Junamatka, bussimatka, Krabin aloittelut

Heräilin hostellissa noin ysin aikaan ja marssin "tuttuun tapaan" alakertaan tietokone kourassa ja tilasin aamiaista. Tällä kertaa kun heräsin aikaisin, oli aamiaistarjoilukin vielä voimassa. Legendaarinen scrambled eggs ja nakkia ja pekonia lautaselle ja teetä mukiin. Myöhemmin tuo aamupala kostautui vatsalaukussa, mutta ainakin oli hyvää ja antoi hyvän startin päivälle! Hengailin hostellissa melkein tappiin asti eli klo 12 oli check-out ja sit rinkka selkään ja toimistolle. Toimistolla viihdyinkin sitten koko ajan ennen tulevaa junamatkaa. Käytiin Eetun kanssa lounaalla ja saatiin juteltua oikein fiksuja asioita maailmantaloudesta ja yrittäjyydestä ja whatnot, juuri tuollaista fiksua keskustelua olen kaivannutkin, jotenkin kaksi tradenomia saattaa välillä innostua moiseen.

Ennen lähtöä kävin vielä tankkaamassa läheisessä italiaanossa oikein kunnon rasvaisen salamipitsan naamariin, sillä junamatkan aikana, tai matkan yleensä, ei paljon tule syötyä ja kuitenkin energiaa tarvitaan, sillä mulla on tällä hetkellä kannettavanani oikeastaan kahden henkilön tavaramäärä. Krabilla teen inventaarion omista tavaroistani, heitän turhimmasta päästä roskiin ja jotain fiksua lähetän porukan matkassa takaisin Suomeen. Tämä iso reppu mikä mulla nyt on mukana, saa kunnian poistua keskuudestani ja jatkaa palvelemistani jälleen Suomen kamaralla sitten myöhemmin. Miten mulle sitten kertyi näin paljon tavaraa? Viimeksi kun lähdin Thaikuista pois, en raaskinut heittää koko puolen vuoden tavarapottia menemään, vaan säilöin osan toimistolle tulevaisuutta varten. Tulevaisuus oli just äsken ja sieltä tavaroiden joukosta katsastin vaatteita ja muuta tavaraa itselleni vielä mukaan, valitettavasti en osannut vielä tehdä päätöstä luopua tarpeeksi, mutta kyllähän tuon ylimääräisen 5-8 kiloa tässä mukana roudaa, pistää vaan mp3-napista byobin tai indestructiblen soimaan ja vetää kiukulla läpi ihmismassan :) Meinas muuten todellakin mennä hermot matkalla toimistolta juna-asemalle kun sattui olemaan just taas ruuhka-aika ja sit jouduin vielä tekeen vaihdon Siamilla, Bangkokin kiireisimmällä ja suurimmalla asemalla... ei siinä, vauhdilla eteenpäin vaan, kyllä ihmiset väistää ja jos ei väistä niin ne ponnahtaa pehmeästi tuosta mun "eturepustani" syrjään. En minä nyt niin törkeä ollut, mutta sinnepäin. Kyllä ihmiset vähän tuijotti moista kuormajuhtaa, onhan se varmaan näky kun selässä on täyteen ammuttu rinkka ja vuorotellen kummankin olan varassa vielä toinen iso reppu, myöskin täyteen pakattu.



Jumalauta tää junamatka on EEPPINEN! Mistä sitä lähtis liikkeelle... tässä kirjoittelen omalta yläsängyltä jalat koukussa ja paikalliset tuijottaa koko ajan. Kaiken maailman kaupustelijaa riittää ja koko ajan tuossa käytävällä joku ravaa edestakaisin. Mun alasänkyyni osui jonkun bileseurueen yksi jäsen, joten saa nähdä mitä nukkumisesta loppujen lopuksi tulee. Ihmettelin hetken, miten tää sänkysysteemi toimii, mutta pian viereiseen paikkaan tulikin konduktöörin näköinen mies repimään penkkejä vaakatasoon ja sit se avasi yläsängyn samaan tyyliin kuin laivan hyteissä ne sängyt on silleen taitettuna seinää vasten. Jokaisella on oma verho, jonka saa vedettyä oman "kopin" suojaksi jotta ei tarvi loisteputkien valossa nukkua. Tosin meikäläiseltä onnistuis kyllä sekin, mutta aina parempi jos unen laatu olis edes hiukkasen oikeaan päin.

Kerran piti jo käydä vessassa ja arvatkaas mitä.... reikä lattiassa! Just parahiksi sattui myös huonoimmat vatsavointipäivät päälle, mutta onneksi ribbentropista ei sentään voida vielä puhua. Olishan se siistiä päästä kokeilemaan seisonta-ammuntaa kunnon varpusparven kanssa. (myöhempi lisäys: tois puol käytävää olikin länkkärityylinen vessa, mutta se oli niin paskainen, että ei sinne olis numero kakkosta halunnut silti käydä lämmään). Muutenkin tää meininki on niin aitoa kuin vaan ikinä voi olla, koska kaupustelijat ja konnarit puhuu ainoastaan thaita ja porukka on kuin kotonaan täällä, naureskelevat perkele meille länkkäreille, joita on tässä vaunussa ehkä neljännes. En tosin tiedä esimerkiksi tuosta naapuriseurueesta, ottavat koko ajan valokuvia toisistaan ja muutenkin ihan tulessa, ihan kuin se olis koko revohkalle eka kerta ikinä missään kulkuvälineessä, joka ei kulje On Nutin ja Mo Chitin skytrain-väliä tai Bang Suen ja Hua Lamphongin metroväliä. Tai silleen... Ovat todellisia aito-thaimaalaisia muutenkin, niillä on eväänä varmaan 30 litran ämpäri KFC:n kanaa :D

Ensimmäiset kappaleet kirjoitettu junassa, kun matkaa taitettu noin 1,5 tuntia, pian varmaan aika mennä nukkumaan ja sit myöhemmin taiteilla tätä settiä lisää. Sen verran on vielä pakko kuitenkin valvoa, että saisin salakuvattua tuon sängynteko-operaation täältä verhon takaa digivideokamerallani. Siinä olis ihan siisti aloitus tuon videomateriaalin saralla. Pidetään peukkuja!


Osa 2 kirjoitettu sitten kun heräilin tuossa kuuden aikaan aamulla, lähinnä siksi, että puoli seiskalta pitäis olla perillä... uskomatonta, nukuin koko matkan täysin sikeästi eikä ollut mitään ylimääräistä härdelliä tai bulidunkkista ympärillä, kaikki muutkin meni kiltisti nukkumaan heti alkuillasta, taitaa suuri osa jäädä Surat Thanilla pois, ehkä... Sain videokuvan salanapattua siitä sängynteko-operaatiosta, mutta en tiedä minkälainen tuli kun itse makasin omalla yläsängyllä vaakatasossa ja se loosin mummo tuli just siihen eteen, lisäksi täällä ylhäälläkin on noita koreja joihin voi laittaa tavaraa niin tottakai sekin tuli siihen eteen... noh, katsotaan onko tarpeeksi selkeä että viitsii laittaa näkyville. Voi olla että laitan jo ihan laittamisen ilosta. Tämä nukkumissysteemi on muuten aika loistava, tosiaan saa verhot eteen että saa olla ihan privaatisti ja vaikka yläsängyn tilavuudesta varoiteltiin suureen ääneen joka paikassa, on tämä mun mielestäni ihan mukava ja sopiva loossi, vaikka tämmöinen pitkänhuiskeä länkkärimies olenkin. Jopa minä mahduin täysin vaakasuoraan makaamaan, mutta kieltämättä se oli ihan siinä ja siinä että se onnistui. Otin ton mun reppuni, jossa on elektroniikka ja muut arvokkaammat asiat, tänne yläpetille kanssani ja rinkka sai jäädä alaritilälle muiden tavaroiden joukkoon lojumaan. Näyttäis se vielä olevan tallessa, ei kai täällä kukaan toisten tavaroita ala kähveltämään, kyllä kai perusihmisten perusluonne on sellainen, että vieraiden tavaroihin ei kosketa. Vähän vaikeutti nukkumista tuo ison repun ottaminen sänkyyn mukaan, mutta mielummin pelaan seiffisti ja minimoin varkauden mahdollisuudet kuin nukun yhden yön törkeessä x-asennossa. Hostelleissa on sitten taas tilaa lojua kuin sika.

Nyt on siis thaimaalainen juna ja kakkosluokka käyty läpi, seuraavaksi voi sitten harkita sitä kolmosluokkaa =) Tosiaan mahtavaa että sai nukkua koko matkan ajan, mutta toisaalta nyt missasin maisemiakin, mutta toisaalta pimeää tässä on koko matkan ajan ollut, joten eipä niistä maisemista paljon irti olisikaan saanut. Koitan korjata asian bussimatkalla, sekin kestää kuitenkin vielä 2,5-3 tuntia lisää tähän päälle. Tällä tavalla matkustaminen ei ole ihan niin rankkaa. Tosin täytyy myöntää että olin vähän yllättynyt siitä, kuinka paljon junakyytikin tärisee ja meluaa aina ajoittain. Lisäksi tämä juna tuntuu pysähtelevän paljon ihan tyhjän takiakin, onko siellä sitten eläimiä raiteilla vai jotain muuta estettä... who knows...

Jaa, kohta aletaankin olla perillä, seuraavaksi pitää suunnistaa paikkaan x, joku ravintola, muistaakseni Um tai jotain nimeltään, ja odotella siellä sitten bussia saapuvaksi. Saas nähdä, tää juna tuntuu olevan myöhässä ja bussin olis tarkoitus lähteä puoli tuntia virallisesta saapumisesta eli seiskalta... ei kai jatkoyhteydet voi noin vaan lähteä jos ei porukka ole kyydissä. Toivotaan parasta. Aina meikäläinen saa jännittää näillä jatkoyhteyksillä jos ne eivät ole kymmenen tunnin päässä toisistaan...


.
.
.


"kohta ollaan perillä" my ass! Juna oli vaivaiset 1,5 tuntia myöhässä aikataulustaan. Arvatkaa oliko kova kuumotus, kun rupesin funtsimaan että onkohan se mennyt jo pysäkkinsä ohi. Pienellä järkeilyllä vakuutin kuitenkin itselleni että Surat Thani on sen verran iso pysäkki että siitä kyllä ilmoitetaan, ja näin myös tehtiin. Seuraavaksi katsomaan, pääseekö vielä johonkin bussiin kun lipussa lukee 7am ja kello on 8.30.... noh, kyllähän kyytiin otettiin, mutta minulle ja monelle muulle aiheutti päänvaivaa se, että meitä ei päästetty bussiin heti. What the fuck? Päästi kuitenkin lopuksi. Myöhemmin selvisi, että se intialaiseen tyyliin täyteen tungettu bussi (käytävää myöten täpötäynnä) oli vain välitransportaatio bussikeskukseen, jossa arvottiin hetki että mitä helvettiä tapahtuu seuraavaksi. Tässä matkalla tapasin bussin takaosassa tiiviissä tunnelmassa kasan amerikkalaisia tyttöjä ja amerikkalaisia poikia, eri seurueet siis, eivätkä puhuneet toisilleen mitään, keskenään kylläkin. Mulle sentään puhuivat monet ja ihmettelivät, miksi en ole menossa Koh Pha Nganille tai Phi Phille heti välittömästi matkapaketin yhteydessä.

Bussimatkan piti lipun mukaan alkaa 7am, mutta kello on nyt 9.30 ja vihdosta viimein bussi starttasi matkaan ja käsittääkseni olen vielä oikeassa bussissakin. Edelliseen tonnikalapurkkiin verrattuna tää bussi on ihan hyvän tuntuinen, ehkä sen 3 tuntia nyt kestää istuskella. Luksusta, kukaan ei edes ole vieressä. Eikä pääsiskään, sillä mulla on toi megalomaanisen kokoinen reppu tuossa vieressä, se ei mahdu ylähyllylle eikä jalkatilaan. Onneksi täällä on tilaa ja kun näyttää tulevan lisää niin muut saa kyllä ensin ottaa niitä viereensä! Kerrankin käyttäydyn kuin sika, yleensä olen itse näissä se, joka joustaa ensimmäisenä. Jos joku yrittää kysyä jotain niin puhun suomea ja kaikki kääntyy heti pois päin. =)

Meno jatkunee sitten kun pääsen perille, nyt koitan nauttia maisemista ja rentoutua niin paljon kuin se bussimatkalla on mahdollista.

.
.
.

(Aikamoista aaltoilua tää mun tekstini....) NO PERKELE ei ollut kovin rento bussimatka. Paikallisia änki bussiin sisälle jokaiselta pikkustopilta ja paikat oli pian kaikki täytetty. Lisäksi pari idioottia espanjalaisämmää vaan makasi kahden penkin päällä eikä suostunut istumaan normaalisti ja vapauttamaan tilaa immeisille. Mun viereeni tullut sälli ei tehnyt mitään pahaa ja oli kiltisti, mitä nyt vähän tuijotteli, mutta silti vihasin sitä enemmän kuin mitään sillä hetkellä =) Ketutti vähän ottaa tuo sohvatyynyn kokoinen (vaan ei painoinen) reppu syliin. Joku ihmettelee että miksi moista mukana roudasin... nooh, kelpaako tietokone, kamerat ja muu tärkeä omaisuus siellä sisällä selitykseksi? Ei ne yhteensä niin paljon tilanvientiä ja painoa aiheuta, mutta.... noh, nyt just sattui olemaan helvetisti kamaa mukana, rinkkakin pinkistelee aika kivasti tuosta tavaran määrästä. Pian pääsee siitäkin tavaramäärästä eroon ja pääsee kantamaan normipainoista rinkkaa normiseteillä!

Krabille saapuminen oli kaikesta ennakkovalmistautumisesta huolimatta aika erikoista settiä. "Krabi Town" -pysäkki oli sellainen saatanan katos keskellä-ei-mitään ja sieltä sit arvottiin että mihin kukakin haluaa mennä... mää sanoin vaan että Ao Nang Beach, jätä sinne jonnekin älkääkä menkö varaamaan mitään huoneita etukäteen =) Jaoin soongthaew-kyydin niiden amerikkalaisten naisten ja sit jonkun ranskalaisseurueen kanssa. Kaikki jaksoivat edelleen ihmetellä, että miten minä pystyn vain menemään paikkoihin enkä varaa tai tilaa mitään etukäteen... helposti, itse asiassa ihmettelen itse suuresti, että mitä seikkailua se sellainen on jos tietää kaikki asiat (tuntiakaan) etukäteen. Well, maybe I just have the cojónes to do it. Nyt neppailen vielä pari tuntia täällä lähimaastossa kun odotan tuttuja saapuvaksi mestoille. Täytynee käydä metsästämässä papaijapirtelö ja ehkä jotain ihan kunnon ruokaakin. Biitsillä kävely ja yleinen fiilistely olkoon tämän päivän kantava teema. Bonjour!


Janporn Kajasporn (thaikkunimi, that is)