Hanoi & Halong Bay

Kuten blogaustahdista lienee huomattu, Hanoissa oli melkoisen kovaa meininkiä eikä oikein ollut aikaa päivitellä blogia, täytyy koittaa muistella ja kirjoittaa ylös kattava setti tapahtumista, jo ihan itseäkin varten. Aikaa blogaamiseen olis tosin kyllä ollut, mutta jostain syystä tarmoa ei. Nyt on taas joutoaikaa lentokoneessa joten eiköhän naputella jonkinlainen setti.

Hanoissa pari kolme päivää meni samalla kaavalla kierrellen katuja pitkin jalkapatikassa ja katsellessa kaikenlaista härpäkettä mitä sieltä löytyi. Museoissa ja muissa en käynyt juuri lainkaan, ei vaan enää kiinnosta niin paljoa. Ehkä Uncle Ho:n balsamoitua ruumista olis voinut käydä katsomassa, mutta se oli niin kaukana että ei jaksanut nähdä vaivaa. Hanoi on kyllä melkoisen erilainen kaupunki paitsi Thaimaan ja Malesian kaupunkeihin, myös eteläisempään Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn verrattuna. Siellähän me siis Johnin kanssa käytiin viime vuonna katsastamassa mesta. Hanoissa kadut oli hemmetin pieniä, mopojen paljous ei yllättänyt mutta silti se on shokki nähdä tulvivan joen lailla liikkuva mopolauma pienellä ahtaalla tiellä, varsinkin kun pitäisi itse ylittää se tie....mitä näitä mopoja täällä nyt muutamia miljoonia on, no big deal.

Kaoottisen liikenteen lisäksi yleisnäkymä meikäläisen silmin on se että suurin osa porukkaa on törkeen köyhää eikä kaupungillakaan sitä rahaa taida ihan jaettavaksi olla, tai sitten sitä käytetään muuhun kuin niihin asioihin mitä itse havainnoin. Porukka on yllättävän ystävällistä, mutta harmittavasti yli puolet niistä jotka tulee jotain jutustelemaan tai puhumaan haluavat myydä jotain tai muuten vaan kerjätä. Ärsyttää kun porukalla on aina taka-ajatuksia ja sitten yrittävät pyydellä ihan riistohintoja jutuista kun luulevat että tyhmä länkkäri ei tiedä rahasta tässä maassa mitään. Pari kertaa ostin muutamia tuotteita hieman ylihinnalla, mutta siinä oli se kerjäämisboonus mukana, täytyyhän sitä nyt vähän paikallisia jeesata, vaikka ei se paljoa tunnu jos kaksi henkilöä näistä miljoonista saa pari dongia enemmän kuin yleensä. Turvallisuuden puolesta ei tarvinnut kamalasti pelätä, täällä on säädetty aika tiukat rangaistukset jos vahingoittaa turistia, ilmeisesti jopa poliiseilla on tiukka kontrolli ettei saa kuumottaa turisteja tai erotetaan virasta isojen sakkojen kera saman tien. Yleiskuvaksi siis onnistui jäämään turvallinen naapurusto ja ystävällinen porukka. Tarjoilijat oli suorastaan yliystävällisiä, ehkä ne vaan on tottunut sanomaan "thank you sir very much" kun annat menun takaisin tilattuasi... kuulostaa vähän oudolta, mutta parempi tämä kuin Malesian tyyli eli nappaavat vaan listan väkivaltaisesti pois näpeistä joskus jopa kesken tilaamisen.

Kommelluksia... noh, yhtenä päivänä yksi sälli tuli jutustelemaan pitkän pätkän ja sitten se *yllätys yllätys* rupes kauppaamaan postikortteja mulle tyyliin 10 euroa 10 korttia. Kieltäydyin kohteliaasti ja lähdin paikalta meneen. Jätkä lähti seuraamaan, otti varmaan hieman itseensä siitä kun ei saanut kauppaa aikaiseksi. Menin läheisen puiston penkille järven rantaan poliisisedän viereen istumaan ja tutkimaan karttaa, siinä se sälli lähti meneen. Kävin puistossa ja yhdessä lähitemppelissä ja kävelin takaisin hotellille päin ja huomasin että taas yksi sälli seuraa, onko samaa porukkaa? Katsoin miestä ja se vaan hymyili pahaenteisesti ja pysähtyi itsekin samalla kuin minä ja katseli muka jotain kaupan näyteikkunaa. Kävelin pari korttelikierrosta ihme koukeroita ja se pysyi edelleen mukana ja pysähteli aina kuin minäkin. Huono on vakooja kun sen aikeet havaittiin heti. Voi tietysti olla että itse olen vaan todella paranoidi ihminen... Noh, alkoi just sopivasti ripsimään vettä joten menin läheiseen "taidekahvilaan" jossa oli wifi ja räpläsin konetta tunnin verran. Sieltä poistuttuani huomasin että oli sentään stalkkeri lähtenyt meneen. Olen aika varma että se halus seurata mua hotellille, mutta voin sanoa että ähäkutti tällä kertaa. Muita vastaavia tilanteita ei sitten tullutkaan, kyllä nämä yleensä hyvin ymmärtävät kun kieltäytyy hommista kohteliaasti ja hymyillen, paikallisille miellyttävään tyyliin ilman suuria eleitä tai sanoja.

Vietnamilaista ruokaa tuli maisteltua, aina niiden omasta nuudelisopasta ja kevätrullista lähtien. Hieman ovat erilaisia, mutta perusteet on aina samat. Muuten täällä on ollut hieman Thaimaan tyylinen meininki eli porukka ilmeisesti ruokailee silleen että pöytään tilataan monta erilaista dishiä ja kaikki napsii sieltä itselleen makupaloja. Vietnam on tunnettu kaljastaan, tai siis kaljakulmauksistaan, muistakaa Bia Hoi, halpaa kaljaa ja aika usein ihan hyvääkin vielä. Ainakin Bia Hanoi ja Bia Halida on näitä bissejä joita ei kauheasti muualla ole näkynyt, Hanoi tietysti cityn omaa settiä (ihanko totta....) Kaljaa käytiin juomassa muutamana päivänä, perjantai lipsahti ihan naurettavaksi kun olin kierrellyt koko päivän ja syönyt yhden sopan koko päivänä, sitten juotiin ensin hotellilla kolmen suomalaisen tiimillä vähän Shochua, viskiä ja vietnam-vodkaa. Seuraavaksi astelimme baarin puolelle ja tilattiin pullo pöytään, tummaa rommia. En muista merkkiä, mutta jotain aika tunnettua tuttua kamaa se oli. Meikäläisellä meni annostus ihan yli ja loppuillasta olin niin sekaisin että halusin vain nopiasti hotellille. Fiksu veto mennä moottoripyöräkuskin kyydissä, mutta ei siinä isompia balanssiongelmia ollut ihme kyllä. Perille päästyäni en löytänyt itse 10 metrin päässä olevaan hotelliin, mutta onneksi yksi rastapäinen isokokoinen jenkkimies tuli ja nappas karhumaisen kaulaotteen ja sanoi silleen puolihätäännyksissään että "don´t hit me, I´m on your side"... mahdoin siis olla aika hurja näky tulipunaisten silmien ja sotkuisen tukkani kanssa. Sälli opasti mut hotelliini ja koputti vielä siihen oveen että henkilökunta tuli päästään mut sisälle asti. Ihmettelen että miten osasin sanoa hotellini nimen, en muistanut sitä selvin päinkään kunnolla. Oh well... Kiitokset tälle rastapäiselle herrasmiehelle, mukavaa että länkkärit auttaa toisiaan pulassa.

Lauantai ja oikeastaan sunnuntai olivatkin vähän niinkuin kankkuspäiviä, tosin Johnny riensi omiin rientoihinsa vielä lauantainakin ja viipyi vaatimattomasti aamukuuteen asti. Itse yritin pysyä hereillä että voin päästään jäbän huoneeseen sisälle, mutta sammuin kuin saunalyhty ja en kuullut oveen koputusta sit varhaisaamulla enää. Onneksi J oli niin neuvokas että kävi alakerrasta soittamassa sinne huoneeseen, siihen helvetinpirinään heräsin sentään. Osittain ihan huvittava tilanne, tosin ei varmaan ihan siinä tilanteessa kuitenkaan.

Sunnuntaina sit kävin illalla vielä varaamassa itselleni matkan Halong Baylle kun tuntui että Hanoi on about nähty ja pitkälle ei jaksa kaupungissa liikkua. Kahden päivän ja yhden yön reissu maksoi hieman alle 800 000 dongia eli euroissa mitälie, 35 tai silleen. Ei se nyt paha ollut, luin että Halong Baylle ei oikein voi lähteä ilman pakettireissua tai ainakin olis ollut hemmetin vaikeeta. Lisäksi tuo setti sisälsi kaiken, kuljetukset ja ateriat ja luonnonpuistomaksut ja muut asiat. Reissuja oli tarjolla eri hintaisia, olis sinne kahdella kympilläkin päässyt, mutta laivarotat ja paha ruoka ei kuulosta houkuttelevalta, mielummin sitä hieman nauttii olostaan ja pysyy terveenä ja maksaa kymmenen euroa enemmän...

Aamulla oli hotellilta "nouto" klo 8 aamulla, tai no mulla vähän aiemmin kun olin ensimmäinen joka noudettiin. Sälli tuli kysymään että minäkö olen lähdössä reissuun ja sit se vielä varmisteli mun lipun siitä meidän hotellin viereisestä matkatoimistosta mistä ostin matkani. Yllätyin suuresti kun "pick-up" ei tarkoittanutkaan autoa tai bussia, vaan sälli sanoi että tuu perässä ja lähti kävelemään eteenpäin. =) Siinä sit marssittiin ja joukkoon tummaan liittyi aina uusia kasvoja, lopulta oli kauhee lössi ja ahtauduttiin minibussiin, aattelin että nyt mennään tällä bussiasemalle. Mitä vielä! Se minibussi oli se meidän kyyti. Hieman olin aluksi pettynyt, mutta nyt kun ajattelee niin minimmällä pystyy sentään tässä kaoottisessa liikenteessä ohittelemaan ja törkeilemään, kuten meidän kuski teki. 170 kilometriä menis Suomessa melkein missä vain kahteen tuntiin, meidän matka kesti semmoisen 3,5 tuntia pienellä paussilla. Tie oli ihan jees, mutta koko matka tuntui olevan yhtä kaupunkia ja aina oli kauheasti liikennettä tiellä. Aikamoista liikennesettiä kyllä.

Minibussissa ei vielä tullut kamalasti tutustuttua matkaporukkaan, mitä nyt vieressä istuvan jenkin kanssa pari sanaa vaihdettiin. Perille päästyämme opasmies otti meidän passit ja lähti setvimään lippuja ensin sinne, sitten tänne ja sillä kesti ihan hemmetin kauan, varmaan tunti pelkästään siinä. Nyt voi ehkä kiitellä onnea ettei itse tarvinnut ravata paikasta toiseen hiki päässä ja epätietoisuus takaraivossa. Lopulta päästiin laivaan asti ja merimatka alkoi. Ensin oli lounas, sitten mentiin pällistelemään vähän luolastoja yhdellä näistä about kolmesta tuhannesta saaresta. Hienoja oli luolat, mutta ei siellä mitään todella säväyttävää ollut. Kuvia tuli napsittua jonkin verran joka tapauksessa. Ainoastaan harmittaa että en itse änkenyt yhteenkään omaan kuvaani, eli toisin sanoen pyytänyt jotain ottamaan meikäläisestä paria kuvaa. Tuossa luolamatkan aikana tutustuttiin sen jenkkisällin kanssa jo hieman paremmin, käytiin sen Joen kanssa katsastamassa vielä toinen luolasto jota kukaan muu ei uskaltanut lähteä katsomaan. Pian laskeuduttiin alas ja saavuttiin turistikrääsän myyntipisteeseen. Hieman yllättäen niiden hinnat kaljassa ja limpparissa oli halvempia kuin laivalla, joten täydennettiin varastoja iltaa varten siellä. Laivamatka jatkui ja mentiin seuraavaksi pienen kiertelyn jälkeen yhdelle pisteelle, missä oli kajakkeja. Käytiin kajakoimassa siellä sokkeloissa hetken verran, ehkä tunnin, ja sitten palattiin märkinä ja ihan puhki takaisin laivalle. Kivaa oli ja näkymät oli tosi päräyttävät sieltä vuoristoisten saarien juurelta suoraan ylöspäin katsottuna. Joe oli melomisessa puoliammattilainen, joten meidän kajakki meni aikamoista kyytiä ajoittain, kehui kyllä että mullakin on hyvä tekniikka kun en roiskinut taaksepäin yhtään. Vaihdettiin lennossa melat kanadalaisten eukkojen kanssa kun niille annettiin ihan liian isot ja painavat airot. Kun sain sen turbomelan käteeni, alkoi kajakki kiitämään kuin tuulispää. Hyvää ylävartalotreeniä se melominen on, hemmetin raskasta touhua.

Muuten matkan varrella nähtiin eräänlainen vesikylä, jossa talot oli rakennettu styroksirakenteiden päälle, siellä ne ihmiset eli veden yllä ja kaikki toimenpiteet suoritettiin veneitse. Ne veneestä tuotteita myyvät tyypit oli kyllä ihmeellisiä, toisinaan myös ärsyttäviä kun tulivat jatkuvasti tyrkylle ja ison laivan tielle. Niiden hinnat oli myös hyvin vapaita, taisin minä kerran säälistä maksaa kokistölkistä melkein euron, mutta muuten saatiin kyllä aika halvalla ostettua kaikenlaista snäkkiä ja juomaa. Pian oli illallisen aika ja jälleen yksi hauska yhteisruokailu lisää. Meillä oli siellä ydinporukassa brittipariskunta, aussimuijia pari, muutama sveitsiläinen muija, pari norjalaista muijaa, ranskalainen sälli, jenkki ja minä, ja jotain muuta random-porukkaa, jopa yksi paikallinen, joka oli ihan omissa oloissaan kun se ei puhunut englantia lainkaan. Olikohan sillä kivaa?

Illallisen jälkeen alkoi porukalla tipahtelemaan kaljaa kitusiin, itse pysyin kokislinjalla hyvin pitkälti. Joen kanssa jaettiin hytti alakerrasta sieltä aivan konehuoneen vierestä, erittäin hauska sijainti. Illan aikana sit jutusteltiin porukan kanssa erinäisistä asioista ja oli helkutin hauskaa. Jopa aussimuijat, joiden aksenttia en yleensä voi sietää, oli todella miellyttävää juttuseuraa vaikka heillä oli aivan tajuttoman paksu aksentti. Sveitsiläiset muijat ei osanneet englantia niin hyvin kuin muut, mutta hyvin heidän kanssa silti pääsi jutulle, niillä oli jopa Uno-kortit mukana ja pääsin ekaa kertaa varmaan kymmeneen vuoteen pelaamaan kyseistä peliä, ja todella mahtavaa oli kun porukka pelas leikkimielellä ja pilke silmäkulmassa. Muut katselivat sivusta meidän kuuden hengen peliä kun sieltä kuului kauheeta hihkumista ja huutoa, ihan parasta. Loppuillasta tehtiin vielä ässä veto ja hypättiin lähelle parkkeeranneen ökylaivan puolelle ja käytiin siellä hengailemassa ja istuskelemassa sohvilla ja katsomassa mitä olisi saanut jos olisi maksanut tuplasti enemmän omasta matkastaan. Olihan se hieno, mutta ei todellakaan sen arvoinen, ei todellakaan. Vetäydyttiin nukkumaan noin klo 23 kun aamupala oli suunniteltu kahdeksaksi eikä haluttu silmät ristissä viettää kakkospäivää.

Koettiin Joen kanssa melkoinen herätys kun aamulla noin 7.30 meidän kippari päräytti koneen käyntiin ja me raukat kuultiin se to-della hyvin siitä viereisestä huoneesta. Eipä tarvinnut herätyskelloa. Illan pimeydessä kun olin menossa hyttiin, meinasin tipahtaa sinne konehuoneeseen kun sen ovi oli ihan meidän oven vieressä ja ihan saman näköinen ja apposen auki koko ajan. Olis varmaan tullut aika pahaa jälkeä, mutta onneksi huomasin että olen menossa väärästä raosta. Niin, aamupalaksi meillä oli ihan semmoista vakiosettiä toast with butter and jam ja sit yksi paistettu muna mieheen. Itse sain kaksi kuin Paavo Lipponen konsanaan kun toinen aussi ei halunnut omaansa syödä. En muuten oikein käsitä tätä porukan tapaa levittää paahtoleivän päälle sekä voita että hilloa, what the f**k? Noh, aamupalan jälkeen saatiin vielä puolisen tuntia aikaa chillata "hyteissä" ja sitten luovutettiin avaimet pois ja vietiin rinkat oleskelutilaan ja odoteltiin että saavutaan satamaan. Satamassa odoteltiin taas varmaan tunti ennen kuin meidän kyyti tuli, tällä kertaa transportaationa oli sellainen "puolikas bussi" jossa penkit oli myös aika helkutin ahtaasti laitettu ja tavaratila oli pienempi kuin henkilöautoissa. Ängettiin porukka kyytiin ja käytiin läheisessä ravintolassa vielä lounaalla ennen kotimatkaa. Lounas oli jälleen hyvä, tosin pisti vähän ajattelemaan kun jokaiselle jaettiin pieni kulho ja sit pöytään tuotiin taas yhteissettinä kaikkea, keittoa, paistettua kalaa, riisiä, pinaattia ja parsakaalia kastikkeella, vihanneksia ja katkarapuja.... miten pienestä kulhosta voi syödä sekä keittoa että kiinteitä samalla kertaa? Itse tein niin että ensin vedin keittoa kulhon ja sitten lappasin kulhon täyteen tuotteita, muut laittoivat lähinnä kaikki vaan kulhoon sekaisin ja söivät erittäin kosteata kiinteätä ruokaa, tai jotain sellaista.

Bussimatka meni jälleen yllättävän hyvin vaikka meillä oli siellä ahdasta. Pieni välipysähdys oli kuin taivaan lahja ainakin itselle, vähän alkoi maha kiukuttelemaan ilmeisesti kaikesta siitä spesiaaliruoasta mitä tarjottiin. Perille päästyämme jäätiin norjalaisten ja jenkin kanssa samoilla kohdilla pois ja sovittiin vielä illallisesta porukalla. Illalla sit mentiin läheiseen ravintolaan ja sieltä vielä baariin muutamille, illan lopuksi annoin pari käyntikorttia ja näin 12 tuntia myöhemmin facebookkiin on ilmestynyt pari uutta kaveria. Hienoa että välillä saa luotua oikein kunnon yhteyden porukkaan, ei pelkästään sellaista pintapuolista "moi" -yhteyttä. Länkkärien kanssa on ihan kiva hengata kun porukka on oikeaa ja kemiat kohtaa. Esimerkiksi toinen niistä norjalaisista muijista oli joskus seurustellut suomalaisen kanssa ja se osasi jopa pari sanaa suomea. Lisäksi suomen kieli kuulosti niistä hauskalta ja sainkin reissun aikana puhua useaan otteeseen vähän samplea suomesta. Jenkki-Joe puolestaan hämmästeli kuinka todella hienosti me pohjoiseurooppalaiset puhutaan englantia. Kuulin helpotuksekseni norjalaisilta että omasta puheestani ei ole havaittavissa niin karkeaa suomalaista robottimaisuutta kuin aika usein ollaan totuttu näkemään. Selitin että robottikieli johtuu siitä että suomen kieli ei korreloi englannin kanssa kovinkaan hyvin, joten ilman riittävää puheharjoitusta suomalaisen puhuma englanti on melkoisen erikoista settiä.

Mahtavan Halong Bay -reissun jälkeen oli sitten aika mennä takaisin hotellille ja pistää kamat finaalisti kasaan ja ruveta nukkumaan. Aamulla sit herätys klo 5.45 ja lähdettiin Joen kanssa samalla taksilla lentokentälle. Meidän lennot osui hienosti just 9.15 ja 9.20 joten saatiin puolitettua vielä kuluja taksimatkassa. Joe hieman säikähti aamulla kun olin viisi minuuttia sovitusta myöhässä, mutta oli aika helpottuneen oloinen kun näki mut sieltä lampsivan kohti sovitun hotellin edustaa. Johtui ehkä myös siitä että sillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa maksaa yksin sitä taksimatkaa lentokentälle, joten mun läsnäolo oli melkeinpä välttämätön. =)

Joe on muuten lentäjä ammatiltaan, joten niistäkin asioista tuli keskusteltua runsaasti ja taas sain paljon hyödyllistä tietoa lentokenttien käytännöistä ja tiedän vähän mitä kulissien takana tapahtuu. Mielenkiintoinen työ tuo lentäjän hommakin tuntuu olevan... Lentokentällä sitten ensin käytiin vähän syömässä aamupalaa ja sitten check-in aukesi ja siitä kamat sisään, sitten kirjoitin pari postikorttia ja pistin vielä matkaan, sen jälkeen turvatarkastusten läpi, vähän hengailua ja näkemiin kaverille ja omaa lentoa kohti boardingiin. Tällä kertaa lentomatka näyttää oikein hyvältä, sain käytäväpaikan, mutta pian koneen ovien sulkeutumisen jälkeen näin takanapäin olevan nuo hätäuloskäynnin paikat täysin vapaina, kuten varmaan usein ovat, joten singahdin yhdelle paikalle näistä ja sain jälleen runsaalla jalkatilalla varustetun oman kolmirivisen käyttöön, parhautta!!! Nyt nautitaan lennosta takaisin KL:ään, sitten katsotaan pari päivää jotain settiä ja sitten on aika lentää Kiinaan ja aloittaa Itä-Aasian episodi tästä sarjasta. Viikonloppuna olis muuten ilmeisesti Malesian GP Formula ykkösissä? Ehtisin käydä katsomassa vapaat harjoitukset, täytyy katsoa onnistuisko jotenkin helposti ja maksaako paljon. Kiintoisaahan se olis, harmi että kisaan ei olis mahdollisuutta jäädä eikä taida olla enää lippujakaan jäljellä... noh, kaikki mitä saadaan on plussaa koska mitään ei ole varattuna tai pakollisena toimenpiteenä. Tässä vaiheessa lepuutetaan sormia, menihän tässä komeasti tunnin verran kun näitä juttuja tuli naputeltua, toivottavasti en unohtanut mitään tärkeää kun tosiaan Hanoissa ei ollut paljoa aikaa ja tarmoa kirjoitella asioita ylös. Zau!

- Yanni -

Lento apinain kanssa, Hanoissa ollaan

Another mission, the powers have called me away
Another time to carry the colors again
My motivation, an oath I´ve sworn to defend
To win the honor of coming back home again

Tämän verran oli pakko lainata sotameininkiä tähän alkuun, vaikka mitään sotamuseoita ei varmaan tällä kertaa olekaan luvassa, ainakaan niin paljoa kuin viimeksi Saigonin reissulla. Lyriikat kappaleen Disturbed - Indestructible alusta, saa meikäläisen aina syttymään. Toisaalta en minä mitään, kenenkään, värejä kanna ylläni. No, onhan tämä vitivalkoinen pukeutuminen hieman Suomeen päin, mutta toisaalta eihän valkoinen ole edes väri, tavallaan. Kukaan ei ole minua ulkomaille kutsunut, olen tavallaan järjestänyt itselleni kutsun ja vielä näin moneen paikkaan. Aina silti kiva päästä moikkaamaan kavereita ja tuttuja ulkomaille, palautetaan samalla Johnnylle vähän kiitosta siitä kun tuli mua moikkaamaan viime vuonna Bangcockiin. Jos jonkun "valan" olen antanut niin se on se, että palaan kesäksi kotiin, palaan taatusti. Ainoa missioni on tällä kertaa nähdä Hanoi ja se tuleeko hanoista vettä, ehe ehe. Tai että miksi Hanoi rocks.... muita kuivia ei tule just mieleen, jätetään alivaltiosihteeröinti sikseen ja itse asiaan....

Lähdetään lentomatkasta liikkeelle, sehän oli alkujaankin aivan hirveä tuon kuumottavan lentokentälle saapumisen ja odottelun kanssa. Check-innissä kesti kun virkailija halus tulostaa mun matkalipun mulle että voin näyttää sen immigrationissa natseille ettei tule ongelmia, Vietnamissahan saa olla vain 14 päivää ilman viisumia ja ilmeisesti pitää olla myös jotain todistusta siitä että on lähdössä pois parin viikon sisällä. Ymmärtäähän sen toisaalta, mutta tervetuloa jälleen virkamies-natsi-kommunistivaltioon. Check-in meni pienestä viivytyksestä huolimatta muuten ihan hyvin ja turvatarkastukset myös erittäin rutiinilla. Koneeseen meneminen oli aasialaiseen tyyliin yhtä kaaosta, sääliksi käy kun yrittävät ottaa ensin priority-boardingin ostaneet ja sitten 1-5 riviläiset ensimmäisenä kun kaikki vaan rynnii sinne, pakko ehtiä ekana koneeseen tai se lähtee ilman mua!!!! Tässä suhteessa aasialaiset ihmiset on täysiä idiootteja ja kusipäitä. Muistan vieläkin sen yhden bangladeshiläisen miehen meidän Phuketin-matkalta kun jäätiin suomalaisporukalla venailemaan porukan poistumista koneesta ja se jäi nalkkiin sinne nurkkaan, jumalauta sillä oli ahdistunut olo, pakko päästä jonottamaan, pakko päästä jonottamaan!! Lopulta se taisteli tiensä väkisin kahden penkin läpi ja pääsi käytävälle seisomaan ja odottamaan että muu porukka haihtuu edestä, jes.

Koneeseen nousu oli tällä kertaa vähän erikoisempi, jouduttiin portista menon ja lippujen luovutuksen jälkeen marssimaan vielä eräänlainen death-march, kun meidän kone olikin ihan toisessa päässä kenttää. Erikoinen järjestely, mutta ei siinä mitään, aina se meikäläiseltä onnistuu.

Koneeseen asettautuminen oli kans sitä samaa settiä. Vaikka olin ensimmäisten joukossa (ohitin siinä pitkän kävelyn aikana varmaan sata...), mun paikalleni oli silti jo joku ääliö asettunut. Se kyseli että voisko vaihtaa ja suostuin, koska paikka oli hieman taaempana ikkunapaikalla eikä siellä ollut vielä ketään. Uhkapelini paikan suhteen meni tällä kertaa päin helvettiä, hetken päästä tähän tuli pari jotain fuckin intia-malesia-mitälie sekasikiötä jotka puhuvat outoja ja haisevat helvetin pahalle. Sain myös luotua heti hyvät suhteet kun ne kysyi multa jotain tyyliin "haven´t you heard of tissue?" kun pyyhkäisin nuhaisen nenäni paidanhelmaani. Pistin takaisin että "haven´t you heard of shower?" ja pistin nenäni kokonaan paidan sisään. Mahtava alku matkalle siis, onneksi eivät ole puheliaita muille kuin toisilleen ja matka kestää vain sen 3,5 tuntia joten voin uppoutua musiikin maailmaan ja koittaa vaikka vähän nukkua tässä. Niin, ja eteen tuli istumaan tommoinen satavuotias (ei nyt ihan, mutta play along) kiinalainen mummo ja heti ensi töikseen se rupes rykimään penkkiään lepoasentoon. Pistin nyrkin penkkiä vasten ja painoin voimakkaasti vastaan, mummo rynkytti vähän aikaa ja luovutti kun ei voimat riittänyt. Hetken päästä se yritti uudestaan mutta lämmäsin taas nyrkin selkää vasten, et perkele lepuuta kun tässä on jo muutenkin ahdasta. Voi olla törkeetä, mutta oli ihan validi syy estää se kun nousukiidon aikana penkki ei kuitenkaan saa olla muussa kuin yläasennossa. Jos se vielä yrittää niin ehkä voin palkita sen sisukkuuden ja antaa sen säätää penkkiään vähän, ei kokonaan kuitenkaan, muuten en saa hengitettyä itse, joku raja se on anteliaisuudellakin.

Matka alkoi räväkästi, ennen äijämäistä suunpieksentää koin vähän tätä banglamaista mieslähikontaktia kun ulkona oli erittäin huono keli, kone tärisi jatkuvasti ja pari kertaa saatiin kokea vapaapudotusta parin metrin verran. No tämä mun vieressä istuva sälli tietysti säikähti ihan kuoliaaksi ja tarrasi mua reidestä kiinni. Se oli ensimmäinen virhe, otti kätensä aika nopeasti pois kun katsoin sinne päin murhaavasti. Jumalauta, hands off. Meinasi vielä toistaa sen saman kun tuli lisää koneen huojuntaa, mutta ottikin sitten sen sijaan tuosta käsinojasta kiinni. Ihmettelivät kovasti miten pystyn olemaan niin rauhallinen tässä tilanteessa. Ei siinä hittojakaan, on tässä lennetty ja ilmakuoppia tulee välillä, joskus ne on rankempia. Älkää nyt jaksako ylireagoida. Onhan se aika siistiä kun ulkona salamat lyö aivan koneen viereen siten että ikkunasta katsottuna koko taivas muuttuu vitivalkoiseksi pienen hetken ajaksi. Meillä on muuten lentomatkalla naiskuski, ekaa kertaa mun matkallani, en ole muiltakaan kovin usein kuullut että olis nainen pilottina. Hyvin se tuntuu asiansa osaavan, mua ei kiinnosta onko ohjaksissa mies vai nainen, mua kiinnostaa se että se osaa asiansa. Tässäpä tunnelmia lentokoneesta, nyt täytyy koittaa täyttää maihinnousukorttia ja keksiä muuta aktiviteettia, palaan asiaan kun tulee mieleen lisää ärsytyksiä, jos tulee.... Vielä sellainen paasaus tähän loppuun että noi saatanan apinat tuijottaa tuosta vierestä koko ajan, eivät ole varmaan ennen eläessään viidakossa nähneet tietokonetta. Vihonviimeinen pisara mulle oli se kun ne ei malttaneet pitää turvavöitään kiinni ja heiluivat ja huitoivat koko ajan. Lisäksi niillä oli vielä kännykät päällä koko lentomatkan ajan ja just laskeutumisen jälkeen kun kuulutettiin että pitäkää kännykät pois päältä niin tää ääliö soittaa jollekulle. Ei saakeli, miksi lentoemot ei puuttunut moiseen, tuommoisesta pitäis antaa bannit Air Asian lennoille, palatkoot sitten kanootilla merta pitkin tai kalliilla lennolla takaisin mun puolestani, hitto soikoon.

Perillä Hanoissa sitten joutui ensin odottelemaan omaa matkalaukkua varmaan 45 minuuttia, onneksi ei just tänään satu olemaan kiire yhtään mihinkään, päinvastoin aikaa on reilusti käytettäväksi ja pitäis nukkuakin jossain välissä kun viime yö jäi väliin.... Saatuani rinkan plakkariin lähdin ulos ovista, joiden toisella puolella oli helvetisti porukkaa ja niillä kaikilla oli helvetisti asiaa just mulle just sinä hetkenä. Taksii? Taksii? Where you go sir? Need taksi and hotel? EI Ei ei ja EIIII !! En tarvi mitään noista, jättäkää mut rauhaan. Kävin automaatilla nostamassa puolitoista miljoonaa dongia käyttörahaa (reilu 60 euroa) ja automaatille asti meinas yks sälli seurata, joutui sanomaan että äläpä tule enempää tai käy kalpaten. Löysin sitten ensin infopisteen josta sain kartan itselleni ja sitten löysin bussin, jossa nätit tytöt markkinoivat hyvää kyytiä halvalla. No tottakai kelpaa. Maksoi 35 000 dongia, vertauksen vuoksi taksi olisi maksanut 200 000 tai 250 000 dongia joten kyllä siinä ihan hyvin säästi. Linja-auton lähtemistä piti odotella melkein tunti, mutta kuten sanottu, ei ole kiire mihinkään, onneksi.... vielä siinä kun olin astumassa bussiin, tuli yksi äijä markkinoimaan: Taksi? Taksi?? Ei taida järki toimia kun olen jo nousemassa kyytiin ja yrittää vielä saada kalastettua... Bussimatka oli aika hauska, kuski töötötti taas kerran torvea koko matkan, varmaan lähinnä viestitti mopoille että pois alta, jahvat tulloo. Jonin kanssa sovittiin tekstiviestien avulla vähän tapaamispaikkaa ja aikaa, ja lopulta löysin perille, vaikka mopokuski vei bussin pysähtymispaikalta vähän väärään paikkaan. Onneksi oli kartta messissä.

Johnin kanssa käytiin sit syömässä ja sitten pääsin tänne J:n hotellille lepuuttamaan jalkojani ja hartioitani. Vois nykäistä parin tunnin tirsat tässä ja katsella sen jälkeen maailmaa, tai siis Hanoita uusin silmin. Kaikki hienot ensivaikutelmat saavat odottaa siihen asti. Nopeasti sanottuna liikenteestä: Ei yhtä kaoottinen kuin HCMC:ssä, mutta kyllä täälläkin mopoja piisaa ja se kulttuuri on ihan tajuton. Tästä lisää taatusti myöhemmin, nyt hyvää yötä ja kuulemiin!

Hyvät pienet unet teki päivällä terää, jaksettiin sitten illalla heittää vähän läppää Jonin kanssa ja käydä syömässä ja ihan vähän kiertelemässä kaduilla. Eipä niistä silti paljoa selvää saanut kun oli jo ihan pimeätä, täällä vähän kauempana päiväntasaajasta tulee taas pimeä hieman aikaisemmin kuin siellä tuntumassa. Kyllä me käytiin kaupassa, lähinnä katselemaan ja naureskelemaan hauskoille viinapulloille. Ostin sieltä pullon japanilaista Shochua, jonkinlaista riisiviinaa, joka oli mahtavasti laitettu muovipulloon! Sytytysnestettä anyone? Vähän sitä tuli kämpillä maistettuakin eikä ainakaan vielä ole näkö lähtenyt tai hengitys salpaantunut. Muuten eka ilta olikin sitten hyvin rauhallinen, täytyy nukkua tuo yksi yö tässä kiinni ja tutustua paikkoihin sitten seuraavana päivänä tarkemmin.


- Já Nî -

Kuala Lumpur ja taxikuumotukset

Matkailusta puheen ollen... noh, koitan pysyä ajallisesti järjestyksessä, lämmitellään vähän. Viimeinen päivä Kuala Lumpur ykkösestä meni levytellessä, vähän kävellessä ja syljeskellessä kattoon. Melkein kirjaimellisesti, makasin tuolla huoneessa sängylläni varmaan kaksi tuntia täysin hereillä ja katselin kattoa ja mietin asioita päässäni. Sieltä löytyi niin uusia artikkeleita kirjoitettavaksi kuin muitakin skandaalijuttuja, joita olis kiva joskus saada ilmoille vaikkapa painetun sanan muodossa. En nyt vielä ala kirjaa kirjoittamaan, mutta mielenkiintoiselta se kuulostaa. Niin, jos kuulostaa tylsältä niin kokeilkaa joskus! Ei onnistu Suomessa, jostain syystä. Vaikka olis yksin omassa kämpässä niin silti ei tule mieleen että vois vain pysähtyä ja funtsia asioita. Vaikka nyt ei Jamaikalla ollakaan niin sanon silti että Babylonissa se on aika lailla mahdotonta, pitäis ensin päästä irti oravanpyörästä ja sitten vasta voi oikeasti funtsia elämää sieltä syvemmältä. Ehkä tämä ei ole aika eikä paikka alkaa purkamaan tuntemuksia omasta päästä, kunhan mainitsin että sellaisia löytyi juuri tänään, ja paljon.

Kävin katsastamassa tuolla metro-bussi-pääasema KL Sentralissa että miten pääsen lentoasemalle sitten yöllä kun tulee aika lähteä kohti lentoa, joka tosin on vasta aamulla. Yhdestä turistineuvonnasta kysyin että mitä vaihtoehtoja on, se sanoi että metro menee vielä klo 24 mutta ei sen jälkeen, bussit menee puolen tunnin välein 24/7... Noh, kävin sentralissa, mutta en löytänyt bussijuttuja joten luovutin sen suhteen... Sitten illemmalla kun lähdön aika koitti niin menin sinne vaan ja väkisin kiersin koko labyrintin pariin kertaan ja löysin sieltä nurkasta yhdet "alakertaan" johtavat portaat ja siellähän niitä busseja oli. Menin katselemaan suljettuja luukkuja ja sit joku äijä tuli ja kysyi että ootko menossa bussilla asemalle. Sanoin että joo, äijä sanoi että viimeinen bussi, klo 23. Katsoin kännykkääni ja se näytti 23.03.... ja bussi tietysti meni jo, eihän se TÄSSÄ TAPAKSESSA voi olla yhtään myöhässä kun sen pitäis. Ja se oli viimeinen bussi... saatanan turistineuvontaämmä sanoi että menee menee vielä yölläkin, ei mennyt. Noh, tämä moka kustansi minulle sit sellaisen 7 euroa, tai no vitosen ylimääräistä, koska jouduin ottamaan raidetien lentoasemalle. Tässä on se pieni fiba että raide vie vain KLIA eli Kuala Lumpur International Airportille. Oma lentoni lähtee LCCT eli Low-cost Carrier Terminalista, toiselta lentoasemalta. Onneksi taustatutkimukseni mukaan ne ovat lähellä toisaan, joten eiköhän sieltä transportaatio löydy. Ostin lipun, havaitsin että mennään sinne oikein siistillä junalla ja matka kesti vain 28 minuuttia sen parin tunnin bussiköllöttelyn sijaan. Very nice, ainoa vaan että just tällä kerralla ei olis ollut yhtään kiire, täytyy kuitenkin tappaa lentokentällä aikaa se kuutisen tuntia ennen kuin pääsee koneeseen asti....

Kun pääsin perille lentoasemalle, suunnistin pienellä munkilla suoraan sinne mistä pitäis lähteä busseja kohti toista lentoasemaa.... ja kas kummaa, viimeinen bussi meni klo 23.45... katson jälleen kännykkäni kelloa ja se näyttää 23.49.... ja bussi meni just, ja se oli viimeinen! Voi jumalauta, ainakin on kaikki epäonni kerätty jo ennen lentomatkaa, joten sen pitäis *kop kop* sujua melko onnekkaasti. Noh, nöyränä poikana menin sit takaisin sinne taksimiesten tykö joille ehdin jo melkein haistattamaan tuttuun tyyliini pitkät pashat niiden kyytityrkytyksille. Kysyin joltain limo-takkisilta jätkiltä että mitä maksaa ja siihen kerääntyyi heti jotain neljä jätkää puhumaan Malayksi ja katselivat muka kelloansa ja sanoivat että 38 ringittiä. Jumalauta enemmän kuin juna asemalle maksoi.. lähdin kävelemään pois päin, joku huuteli sieltä vielä jotain perään huonolla englannilla, en saanut selvää enkä kysellyt sen enempää.

Se niistä virallistakkisista jätkistä, koitin katsastaa perus-malesialaista perustaksia sieltä tien puolelta mutta eihän niitä siellä näy.... Sitten tuli joku nuorehko sälli tarjoamaan kyytiä, lähdin jo sen perään katsomaan että miltäs näyttää, lupas pariin kymppiin kyydin... auto ei ollut sitten yhtään virallisen näköinen ja sillä oli jo yksi kiinalainen kyydissä. Arvoin siinä vähän aikaa että uskaltaako tuon kyytiin nyt mennä, ei ole kylttejä, nimilappua eikä mitään... ja just samaan aikaan siellä kaksi poliisia huusi jotain malayksi ja se sälli lähti lujaa juoksemaan pakoon! Mitä hittoa?!?! Pollarit tuli siiheen autolle ja avas kiinalaiselle oven ja sanoi että älä tällä autolla mene, on aikamoista kusetusmaastoa, vievät yksinäisiä tai miksei useitakin ulkomaalaisia pimeille teille ja rötsäävät tavarat pyssyllä uhaten ja jättävät sinne. Huh huh, että sellaista? Oma nenä pelas aika hyvin tuossa tilanteessa. Pollarit siinä sit vielä sanoivat että taksi on ainoa vaihtoehto, nauroivat kun sanoin että voin vaikka kävellä jos kerrotte tien. En kyllä olis kävellyt, ihan pilkkopimeää ja ainoastaan isoa tietä silminkantamattomiin.

Seuraavaksi lähdin taas katsastelemaan taksia ja joku kaljupäinen pukumies, kiinalainen musta mies tuli kyselemään että tarviiko kyytiä. Nopea katsastus rintapieleen, joku nimilappu sillä oli siinä, mutta se joko kääntynyt tai käännetty, joten en nähnyt mikä mies se oikein oli. Noh, seurasin äijää autolleen ja se sanoi että 30 ringittiä. Tässä vaiheessa olin jo aika kypsä ottamaan minkä vain tarjouksen joten suostuin. Ihmettelin kovasti kun se intti että maksa nyt, maksa nyt. Sit kävelin sen perässä autolle ja siellä oli pari kiinalaista lisää, tulossa samaan kyytiin. Luulin että nyt sitten lähdetään, mutta se äijä viittoikin vaan siitä kadulta jonkun auton, ei edes kyltillä varustetun, ja sanoi sille jotain ja näytti että siitä vaan kyytiin. Nooh, olin maksanut matkani joten ei kai siinä auta jänistää.. tavarat ja äijät autoon ja menoks. Koko pienen matkan kelasin päässäni että kohta tää kääntyy pienelle pimeälle tielle ja.... Noh, siinä meni viisi minuuttia kun se ei mennytkään airportin liittymästä vaan kääntyi pienelle ja valottomalle metsätielle... voi perkele.... Siinä vaiheessa pumppu hakkas jo tuhatta ja sataa ja yritin katsella lohdutukseksi jotain merkkiä taksista siitä etupenkiltä... ei näkynyt lisenssiä, ei taksimittaria, ei mitään sellaista.... vähän aikaa ajettiin ja kukaan ei sanonut mitään, mutta helpotus oli suuri kun alkoi taas valoja näkymään ja käännyttiin taas isommalle tielle ja alkoi jo kylttejä LCCT näkyyn. Jes, ei osunut kohdalle. Kuski kaartoi siihen lentoaseman eteen ja tuli nostamaan meidän laukut pois takakontista... siihen sitten päälle vielä isot kumarrukset ja hymyt, aina sitä on tyytyväinen kun ei ole ryöstetty ja/tai luoti kylkiluiden välissä poikittain. Kutsukaa vaan kuumottajaksi ja ylireagoijaksi, mutta se ensimmäinen incidentti oli enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sykkeen korkealle, tämä toinen "oikoreitti" oli sitten jo melkein hengen salpaava veto. Saakelin kuski =)

Hengissä siis ollaan, tavarat on kasassa ja ei muuta kuin odottelemaan että seuraava lento lähtee. Mitä tästä opimme?

- Ajoissa liikkeelle, joutuu sitä kuitenkin lentokentällä odottelemaan
- Vältä pimeitä takseja, ei se kahden euron säästö ole hengen tai tavaroiden arvoinen
- Kun kyselevät koska lento lähtee, sano että parin tunnin päästä ennemmin kuin "nyt on saatana kiire" tai "on tässä vielä aikaa" koska muuten voi tulla reittiin muutoksia.
- Älä koskaan, KOSKAAN luota siihen mitä aasialainen sanoo, vaikka olis töissä turistineuvonnassa tai vaikka poliisin leivissä, ei ne ikinä mitään tiedä ja jos tietääkin niin eivät osaa selittää sitä englanniksi. Eurooppalainen dominoi aina englannin kielellä keskustelua johdattelevasti ja näin voi saada asioista erittäin väärän kuvan.

Napauttelen ehkä turvallisuudesta ja kuumotuksista oman spesiaalin jossain vaiheessa, mutta nyt keskityn vain pulssin tasaamiseen ja positiiviseen mantraan. Hanoista kuuluu sitten seuraavaksi, katsotaan mitä saan lentokoneessa tehtyä jos ei nukuta!

- Pimeä mies -

Melaka to Kuala Lumpur

Melaka on niin pieni paikka että kaikki relevantti on nähty parissa päivässä. Tarjolla olis ollut krokotiilifarmia ja eksoottisten hedelmien puutarhaa, mutta jätin suosiolla väliin kun olivat niin kaukana ja vaikeasti lähestyttävissä. Polkupyörälläkään ei uskaltanut lähteä kun noista pitkistä reissuista jäi pieni pelko ja jomotus perseeseen näiden kelien suhteen. Tosin täällä on ollut aika mainiot kelit sentään, vettä ei ole paljoa satanut ja kuumaa on riittänyt. Toivottavasti jatkuu samanlaisena KL:ssä ja etenkin Vietnamissa, jossa kuulemma lämpötilat voi vaihdella hyvinkin paljon. Sama taitaa päteä myös Kiinaan ja Japaniin, ehkä. Katsotaan miten yksi kuukausi eteenpäin on lämpötilat ja yleisesti sääolot kehittyneet.

Tämä "extrapäivä" meni aika lailla levytellessä ja pallotellessa, ei tullut tehtyä mitään ihmeellistä, vähän käytyä ostoskeskuksissa pällistelemässä ja surffailemassa netissä. Ärsyttää vähän kun langattomat yhteydet on niin vaikeasti saatavissa ja sit kun saa yhteyden niin se on niin huono että ainakaan kuvia ei saa lisättyä kotisivuille, harmi niille jotka oikeasti haluas nähdä lisää materiaalia. Nooh, jos ja kun löydän hyvän paikan jostain niin sitten laitan kaikki kerralla näkyville, jos mahdollista....

Käytiin me tänään Japanin jätkien kanssa tuolla paikallisessa hieronnassa. Jun oli käynyt jossain yhdessä paikassa edellisenä iltana, mutta valittiin tällä kertaa hieman eri paikka. Hieronta on täällä päin hieman kalliimpaa kuin Thaimaassa, erilaista myös. Otettiin sellaiset full-body massaget mieheen, tunnin setti. Teki kyllä pitkästä aikaa hyvää, tunsi että oli vähän paikat jumissa kaiken kävelyn ja repun kantamisen johdosta. Jostain syystä varsinkin lonkka on tullut kipeäksi molemmilta puolilta, varsinkin oikealta. Ergonomiassa jotain häikkää? Ainakin rinkka tuntuu hyvältä kantaa selässä, joten ehkä se johtuu pyöräilystä. Ei ole aikaa ottaa selvää moisista, onneksi tuota rinkkaa kannetaan lähinnä vain kun siirrytään kaupungista seuraavaan. Koitan tästä lähin välttää tommoista hostellipelleilyä á la Singapore, ehkä löydän KL:stä hyvän hostellin heti ja osaan mennä sinne sit seuraavillakin kerroilla kun palailen "tukikohtaani".... toivotaan parasta.

Kun ei muuta kerrottavaa ole niin pistetään tähän nyt pieni tarina... Kerroin jo Johor Baturista, että siellä oli paljon poliisi- ja vartijamiehiä pitämässä jöötä ettei porukka hypi toistensa silmille. Sama meininki jatkuu täällä, ostoskeskuksien ovien edessä on aina vähintään yksi virkapukuinen koppalakkipäinen guardi. Postien ja pankkien läheisyydessä on vielä rankempaa settiä. Olen ehkä joskus maininnut että näillä virkapukuisilla on lentokentillä konekiväärit tanassa. Täällä ei ole konekivääreitä, mutta niillä on aivan tajuttoman kokoiset ja näköiset haulikot tuossa kyljen läheisyydessä roikkumassa. Siis haulikot, ei hemmetti! Olisin ottanut pari kuvaa, mutta virkapuvut näytti punaista valoa ja sen verran omaa järkeä on vielä tallella että en lähde uhmaamaan tummaa aasialaista vierasta järkälemäistä virkamiestä jolla on tussari laukaisuvalmiudessa. No, onpa ainakin itsellä turvallinen olo, tuskin noiden läheisyydessä kukaan mitään kovin suuria rikkeitä suunnittelee. Tietyllä tavalla ne on aika coolin näköisiä kun on jykevät aseet esillä, mutta toisaalta tulee fiilis että täällä on joku hemmetin sotatila päällä. Ihan siisti sivuhuomio silti. Tästä alivaltiosihteerimäinen typerä sanaleikki: Jos tavoitteena on Mellakka tai Mekkala niin valitse muu paikka kuin Melaka. Tosin tuntuu siltä että koko Malesia on aika lailla miehitetty vartioinnin saralta, joten turvallista täällä kyllä on. Sama tosin pätee kyllä Singaporeen ja Bruneihinkin eikä Thaimaassakaan mitään kovin pahan näköistä sen kannalta ollut, joten julistaisin tässä vaiheessa koko oman reittini hyvinkin turvalliseksi. Toivottavasti pysyy sellaisena jatkossakin, ehkä tuo seuraava kohde Hanoi voipi olla sieltä rankimmasta päästä, ainakin esipuheiden perusteella. Noh, eiköhän me siellä selvitä, onhan tässä jo Kambodzhan Phnom Penh klaarattu ja Vietnam on HCMC:n kautta hieman tuttu paikka jo, tosin erilaisuutta on odotettavissa...

Lähtöaamuna sit herättiin koko porukalla kun oltiin kaikki lähdössä samaan aikaan pois tuolta guesthousesta. Herätys klo 7, tosin ylös vasta 7.20 ja sit hampaiden harjaus ja odoteltiin 40 minuuttia että saksalaiset eukot saa itsensä "valmiiksi". Itse asiassa kauiten jouduttiin kuitenkin odottamaan sitä thaimaalaista sälliä. Tästä voin kertoa pienen extrapätkän kohta, purkaa vähän omia tuntemuksia. Noh, mentiin bussilla tuonne isolle bussiterminaalille ja sitten Jun kävi hakeen oman lippunsa Singaporeen päin ja ne muut lähti jonnekin helvetin vip-tiskille hakemaan omia lippujaan. Itse lähdin ihan päinvastaiseen suuntaan ja otin ihan normaalin valtion bussin, maksoi 10 ringittiä ja reissu oli helkutin hyvin järjestetty, ihan rahan arvoinen setti. Bussimatka meni hyvinkin lempeästi. En siis mennyt muiden kanssa samalla bussilla, mutta eipä se paljon harmita, en minä halua liiaksi yhtien tyyppien kanssa jäädä hengaamaan, varsinkaan kun en oikein perusta bimboista naisista ja hiljaisista hissukoista.

Niin, noista aasialaisista miehistä piti sanomani. Vanha vitsihän on se että aikuisviihde-elokuvista olemme oppineet sen että aasialaisia miehiä ei ole olemassa. Noh, kyllä niitä täällä on, mutta niistä taitaa valtaosa olla tommoisia ihme hinttareita, ainakin jos pitää päätellä yleisessä vessassa olevasta jonosta siellä käsienpesualtaan tykönä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun on mennyt hermot ja olen käyttänyt kyynärpäitä päästäkseni pesemään käsiäni kun nää saatanan hienohelmat sukii yhtä hiusta eri asentoon kolme minuuttia siinä altaan edessä. Siis ei jumalauta, eikö täällä ole yhtään äijää, todellista miestä, joka pesee kädet, ehkä paiskaa kämmenellisen vettä naamaan ja painuu ulos (miehet jotka ei pese käsiään ei ole kovia jätkiä, ne on idiootteja jotka saa giardian tai ameeban suolistoonsa ennemmin tai myöhemmin). Tosimies ei keimaile peilin edessä saatana! Onneksi muutamia poikkeuksia on ainakin Itä-Aasian edustuksen osalta, japsit ei turhia keimaile, ainakaan ihan kaikki, ja kiinalaiset on muuten vaan outoja, mutta tässä tapauksessa se on vain positiivista että erottuvat joukosta. Ainakin thaimaalaiset ja malesialaiset on kyllä niin neitiä porukkaa että oikein hävettää niiden puolesta. Taidan jättää tämän enempää vaahtoamatta ettei tule sanottua mitään tosi rankkaa eri rotujen välisistä voimasuhteista eri asioissa.

Kun nyt terapeuttisesti puretaan pahaa oloa niin jatketaan samalla linjalla Kuala Lumpurista. Porukka oli varoitellut että ei täällä ainakaan viikkoa pysty putkeen olemaan ja oikeassa ovat, itseä alkoi ketuttamaan täällä oleminen noin kymmenen minuutin jälkeen. Löysin hyvän guesthousen sentään, maksaa 2,20€ per yö, joten hinnaston puolesta ei voi valittaa, mutta kadut on helkutin pieniä ja täynnä ihmisiä, autot ajaa kuin mielipuolet eikä väistä ketään, edes toisiaan. Yritin käydä metroasemalla ostamassa itselleni jonkinlaisen kulkukortin/sarjalipun/mikä helvetti nyt sitten lieneekin täällä päin. Ei mitään mainostusta missään, ei mitään opastusta miten sellaisen saa ja miten sitä käytetään ja paljonko maksaa.... kävin kysymässä tiskiltä ja sieltä sanottiin vaan että ei myydä. Voi juku, näin hienosti alkoi tämä ensimmäinen askel KooÄllässä.... toivottavasti se tästä suttaantuu, muuten elo muuttuu sietämättömäksi ja alan etsimään tukikohtaa jostain läheisestä pikkukaupungista. Ainoa targettihan on päästä lentokentälle tiettyinä päivinä. Ekaan lentoon on neljä yötä aikaa, sitten vietnamin jälkeen on pari kolme yötä ennen seuraavaa ja sitten Kiinasta paluun jälkeen on muistaakseni viisi yötä, se on kyllä jo pakko viettää muualla, lähden sitten vaikka Penangiin takaisin tai jotain.

Pari päivää KL:ssä on mennyt hyvin rauhalliseen tahtiin, ensimmäisen päivän kävelin vain lähiympäristössä, tuttu kuvio muistakin kaupungeista, laajennetaan tätä maisematietoutta ensin lähiympäristöstä ja edetään sitten kauemmas kun osaa paremmin suunnistaa ja tietää mistä löytää hyvin kotiin ilman karttaakin. Kävin tuolla pääpostiasemalla, joka sattuu olemaan mukavasti tuossa ihan lähistöllä. Taidan lähettää yhden yllätyspaketin, lähinnä itselleni, Suomeen jo tässä vaiheessa meripostilla, se kestää sen 3kk joten en joudu sit kotona odottelemaan pakettia enää kuin kuukauden verran. Meripaketin lähettäminen on kohtuullisen edullista, joku 10 kilon paketin lähettäminen maksaa alle 20 euroa, ainakin hinnaston mukaan. Saas nähdä minkälainen hinta sieltä lävähtää sit kun olen viemässä sitä pakettia sinne... Sisältönä on sekalaista, lähinnä tavaraa jota saa vain täältä ja tavaraa joka on täällä törkeän paljon halvempaa Suomeen verrattuna. Tietysti myös jotain paikallista erikoisuutta. Ehkä vähän myös tuliaisia. Ostin sellaisen pienen repun jonne ängen tavarat ja pistän sen repun matkaan. Ostan ehkä toisen repun sit vielä paluumatkalla kun olen tulossa kotia kohti, sinne saa ängettyä lisää tavaraa jos tuntuu siltä että kaikki ei mahdu rinkkaan ja ei täytä lentoyhtiöiden painosäädöksiä. Saas nähdä minkä verran täällä päin innostuu ostelemaan tavaraa. Pian alkaa taas kauhea tuliaisrumba.... tai no ei ihan pian, mutta... huoh... =)

Yksi ainoa targetti oli nähdä Kuala Lumpurin kuuluisat Petronas Twin Towerit, mutta tällä kertaa pääsin vain juurelle poikkeamaan. Sinne oli just sinä päivänä myyty viimeiset liput eikä enempää jostain syystä haluttu myydä, sitten taas sunnuntaina se oli vain vähän aikaa auki, joten ehkä maanantaina vois vielä koittaa poiketa tai sitten jättää se seuraavaan välipysähdyskertaan... Ei ole kauhea kiire sitä suorittaa kun tässä tosiaan on näitä päiviä vielä jäljellä KL:ssä vietettäväksi. Muuten kun kävin siellä KLCC:n seudulla niiden tornien luona niin pällistelin vähän ympärilleni, tuli vähän mieleen ehkä Lontoosta Canary Wharf, jossa on rikasta porukkaa ja paljon isoja torneja ja valoja ja kaikkea muuta härpäkettä... ihan hienoa toisaalta, mutta ei sytytä mitenkään erityisesti. Tuli samalla testattua toi hemmetin metrokin, on kyllä ihan kätevän tuntuinen, mutta Singaporen jälkeen tuntuu kuin olisi palannut keskiajalle. Noh, kyllä se liikkuu, se on pääasia. Harmi vaan että moni asia, kuten lipunmyynti ja opastus, on vähän heikoilla kantimilla, mutta kyllä sitä aina pärjää. On näillä sentään automaatit joista voi lipun ostaa ja siinä matkalipussa näkyy sen tietyn linjaston asemat, joten eksymään ei ainakaan pääse. Innolla odotan miten tällä junasysteemillä pääsee lentokentälle. Paperien ja tietojen mukaan pääsee, mutta en odota liikoja. Ongelmitta se ei tule sujumaan, varsinkin kun oma lentoni seuraavaksi on mukavasti just aamulla klo 6.30....

Vartiointia on Kuala Lumpurissakin ihan riittävästi, täällä on vähän kans tuota komentelumeininkiä tyyliin "älä istu portailla" tai "no loitering" eli suomentaisinko tuon että ei vetelehditä (esim. metroasemilla). Joku vartija tuli jo hymyillen mun luokse kun istahdin hetkeksi väärille rappusille. Onneksi ovat sen verran kuitenkin mukavia etteivät ala heroilemaan omalla vallallansa. Korruptiota ei ole vielä näkynyt, mutta eipä ole ollut tilaisuutta nähdäkään. Ehkä ihan hyvä, pysyy paremmin mielikuva yllä edes hieman sivistyneemmästä valtiosta (kuin vaikkapa Cambodia).

Täällä olisi tarjolla kaiken maailman retkiä vähän joka paikkaan, mutta ei taida itsellä enää innostus riittää lähteä katsomaan tulikärpäsiä tai mitään muutakaan, lisäksi ainakin noi matkapaketit mitä täältä sais on helkutin kalliita. Taidan säästää senkin vähäisen rahan tavaroiden ostamiseen ja Japania varten. =)

Lähdin sitten vanhaan tuttuun tyyliin jälleen kävelemään suuntaan x, tavoitteena löytää jotain uutta ja erilaista. Katsoin kartasta tuommoisen jonkun Dayabumi-complex -nimisen paikan ja aattelin että käydääs katsastamassa minkälainen se on. Huomasin että sinne ei ollut mitään sisäänkäyntiä näkyvillä heti joten kiersin ikään kuin toiselle puolelle. Sieltä livahdin sitten sisään, mutta havaitsin hyvin pian että tässä tapauksessa complex tarkoitti jotain yritysrakennusta, ja vielä tarkemmin tuo rakennus oli ilmeisesti ihan vain yhden yrityksen käytössä ainakin hissin kerrosluettelon perusteella. Pian vartija tuli kysymään että mites helvetissä sinä olet tänne päässyt, eikö ulkopuolelta pysäytetty. No ei pysäytetty, vartija vaan katsoi perään ja ajatteli kai että olen firman leivissä, vaikka ei ainakaan vaatetuksesta, laukusta ja kartasta kädessä voi sitä johtopäätöstä kyllä tehdä... noh, häivyin sitten vähin äänin sieltä, nothing to see there. Pramea pytinki, nevertheless.

Sunnuntain kunniaksi kävin myös shoppailemassa tuolla Pasar Senillä eli Central Marketilla näin käännettynä. Se on myös tuon metroaseman nimi täällä, joten sen perusteella ainakin pystyy aika hyvin suunnistamaan ympäriinsä. Mukaan tarttui yhtä ja toista, sekä itselle että vähän muillekin. En paljasta enempää, katsotaan sitten kolmen kuukauden päästä että tuleeko mitään perillekään. Täytyy hoitaa sit "varsinaiset" tuliaisostokset sitten myöhemmin, ainakin tietää että tuolla lähellä on tuommoinen jättimäinen markettipaikka, josta löytää sitä halpaakin tavaraa kun vaan jaksaa etsiä. Hiukan alkaa kyllästyttämään se hintojen tinkaaminen, mutta onneksi täällä päin sitä ei harrasteta ihan niin paljon kuin Thaimaassa. Täällä ei myöskään porukkaa anna niin hanakasti alennusta tai lisätavaraa jos ostaa paljon, siitä miinusta suhteessa thaikkuihin, eivät siis osaa olla kunnon kauppiaita. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, mutta tämmöinen yleiskuva on jäänyt kun olen ympäri Malesiaa kierrellyt ja katsellut.

Päivän menyy on myös ollut hieman erilainen yleiseen verrattuna... aamummalla kävin nappaamassa pari "kiinalaista voileipää" tuosta kävelykadulta. Erikoista settiä, muuten aika normaali, mutta sisältö paistetaan myös uunissa erikseen ja lopuksi leipä lämmätään täyteen ketsuppia... toisaalta yäk, toisaalta se oli yllättävänkin syötävää. Välipalaksi nappasin katukärryn mehukauppiaalta sokeriruokomehun, sekin oli hyvää, muistutti makeudellaan hieman vesimeloonia. Lounaaksi kävin kiinalaishenkisestä ravintolasta ahmaisemassa hieman hiillostettua (paahdettua) ankkaa riisi(puuro)n kera. Erikoista, tavallaan, mutta pakkohan se on näitä kokeilla, suomen kiinalaisissa se ankka maksaa maltaita, joten täällä sitä on maisteltava minkä ehtii. Ei se nyt paljoa kanasta poikkea, ehkä hieman rasvaisempaa ja jollain tavalla...makeampaa? Hyvää kuitenkin, onhan sitä joskus itse tullut syötyä Suomessa ihan omakasvattamaa ankkaa ja se vasta herrain herkkua olikin.

.
.
.

Vielä yksi päivä Kuala Lumpurissa tuhlattavana ennen reissua Vietnamiin. Maksoin aamulla vielä yhdestä yöstä hostellille, jotta saan pidettyä kamat täällä tallessa sen aikaa kun haahuilen kaupungilla. Lisäksi saa vielä vaikka vedettyä pienet tirsat ennen lähtöä, menee kuitenkin yö päin peetä tuon matkaamisen takia kun lento tosiaan lähtee taas vaihteeksi klo 6.30 ja kentällä pitää olla pari tuntia aikaisemmin ja transportaatiota ei mene ihan joka hetki noin yöllä, joten täytyy varata reilusti aikaa tätä operaatiota varten.

Ensimmäinen asia tukikohdasta lähdettyäni oli viedä tuo ostamani reppu postitoimistoon ja pistää se pakettiin ja matkaan. Hinta oli se mitä uumoilinkin, painoa oli vain hieman yli 5 kiloa mutta silti se tipahti kategoriaan 5-10 kiloa, joten vähän harmittaa että enemmänkin olis saanut lähetettyä samaan rahaan. Ei ollut paha, 90 ringittiä yhteensä paketteineen kaikkineen, tekee siis eurorahassa 18 sellaista. Ainoa miinuspuoli tuossa on se että lähetys kestää tosiaan sen 3kk, ehkä enemmän, ehkä vähemmän... lisäksi vähän mietityttää että kuinka varmaa se paketin kulkeminen on, mutta onpa ainakin niillä lähettäjän ja vastaanottajan puhelinnumerot ja mulla on tuommoinen seurantakoodi minkä avulla sitä pakettia pystyy vähän jäljittämään. Paketin lähettämisestä tuli hyvä fiilis, ehkä teen noin vielä toisenkin kerran paluumatkalla, saas nähdä. Ehkä en lähetä Japanista mitään pakettia, voi olla hiukan kalliimpaa kuin Malesiasta, veikkaan. Saas nähdä...

Kävin taas tuolla KLCC:n mestoilla katselemassa, mutta yllättäen Petronas Twin Towerit on suljettu just maanantaisin, joten se nähtävyys jää seuraavaan kertaan. Ehkä sit viimeisellä kerralla kun olen noin 5 yötä, ehkä menen jollekin "retkelle" tai jotain, ei täällä vaan voi tappaa tuota aikaa viittä vuorokautta tekemättä mitään jännää, ainakaan toista kertaa. Olen yrittänyt myös metsästää elokuvateatteria että vois mennä vaikka leffaan tappamaan reilulla eurolla pari tuntia aikaa, mutta niitäkin on helkutin vaikea löytää täältä noin vain. Tuntuu että kaikki ostoskeskuksetkin on tommoisia markettityylisiä eikä yhtään samanlaisia kuin Thaimaassa tai jossain muissa Malesian kaupungeissa... Melakassakin oli paljon edistyneemmän tuntuista tuo shopping mall -suunnittelu, johtuuko siitä että ne on siellä uudempia? Olen yrittänyt myös katsella lisää hyviä katumarkettipaikkoja joissa vois sitten käydä lisää ostoksilla sitten kun viimeiset päivät Aasiassa koittavat. Turha toisaalta suunnitella sen enempää ajanvietteitä tulevaisuuteen, voi myös olla että olen Itä-Aasian reissun jälkeen niin henkisesti puhki että ei enää kiinnosta nähdä yhtään mitään nähtävyyksiä. Lontoon 48-tuntisestakin on tulossa mielenkiintoinen, ei ole mitään ideaa että mitä siellä tekis tai minne menis, ei edes yöpaikkaa ole tiedossa... eipä tosin ole mistään muualtakaan mitään varmaa. Tää on just tätä matkailua parhaimmillaan!

Enter Das Melaka

Ei voi muuta kuin kiitellä kohtuullisen hyvää tuuria ja vähän myös tilannetajua kun havaitsin että olin jälleen tehnyt kohtuullisen hyvän valinnan transportaatiota varten. Siis junan hylkäsin jo viimeksi kun eivät siellä paikallisen veeärrän tiskin takana olleet kovin yhteistyöhaluisia, mutta en tiennyt edes että bussiasema on näin perkuleen kaukana. Otin tosiaan jälleen vastoin kaikkia luonnonlakeja bussilipun tuosta yhdestä matkatoimiston puolikkaasta, maksoi 25 ringittiä ja sisälsi vielä kyydin bussiasemallekin. Pelkkä kyyti omin neuvoin olis maksanut varmaan kympistä kahteen, siis pelkästään bussiasemalle asti... sit bussilippujen hinnat ei juuri eronnut tuosta minkä itse maksoin, joten tunnen tehneeni hyvän diilin. Jos huonoja puolia haetaan niin matka ei alkanutkaan 10.30 vaan vasta klo 11, mutta puoli tuntia istutaan vaikka termiittipesässä, ei tunnu missään. Kun pääsin bussiin asti, koin jälleen mukavan yllätyksen, nämä on näitä Kambodzhan tyylisiä busseja eli yksi penkki toisella puolella ja kaksi toisella... ja itse sain kuninkaallisesti just sen yksittäispaikan! Jalkatilaa on reilusti ja ilmastointi ei koohota mitenkään erityisen lujaa. Otin takin mukaan sisätiloihin varmuuden vuoksi, mutta ei sitä taida tarvita tällä kertaa. Ttästä se taas meininki lämpenee kun matkataan kohti pohjooosta! Matkafiilikset on loistavat!

.
.
.

Matka meni loistavasti ja suhahtamalla, kolme tuntia on ihan mukava matka-aika, ei pääse tylsistymään missään välissä. Perillä Melaka Sentral bus stationilla katselin taas pari minuuttia ihan ääliönä ympärilleni kun en tajunnut mistään mitään enkä tiennyt mihin suuntaan sitä olis mennyt. Lopulta löysin sieltä rukoushuoneiden ja matkatoimistoluukkujen keskuudesta infotiskin, josta sain pummittua jälleen kaupungin kartan ja kysyttyä vielä että miten keskustaan pääsee bussilla. Muistakaa lapsoset aina että jos tosissanne haluatte käyttää penninne paremmin niin käyttäkää aina bussia ennemmin kuin taksia! Tämä siis ainakin jos on aikaa ja kuntoa käyttää myös hieman jalkoja siellä määränpään lähellä sekä katsella karttaa jotta löytää oikeaan paikkaan. Itse tiesin vain että koitan löytää tieni Jalan Melaka Raya -osastolle, jossa on tukuittain hostelleja ja muuta härpäkettä tarjolla reissarille, pilk-ka-hin-taan. Osasin tällä kertaa jopa jäädä bussista oikeaan aikaan pois, vrt Kota Kinabalu ja parin kilsan aamulenkki rinkka selässä....

Ekat pari paikkaa oli ihan päin helvettiä, vastaanottoporukka oli töykeää, dormeja ei ollut ja muutenkin jäi paska fiilis niistä mestoista. Ehdin jo uhrata sekunnin ajattelulle että tätäkö se helvetti on tässä kaupungissa... mutta sitten löysin pelastajan, tämmöisen eksoottisen kuuloistan Samudra Backpackers -mestan, jossa on mukavan kodikas tunnelma ja kolmen hengen dorm-huone maksaa kolme euroa yöltä. Taidan kotiutua tänne, muutkin puitteet näytti olevan ihan ookoo. Mulla on ainakin tän päivän kämppäkaverina jälleen japanilainen, näytti olevan niitä useampikin listojen mukaan tällä hetkellä kylässä. Toivottavasti ne olis tällä kertaa mukavia, tähän mennessä japanilaiset on ollut pelottavan paljon idiootteja ja ääliöitä, tupakoivat missä lystää ja pitävät meteliä... en silti ole vielä siihen rotuun menettänyt uskoani, lopullisen tuomion annan vasta heidän maaperällään. Ja on niitä mukaviakin japanilaisia tavattu, ne on vaan kaikki olleet sellaisia ujoja muijia, joiden kanssa on hieman vaikea keskustella heti ensitapaamisen aikana mitään kovin henkeviä, tai oikeestaan ylipäätään mitään.

.
.
.

No niin, tapasin sitten tuon kämppikseni hyvin pian kämpille asettumisen jälkeen, sällihän puhuu loistavaa englantia jopa. Tutustuminen oli paljon luonnollisempaa ja miellyttävämpää kuin pitkiin aikoihin, tällä kertaa kyseessä on jälleen tuommoinen paljon matkustanut ja ulospäin suuntautunut tyyppi. Tutustumista helpotti se kun ollaan käyty samoissa paikoissa paljon ja osoitin kiinnostukseni Japania kohtaan. Lisäksi annoin Johor Baturista saamani kartan eteenpäin, mitäpä minä sillä enää teen jos joku muu vois sitä tarvita. Käytiin yhdessä sit syömässä iltapalat tuossa ja käveltiin vielä vähän kaupunkia läpi, molemmat saavuttiin vasta tänään, joten nähtävää riittää. Otettiin tuommoinen jokiveneristeily kaupungin keskustan halki, siinä näki kans aika kivasti kaikenlaista settiä. Illanvietto kruunattiin vielä menemällä chinatownissa yhteen avokapakkaan ja napattiin siellä pari kolme bisseä mieheen ja korillinen ranskalaisia kimppaan, maksoi muuten viisi euroa per lärvi tuommoinen setti, not bad. Jälleen on sitten yksi kontakti lisää kun olen Tokioon päin menossa, aina paikalliset oppaat tulee tarpeeseen. Lisäksi on mukavampaa kun on tutustunut huonekaveriin hieman paremmin, ainakaan ei tarvi niin paljoa kelailla pään sisällä että mitähän tyyppejä nuokin taas on. Täällä meidän kolmen bunkan dormissa olis vielä tilaa yhdelle raukkaparalle, mutta se taitaa jäädä tällä kertaa täyttämättä.

Guesthousesta muuten... kiinalaisten omistama, pariskunnan siis. Puhuvat hyvää englantia ja ovat todella avuliaita kaikessa. Suihku oli oikein hieno ja puhdas, vessa taasen jälleen kerran squat-tyylinen, eli opettele poika vaan Aasian tavoille perkule! Muuten on hyvin autenttinen ja miellyttävän ja rauhallisen tuntuinen mesta, täällä vois viihtyä koko tämän ajan, useamman päivän siis.

.
.
.

Aamulla oli jälleen kiva herätä ilman herätyskelloa omaan tahtiin. Kivaa kun guesthousen emäntä ei ole liian tarkka noiden check-outtien tai täällä olemisen ajan kanssa, saa olla ja mennä kuten huvittaa. Lähdettiin sitten kaverini Junin kanssa ensin etsimään pyykkitupaa tuolta parin korttelin päästä, samalla reissulla käytiin intialaisessa syömässä aamupalaa. Sitten kyseltiin guesthouselta polkupyöriä lainaksi, mutta majatalolla oli vain yksi, joten saimme hyvän pyörävuokraamon osoitteen ja mentiin sinne ja otettiin pyörät alle, maksoi muuten 6 ringittiä eli 1,2 euroa viiden tunnin vuokraus. Tästä oli jo ennestään kokemusta, joten ei enää kuumottanut tuolla liikenteen seassa pyöräillä meneen, päin vastoin siellä painettiin vastaantulevien kaistalla ja välillä ihan keskellä ajoväylää autojen tukkeena. Polkupyörällä saa ilmeisesti tehdä mitä vaan, niille ei ole kehitetty sääntöjä liikennettä varten. Varovainen pitää tietysti kuitenkin olla.

Polkaistiin sitten ensin tuonne Portuguese villageen katselemassa vähän siirtomaaherruuden jäänteitä ihan infrastruktuurin ja ihmisten muodossa, olihan se tavallaan ihan mielenkiintoista. Koska aikataulu oli hyvin löyhä, pysähdyttiin välillä kaljalle siellä päässä. Seuraavaksi osoitteena oli tuommoinen linnake vähän matkan päässä, lisää historiaa, vaikka olihan se tosi paljon köyhempi kuin mitä tuli taas odotettua... ennen vanhaan kaikki ei ollut niin suurta ja mahtavaa, ilmeisesti. Sitten jatkettiin pyöräilyä helteessä suuntaan x kunnes oltiin ihan eksyksissä ja selvästi kaupungin rajojen ulkopuolella. Löydettiin tien poskesta sellainen paikka, jossa joku opiskelijaporukka pyöritti pientä katukahvilaa pressukatosten alla, sieltä sai kookospirtelöitä ostettua 1,5 ringitillä. Hyvä diili, täytyypä kokeilla coconut shakea tehdä kotonakin sit joskus. Pienen seikkailun jälkeen palattiin kotia kohti, pienten detourien kautta jälleen. Komeita maisemia, hienoa meininkiä ja taatusti tarpeeksi aurinkoa yhdelle päivälle. Kotikulmille päästyämme käytiin vielä postissa ja sit palautettiin pyörät verstaalle takaisin.

Kello oli vasta vähän yli viisi ja loppupäiväksi ei ollut suurempia suunnitelmia, joten mentiin tuohon viereiseen mega-malliin katselemaan vähän että mitä sieltä isosta keskuksesta löytyykään. Olihan siellä taas kaikkea joka lähtöön, oli ihan hauska olla japanilaisen kanssa liikkeellä kun suuri osa kaupoista on Japanista lähtöisin ja esimerkiksi pelihallissa noin 95% pelikoneista oli japanilaisia. Päätettiin sitten että vois käydä leffassa, sekin maksaa 6 ringittiä, ei todellakaan kallista, kyllä kannattaakin käydä niin ei tarvi sit taas Suomessa käydä pitkään pitkään aikaan ellei sinne tule jotain tosi hyvää tai ellei joku piffaa. Leffa alkoi vasta reilun tunnin päästä siitä hetkestä, joten ostettiin liput ja käytiin lähellä nettikahvilassa vähän nörtteilemässä, siellä sai aikaa ihan hyvin tapettua. Ilmeisesti moni postikortti on jo tullut vastaanottajille perille, good good. Nettiseikkailun jälkeen käytiin leffassa ja nähtiin The Reader, joka tylsästä nimestään huolimatta oli ihan mielenkiintoinen nähtävä, lähinnä teemansa eli WWII ja natsi-saksan vuoksi. Siis mua ainakin kiinnosti, tiedän että monia muitakin kiinnostaa historia ainakin tuolta ajanjaksolta jos ei muuten.

Readerin jälkeen käytiin korealaisessa ravintolassa syömässä vähän nuudeleita. Jun sanoi japanilaisena ja Koreassa monta kertaa käyneenä että ehkä Malesia on sittenkin liian kaukana Koreasta, ei siis ollut mitään ihan ihmeellistä settiä, mutta silti ihan hyvää. Perus nuudelikeitto oli aika tulista tällä kertaa ja sopan kylkeen tuotiin tusinan verran pieniä kulhoja joissa oli kaikenlaista napsittavaa kylkiäisenä. Erikoista settiä, mutta hyvä niin, mukava nähdä sitäkin puolta kun Koreaan en ole ainakaan vielä menossa. Junin kanssa on kiva jutella ja vertailla näitä kulttuureita ja ruokia ja kaikkea, ainakin on asiantuntevaa kommenttia ihmiseltä joka itse kokee tuota japanilaista kulttuuria joka päivä ja osaa kertoa siitä kaikkia kivoja asioita. Vähän pääsee myös kielitaitoa harjoittamaan, mutta me puhutaan just hyvin saman tasoista englantia ja ymmärretään toisiamme tosi hyvin, joten englannilla tässä mennään pääasiassa. Silti aina välillä on kiva säväyttää pienellä jabanillakin.

Korealaisen jälkeen tultiin sit takaisin kämpille ja huomattiin että tänne oli rantautunut lisää porukkaa. Meidän huoneeseen oli tullut kolmanneksi henkilöksi yksi japanilainen sälli lisää, lisäksi naapuriin tuli kaksi saksalaista eukkoa ja yksi thaimaalainen sälli. Mukavaa porukkaa, saatiin aika hyvät keskustelut aikaiseksi jo tuolla olohuoneen puolella. Maisteltiin siinä myös Shandia, ilmeisesti edes jossain määrin paikallista settiä, jossa on olutta ja limpparia sekaisin ja alkoholia ehkä 1%... ei mitään ihmeellistä, mutta kyllä sillä jano lähtee ja sitä juo mielellään toisenkin kerran. Ihan kivaa vaihtelua kaljalle ja kokikselle kuitenkin. Päivä 2 Melakassa oli tosi jees, nyt on ehkä 90% kaikesta nähty, huomisen jos vielä viettäis näissä maisemissa ihan rauhalliseen tahtiin ja sit lähtis KooÄllää kohti katselemaan mestoja, ehtii siihenkin paikkaan tutustua ennen lähtöä Vietnamin puolelle.


- JK -

Sayonara Singapura, welcome Johor Batur

Seuraavat päivät Singaporessa oli ja meni, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa oikeastaan. Vaihdoin sieltä murjusta takaisin vanhaan kunnon Prince of Wales -settiin ja huomasin että pelleilyni vuoksi menetin lähes viisi euroa yöpymiskustannuksissa! Jos vielä palataan vanhaan paikkaan MacKenzie-streetille niin tuli vielä sellainen juttu mieleen, että jos olen mainostanut että kiinaa puhuvien puheesta on hankala saada poimittua irtonaisiakaan sanoja... arvatkaa kuinka helvetin vaikeeta se on kun ne kiinalaiset on vielä vammaisia ja se vaikuttaa niiden puheeseen! Jösses, ymmärtämättömyys 100++ mutta onneksi elekieli toimii joten kuten.

Singapore oli kyllä hieno ja erikoinen paikka jne, mutta ei oikein tuntunut omalta mestalta. Liian "eurooppalainen" ja liian kallis. Kaikki autenttisuus häviää kun porukka osaakin puhua englantia hyvin ja mestoilla on yhtä paljon länkkäreitä kuin itäreitäkin, paitsi Little Indiassa, joka oli täysin solkenaan täynnä Rahideja, jotka puhui hauskalla aksentilla englantia ja kuuntelivat sitä omaa India-poppiaan kadun kulmassa ja söivät vain niissä omissa paikoissansa kaikki riisit ja tulikuumat curry-kastikkeet käsin.

Yhden jutun voin vielä lämpimikseni heittää sunnuntaista... menin tuonne lähellä olevan Sim Lim -towerin viereen Sim Lim Squarelle, joka oli eräänlainen nähtävyys sikäli että siellä on kerroskaupalla pelkästään elektroniikkatuotteita tarjolla. Aikamoinen datahelvetti kyllä... Kävin siellä ärsyttämässä yhtä kauppiasta kun katselin uteliaana videokameraan uutta akkua ja se tuli myyntimiehenä tietysti heti siihen ja alkoi hieromaan kauppaa, näytti akkua, mainosti sen aitoutta, lupasi vuoden takuun ja kaikki hommat ok... hintaa oli sata euroa ja sanoin heti että ei mitään toivoa. Sit se putos yhdeksään kymppiin ja olin tekemässä lähtöä, en tarvi uutta akkua ja jos tarvin niin en minä sitä singaporesta osta, yhtä riskialtista se on kuin ostaa Malesiasta ja hinta on varmaan tuplasti kalliimpi kuitenkin... siinä sit huomas samalla tän aasialaisen tinkimiskulttuurin syvimmän luonteen... Olin pakkaamassa laukkuani niin hinta putos, kahdeksankymmentä euroa (eli siis 160 dollaria) ja vielä vihon viimeinen "I am not making any profit with this, but... 140 dollars! Sit kun sanoin että sorry, ei käy niin se sälli näytti todella turhautuneelta ja tuhisi vaan vihaisena että ei sitten saatana. Taitaa olla enemmän poikkeus kuin sääntö että kun vankkaan tinkimisvauhtiin on päästy niin kaupatkin pitäis sit syntyä. Jos ei synny kauppoja niin ne on ihan k**pä otsassa sen jälkeen, täytyy pitää varansa etteivät ala väkivaltaiseksi... näin siis meillä, epätoivoisia kauppamiehiä on. Muistakaa että jos jotain ootte hakemassa niin ottakaa vaan se asenne että ette te tarvi sitä oikeasti ettekä välitä vaikka kauppoja ei synnykään. Vihonviimeinen ässä hihassa on tietysti pois lähteminen siitä tilanteesta, perästä kuuluu halvempaa hintaa melko varmasti. Heh heh, raukkaparat... =)

Näin maanantaina lähdin sitten metsästämään sitä Brunein embassyä täältä ja löysinkin sen... odotin sellaista toimistorakennusta mitä kaikilla muillakin valtioilla on aina joka paikassa (paitsi jenkeillä) mutta JUMANKAUTA mikä pytinki, se vei kadun numeroinnistakin varmaan sata numeroa (no ehkä käytännössä paperilla vain kaksi, mutta kokonsa puolesta reilusti enemmän....). En enää aliarvioi Brunein rikkautta ja suhteita muihin maihin. Menin sit portille aseistettujen herrasmiesten jutulle ja kyselin että pääsiskö sisään. En päässyt. Kysyin että olisko mitään mahkua päästä sisään, antoivat numeron ja sanoivat että soita ja koita kysyä lupa. Just hienosti olivat aloittaneet 3-tuntisen lounastaukonsa reilusti etuajassa joten enhän minä yhteyttä saanut... noh, elämä on kuin Lucasartsin seikkailupeleissä, en minä turhaa reissua tehnyt, vaan sain sieltä sen puhelinnumeron, josta voi kysellä lisää. Jotain pientä hajua sain myös sähköpostista, vaikka mitään varsinaista osoitetta en vielä tiedäkään. Toiveikkain mielin jatkossa tämän asian kanssa.... Tiesin jo etukäteen että netistä ei asiaan löydä tietoa, joten asiat on aina pakko hoitaa vaikeimman kautta.

Pienestä epäonnistumisesta huolimatta lähdin hymy suupielissä takaisin hostellilleni päin, olin chekkautunut pihalle sieltä ja jättänyt rinkkani säilytykseen, ei kun hakemaan se ja pois kaupungista, pois maasta. Arvatkaa mitä odotti pihalla kun pääsin metrotunnelista ulos... lisää sadetta! Kävelin vielä tihkusateessa lähimpään postitoimistoon ja pistin pari korttia matkaan, sit kävelin takaisin päin ja sade vain yltyi. En päässyt ihan perille asti kun luvassa oli taas kunnon squall ja siinä kastui Jani ja kaikki muukin ihan täysin. Pääsin hostellille asti suht ehjänä ja lainasin sieltä sontsaa ja kävin syömässä lähimmässä intialaisessa oikein herkkuaterian kahdella eurolla, ne ei onneksi osaa, tai tohdi, riistää ihmistä ruoalla. Syötyäni näin että sade oli laantunut, äkkiä hakeen rinkka ja bussipysäkille! Ei ehtinyt, kerkesin vain noutamaan rinkkani ja sitten ovesta ulos ja taas oli täysi rähinä päällä..noh, en jaksanut jäädä seisomaan suojiin vaan lähdin ilman sateenvarjoa juoksemaan katokselta toiselle. Bussipysäkille päästyäni olin jälleen kuin uitettu koira ja pian bussikin tuli. Matka Johor Baturiin asti maksoi hurjan euron verran, ei paha hinta kolmen tunnin matkasta (mukana raja- ja tullimuodollisuudet ja ruuhkaa...). Jälleen oli, yllätys, ilmastointi täysillä, joten jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja.... RUMPUJEN PÄRINÄÄ... Kaivoin ensimmäistä kertaa reissun aikana TAKIN esille rinkasta, oli niin perkeleen kylmä märissä vaatteissa ja 10 asteen bussissa :) Vähän tuntui naurettavalta että tämän lähemmäs päiväntasaajaa en mene ja juuri täällä joutuu ottamaan takin käyttöön.... noh, ei siinä, porukka muuten jälleen katsoi hyvin pitkään kun pistin takin päälle, ettekö te perkeleet ole ennen nähnyt palelevaa finskiä. Bussimatka meni sitten ihan mukavasti lämpöä hakiessa ja maisemia katsellessa, pian oltiin Singaporen immigrationissa ja sieltä taas porteista läpi ja takaisin bussiin... Näillä oli muuten kumma tapa ääntää kaikkien nimet kun ne katsoivat passia, ikään kuin kysyen että oletko sinä tämä henkilö. Tsani Peteri? Yes yes. Jos vielä yhden rajaerikoisuuden kerron niin siellä oli paljon kylttejä, joissa kehoitettiin singaporelaisia autoja tankkaamaan autoonsa 3/4 tankillista menovettä, yrittävät ilmeisesti kontrolloida ettei porukka ruuhkauta siltaa ja käy hakemassa Malesiasta törkyhalpaa valopetroolia. Aika ketkua, jos ei ole reilusti bensaa tankissa, vähän yli puolet ei edes riitä, niin sakkoa napsahtaa viisi sataa dollaria! Aikamoista natsimeininkiä, täällä ei kyllä rikota lakeja, ei ihme että crime rate on LOW. Toisaalta tykkään tästä meiningistä, mutta se on viety liiallisuuksiin. Sen sijaan esimerkiksi absoluuttinen huumepolitiikka on mielestäni loistojuttu, ei mitään vankilaa tai sakkoja, pää poikki narkkareilta saatana, that is my opinion.

Johor Baturin asemalle asti kun päästiin niin repesin taas näiden loistavalle ingrishille aika totaalisesti: Kuarantine, Imigresen and Kastoms. Eli siis jos joku ei osaa vääntää niin quarantine, immigration ja customs. Heh.... Matkailijan kokemus näkyi siinä, että en rynnännyt heti passiani näyttämään kun luukut tuli eteen, vaan osasin kiertää sen pöydän tykö, missä maihintulokortteja täytetään. Täytin omani, myös lähtöpuolen jo valmiiksi, ja sitten kaikki menikin taas kuin tanssi. Multa kysyttiin sitten siinä hetken päästä että oliko tiukka tullikontrolli. Mikä hemmetin tullikontrolli? Eikös se ole vasta edessäpäin kohta? Ilmeisesti olin kävellyt vaan siitä tarkistuspöytien keskeltä takki auki ja rinkka roikkuen ohitse, eikä kukaan ollut vaivautunut pysäyttämään jotta olis saanut rinkan pöydälle ja kuulustelut käyntiin. Noh, parempi näin, välillä pääsee helpommallakin.... marssin sit lähimpään turistineuvontaan ja pummasin sieltä pari karttaa, JB:n printatun ja Malesian suurimpien kaupunkien jättikartan sekä sain vielä kaupan päälle tommoisen kirjasen, jossa on kaikkien halpojen majatalojen tiedot ja hinnat! Luksusta, that´s a keeper. Kerrankin kannatti käydä turistineuvonnassa. Sain myös kysyttyä, että juna-asema on ihan lähellä ja kävinkin sitten siellä katselemassa että olisko tänään vielä yöjunaa Kuala Lumpuriin vai pitäiskö käydä Melakassa vai mihin sitä menis... juna-asemalla homma oli niin sekavaa ja tiskin takana oli niin pässiä porukkaa, että otin rinkkani ja lähdin vain kävelemään katua pitkin. Matkan varrella oli yksi jos toinenkin matkatoimisto tyrkyttämässä linja-autojaan ja muita spesiaalejaan. Näiden rivistä viimeiseen pysähdyin ja hieroin itselleni ihan hyvän diilin Melakaan bussilla, maksoi viisi euroa ja lähtö seuraavana aamuna, vietetään siis yksi yö täällä JB:ssäkin, vaikka en ole kuullut hirveästi hyvää tästä paikasta... noh, eiköhän täällä pärjää, nyrkki taskuun ja hymyä huuleen, saa tulla koittaan jotain hassua jos uskaltaa =) (tähän mennessä ei ole kyllä mitään ongelmia tai suurempia tilanteita ollut, mitä nyt pari kertaa joku koittaa ottaa olkapäästä kiinni puolitoverilliseen tyyliin, mutta en anna niille edes sitä mahdollisuutta. Samoin jos joku ottaa kädestä kiinni niin se ote irtoaa aika nopeasti, ensin ystävällisesti ja jos se joskus toistuu niin vähemmän ystävällisesti)

Katselin sitä halpojen hotellien kirjasta ja huomasin että halvat on tuolla vähän kauempana, mutta kun olin sopinut aamuksi kyydin niin en halunnut lähteä ihan helketin kuuseen, joten tulin katselemaan tästä lähistöltä vähän mestoja. Ensin astuin sellaiseen Dragon Inniin, sieltä kysyttiin, että would you like a room, vilkaisin sivulle hintataulukkoa, joka lähti 80 ringitistä ylöspäin ja en edes sanonut mitään, lähdin pois ikään kuin hinnaston pelottamana. Seuraavaksi menin tämmöiseen Meldrum-hotelliin, joka oli fänsyn näköinen, mutta testasin silti kepillä jäätä... ja osui! Sieltä löytyi Double-decker dorm room 30RM per yö eli kuutisen euroa. Kelpaa, varsinkin kun on näin pramea paikka mitä tämä on. Joutuu parin henkilön kanssa jakaan huoneen ja vessa on tuolla naapuriovessa, mutta näihin on jo totuttu täällä reissatessa. Mahtavaa, se mun ultimate-säästövalinta olis ollut Lion-hotelli tuolla jonkin matkan päässä, mutta sekin olis ollut 25RM, joten siinä ei olis paljoa säästänyt. Tervetuloa takaisin halpojen hintojen maailmaan! Jes!

Siinä sit kun sain rauhoiteltua hommat kuntoon, lähdin pienelle kierrokselle ja ensivaikutelma oli oikein miellyttävä. Asetuin ilmeisesti tämmöiselle ostos-kävely-mikälie-kadulle, jossa on kaiken maailman kojua ja ruokalaa ja koijaria parin sadan metrin pätkällä. Taas pääsi kuulemaan sitä ah niin ihanaa "sir, how about an indian haircut sir?" ja "make a nice a suit for cheap a price, just for you sir". Kävelin siinä sit pari korttelia läpi ja havaitsin että siellä on otettu tosissaan se rikollisuusasia, joka tuota kaupunkia on ilmeisesti jonkin aikaa kalvanut. Poliiseja ja vartijoita on joka paikassa, sen huomasin jo tullessa siellä immigration-keskuksessa, mutta luulin että ne on vaan sitä varten kun se on rajapaikka... kyllä niitä on täällä joka nurkassa, ainakin antaa tietyn verran varmuutta lisää liikkumiseen ja touhuihin. Kävin sit lenkin päätteeksi syömässä jälleen kiinalaistyylisessä paikassa nuudelisopan, jossa oli jotain elintarviketta x. Yritin huonolla kiinallani tilata kanasoppaa, mutta sanoivat huonolla englannilla takaisin että ei ole kanaa, on vain O****... en tiedä mitä se oli, ei se octopyssyä tarkoittanut, mutta jotain lihan ja kalan sekoitusta se kai oli, kai. Jotain siellä pienen taikinanyytin sisällä oli... =) Soppa oli jälleen helvetin hyvää, muodostunut mun ehdottomaksi lemppariksi täällä päin, siis Aasiassa. Sopat on olleet aina hyviä joka paikassa, ja tuntuu että varsinkin Malesiassa ne paranee vaan, toivottavasti tämä tietää hyvää Kiinaa varten, koska ne on kiinalaistyylisiä olleet missä parhaat on särvitty... Japani tiedetäänkin jo, siellä tulen myös ryystämään autuaan mahtavaa ja joskus jättimäisen kokoista raamenia litratolkulla.

Mut ei tässä hittojakaan, taidan hipsiä tästä yöpuulle, huomenna sit aamummalla lähtö Melakaan, täytyy kai käydä vähän rannalla makoilemassa ehkä vielä ennen lähtöä itäiselle kulttuurimatkalle ensin Vietnamiin ja sitten Itä-Aasiaan. Alkaa tropiikit oleen pikkuhiljaa tässä. Oikeastaan jää vähän haikea olo kun sen tolleen sanoo. Noh, c´est la vie vai miten se menikään.


- Yan Ka Yua Su Ri Ne -
眼 卡 与 苏 日呢
( eikä ole sitten lähelläkään oikein, kunhan pelleilen vaan tietokoneen kyvyllä kirjoittaa kiinaa... jos merkit ei näy niin vika on teidän koneissa =)

Murju ja ärjy, ja aktiivipäivä

Terveisiä taas. Nokkavaa matkailijaa näpäytetään aina välillä oikein kunnolla, let me explain... Aamulla taas herätys silleen normaalisti ysin pintaan, sit kävin suihkussa ja aamupalalla ja kirjauduin pihalle hostellista ja lähdin kohti toista hostellia. Onhan tää halvempi juu, mutta vittu mikä murju! Patjat on uskomattoman likaisia, tavaraa on joka paikassa ja varmaan vakioasukkaana tuommoinen ärtynyt vanha kiinalainen äijä, joka ei ikinä lähde sisätiloista mihinkään ja koohottaa jatkuvasti ilmastointia täysillä. Tallelokerot arvotavaroille olis kyllä, oman lukon tarvis mutta sellainen onneksi löytyy. Ongelma on vain se, että kaikki nuo lokerot on otettu paitsi yksi... vilkaisen sisälle ja siellä on varmaan sen kiinalaisen eväät, täynnä kaikenlaista kuivaruokaa ja teetä. Kun olin vilkaissut siihen, äijä karjaisi että ne on kaikki varattu. Jumalauta. Tais jäädä tämän hostellin asumiset yhteen yöhön, kiva lähteä taas metsästämään uutta paikkaa huomenna.... Noh, eihän sitä aina voi osua ja upota. Ja toisaalta täytyy katsoa jos tämä vaikka ei olekaan niin paha mitä ensivaikutelma antaa myöten. Edellinen paikka oli kyllä puhdas ja mukava tähän verrattuna, joten jos ei muuta löydy niin taidan niellä ylpeyteni ja madella takaisin sinne, se kuitenkin on heti tästä seuraavaksi halvin ja hyvillä puitteilla, vaikka yöllä onkin vähän rauhatonta kun se sijaitsee tosiaan baarin yläkerrassa. Katsellaan.

.
.
.

Kävin tuossa Sentosan saarella poikkeamassa. Piti käydä vain pikainen poikkeaminen siellä Tiger Sky Towerissa, mutta siellä oli paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Toiseksi aktiviteetiksi hairahduin ottamaan tuollaisen Luge-radan eli alamäkeen kelkkailua ja siihen yhdistettynä tuolihissi takaisin ylös 50 metrin korkeudessa... otin vaatimattomasti paketin, jossa sahasin alas ja ylös kolme kertaa. Maksoi koko lysti 9 euroa, ehkä se oli sen arvoista, vaikka tuo kelkkailu voi ehkä olla enemmän hauskaa lapsille, ei siellä niin kovaa päässyt että olis irrottanut isompia viboja. Tietää ainakin mihin suunnata jos joskus sattuu olemaan samaan aikaan tutun pikkuväen kanssa Singaporessa. (kuinka mahdottomalta tuo kuulostaakaan...) Niin, ja se Sky Tower oli kans hyvä kokemus, maksoi 5 euroa ja se ampaisi sinne 130 metrin korkeuteen ja pyöri siellä hitaasti ympyrää että nähtiin sekä Indonesian että Malesian saaristoja siellä ja lisäksi Singaporen juttuja, vähän kaikenlaista. Hyvä setti oli, nyt ei tarvi enää tuhlata siihen maailmanpyörään sitä 15 euroa kun ei se tuosta enää paljon muutu vaikka pari kolmekymmentä metriä meniskin korkeammalle. Yöllä vois olla kans aika komeat näkymät, mutta haetaan niitä yöviboja sitten Kuala Lumpurista ja Petronasin Twin Towereista. Vai miten se menikään....

Poislähtiessäni törmäsin muuten pariin suomalaiseen tuttuun Penangista, jätkät oli lähtenyt pienelle irroittelureissulle Singaporeen. Vaihdettiin siinä nopeasti pari sanasta, saas nähdä törmätäänkö toisenkin kerran vielä. Sentosalta lähdin sitten takaisin päin, mutta tein vielä pienen de-tourin ja kävin katsastamassa juna-aseman tulevaisuutta varten. Kyllähän se löytyi helposti, mutta saas nähdä miten lipun ostaminen onnistuu... en tiedä uskallanko jäädä Johor Bahruun yöksi välissä kun siellä on kuulemma tuo rikollisuus vähän päässyt rehottamaan.... ehkä menis sitten Melakaan tai jonnekin, tai sitten suoraan KL:ään, en ole vielä päättänyt jatkosta... Täällä ollaan kuitenkin vielä ainakin sunnuntai ja maanantai, jatkoa katsellaan sitten tarkemmin kun se on ajankohtaisempaa. Nyt lähden katselemaan transportaatiota kohti eläinsafaria, tai siis yösafaria. Intriquing.....

.
.
.

Sen verran vielä muuten noista kämppiksistä että siellä oli joku pari intialaista, jotka puhui kans taukoamatta omaa kieltään, mutta onneksi ne oli just lähdössä pois kun itse rantauduin kämppään. Kiinalaisäijän kanssa alkoi juttu lentämään tuossa kun toisen kerran palasin kämpille. Sulatin vanhan ärjyn sydämen kun näytin vähän skillzejäni kiinaksi ja sanoin opiskelevani kiinan kieltä. Se vetoaa kinkkeihin aina. Siinä kun sit juteltiin niin se sanoi että kannattaa lähteä maasta mielummin bussilla kuin junalla jne... ja sit se antoi vinkkiä että eläintarha on öisin komeempi kuin päivisin, siksi oikeastaan sain kipinän lähteäkin sinne heti. Eli pientä parannusta alkutilanteeseen, mutta lähden silti meneen yhden yön jälkeen, ehkä olen jo tottunut liian hyvään (veteen, semi-puhtauteen ja satunnaiseen rauhaan...)

.
.
.

Noni, nyt on sitten eläinsafari käyty ja olipahan reissu. Ensinnäkin sinne lähelle kesti skytrainilla mennä puoli tuntia, sitten sieltä kun rantautui niin oli saman tien pari muijaa kimpussa myymässä lippuja sinne safarille. Otin niiltä setin kun hinnat oli samat kuin paikan päällä ja tarjosivat ilmaista kuljetusta. Harmi että se kuulosti paremmalta mitä onkaan, sillä se oli taas kerran, yllätys yllätys, minibussikuljetus ja sitä joutui odottamaan ihan saatanan kauan. Poislähtiessä sama juttu, eihän sitä ikinä lähdetä silloin kun pitäis kun minibussista on kyse.

Eläinsafari itsessään oli jees, mitä nyt joutui jonottamaan parin sadan muun ihmisen kanssa ja menemään sellaisessa turistivaunussa, joka "kuului pakollisena mukaan" niiden lipunmyyjäneitosten mukaan. Ja **tut kuului, siellä sai kävellä itsekin reiteillä jos olisi halunnut, taas koijattiin pirkkalan pojalta kymmenen dollaria pois kun olis omatkin jalat kantanut... noh, ehkä parempi ettei tule liikaa kävelyä yhdelle päivälle, onhan tässä ollut aktiviteettia ja kilometrejä jalkapohjille jo aika tarpeeksi vuorokauden sisään. Tosiaan se eläinten katselu oli muuten siistiä mutta siellä oli kaikenlaisia brittejä, saksalaisia samsoniteja, venäläisiä ja tietysti kauhea joukko japanilaisia turistipakettireissulla. Japseille oli järkätty jopa oma "juna" missä oli japaninkielinen selostus, eihän ne raukat enkkua osaa.... Toinen mikä vähän harmittaa on se, että pimeässä ei saanut kovin hyvää kuvamateriaalia ja salamakuvaus oli kielletty, ymmärrettävistä syistä, ei häikäistä eläinparkoja. Valitettavasti monet urpot siellä otti vaikka kuinka paljon salamalla kuvia aina kun silmä vältti ja lopulta fellow-turistitkin joutui jo karjuun niille että salama pois saatana. Kaiken maailman yöeläinshowt ja muut jätin tällä kertaa suosiolla väliin, tuon turistimmaksi en enää vajoa ja ensi kerralla muistan jälleen itse järkkäämisen järkähtämättömät edut. Muistuttakaa tekin mua etten enää ota minkään tahon kautta mitään juttuja vaan hoidan kaikki itse. Saa kokemusta, itseluottamusta ja lisäksi ikään kuin boonuksena juuri sellaista settiä kuin itse haluaa. Nih.

P.S. Kuvia laitellaan sit taas kun ehtii ja saa kaistaa jostain... Videoitakin olis oikein shitload, mutta suurin osa taitaa jäädä odottamaan että pääsen kotipuoleen niitä näyttämään porukalle....


- Folke East -
(jo toiseen kertaan??)

Aasian Eurooppa, Singapore

Singaporessa ollaan! Lento meni oikein mallikkaasti, lentokentälle lähdin yli kolme tuntia etuajassa, mutta silti ei ollut mitään tunnetta, että olis joutunut kauheasti ylimääräistä odottelemaan. Kiitos kuuluu tietysti myös lentokentän KFC:lle ja heidän tarjoamalleen ilmaiselle wifille.... Oli muuten vähän erikoisempi turvatarkastus tällä kertaa lentoasemalla, siellä oli käytävän varrella niitä x-ray-laitteita, joilla ne tutkii reppujen sisällön jo siellä heti ulko-oven jälkeen. Tällä kertaa siis näytti siltä, että repun saa laittaa siihen linjalle vapaaehtoisesti, jos tahtoo, mutta havaitsin pian että check-innissä ei hyväksytä laukkuja joissa ei ole turvamiehen lämmäämää tarraa mukana, joten kiltisti tarkastukseen vaan.

Itse lento oli ajoittain vähän jännähkö, kone välillä aina poukkoili ylös ja alas ja tärisi ilmakuopissa ja keli pihalla näytti olevan aika rankan puoleinen, mutta onneksi mitään myrskyä ei sentään osunut kohdalle. Turvavyövalot paloi kuitenkin melkein koko matkan. Kahden ja puolen tunnin lento meni kuin heittämällä, en tiedä mihin se aika oikein katosi, en edes nukkunut tai mitään. perillä Singaporessa oltiin sitten joskus puoli kympin aikaan. Siellä sitten pakolliset immigrationin ja laukkuhihnan etsiminen, pieni valuutanvaihto, testasin myös aateeämmää ja nostin pienen summan rahaa kokeeksi, ja sitten skytrainin etsintään... Kätevää kun täällä pääsee tuolla metro-raide-systeemillä kentältä kaupunkiin asti, Bangkokissa se on vasta suunnitteilla, tosin siellä on sitä välimatkaakin vähän enemmän...Vaikka Singapore näyttää kartalla aikamoiselta hiirenp**kalta niin kaupunkina se on ainakin jättimäinen, ainakin näin ensivaikutelman kanssa....

Noh, ensivaikutelma Singaporesta on lisäksi ainakin puhdas ja hyvin eurooppalaistyylinen. Kallistakin tuntuu olevan, mutta ei pärjää Suomen hinnoille vieläkään, kyllä me taidetaan elää melkoisen kalliissa maassa koko maailman mittakaavaa ajatellen... Ihmiset on vähän sekalaista sorttia, täällä on paljon väsyneitä ja ärtyneitä ihmisiä, mutta on myös ystävällisiä ja reippaita yksilöitä, vaikea alkaa yleistämään samalla tavalla kuin mitä esim. thaimaalaisista pystyi tekemään aika helposti :)
Vähän on outoa elää tämmöisessä natsivaltiossa, jossa sylkäisystä tai roskittamisesta saa viiden sadan euron sakon. Miettikääpä sitä. Kadut on kyllä puhtaita, mutta ei ihan sataprosenttisen roskattomia kuitenkaan. Kadun ylittämisestä väärässä paikassa voi saada sakon, oliko se nyt joku 100 vai 50 singaporen dollaria eli puolittakaa se niin saatte euroina... Tuota lakia ehdin jo rikkomaankin kerran, onneksi en jäänyt kiinni, tosin oli siinä muitakin, jotka samaan aikaan samasta kohdasta lähti yli, joten ei ainakaan tullut huono omatunto. Lentokentän vessassa oli yksi sälli, joka vaikutti siltä, että se toimii sen kyseisen vessan siivoajana jatkuvalla syötöllä. Kun kävin kusella, se tuli saman tien mun jälkeeni putsaamaan sen pisuaarin. Nyt voi jo ajatella että menee ehkä vähän liian pitkälle. Onneksi se ei nyt taida ihan yhdestä vessasta huolehtia, muuten tää siisteysintoilu todellakin menis äärimmäisyyksiin.

Nappasin Lucyn guesthousesta yhden käyntikortin, jossa oli yhden hostellin osoite ja oikein ohjeet kuinka sinne mennään, joten suunnistin sitä kohti, tiesin myös että siellä on muita hostelleja lähellä, joten eiköhän sieltä kulkurille heinälato löydy. Menin sujuvasti sen targettihostellini ohi korttelin verran ja päädyin sitä seuraavaan paikkaan, joka olikin euron halvempi yöltä! Haa! Yö maksaa 18 Singaporen dollaria oli noin 9 euroa, ei se nyt mikään järkyttävän paha ole, mutta koitan etsiä vielä halvempaa, jos niitä enää on olemassa....

Vein sitten rinkan omalle paikalleni ja lähdin katsastamaan vielä iltapalaa, kello oli siinä vaiheessa jo yli 23, joten ei ollut enää paljoa peliaikaa, aamupalan aika oli klo 9-10.30, joten täytyy koittaa herätäkin aikaisin, täytyy siis koittaa myös nukkua ajoissa... Menin sit samalla kadulla sijaitsevaan intialaiseen paikkaan ja söin yhden tsonga-leivän ja yhden chapati-leivän kaikkine dippisörsseleineen. Olin vähän sormi suussa kun se toi ne leivät tarjottimella ja sitten sellaisen telineen missä oli kolme ämpäriä. Kyllä, sellaista samperin viiden litran sinkkiämpäriä. Noh, otin kustakin ämpäristä vähän kastiketta lätylle ja rullasin sen tortillan tapaan kiinni. Pian intiamies tuli ja pisti kauhalla jokaista kastiketta mun tarjottimella oleviin koloihin. Ahaa-elämys, näinhän se pitäis hoitaa.... Tuo sormilla syöminen on muutenkin vähän hakusessa, eiköhän siihen totu ja kun pyörin täällä Little Indian seudulla niin intialainen ruoka tulee varmaan entistä tutummaksi.... Iltapala maksoi yhden euron, ei se paha ollut kun sai kuitenkin vatsansa täyteen ja maku oli ihan ookoo. Sitten vaan suoraan nukkumaan sinne pakastearkun omaiseen dormiin, jossa oma paikka oli just ilmastoinnin kohdalla.

Seuraavana päivänä antauduin sen verran väsymykselle, että otin suosiolla toisen yön samassa paikassa jotta sain jäädä lepäämään laakereilleni, check-out olis ollut klo 11. Heräsin kyllä hienosti kasin jälkeen ja kävin vähän kyseleen muita majapaikkoja, mutta tuo mun valintani oli kerrankin heti oikein, se oli tämän ympäristön halvin. Aamupalan jälkeen kävin vaihtamassa petipaikkani alabunkkaan jossa ilmastointi ei varmaankaan hämää niin paljoa, ehkä... Toiveikkaana seuraavaa yötä odotellessa.... kävin sit pienten torkkujen jälkeen kävelemässä lähiympäristössä ja kävin katsastamassa yhden kuulopuheiden alueen, jossa olis ollut Singaporen halvin hostelli... noh, en tiedä onko halvin, mutta yö maksaa siellä vain 15 dollaria eli 7,5 euroa ja se on lähempänä metroasemaa ja rauhallisemmalla seudulla, joten muutanpa sitten sinne seuraavaksi. MacKenzie-hostellin piti olla Lonely Planetin mukaan 10 dollaria per yö, mutta ilmeisesti sen verran on inflaatio laukannut vuodesta 2003.... harmi sinänsä, mutta kelpaa tuokin, ei siitä niin paljoa enempää tule kun olen täällä vain viikon verran, ehkä vajaan viikon....

Lähiympäristön eli Little Indian lisäksi kävin tänään katsastamassa Chinatownin, ei ollut kummoinen, täynnä ökyhotelleita ja ostoskeskuksia...ei erikoisempaa kerrottavaa sieltä, paitsi se yksi myyjäsälli, joka piti jotain showta siinä just metroaseman ulkopuolella, suu kävi kuin scatmanilla parhaimpina vuosina ja rupes itseä naurattamaan kun se puhui niin nopeasti ja tauotta ja kiinaa, en tajunnut sitten sanaakaan vaikka yritin kuinka poimia. No, ehkä xiexie eli kiitos ja jotain muita yksittäisiä sanoja sain ongittua, mutta ei niillä vielä kuuhun mennä. Otin äijästä vähän videotakin, se loppuu hauskasti kun se näyttää että äläpä kuvaa. Täytyy pistää näkyville kun saa tilaisuuden....

Intiamestassa joku äijä tuli juttelemaan ja kyselemään mistä olen kotoisin yms... sit se sanoi että haluatko tulla katsomaan kauppaani jos vaikka tuut myöhemmin teetättään puvun tai whatever... noh, tein äijälle mieliksi ja menin sinne, sit se esitteli kollegansa ja kollega alkoi näyttään kankaita ja kertomaan hyvästä laadusta yms yms, tuttu tarina noiden rättikauppiaiden kanssa. Kuuntelin sitä 10 minuuttia ja sit se kyseli että otetaanko mitat. Lupasi hyvän puvun opiskelijahintaan, vain 1250 dollaria eli kuussataa ja risat euroa... sanoin että ei ole varaa ja sit se hinta putos aina 600 dollariin asti, se äijä oikein "kysyi pomolta" että saako tehdä niin halvalla =) Kun sanoin vieläkin ei, se äijä tuskastui ihan täysin, alkoi marmattaan että on ollut huono päivä, kaikki tulee ja kuuntelee mutta kukaan ei osta, byhyyy. Mun mielestäni paras oli tämä: "Millä minun pitäisi elättää minun kaksi vaimoa ja kuusitoista lasta jos kukaan ei osta" ja heti perään vielä "Mitä mun pitäis tässä nyt tehdä, sano sinä, hirtänkö itseni heti vai illalla vasta".... hahhhahhhahhhah, ei jumalauta, huonoin myyntiyritys ikinä. Lähdin sit sieltä ystävällisen oloisena edelleen meneen, katsoin koko ajan taakseni että tuleeko sieltä epätoivoisen miehen teko ja joku tuliluikku kädessä perään, mutta tällä kertaa ei sentään. Yksi sälli tuntui seuraavan mua aika pitkälle kun kävelin, mutta sekin onneksi jäi matkalle sitten. Ei nyt noin paljon kannata suuttua jos en osta sun satojen eurojen pukuasi, köyhä opiskelija. En edes suututtanut sitä mitenkään erityisesti, olin koko ajan ystävällinen ja myötätuntoinen. En tiedä, olisko sit joku sympaattisempi tai tyhmempi tehnyt kaupat, mutta hittoako minä kolmeakaan sataa euroa pukuun tuhlaamaan kun en ole edes menossa kotiin vielä tästä suoraan.... Tuli muuten mieleen siitä myyjämiehestä yksi äidinkielen opettaja amkista, se oli kans masentunut kun koulutuspäällikkö oli haukkunut sen ja se tokaisi vaan luokan edessä tunnin aluksi että "hohhoijaa, mitähän sitä tässä tilanteessa tekis, tappaisko itsensä vai ottaisko kiharat"... tuohon lauseeseen luo tenhoa se, että sen on lausunut täysin 100% kiiltävän kaljun omistava vanha äijä.



Tässä alkutunnelmia Singaporesta, huomenna käyn vähän katselemassa varmaan satama-aluetta ja ehkä ratsastan maailman suurimmalla maailmanpyörällä, saas nähdä tohtiiko, maksaa jonkun 15 euroa per ride, joten en tiedä..... Lisäksi suunnitelmissa on käydä ainakin maailman parhaassa eläintarhassa ja Brunein embassykin pitäis löytää, mutta siellä voi käydä vasta maanantaina, ei ole viikonloppuna auki. Salapoliisityön avulla kuitenkin selvitin jo, missä se sijaitsee. Tunnen itseni hieman enemmän kuninkaaksi kun olen jo kahden päivän jälkeen uudessa kaupungissa kuin kotonani, hostellillekin löysin tällä kertaa iltamyöhään ilman taksia tai kenenkään neuvoja! Matkakokemusta kertyy ja itsevarmuus näissä tilanteissa lisääntyy. Parhautta.

Nyt setti poikki ja nettiin tuoreeltaan, miltäs tämmöinen tuplaentry pitkästä aikaa tuntuu? Tätä se tekee kun on aikaa kirjoitella lentokoneessa ja muuten vaan löytyy jonkin verran joutavaa ja inspiroivaa aikaa.


- Singapore-Jim -

Special 3 - Kenttävarustus

Varusteet ovat olennainen osa matkustamista. Päätin nostaa omat kommenttini esille sen jälkeen, kun olen todistanut tarpeeksi monta 150-senttimetriä pitkää tanskalaismuijaa, joilla on yhtä iso rinkka mukana kuin mitä itse ovat, ja he eivät ole edes yleensä olleet millään vuorikiipeily- tai muulla extreme-matkalla! Tottakai mimmeillä on erilaiset tarpeet tietyille varusteille, mutta come on!, täällä jenkkisällitkin vie 2-3 kuukauden matkalla jotain 90 litran rinkkaa selässään ja voivottelee olkapäitään. Mitähän niillä mahtaa siellä repussansa olla...

Kerronkin nyt oman varustukseni tason ja omat kokemukset. Moni voivotteli ennen reissuun lähtöäni että onpa sulla pieni rinkka, meinaatko pärjätä neljä kuukautta tuollaisella (50 litraa). Näin lämpimissä maissa oleiltuani ja kaikenlaista tehtyäni voin vain sanoa että kyllä pärjää, ja oikeastaan on ollut paljon liikaakin tavaraa mukana. Lentokenttäpunnituksissa tuo mun rinkkani yhteispaino on ollut siellä 11-13 kilon nurkissa, riippuen siitä mitä "extraa" siellä on ollut. Jos se olisi punnittu lähtiessäni Krabilta niin siellä olisi ollut kilo ylimääräistä, ne kahvipaketit jotka otin mukaani ja luovutin Penangissa tuliaisena. Kelpasivat muuten oikein hyvin, kahvin ystävät ovat varmaan koko Kaakkois-Aasiassa aika lailla hätää kärsimässä näiden instant-coffee-settien kanssa...

Niin, asiaan jälleen.. onhan reissulla hyvä olla vaihtovaatteita mukana yms, mutta eri asia on se, miten niitä pystyy kierrättämään ja miten niitä saa pesetettyä. Krabilla vietiin porukalla aina pussilliset pyykkiä lähipesulaan ja seuraavana päivänä ne sai takaisin sieltä, hinta oli noin 2-3 euroa per iso muovipussillinen, not bad. Bruneissa ei tehnyt mieli pestä pyykkiä, siellä pesula vaati jo yhdestä paidasta jonkun 2-3 brunein dollaria eli euroissa 1-1,5... eihän se nyt tosi paha ole, mutta ei sitä kannata maksaa kun halvemmallakin pääsee. Brunein reissun aikana muuten olikin punainen valo vilkkumassa puhtaiden vaatteiden osalta, kalsarit sitä yleensä varmaan ekana "loppuu".

Madventuresin kirjasta mallia ottaneena olen pakannut aika lailla orjallisesti rinkkani. Krabilla tein listan sisällöstä ja olen yrittänyt pitää sitä ajan tasalla, mutta ei se ihan täydellisesti onnistu... Tässäpä rinkkani sisältöä silleen suurin piirtein.

Takana tuliaiskarkkipusseja, ehkä 4kpl jäljellä japanilaisille. Lisäksi selkälevyssä kiinni kansio, jossa on VAIN tärkeitä papereita.
Alimmaisena on kevyt takki Kiinaa ja Japania (ja ehkä Vietnamia) varten, ei voi tietää onko siellä kuitenkin kaikesta huolimatta hieman kylmä. Pitkän paidan jätin kyydistä pois, takki riittää kyllä jos kylmä tulee. Yhdet pitkät housut, mun tapauksessa vielä oikein suorat sellaiset, vaikka ei ne ihan juhlahousuista meniskään... T-paitoja on ehkä hitusen liikaa, niitä on joku 4 kpl, mukana yksi kauluspaita. Yksi valkoinen peruspaita lentää varmaan aika pian roskiin tuon myrskypyöräilyepisodin johdosta, siihen lentänyttä kuraa ei saa oikein millään ilveellä irti. Kuljetan vielä sitä kuitenkin matkassa jos menen lisää rymyämään jonnekin. Lisää turhaa tavaraa on tuo Air Berliniltä säästetty punainen matkapeitto, sille olis ollut käyttöä, mutta mitä se siellä rinkan alimmaisena hyödyttää... heitän sen pian pois, mulla on saronki joka saa toimia lämmittimenä ja peittona jos tarvetta tulee. Ohut saronki toimii samalla muuten myös pyyhkeenä eikä vie tilaa kuin nyrkin verran tuosta koko paketista, joten se on ehdottomasti hyvä valinta varusteeksi. Matkatyynyjä (puhallettavia) on pari kappaletta, lähinnä sen varalta että jos hostellissa ei ole tyynyjä, eivät vie paljoa tilaa joten saavat olla. Sukkia ja kalsareita on kumpiakin 5kpl, saa ollakin, just sopiva määrä, tosin sukkiahan täällä tropiikissa ei ole paljon tarvinnut, mutta täytyy osata katsoa tulevaa jo. Shortseja on kolmea erilaista, niistä nuo muay thai -shortsit olis pitänyt lähettää porukan matkassa suomeen, ei täällä sellaista erikoisvaihetta taida tullakaan että niitä jaksais pitää päällä. Noh, katsotaan, ei sitä koskaan tiedä... muut shortsit, polveen ylettyvät "purjehdusshortsit" ja reilusti polven alle ulottuvat clamdiggersit odottavat vuoron perään käyttöä, joten molemmat on todella hyödyllisiä mukana... noista clamdiggersit lähtee roskiin matkan pääteeksi, myös ne otti pahasti siipeensä tuossa myrskypyöräilyepisodissa. =) Rinkan pääosiossa on lisäksi myös yksi tuliaismuumimuki Japaniin (vielä ehjä! siis vielä....) ja videokamerani laukku ja piuhat. Itse kamera kulkee tietysti matkustettaessa aina visusti mukana käsimatkatavarana. Lisäksi sisälle pitää saada vielä ängettyä sandaalit, koska niitä ei voi lennon ajaksi pistää noihin sivutaskuihin, koska ovat niin selvästi näkyvillä ja saattavat hyvästä sitomisesta huolimatta irrota siellä.. Muuten kuin lennettäessä ne ovat visusti siinä ulkopuolella kyljessä kiinni.

Sivutaskut onkin sitten enemmän tai vähemmän täytetty, löytyy kiinan ja japanin fraasikirja, suomalainen geishakirja, jonka myös annan Japanissa lahjaksi, toinen japanikirja, pieni ensiapulaukku, käyntikorttikansio ja itse kortit rasiassa, suomi-huivi lahjaksi Japaniin. Lisäksi tilanteen mukaan rahavyö kulkee rinkassakin mukana, mutta ei ikinä matkanteon aikana.

Rinkan yläosassa on sisäpuolella kätevä pieni verkkotasku, sinne olen änkenyt lukuisia pientavaroita, joihin voi olla joskus tarvetta päästä nopeasti käsiksi. Rinkan yläosa on pyhitetty lääkitykselle, sieltä löytyy silmätipat ja "miehen pussi" täynnä mediciiniä.

Alatasku on varattu elektroniikan rippeille eli latureille ja johdoille, sekä hygieniatuotteille, kuten hammasharja ja tahnat sekä aurinkorasvat. Lisäksi sieltä löytyy korvaamaton Leatherman ja pieni rulla sähköteippiä (wtf....) Vielä olis vähän lisää tilaa, täytyy järjestää jälleen koko setti uudestaan sit Singaporessa paikan päällä.

Käsimatkatavarana eli tuossa army-laukussa mukana kulkee sit käytännössä kaikki arvokas tavara. Läppäri, joskus myös laturi siihen. Videokamera pelkkänään, sen pussi vie niin paljon tilaa että se on karkoitettu rinkkaan maanpakoon. Elektroniikasta lisäksi mukana kulkee tuo pieni pussi, jossa on kannettava kovalevy, muistitikku sekä pienen pieni kortinlukija, jolle tosin ei taida enää olla tarvetta.... Hygieniasta huolehtii pieni määrä silmätippoja ja käsidesi, aina valmiina minigripissä seuraavaa lentoa varten. Jokunen kirja saattaa eksyä mukaan, samoin muistivihko ja kynä sekä arskat. (ostin muuten Penangista ihan kunnon polarisoivat lasit, oli mielestäni ihan fiksu veto ja maksoi sen 16 euroa....) Jos vielä lasketaan taskut mukaan niin siellä kulkee peruskamat eli lompakko, kännykkä ja digikamera (aina valmiudessa).

Näin siis meillä, rinkan paino noin 11 kiloa ja siitäkin varmaan vielä kilo ylimääräistä, turhaa, poisheitettävää ja toinen kilo ellei enemmänkin tuliaisiksi tarkoitettua kamaa, joten kyllä täällä vähällä pääsee eteenpäin. Vielä ei ole tullut tilannetta etteikö olis ollut puhdasta vaatetta tai jotain hygieniatuotetta saatavana. Kaikki riippunee hyvin pitkälti omista tarpeista. Väitän, että saan koko elämäni mahtumaan yhteensä 15 kiloon tässä vaiheessa, se sisältää kännykän ja tietokoneen. :)

Niin, mikäs sitten olis meikäläisen oma top 5 matkatavarat? Varmaan jotain tämmöistä:

1. MP3-soitin
2. Erisan etasept -desinfiointiaine
3. Sarongi
4. Leatherman Wave
5. Kiinan fraasisanakirjan piraattiversio

Tietysti näitä täytyy vähän perustella, tässä "lyhyesti" kaikista:

5. Fraasikirja ei muuten olis päässyt listalle, mutta se pelasti mun persnahkani Thaimaa-Malesia -rajan tullissa kun unohdin rinkkani junaan ja suututin tullimiehet ja jouduinkin sen jälkeen tiukkaan ristikuulusteluun, josta puuttui vain kirkas valo. Sanakirjan tupsahtamisen jälkeen mut päästettiin heti vapaaksi. Kukaan, joka opettelee mandariinikiinaa täällä päin, ei voi olla paha ihminen. Pitäisi löytyä käyttöä myös Kiinassa itsessään kun sinne asti päästään, taas pääsee kuumottelemaan englantia puhumattomien ihmisten sekaan, mutta onneksi on vähän puheapua mukana. Niin, ja vielä se tärkein, se on ostettu Ho Chi Minhin katukauppiaalta parilla eurolla, tarkkaa summaa en muista, mutta ostin sen siksi että oli niin halpa, vaikka siinä onkin tekstit vähän vinossa ja kaikki vain mustavalkoprintillä yms...

4. Leathermanilla on korjattu monet hyttysverkot ja sängyn irrallaan olevat ruuvit kondikseen. Muutenkin todella hyödyllinen apuväline, en luopuisi siitä mielelläni matkalla ollenkaan, suru tulee puseroon jos se hukkuu. On muuten vielä oikein oma nimi kaiverrettuna siihen, joten varmasti erotan omani.

3. Sarongi on erittäin monikäyttöinen kankaanpalanen, eikä vie rinkassa tosiaan tilaa paljon mitään ja paino on olematon. Poistin oman oranssikukkakuvioisen kaunottareni Krabin katumyymälästä kolmella eurolla, best invested money ever. Jos se on ehjä ja ilman suuria pinttymiä, vien sen äitille vielä tuliaisiksi. Toimii tällä hetkellä pyyhkeenä, peittona, lisälämmittimenä, perseenalustana... you name it. Unohtakaa painavat ja ilmavat froteepyyhkeet, sarongiin kun tottuu niin sitä käyttäis melkein kotonakin mielummin.

2. Meikäläisen kaltaiselle käsihygieniafriikille käsidesi on kultaakin kalliimpi, yksi tärkeimmistä asioista mitä täytyy olla mukana lähes aina. Pieni, 100ml pullo on just sopivan kokoinen että se menee lentokenttien turvatarkastuksesta läpi käsimatkatavarassa ja pienen pullon saa sujautettua vaikka taskuun jos ei kiinnosta laukkua roudata koko aikaa mukana. Sisältö on toki vaihtunut monta kertaa matkan aikana, vanha kunnon Erisan käytettiin puoliksi Thaimaassa viime vuonna ja tänä vuonna se loppu tuli käytettyä niin ikään Thaimaassa. Nyt siellä taitaa olla jotain Medisoftia tai vastaavaa, niitä oli Krabin reissulaisilla pullokaupalla mukana ja sain niitä pulloja sitten itselleni kun lomalaiset lähti kotiin ja minä lähdin jatkamaan matkaa. Sen verran täytyy mainostaa että Erisan on ollut tähän asti kaikkein parasta ainetta, se ei jätä tahmeaa tunnetta käsiin hetkeksikään ja se oli niin riittoisaa, että yksi pullo riitti tosiaan useaksi kuukaudeksi. Nyt sitä joutuu käyttämään hieman reilummin, mutta eipä se haittaa kun sitä kerran on varastossa riittävästi. Sain muuten pullon Alihankintamessuilta pari vuotta sitten "arpajaisvoittona" Onninen Oy:n tiskiltä, en olisi ikinä arvannut että messutavara voisi jonain päivänä olla niin hyödyllinen. Tuo pullo tulee säilymään minulla ikuisesti, jos se itsestäni on kiinni.

1. Kaiken kuningas on tietysti vanha kunnon Creative Zen Stone mp3-soitin, joka on niin pieni, että niitä mahtuisi kaksi tai melkein kolme yhteen tulitikkuaskiin. Kokoa siinä on muistillisesti yksi giga, riittää juuri sopivasti että sinne saa hyvän setin laitettua sekä menevää että rauhoittavaa musiikkia. Tämä kaveri kulkee mukanani aina kuin mahdollista. Toki aina välillä on pakko kuunnella luonnon ääniä ja liikenteen meteliä, mutta jos on pakko irtautua edes hitusen ympäröivästä maailmasta niin tässä on siihen oiva keino. Jos ja kun nukun aina dorm-huoneissa, siellä voi välillä olla melkoisen paha meteli. Joku kuorsaa, joku rymyää keskellä aamuyötä sänkyynsä, koirat haukkuvat ja kissat naukuvat tms... silloin pieni harhautus on paikallaan ja olenkin useana iltana tuudittanut itseni uneen musiikin avulla. Lentomatkalla musiikki ei tee yhtään hullumpaa, pääsee eroon kaikista niistä kakarameteleistä, mitä tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani kuulen suoraan oman penkkini takaa. Soitin tarvitsee tietysti (nappi)kuulokkeet ja sanoinkin juuri hetki sitten hellät hyvästit edellisille sotaratsuille, jotka oli palvellut mua uskollisesti useamman vuoden. Bruneista ostin oikein kunnon bass-boosterit tilalle, piti investoida se 4 euroa tämmöisiin oikein kunnollisiin. Napit on tietysti ahkerassa käytössä myös tietokoneen kanssa.... Jos jotain pahaa pitäis soittimesta sanoa niin sen lataaminen vaatii tietokoneen, tai sitten sellaisen usb-virtatöpseli-palikan, jonka unohdin ottaa mukaan ja paikan päältä ei tunnu löytyvän sitten millään. Tietokoneen ei tarvitse olla päällä soittimen lataamista varten jos tietokone on kytketty sähköverkkoon.

Tästä listasta olen scrapannut sellaiset itemit kuten tietokoneen ja kamerat, jotka on itsestäänselvästi erittäin tärkeitä tuotteita reissun päällä, mutta nekään ei ole välttämättömiä. Ei siinä että ilman mp3-soitinta en pärjäisi, mutta tekee elämästä paljon helpompaa....

Kun hehkutuksen makuun ollaan päästy niin kehutaan vielä tätä mun miniläppäriäni, tämä on kyllä yksi parhaista jutuista ikinä. Tiesin etukäteen että mun sormet ei taivu kovinkaan vauhdikkaaseen tanssiin alle 9 tuumaisen näppiksillä, joten tietotekniikkavastaavan kanssa pohdittiin ratkaisuksi tämmöinen kymppituumainen. Just sopivasti mahtuu laukkuun mukaan, näppiksellä pystyy kirjoittamaan yhtä hyvin kuin jättiläppärilläkin ja videot pyörii hienosti, kuvat varastoituu kätevästi ja nettiyhteydet pelittää loistavasti joka paikassa missä pitääkin. Matkakäytössä ehdoton ykkönen, mutta pienuudella on myös pienet haittansa, joista pääsis eroon kun olis isompi näyttö. Varmasti tulen käyttämään miniä myös kotioloissa, vaikka siellä iso mohlo sitten jo odottaakin taas.

Mainittakoon vielä viimeisin kommellus, jossa varustus auttoi jälleen, tällä kertaa tuo päähuivi, joita pidän mukanani kolmea kappaletta. Maksavat muuten paikasta riippuen 20-80 senttiä, joten ei paljon hämää vaikka yksi hukkuisi tai menisi rikki tai whatever. Niin, Singaporessa ensimmäinen yö meni viileissä tunnelmissa, lähinnä sen takia että "pääsin" just sellaiselle paikalle, missä oli tuo helvetin ilmastointipömpeli ihan vieressä puhaltamassa korvaan jääkylmää ilmaa. Noh, otin huivin, taittelin sitä vähän eri lailla kuin yleensä ja pistin sen silleen hassun näköisesti korvien päälle yöksi. Ei päässyt nuppi jäätymään enkä tullut muutenkaan kipeäksi, kikkailu toimii! Vähän sietäis kyllä ajatella että miten noita juttuja pistää, mutta ehkä jotkut on sitten suurempia "jääkarhuja" kuin minä... Itse nukun mielummin ilman air-conia ja pelkän tuulettimen kanssa....

Eiköhän tässä ollut kaikki tarvittava, jatketaan harjoituksia, seuraavaa erikoisuutta miettiessä....

- Pack mule -