Lähtö, tullisekoilu ja saapuminen Penangiin

Hat Yai

Aamulla znoozettelin taas oikein urakalla, koska päätin jo etukäteen oleilla hotellilla ihan sinne klo 12 tienoille asti, koska seuraavat pari tuntia menee jälleen rinkkaa kantaessa tai vähintäänkin vahtiessa. Sen verran jätin kuitenkin aikaa aamutoimille että ehdin käydä aamukyykkyjumpassa ja suihkussa. Noh, mikäs siinä kaakelille kyykistyä, mutta arvatkaa kuinka paljon säikähdin kun nojasin tuota betonkiseinää vasten ja näin kymmenen sentin päässä sellaisen pikkurillin kokoisen liskon joka katsoi mua suoraan silmiin! Sen jälkeen tuli pian kiire hoitaa homma finaaliin joten laitoin vieressä vesihanan päälle ja sieltä hanan vierestä vesisammiosta sinkosi toinen gekko kuin ammuttuna seinää ylös. Siistiä. Tuolla vedellä en taida pestä mitään, ei pahalla liskoja kohtaan, mutta ei niistä tiedä missä ne on oleillut kun kämpästä pääsee pieniä reikiä pitkin käytännössä ihan minne tahansa. Onneksi olen vielä totutteluvaiheessa ja otin paperiakin varalle mukaan aamutoimitukselle. Pienen liskokuvaamissession jälkeen oli sitten suihkun paikka ja se oli, tottakai, jääkylmä sellainen. Lämmön säätöä ei tämän tasoisista paikoista suihkuista löydy. Kylmäänkin tottuu ja kyllä homma hoituu, mutta ei se mitään herkkua ole. Muistan aina tästä lähin olla kiitollinen kun pääsen kuuman veden alle peseytymään. Tuskin maltan odottaa että pääsen Japaniin kylpemään....

Hyvissä ajoin ennen klo 12 lähdin sitten hotellista meneen, kävin check-outtaamaan itseni ja sain antamani 200 bahtin pantin takaisin. Jee. Seuraavaksi rinkka selässä sitten kohti vanhaa tuttua Post-Laser-Pubia, jossa olis päässyt nettiin surffailemaan pariksi tunniksi ennen seuraavaa... niin OLIS päässyt, mutta eihän se perkele ollut vielä siinä vähään ennen klo 12 auki kun sinne asti pääsin... menin sit siinä kohtalaisen lähellä olevaan thai-paikkaan, jossa vedinkin erittäin maittavan kasvis-riisi-kombon ja kylkiäiseksi vielä todella mahtava appelsiinimehu. Ja hintaa....yhteensä 50 bahtia eli euron verran. Syönnin jälkeen kävin katsastamassa eikä pubi ollut vieläkään auki.. lähdin sitten yhtä pikkukatua pitkin yhtä kallista hotellia päin ja havaitsin että siellä on yksi ostoskeskus lisää. Rinkka painoi hartioita niin paljon, että pysähdyin vaan ensimmäiseen paikkaan mikä tuli vastaan, Swensens eli sellainen "maitobaari"... Tilasin sit pirtelön ja istuin alas tappamaan lisää aikaa. Sain taas pitkiä katseita kun menin täpötäyden rinkkani kanssa sinne nurkkapöytään ja rysäytin rinkkani lattialle. Siellä oleiltuani lähdin taas takaisin mestoille päin ja what do you know, pubi oli auennut! Menin sisään ja ilmoitettiin heti juhlallisesti että juomaa saa tilata mutta ruokaa ei. Selvä, onneksi kävin syömässä. Siinä oli sit vielä reilu puoli tuntia aikaa nettailla ja särpiä lime-mehua ennen kuin tuli aika lähteä junalle päin. Juna-aseman natsit olivat avuliaita ja opastivat mut oikealle raiteelle, vaikka sen löytäminen olikin hieman hankalaa. Hetken jo luulin että pitää pomppia raiteiden yli junia väistellen ja mennä aidan siitä kohdasta missä oli reikä, mutta onneksi siellä oli ihan alikulkutunnelitkin eri raiteille. Luxusta! Juna ei jostain syystä ollut kohdallaan, vaan siellä ihan laiturin toisessa päässä, joten ei kun töppöstä toisen eteen. Joku infon näköinen pöytäkin sieltä löytyi, näytin sinne infomuijalle lippuani ja se näytti vaan että ok, toi juna ja toi vaunu. Menin sisälle, luulin jo löytäneeni perille, mutta se vaunu olikin makuuvaunu... menin silti sinne ja istuin sängylle, paikalle 12 kuten lipussani luki. Hetken päästä joku vanhempi herrasmies tuli, ja ilmoitti että en istu paikalla 12 vaan 16 (oma maalaisjärki petti kun kaikissa paikoissa ei ollut numeroita) ja vaununi on tyystin väärä. Tietysti näin.. onneksi minun vaununi oli sopivasti just se viereinen, joten ei muuta kuin rinkka vielä selkään, ahtaalta käytävältä pari mummoa kumoon (ja vaaria, ja ainakin melkein kumoon) ja sitten huomasin vielä matkan varrella lokeron mihin rinkan voi jättää talteen, kätevää. Jätin rinkkani ja astuin vaunuuni, paikka 12c olikin heti siinä etuosassa. Ikkunapaikkaa mulle näytettiin, mutta joku muslim fighter siinä jo istui, joten sen kummempia kyselemättä istuin suosiolla käytäväpaikalle. Ikkuna olikin niin paskainen että siitä ei olisi ulos asti nähnytkään, joten aina parempi näin. Junamatka lähti liikkeelle näin iloisesti.

Emme ehtineet matkustaa kuin pienen hetken kun jo tuli eteen pysähdys ja raja-asema ja tulli. Sanottiin että passit mukaan ja ulos. Näin juuri tein, otin olkalaukkuni ja passini ja jätin rinkan junaan (Error, major error). Passintarkastuksessa oli totta kai sählinkiä ja meinasi jo mennä usko siihen kun äijät koitti saada niitä webbikameroitaan toimimaan ja jono siirtyi pariin otteeseen eri tiskille missä kolme virkapukuista amiraalia koitti saada tekniikkaa pelittämään. Lopulta saatiin ekasta risupartaisesta travellerista kuva, sit tokasta ja sitten olikin jo minun vuoroni. Kun sain lähtöleiman Thaimaan puolelta, oli aika napata maihintulokortti Malesian virkamieheltä, täyttää se ja mennä Malesian passiluukulle. Täytin vain kortin "Arrival", koska se tulokorttihan täytetään vasta lähdettäessä. Eipäs täytetäkään, halusivat siellä kaikki valmiiksi, joten jouduin siinä passitiskillä kylmä (ja kuuma) hiki päässä täyttelemään nimeäni useampaankin kohtaan. Kun sain passintarkastajamiehen tyytyväiseksi, siirryin seuraavaan kohtaan, tullimiesten kynsiin. Katsoivat passia, pyysivät täyttämään maihintulokortin tulli-kohdan huolellisemmin ja sitten kysyivät onko matkatavaraa. Sanoin että joo, tuolla junassa se on. Äijä nappas mun passin itselleen ja sanoi että käypä hakemassa se junasta tänne meille näytille. Noh, kaikkihan pitää tarkistaa, ymmärrän sen, joten lähdin tetsaamaan junan perään. Juna oli yllättäen siellä monen sadan metrin päässä laiturista, joten lähdin juoksemaan perään pienessä hädässä. Siinä kun juoksin, luulivat varmaan rajakarkuriksi tai jotain, pari virkapukuista lähti perään jo osittain, mutta pian juna tuli kauheeta kyytiä takaisin päin ja itsekin pysähdyin kuin seinään. Huomasin että mun perään lähdettiin,joten himmasin vauhtia silleen että en näyttänyt karkurilta, ainoastaan kiireiseltä. Vaununi oli yllättäen toiseksi viimeinen koko kilometrin pitkässä junassa, joten jouduin juoksemaan pienen urheilumatkan ennen kuin pääsin vaunulleni asti ja pääsin hakemaan rinkkani. Onneksi rinkkani oli tallessa ja onneksi sitä ei kukaan päässyt käpälöimään, sinnehän olisi tuossa haavoittuvana vartioimattomana hetkenä voinut kuka tahansa pistää mitä tahansa. Pari väärinkäsitystä ja pian toteutetaan sitä mitä maihintulokortissa lukee "be forewarned death for drug traffickers under Malaysian law". Ehkä näin on joskus jonkun tie päättynyt, mutta eipä se nyt kovin todennäköistä ole. Hain siis rinkkani sieltä, menin kiltisti takaisin tullitiskille ja nostin rinkkani kiltisti ja hymyillen pöydälle. Virkamies sit avas siitä sen uloimman taskun mikä ensimmäisenä osui kohdalle ja kysyi epäselvästi että mitä tuot Thaimaasta. Jouduin kaikkiin sen kysymyksiin kysymään ensin "mitä?" ja sen jälkeen vasta sain selvää, ei helpottanut kommunikointia sitten yhtään. Änkytin siinä sit jotain että cloth ja näytin sarongiani, sitten se kyseli hieman lisää elektroniikasta ja kansalaisuudesta ja matkan tarkoituksesta jne jne paljon kiusallisia kysymyksiä. Lopulta kun kaivoin sarongini kokonaan esille, sieltä taskusta pullahti mandariinikiinan fraasikirja by lonely planet. Äijän silmät muuttui pyöreämmiksi ja se alkoi hymyilemään ja kysyi että "You speak mandarin?"... vastasin sille että Yes, a little. Tuntui kun tuo ominaisuus olisi tehnyt minusta saman tien hyvän jätkän ja se sanoi että you´re okay, you can go. Ei minulla olisi salattavaa ollut (paitsi ehkä se fakta että siellä tullideclarationeissa luki jotain elektroniikan rajoituksista ja itsellä on läppäri ja ulkoinen kovo ja kaksi kameraa ja muuta härpäkettä, selkeästi enemmän kuin ilmoittamatta saisi olla...) mutta silti oli erittäin suuri helpotus kun pääsin kuumotuksesta vihdoin pois ja sain passini takaisin itselleni. Oma passi kullan kallis, ja varsinkin kun siinä on nykyisen maan tuore leima joka oikeuttaa jopa 90 päivän oleskeluun.

Seuraavaksi paukkasin takaisin junaan tutulle paikalle ja nostin rinkkani tällä kertaa omaan näköpiiriin ylähyllylle. Onneksi saavuin ajoissa paikalleni, pian mun jälkeen junaan tuli kymmenkunta intialaista, jotka meni vaan istumaan siihen mun lähistöllä olevien länkkäreiden paikoille. Pian nekin parat tulivat tullista ja huomasivat että niiden paikat on viety. Osa otti paikkansa takaisin helposti vain sanomalla, osa ei ees saanut paikkojaan takaisin. Intialaiset matkusti pummilla tai ilman paikkalippua tai jotain? Ymmärrän kyllä että ovat köyhiä, mutta älkää nyt saatana toisten ostettua paikkaa vallatko ja sen jälkeen tekeytykö uhriksi kun he lunastavat paikkansa takaisin. Puolen tunnin matkustuksen jälkeen loputkin intialaiset sai huutia vallatuilta paikoilta kun jenkkipojat kyllästyi toisaalla istumiseen. Toisaalta ymmärrän kyllä molempia osapuolia, mutta jos ei ole paikkalippua niin silloin ei kans sitten ole oikeutta istuakaan.

Loppumatka meni kohtalaisen pehmoisesti, mitä nyt junassa kauhee meteli ja ne intialaiset asettui taloksi sinne vaunujen välitilaan josta olis pitänyt pystyä kulkemaan vessaan. Onneksi itsellä ei ollut hätää joten ei tarvinnut siitä sen enempää välittää. Karua katsottavaa kun sellaiset 5-7 -vuotiaat penskatkin on mukana eikä pääse istumaan. Telkkarista tuli pari pätkää piirrettyjä, Elmeri parka sai Sylvesteriltä kyytiä ja päinvastoin. Sen ne lapset ehti vielä katsomaan vallatulta paikalta ennen kuin menettivät ne. Pian sen jälkeen alkoi kiinalaista huipputuotantoa oleva Kung Fu Hustle, joka oli kyllä hauskaa katsottavaa vaikka ääniä ei paljon kuulunutkaan ja vaikka olisikin kuulunut, se olisi ollut kiinaksi. Tekstityksiä ei ollut, edes malayksi. Rupesin kuumottelemaan jo hyvissä ajoin ennen päätepysäkkiäni että missä nyt ollaan, koska tulee Butterworth... joutuu olemaan vähän arvailujen varassa kun ei näissä junissa ilmoiteta pysäkin nimeä tai mitään, se vaan pitää tietää tai muuten menee ohi pysäkistä. Onneksi butterworthin asemalla oli merkitty nimi kohtalaisen hyvin ja moneen paikkaan, joten osasin ampaista oikeaan aikaan junasta pihalle.


Penang

Yllätys yllätys, juna oli jopa ennalta arvioitua etuajassa, joten nappasin Butterworthista ensin lautan Penangiin ja sieltä lautan jälkeen sitten taksin suoraan ystävieni luokse hieman kauemmas rannikolta ja keskustasta. Tällä kertaa tyydyin taksiin, koska sillä säästi kuitenkin yhden hostelliyön hinnan ja busseilla ei viitsi alkaa pilkkopimeässä uudessa paikassa pelleilemään. Oli oikein mukavaa tavata suomalaiset toverini ja myös muita suomalaisia täällä ja sain kevennettyä rinkkaani reilusti kun annoin tuliaisina kilon suomalaista kahvia ja vähän salmiakkia. Lisäksi täällä on niin iso kämppä, että minulle järjestyi jopa kokonaan oma huone oleskelua varten. Mahtavaa, olin varautunut nukkumaan sohvalla tai kovalla lattialla jossain pienessä luukussa, aina hienoa erehtyä positiivisesti. Täällä on uima-altaat ja kaikki, taasko sitä tulee totuttua hienostuneempaan elämään kun edellisestä on vasta pari päivää aikaa.

Hyvin nukutun yön jälkeen käytiin uima-altaalla vähän katsastelemassa, siinä samalla tuli tervehdittyä useampaakin suomalaista, niitä täällä tuntuu riittävän. Samalla hieman haikeasti katselee sitä opiskelijameininkiä vaikka nyt onkin siistiä kun ei tarvi rasittaa aivoja moisella ainakaan vähään aikaan. Siis itse opiskelulla, meininkiinhän sitä kyllä pääsee sisälle ihan vieraan statuksellakin.

Siinä sitten kun muut lähtivät koululle tekemään tenttiä, lähdin itse bussilla kohti Georgetownia eli keskustaa ekan kerran. Olihan se sinänsä jännää kun en Bangkokissakaan mennyt bussilla muistaakseni kertaakaan, kiitos hyvän skytrain-linjaston ja veneet ja halvat taksit, mutta eipä ollut suuria ongelmia kun sain niin hyvät ohjeistukset bussilla menemiseen. Bussi päätyi ison kauppakeskuksen, Komtarin, läheisyyteen ja siellä sitten kävin ensin pällistelemässä hieman että mitä löytyy ostarin sisältä. Kaikkea löytyi ja niin iso keskus oli, että taas meinasin eksyä monta kertaa. Pienen pällistelyn jälkeen menin ulkopuolelle ja ajattelin lähteä katsomaan vähän ympäristöä, mutta sellainen turbaanipäinen mies ryntäsi heti kimppuun ja kyseli että mihin matka. Sanoin taas kerran että ei mitään tietoa ja se näytti karttaa ja ehdotti riksakyydin ominaisuudessa pientä kierrosta. Tämmöinen toteutettiin aikanaan jo Vietnamissa Cyclolla, joten mikäs siinä, näytti vehjekin olevan ihan samanlainen, vaikka kutsuikin sitä nimellä rickshaw tai tricshaw. Tunnin mittainen tour maksoi 30 ringittiä eli kuutisen euroa, olihan se vähän kallis, mutta nyt on pakollinen turistikierros tehty ja tästä eteenpäin osaa suunnistaa paremmin omin jaloin. Turbaaniäijä oli kyllä asiantunteva mies, näytti mulle moskeijaa oikein sisältä käsin ja kertoi islamista yksityiskohtaisesti kaikenlaista juttua. En muistanutkaan että niillä on oma käsitys aatamista ja jeesuksesta yms yms.... ei nämä uskonnot niin kaukana toisistaan taida ollakaan. Saas nähdä päädynkö vielä elämäni aikana jonkun toisen uskon kirjoille vai luotanko vain kaikkivaltiaaseen väestörekisteriin. Ainakin täällä tekee asiat paljon helpommaksi se, että ei kuulu minkään uskontoryhmän piiriin, ainakaan sen takia ei kukaan hyökkää kimppuun. Tuosta kierroksesta en kerro sen enempää, käytiin buckingham streetillä, nähtiin tosiaan se paikan isoin moskeija, sit käytiin vähän chinatownissa, entisessä ja nykyisessä ja lisäksi vielä näin jotain kiinalaisten perheiden asuinseutuja tuolla satamassa päin. Lopuksi vielä kruunasimme matkan visiitillä Little Indiaan, jossa oli niin hyvän näköinen meininki, että sinne täytyy vielä mennä tutustumaan tarkemmin. Penangissa on muuten rikshakuskin mukaan noin 59% väestöstä kiinalaisia ja muuten löytyy sit valtausko-muslimeja ja paljon myös intialaisia, tai siis hinduja. Näistä se paketti koostuu ja kaikkia täällä näkee, joten ei voi kuin ihailla miten kaikki tulevat hienosti keskenään toimeen.

Paluumatka kaupungista kämpille oli yhtä helppoa kuin menokin, lukuunottamatta sitä faktaa että jäin ehkä yhden pysäkin liian aikaisin pois bussista ja jouduin kävelemään jonkin matkaa. Ei se ekaksi kerraksi mikään paha ollut, näki samalla vähän seutua ja sellaista erilaista meininkiä mitä täällä Sunny Villessä näkyy. Siinä kun jäin bussista pois, tien laidassa paineli just samaan aikaan paikallinen taekwondo-joukkue (varmaan 50 sälliä yhteensä) juoksulenkillä ja nousin bussista just siihen väestön sekaan. Osa siitä porukasta (huonokuntoiset jotka oli jäänyt pääryhmästä jälkeen) yritti kovasti jotain jututtaakin, mutta ei tainnut poikien englannin kielen taito riittämään muuta kuin kysymään että mistä oon kotoisin. Siinä olis ollut hauska suututtaa se koko porukka, miltä tuntuu kun 50 taekwondokaa hyökkää samaan aikaan kimppuun, siinä jää muay thai ja kaikki muukin taatusti toiseksi :D Kämpille päästyäni mentiin taas uima-altaalle ja sit ruokailun kautta lähdettiin pienellä porukalla leffaan katsomaan, kuinka Benjamin Button muuttuu vanhasta kääkästä nuoreksi klopiksi elämänsä edetessä. Hyvä leffa oli, suosittelen.

Tässä tätä taas, jatketaan harjoituksia ja palataan myöhemmin. Voi olla että on taas vähän seesteisempää elämää edessä ainakin viikon verran, joten katsotaan tuleeko blogia ja tekstiä siinä ajassa ja jos tulee niin kuinka....


- Jani -