 450 jenin arvoinen mikä sillä on hintaa.

Ravintolasetistä puhuttaessa pitää muuten muistaa mainita vielä pieni ukotus, jonka esitin edellisen laivareissun yhteydessä, tuli vaan mieleen tässä kun kirjoittelen raflan vieressä olevassa tilassa settiä. Täällä on siis tarjolla sellainen ruokasetti kuin Kitsune-udon. Udon on siis sellaista paksua japanilaista nuudelia ja kitsune puolestaan tarkoittaa kettua. Ei se oikeasti mitään ketunlihaa ole, lähinnä siinä tulee mukana tuollainen tofumatto ja lihaa ei ole lainkaan. Kukaan ei vaan tarttunut jutun syöttiin sillä kertaa, olette ovelampia kuin ketut! Miksi se on sitten nimetty kitsuneksi? Yritin siitä kysyä Japanissa, mutta en saanut yksiselitteistä vastausta. Olettaisin että se tofun palanen siinä päällä on hieman saman värinen kuin ketun turkki tai jotain....

Anywhoo, päivä kakkonen meni myös hyvin rennoissa merkeissä, lähinnä nysväsin paikallani ja naputtelin tietokonetta ja katselin videoita. Ei oikein ole ollut puhetuulella tämän reissun yhteydessä, varmaan vähän sisimmässä masentaa ja ketuttaa tuo Japanista lähtö sen verran. Noh, haetaan se mindset tässä kuntoon, ei ole enää kuin yhdeksän päivää ja meitu on kotona, jumalauta!

Kävin minä välillä vähän kävelemässä ja otin laivan käytäviltä videokuvaakin, saapahan muutkin nähdä vähän konkreettisemmin että minkälainen paatti ja minkälainen alue on kyseessä. Ihan joka paikkaa en kuvannut kun ei viitsi ihmisiä alkaa häiritsemään ja terrorisoimaan sentään. Tästä meidän "eläinosasto" -hytistäkin sain kuvaa kun ei ollut ketään huoneessa, silleen se ehkä on paras... Komia auringonlaskun kajo oli illalla horisontissa, siitäkin sain pari ihan hyvää otosta. Harmi ettei ollut hyvää paikkaa asettaa kameraa, itsestäkin olisi taatusti saanut vielä paremman kuvan otettua.

Illalla ja yöllä merenkäynti olikin sitten poikkeuksellisen kova. Kävi jo monta kertaa mielessä että missä on hätä-exit ja mitä tästä pitäis napata mukaan jos laiva kellahtaa nurin tai tapahtuu jotain muuta kivaa. Oikeasti oli niin kova merenkäynti että täällä porukka kävi vuoropelissä hakemassa pahoinvointilääkettä tuolta infotiskiltä. Itse en siihen alentunut, eikä mitenkään erikoisen paha olo ollutkaan. Ehkä mua on siunattu rautaisella vatsalla totta totisesti, koputtaen tosin jälleen samalla puuta ettei saa vielä reissun viime metreillä jotain megaripulia :D
Samalla muuten huomasin että ei tämä laiva oikeasti ole lähelläkään ruotsinlaivoja kokonsa puolesta, paljon pienemmästä on kyse. Rahtiakaan ei taida mitenkään järkyttävästi olla kuitenkaan loppupeleissä. Onneksi voidaan sentään puhua risteilijästä joten ihan aaltojen armoilla ei kuitenkaan olla.

Seuraavana aamuna jälleen herätys, tällä kertaa siis aamupalalle. Sitten näkyikin jo tuota Shanghain jokea ikkunasta, perillä aletaan olemaan, vaikka kello on puoli 9 ja saapumisajaksi oli merkitty klo 11... noh, hyvä että oltiin satamassa ajoissa, täällä sitä odotellaan vieläkin klo 10.30 maissa että guarantine-hemmot tulee ja mittaa meidän kuumeen ja kyselee että onko sikamaisia oireita. Hyvä ettei ole kiire minnekään ja voi ottaa rennosti, kaikki muut on jo melkeinpä taittaneet patjansa kasaan ja pakanneet reppunsa, minä olen kyllä lähtövalmis, mutta sänky on edelleen levitettynä, minähän levyttelen just niin kauan kunnes on pakko ottaa tuo 20-kiloinen apina selkään ja kävellä.
Jos tuommoinen pieni merenkäyntikuumottelu ei ollut tarpeeksi niin miten olisi influenssakuumottelu? Päästiin tosiaan maihin hyvin klo 10 aikaan, sitten kuulutettiin että lääkäri tulee hytteihin tarkistelemaan matkustajat ja sitten lähdetään pois laivasta. Noh, kesti ihan helkutin kauan ja ihmeteltiin missä lekuri viipyy, sitten joku tuli sieltä tiedusteluretkeltä ja kertoi että joku englantilainen oli ollut kuumeessa, joten se vietiin sairaalaan tutkimuksiin ja sillä välin kaikki matkustajat pysyy laivassa kunnes saadaan selvyys siitä onko naisella influenssaa vai ei. Jossain vaiheessa joku tuli sanomaan että homma ok, tytöllä oli vain "tavallista flunssaa" mutta siltikään tohtoria ei vielä näy... kaksi tuntia mennyt jo odotellessa ja vähän alkaa käymään hermolle, mutta ei siinä mitään, coolisti vaan. Täällä porukka on lievässä paniikissa, mutta onneksi mitään isompaa pakokauhua ei ole päässyt syntymään. Tässä vaiheessa voin kiitellä onneani vielä enemmän että en hirveästi ollut kanssakäymisissä muiden matkustajien kanssa, sekin on tietyllä tavalla varovaisuutta. Lopulta päästiin sitten kahden ja puolen tunnin odottelujen ja epävarmuuden jälkeen vapaaksi sieltä meidän häkistä ja ihmetellä täytyy suuresti että kaiken sen kuumottelun jälkeen meiltä ei edes mitattu kuumetta missään vaiheessa! Unohtivat varmaan koko jutun kun yksi tapaus vei kaiken huomion. Ei tätä terveystarkastusta ihan näin hoideta hei... Noh, ihan sama, tullikuumotusten ja passintarkastusten jälkeen pääsin ulkoilmaan ja yllätyin mukavasti keleistä.

Tällä kertaa otan kyllä taksin hostelliin, rajansa se on tyhmyydelläkin. Siksi toisekseen Japanin jälkeen Shanghain kahden euron taksi lähinnä naurattaa. Toivottavasti ei mene rahankäyttö ihan lekkeriksi sen vuoksi että hinnat tuntuu taas halvoilta. Rahan vuoksi hyvä että ensin olen Shanghaissa hetken ennen Kuala Lumpuria, muuten sitä sekoisi ihan täysin taas näiden hintojen kanssa. Lueskelin noita vanhoja blogientryjäni oikoluvun muodossa ja huomasin vasta nyt että ne hinnathan on ollut monesti ihan törkeen naurettavia. Täysi ateria 1,40€? Hah hah haa! Rakastan minä Malesiaakin!

Nyt kuitenkin siis ollaan Shanghaissa pari päivää ja kuumotellaan että mistä saisi varman kyydin lentokentällä parin päivän päästä. Ensin pitää löytää bussiasema ja sitten varata ajoissa bussi ja mielellään tosi ajoissa lähteä liikkeelle. Minä en jätä mitään sattuman varaan, jos bussi leviää tai ei lähde niin minä otan vaikka saatana taksin, jatkoyhteyksiin on pakko päästä tai muuten homma menee vituix ja kotiinpaluu maksaakin yllättäen mansikoita. Ei hätää kuitenkaan, kokeneita kettujahan tässä ollaan jo, no problemos!

Shanghaissa muuten lämpötila ihan siedettävä 34 astetta varjossa, jumankekka mikä ero kuukauden takaiseen. Nautin jo tästäkin, tosin tässä saastepesässä se nautinto on hieman pienempi kuin jossain paratiisisaarella... ei sillä että KL:ssäkään se ilma mitenkään raikasta olis, mutta Kiina on ihan oma lukunsa näissä. Onneksi en sentään Pekingissä joudu olemaan.

Setti poikki tässä vaiheessa ja kohti Kiinaa! Siitä jälleen oma episodi, kirjoittelen sen vaikka lentokoneessa sitten jos ei aiemmin ole aikaa tai virtaa. Palaamme jälleen!


- Purseri-kapteeni Kayas Rin -