Byrokratiaa ja työtä

Viisumin hakeminen Kiinan lähetystöstä oli loppujen lopuksi aika piece of cake, mutta kyllä siinä byrokratiassa silti omat koukeronsa on. Onneksi menin just sellaiseen väliin paikalle, että noutotiskillä ei ollut jonoa kauheesti, joten oli vähän varaa sählätäkin siellä. Tai en minä mitään sählännyt, mistä hitosta minun olis pitänyt tietää että ensin maksetaan siellä "payments" -tiskillä ja sitten esitetään kuitti viereisellä "collection" -tiskillä ja sitten vasta saa passinsa takaisin. Noh, nyt on passi plakkarissa ja siellä seisoo komea Chinese Visa kahdella entryllä ja reippailla päivämäärämerkinnöillä, joten selvillä vesillä ollaan sen suhteen. Hassua muuten, että kaikkialla kysytään aina koko nimeä, mutta tuossa viisumissakin lukee Full Namen kohdalla että J. Kajasrinne. Se siitä koko nimestä. Reissubudjetti on kyllä varsinkin viisumin jälkeen pahasti pakkasen puolella, mutta toisaalta voisi sitä tämmöiset kulut jättää laskuistakin, mutta olen sen verran idiootti että lasken kaiken mukaan, ihan kaiken.

Eilinen ilta meni muuten aika jees loppujen lopuksi. Sain hankittua korvaavan kämpän tuoksi yhdeksi yöksi, jonka menin ryssimään. Nyt ollaan taas tutussa ja turvallisessa, ehkäpä vielä paremmilla puitteilla kuin viimeksi, koska nyt ei joudu kävelemään kuin yhden kerroksen ja täällä alempana wlan toimii myös hieman useammin, vaikka ei niiden huoneissa pitäis edes toimia. Onneksi silti edes ajoittain kone varastaa itsensä jotain verkkoa pitkin netin puolelle. Taas eksyin aiheesta... niin, olin sellaisessa kuin "take a nap" -hostel, jossa oli hyvän näköiset tilat ja hinta seitsemän hengen dormista oli 350 bahtia eli 7 euroa, joten ei se paljon nostanut yöpymisen hintaa tähän toiseen verrattuna (320 bahtia). Siellä seitsemän hengen huoneessa ei ollut mun lisäkseni kuin yksi henkilö, joten ei ollut mitään yhteismajoituksen ongelmiakaan. Lisäksi siellä oli huoneen oma vessa ja hyvä suihku, joten pääsi sellaisia vähän parempiakin fasiliteetteja käyttämään välillä. En vienyt sinne mitään luggagea, vaan jätin kapsäkit pomon toimistolle ja marssin sinne pelkän olkalaukun varassa.

Päiväksi olin sopinut treffit klo neljäksi tuonne tuttuun ja turvalliseen Siam Paragoniin. Ei siinä, itse painelin hyvissä ajoin paikalle kun sain sen kämpänkin hoidettua varsin mallikkaasti. Seuraava tunti menikin sitten emäntää odotellessa =) Kun vihdosta viimein tapasimme niin lähdettiinkin saman tien taksilla paineleen tuonne...hmmm, Ratchadamrin (?) Platinum (?) ostoskeskusta kohti. Siellä se aika meni sit mukavasti ostoksia kannellessa ja pienoisia jutustellessa. Oli hieman paskamainen tilanne kun ei tiennyt että kuinka paljon siitä uudenvuoden onnettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista olisi kannattanut jutella, joten se hieman verotti myös koko keskustelun määrää ja tasoa. Lopulta sitten lähdettiin ostoskeskuksesta pois ja kun taksi oli niin vaikea saada niin otettiin ässä hihasta ja hypättiin tuk-tukin kyytiin! Aika pitkän matkan päästiin satasella, paikalliset osaa kyllä neuvotella vähän paremmat hinnat sentään... noh, siinä meni komeesti tunti-puolitoista Bangkokin mahtavassa ruuhkassa just pahimpaan eli noin klo 18 aikaan nieleskellen pakokaasuja ja pölyä. Kun lopulta päästiin Sala Daengin asemalle eli mun hostellin lähimaastoon niin olikin jo aika sanoa hyvästit, ei ehditty edes syömään tai mitään. Eipä mahda mitään, tämmöisiä ne ruuhkat täällä suurkaupungissa on, aina. Ei vaan taas tajunnut sitä mittasuhdetta ennen kuin sellaisessa joutuu itse istumaan. Tämän vuoksi suosin aina skytrainia tai metroa joka tilanteessa ja apostolinkyyti on monesti nopeampi vaihtoehto kuin kolmi- tai nelipyöräinen. Kyydeistä tuli mieleen vielä sellainen juttu, että itse en ole käyttänyt taksia ensimmäisen päivän lentokentältä saapumisen jälkeen ja mopotaksiakin vain pari kertaa kun en silloin vielä tiennyt majapaikkani sijaintia. Nyt olen kyllä sinnikkäästi kävellyt tuon puoli kilometriä ja eilen tuli marssittua hieman pidempikin pätkä rinkka selässä kun mittasin väärin mielessäni matkan toiseen suuntaan lähelle metroasemaa, joten siinä tuli tetsattua useampi kilometri ruuhkan ja jättimäisten risteysten läpi hiki päässä ja rakot jaloissa ennen kuin pääsin metrolle ja sitä kautta toimistolle.

Toimistolla tämä päivä sitten komeasti menikin lähtemättä minnekään sen kummemmin. Mitä toimistolla? No töitä tietenkin, täytyyhän sitä matkakassaa vähän tienata tässä samalla ja mikäs sitä tienatessa kun nyt pakolliset sähinät on sähisty ja lopun ajan voi hyvällä omallatunnolla käyttää juuri kuten itse haluaa. Lisäksi keli ei ollut mikään kummoinen tänään, vaikka vettä ei paljon ripsinytkään ja lämpöä piisasi, kuten joka päivä. Deadlinet paukkuu ja "toimittajan" täytyy saada tekstiä aikaiseksi, joten mielelläni uhrasin sen nelisen tuntia siihen että sain hommia eteenpäin ja kyllä siitä sit taas useampi kymppi kolisee tilillekin aikanaan. En siis suinkaan tehnyt mitään myyntiä tai muuta Thaimaan firmalle jos joku sitä kuvitteli, kunhan vain käytän häikäilemättä vapaan tilan ja vieraanvaraisuuden, ja naapurin suojaamattoman nettiyhteyden, hyväkseni. Mahtavaa kyllä että on tuommoinen tukikohta jonne voi vain marssia kun kaikki muistaa vielä kasvot ja sit jos on joku nurkka vapaana niin sinne voi tehdä oman basen.

Se viimeinen hoidettava asia, mikä mulla oli mielessä Bangkokia varten oli omat käyntikortit ja niiden teettäminen. Nyt ne on teetetty tuossa naapurissa sijaitsevan ostoskeskuksen kellarissa. Sai tuotteet vielä saman päivän aikana käteen, jälki oli hyvän näköistä ja maksoi 300 bahtia. Onpa ainakin jotain mitä jakaa japanilaisille sitten kun se aika koittaa, ja miksipä niitä ei tässä matkan varrellakin muutama menisi. Kävi muuten taas kylmät tuossa kun menin suunnitteleen sitä käyntikorttiani siihen tiskille, unohdin nimittäin tuon mun upean hienon ja kalliin 16-gigaisen muistitikkuni totta kai sinne tietokoneeseen kiinni ja muistin sen vasta sitten pari tuntia myöhemmin. Palasin sitten tässä illansuussa sinne kyselemään tikkuani ja sainkin sen takaisin ja siinä samalla sain myös korttini. Oivaa palvelua ja rehellistä porukkaa, se täytyy myöntää.

Vielä yksi juttu pitää muistaessani pistää, nimittäin törmäsin tuolla liikekeskuksessa pyöriessäni useampaankin Guitar Hero -masiinaan, jotka herättävät hieman kunnioitusta ulkonäöllään. Kuva puhukoot enemmän kuin tuhat sanaa. Yritin yhtä tuommoista pelatakin, mutta se ei päästänyt mua itse peliin asti koskaan vaan tilttasi juuri ratkaisevalla hetkellä. Nyt jäi soittamatta makea kaivoksen lapsi (sweet child of mine) expertillä ja menetin vielä kymmenen bahtia! Olisin menettänyt kasvonikin, suorastaan nöyryyttänyt itseäni, mutta onneksi kukaan ei ollut näköetäisyydellä.

Tässä taas nämä tärkeimmät ja törkeimmät, pari päivää ja siirrytään rantalomatunnelmiin, ikään kuin sellaista fiilistä ei täällä paahteessa muuten olisi. (Itse asiassa ei ole, kaupungin saasteet ja liikenne ja melu ja väkimäärä tappaa kaiken "romantiikan" tästä touhusta)


Full Name J. Kajasrinne