Jokohama humahutan ja takaisin päin pikkuhiljaa

Arvoin pitkään ja hartaasti että minne menisin seuraavaksi... Golden week alkaa olla nurkilla, mutta hittojako minä loppua aikaa tutuissakaan ympäristöissä alan viettämään... päätin sitten lähteä Yokohamaan tähän lähelle pariksi päiväksi katsomaan paikkoja! En tarvinnut edes ohjeita miten päästä tänne, sillä sattumalta näin ohjeet guesthousen ilmoitustaululla. Ei ollut vaikeeta, ensin Shibuyan asemalle ja sieltä sit junaa kohti määränpäätä. Asiaa helpottaa aina kummasti kun kaupungilla on oma "nimikkoasema", joka usein toimii myös pääasemana josta pääsee lähes kaikkialle. Näin myös Jokohamassa, otin suunnan suosiolla ensin Yokohama-cholle ja vasta sen jälkeen lähdin katselemaan missä päin hostellit voisi sijaita. Nappasin Tokion majapaikasta yhden esitteen mukaan. Se oli oikeastaan se joka kannusti mut lähtemään käynnille lähikaupunkiin. Netissä hostellien hinnat oli kaikki ihan törkeen kalliita ja paljon juttua että Jokohama on helkutin kallis kaupunki. Esitteessä oli sentään sopuhintainen hostelli näytillä, soitin sinne vielä etukäteen ja kysyin että onko paikkoja, oli.

Puolen tunnin junamatkan (maksoi muuten 260 jeniä eli alle kaksi euroa) jälkeen saavuin jättisuurelle Yokohama-stationille. Ei voi oikein sanoin kuvailla miten suuria nämä isot asemat on, saa toisinaan kävellä ihan perkeleesti että pääsee edes vaihtamaan junaa siellä ihan porttien sisäpuolella. Itse poistuin vielä porttien ulkopuolelle ja taas kerran piti kuumotella pelkästään kanjilla kirjoitettujen asemien ja junalinjojen nimien kanssa. Auttaa sekin että tiedän vähän, tiesin että oman target-asemani nimi oli Ishikawa-cho, siitä osasin päätellä että ensimmäinen merkki on mitä on ja toinen on kawa eli 川 ja kolmas on tullut jo tutuksi kun se tarkoittaa asemaa ja se löytyy jokaisen aseman lopusta。Helppoa kuin heinänteko, se asemani olikin aika hyvin hollilla ja junalinjat on kätevästi merkitty värein joten niiden kanssa ei tarvi ylimääräisiä arpoa.

Asemalle asti päästyäni tunsin että nyt on mennyt kaikki liian helposti. Niin olikin. Seuraava askel oli katsoa sitä umpipaskaa karttaa mikä esitteessä oli ja koittaa sen avulla suunnistaa. Kysyin jopa neuvoa (!!!) paikallisilta ennen kuin lähdin yhtään minnekään suuntaan ja silti onnistuin menemään täysin päinvastaiseen suuntaan mitä piti. "5 minutes walk" my ass! Tarvoin varmaan vartin väärään suuntaan, sitten kysyin taas neuvoa ja sain selville että missä olen, sitten vartti takaisin, ja SITTEN se viiden minuutin kävely ja lopulta löytyikin etsimäni kohtuullisen helposti. Erikoinen hostellijärjestely tällä kertaa, se oli tommoinen "hostel village" joka palveli yhden tiskin kautta varmaan viittä eri hostellia jotka siinä lähellä oli. Sain "dorm"-huoneen ja maksoin sen 2300 siitä ja lähdin minuutin kävelymatkan päässä olleeseen hostelliini. Aikamoinen murju se oli, mutta onneksi siellä oli vain kaksi sänkyä yhdessä huoneessa ja se toinen oli vielä tyhjä! Hauska järjestely pistää vain kaksi yhteen huoneeseen, en tiedä onko se kovin tehokasta vai ei... ehkä tässä tapauksessa nuo huoneet on jostain sotaa edeltävältä ajalta joten pienet bunkkerit käytetään hyödyksi sellaisenaan.... tai jotain.. Kun pääsin majoittumaan, oli jo aika myöhäinen, tein vain pientä tiedustelua lähimaastossa, se oli hieman kauempana keskustan hälinästä, autenttisia pikkukatuja ja rauhallista elämänrytmiä ja paljon kaikenlaista pikkukauppaa. Ensimmäistä kertaa reissuni aikana pääsi käymään niin että digikamerastani loppui akku, joten kuvia ei ole niin paljon mitä olisi ollut intoa ottaa. Hyvän saaliin minä kuitenkin sain, mielestäni. Vaikka en lähtenyt pitkälle niin silti tuli jostain syystä viivyttyä aikas myöhään liikenteessä, kello taisi olla jotain kaksi yöllä kun pääsin nukkumaan asti. Näissä myöhäisissä öissä on aina se riski, että aamulla ei herääkään niin smoothisti mitä pitäis. Mulla ei siis ole herätyskelloa, ei kännykkää eikä mitään, joten herääminen on aika lailla vaistoista kiinni. Jos sattuu nukkumaan pommiin niin sieltä hostellin puolesta tulee sitten aina paikasta riippuen jonkinlaista sanktiota.

Noh, tämä tarina päättyi onnellisesti, heräsin hienosti juuri kymmenen aikaan kun yhdeltätoista on poistumisaika, joten jäi vielä hyvin aikaa aamutoimille ja rinkan totaaliselle uudelleenjärjestelylle. Tein tällä kertaa niin että yhdistin tuon "alataskun" ja "päälokeron" keskenään, tavarat mahtuu paljon hienommin rinkkaan ja voi taas änkeä hieman enemmän myös. Huono puoli tuossa vaihdoksessa on se että nyt on yksi tasku vähemmän, joten tavarat tuntuu olevan hieman enemmän sekaisin myöskin. Olen kuitenkin viksu mies ja laitoin hygieniatuotteet, elektroniikan ja vaatteet eri pusseihin, jos jotain tarvin niin ei tarvitse kuin löytää oikea pussi ja penkoa sieltä sitten. Nerokasta.

Lähdin hostellista meneen ja kirjauduin pihalle just hienosti yhdentoista aikaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti mennä Fuji-vuoren juurelle tuonne viiden järven kylille, mutta päätin että en helvetti palele tällä reissulla yhtään enempää mitä nyt on joutunut, jätän sen väliin ja käyn sitten ihan vuorella asti kun joskus satun kesäaikaan käymään Japanissa. Täytyyhän sitä jättää nähtävää seuraaviksikin kerroiksi! Nyt tein sitten niin että kävelin hostellini vastaanottotiskiltä noin kaksikymmentä metriä eteenpäin, ja astuin sisään toiseen hostelliin! Teki kuitenkin mieli olla vielä yksi päivä ja nyt oikeutin itseni tekemään näin kun jätän vuorikyläseikkailun väliin. Hostellin vaihto edellä mainittujen syiden vuoksi, huone oli aika kehnossa kunnossa ja puitteet oli vajavaiset. Toinen hostelli olikin sitten aivan loistava alusta asti. Lähti siitä liikkeelle että kysyin dorm-huoneesta paikkaa, sanottiin että kyllä tilaa löytyy, mutta dormit ovat täynnä.. noh, olin valmistautunut että maksan sen viisi euroa enemmän yksityishuoneesta... mitä vielä, sain samalla hinnalla kuin dorminkin, ja se hinta oli vielä jostain syystä satasen halvempi kuin hinnastossa eli 2100 jeniä. Loistava palvelua, tämmöistä sen pitäis olla kaikkialla! Oma yksityinen huone, mahtavassa kunnossa vieläpä, leveä sänky, oma telkkari, vessa heti nurkan takana ja muutenkin kaikki tuntui olevan täysin kunnossa. Olin todella tyytyväinen ratkaisuuni, vaihteeksi käy säkääkin. Otin hieman lisää unta palloon siinä aamupäivällä, tai lepuuttelin siinä huoneessani ennen kuin otin jalat alle ja lähdin kohti Yokohaman "nähtävyyksiä". Targettina oli mennä tähystystornille, Yokohaman ja ilmeisesti koko Japanin korkein torni, Yokohama Landmark Tower. Maksoi kyllä 1000 jeniä sisään, mutta vedin syvään henkeä ja aukaisin rahapussia sen verran, oli se aika lailla rahan arvoista kun siellä ylhäällä oli kaikkea muutakin kuin näköalaa ja siellä tuli vietettyä muutama tunti yhteensä. Hirveesti täällä on henkilökuntaa joka paikassa, tuonne torniin mentäessäkin oli oma henkilö lipuntarkastukseen (lippu ostettiin automaatista), sitten yksi henkilö ohjasti porukkaa hissiin, yksi henkilö hississä painamassa nappeja ja kertomassa hissin toiminnasta (eli fakta että sen vauhti kiihtyi törkeen kovaksi ja siinä oli 69 kerroksen edestä korkeutta jne jne...) ja sitten vielä yksi henkilö oli ottamassa porukkaa vastaan kun päästiin korvat lukossa hissistä pihalle.

Näköala oli suorastaan päräyttävä kun pääsi ensimmäisen vilkaisun suorittamaan ikkunasta. Jösses että oltiin korkealla. En tiedä paljonko kuvat tekevät oikeutta sille näylle, mutta tuli napsittua aika reippaasti, ehkä joku niistä on peräti hyvä. Videokamerankin kaivoin pitkästä aikaa esille ja pelleilin sillä "loputtomalla" zoomilla ja havaitsin että joku raja silläkin on, sen verran riitti Yokohamassakin kaupunkia horisonttiin asti. Näköalojen lisäksi siellä oli tosiaan kaikenlaista muutakin himphamppua, mm. akvaarioita joissa oli aika mielenkiintoisen näköisiä kaloja ja sitten jotain "taidetta" ilmeisesti ja tottakai pakollinen kahvila ja matkamuistomyymälä. Lisäksi siellä oli tämmöinen taiteilijapiste, jossa pari sälliä suti kymmenessä minuutissa ihmisestä kuin ihmisestä pilakuvanomaisen muotokuvan. Olihan ne tietysti aika kalliita, mutta perkele, synttäripäivän kunniaksi menin itsekin malliksi ja annoin sutia itsestäni irvikuvan. Hienon näköinen siitä tuli, näytän helvetin vanhalta. Jos kysyntää on niin voin koittaa ottaa siitä "taulusta" kuvan ja pistää sen näkyville. Siinä siis synttärilahja itselleni, sen siitä saa kun viettää juhlapäivää muualla kuin Suomessa. Ei siinä että olis muutenkaan lahjoja ollut odotettavissa... =)

Maisema-OD:n jälkeen laskeuduin alas ja katselin sammakkoperspektiivistä sitä satama-aluetta. Tai ei se niin satamaa ollut, mutta siinä ihan meren vieressä hollilla kuitenkin. Siellä oli semmoinen oma kävelykatu jolla pääsi viereiselle "saarelle". Kävin sielläkin todetakseni että sinne on kans pykästetty pienimuotoinen huvipuisto maailmanpyörineen kaikkineen ja jälleen yksi kamala ostoskeskusmörkö. Pakko oli silti käydä katsomassa että mitä sieltä löytyy. Muita synttärilahjoja en sentään itselleni ostanut, täytyy säästää myöhempiinkin päiviin vielä jotain. Tarjosin minä itselleni lounaan, japanilaistyylisen naudanpihvin ranskalaisilla. Ei nyt mikään ökysetti kun maksoi vain vitosen, mutta tuli siitä hyvä mieli. Olishan se hauskaa jos synttäripäivänäkin söisi vain riisipalloja ja huuhtois ne pullotetulla teellä alas. Ankean kuuloista?

Tarpeeksi katseltuani lähdin takaisin hostellille päin. En ihan ehtinyt viipymään niin kauaa että olisin nähnyt hienon valoshown, joka alkaa pimeän tullen kun torneihin ja maailmanpyörään ja joka paikkaan lykätään vähän valoa. Noh, ei siinä mitään, ei mun piece-of-crap kamerallani mitään järkeviä otoksia saisikaan... Hostellille päästyäni päätin palkita itseni hyvästä päivästä menemällä public bathhouseen eli yleisökylpylään lillumaan vähän vesialtaassa ja huuhtomaan pois sykkimisen aiheuttaman hikoilun ja maantien pölyt. Yllättäen heikon kartan avulla löysin välittömästi oikeaan paikkaan, vaikka sitä paikkaa ei oltu edes merkitty mitenkään kovin hyvin. Sisälle vaan, sitten ensimmäinen haaste: Mitä nämä laatikot joissa on tommoinen puupalikka avaimen tilalla? (tiedän kyllä, tämä on kerrontatyyliä) No se puupalikka on juurikin avain ja lokerot on tarkoitettu kengille. Kengät on aina ensimmäinen asia mikä lähtee pois kun astutaan tämmöisiin yleispaikkoihin. Seuraava haaste odotti heti selän takana. Sinulla on valittavana kaksi ovea, toisessa lukee 男 ja toisessa lukee 女, kummasta menet sisään? Päätä tarkasti, sillä toinen on naisten puoli ja toinen on miesten puoli. Jos avaat väärän oven, jäät välittömästi kiinni ja aiheutat paljon äänekästä kommootiota. Onneksi tiesin vastauksen ja avasin oven, siellä ei paljon eteisiä tai muita tunneta vaan näkymät avautuu suoraan pesutilaan, pieni pukutila on tietysti ennen sitä. Tiskin takana vanha muori pyysi 450 jeniä kylpemisestä, onhan se aika suolainen hinta, mutta hostellissa pelkän suihkun ottaminenkin olisi maksanut 100 jeniä, se oli se ainoa pieni fiba siinä paikassa. Ei tehnyt tiukkaa maksaa tuota reilua kolmea euroa, kyllähän sitä nyt silloin tällöin pystyy... Sitten vaan kuteet pois ja lokeroon, siitä kuminauhalenkillä varustettu metallilätkä (joka myös toimii avaimena, miksi näille ei normaalit avaimet kelpaa?) ranteen ympärille ja pesulle. Jos en vielä ole kertonut ja joku ei tiedä niin kerrataan vähän sääntöjä: Ennen ammeeseen pulahtamista täytyy pestä itsensä erittäin huolellisesti, siellä altaassa kylpee päivittäin kymmeniä, jopa satoja henkilöitä ja vesi ei vaihdu ihan samalla tahdilla kuin uimahallin altaissa. Kun sain pesut suoritettua, koin elämäni järkytyksen. Vesi ei ollut jääkylmää, vaan perkele tulikuumaa! Viime kylpyreissulla jätkät sanoi että vesi on yleensä hieman lämpöisempää, mutta en minä odottanut että tässä ruvetaan rapuja leikkimään. Katsoin lämpömittaria ja se näytti hehkeät 48 astetta! Jos ei kuulosta paljolta tai ette tiedä niin koittakaa laskea 48-asteista vettä paljuun ja uittakaa sormea siellä, sitten tiedätte! Kastoin ensin varvasta varovasti ja sitten vedin sen saman tien säpsähtäen pois. Pari äijää naureskeli partaansa siellä altaassa. Ajattelin että helvetti jos noi äijät on siellä niin kyllä siellä sitten on pakko pystyä olemaan kiehumatta hengiltä. See-No! ja nopea pulahdus altaaseen. Ensimmäiset kaksi minuuttia "istuin" käytännössä molempien käsien etu- ja keskisormen varassa, koko vartalo oli ihan jäykkänä kun kuuma teki niin kipiää koko kehossa. Ensimmäisenä loikkasin vielä porekylpyyn, se tuntui jotenkin helpommalta vaihtoehdolta kuin tasainen amme, vaikka eipä niillä fyysisesti juurikaan eroa ole. Poreammeen kaakelit oli muuten hienosti violetin värisiä, sai aikaan hienon efektin että oma iho olisi ihan hehkuvan punainen koko ajan. Välillä nostin jalkaa pinnan yläpuolelle tarkistaakseni että en ole vielä muuttunut lobsteriksi. Taistelin siellä altaassa sitten kymmenisen minuuttia ja sen jälkeen alkoi hengitys vaikeutumaan joten lähdin pois. Mutta ehei, en lähtenyt pesulle tai vaatteita vaihtamaan, menin vain sinne toiseen ammeeseen vähäksi aikaa. Siinä ei montaa minuuttia mennyt kun oli pakko lähteä lipettiin, joku raja se ihmisen fysiikallakin on. Kylpyreissuni jäi siis normaalia paljon lyhyemmäksi, mutta arvostan enemmän sitä että iho ei kärsi ja itse ei tarvi kärvistellä tuskissaan kuumassa vedessä. On muuten paljon järkyttävämpää settiä kuin mikään 120-asteinen sauna, vesi on julma elementti.

Kylvystä lähdettyäni paukkasin kauppaan hakemaan iltapalaa ja sitten hostellille. Kävin päivystystiskiltä kysymässä että ei teillä satuis olemaan wifiä täällä. Ei ollut, lähdin jo poispäin kun sälli huusi perään ja kysyi että kelpaako LAN-kaapeli. Sanoin että mikäs siinä. Jumalauta, siellä olohuoneessa oli nettikaapeleita vaikka kuinka ja paljon. Hain koneeni ja menin sinne yhdistelemään konetta nettiin. Aluksi katselin hieman vihoissani että mikähän sälli tuolla nurkassa näpertää konetta. Menin sit vaan pöydän ääreen ja kytkin koneen webbiin. Hetken päästä sälli kysyi minulta tutun kysymyksen että where are you from. Vastasin että Finland ja saman tien hymystä pystyi päättelemään että mitä seuraavaksi... "ihan totta?" ja "katos perkele" eli suomalaisiinkin törmää matkan varrella. Jutusteltiin sit Tonin kanssa kaikenlaista puoli kolmeen asti yöllä. Jutun juurta riitti, sillä Toni oli lähtenyt myös reissun päälle ja hänen kohteenaan oli ainoastaan Japani. Paljon löytyi juttuja jaettavaksi ja oli todella mukavaa vaihtaa kokemuksia. Sain myös paljon sellaista hyödyllistä tietoa joita en itse päässyt käytännön kokemuksen kautta hakemaan, mm. junalla matkaamisesta ja halvasta asumisesta jne... Siitä onkin taas vierähtänyt hetki kun on "joutunut" puhumaan suomea. Ei siinä, ei se pahaa tee, oikeastaan hyvä vaan ettei tarvi takellella sit kun kotiin pääsee. Onhan tässä reissun aikana tullut juteltua suomeksi melkein kaikkialla, paitsi ei Kiinassa ja tähän mennessä ei Japanissakaan. Taisin jo kertoa siitä että törmäsin ekana iltana Tokiossa suomalaisporukkaan, mutta kuuntelin vain niiden urpojen nörttijuttuja ja naureskelin niille avoimesti, eivät siltikään tajunneet että olin suomalainen. Ei kaikkien kanssa tarvi heti alkaa vääntään juttua vaikka olisivatkin samaa "rotua". En minä kaikkien japanilaistenkaan kanssa tuolla reissun päällä juttuun tullut. Kemiat kohtaa tai sitten ei....

Seuraava aamu Jokohamassa olikin sitten taas jännä, herätys kuuden tunnin yöunilla ilman kelloa, ja jälleen täydellinen ajoitus! Check-out oli kympiltä ja heräsin siinä ysin jälkeen. Vähän ehkä tuli kiirus suorittaa toiminnot ennen poistumista, mutta hyvin se sujui silti, rinkka voidaan pakata loppuun sit junassa. Lähdin takaisin Tokioon, hengailin tuolla Shinjukun alueella koko päivän, lämmäsin rinkan talletuslokeroon ja kiertelin ympäriinsä. Ennen mitään kävin tietysti ostamaan itselleni yöbussilipun Osakaan takaisin, samaa reittiä mennään takaisin mitä ollaan tultukin. Maksoi tällä kertaa 4800 jeniä, ei todellakaan paha hinta. Tuli siinä sit käytyä kaikenlaisissa ökyostoskeskuksissa ja muissa hienostopaikoissa pilaamassa maisemaa. Ruoaksi juhlistin tällä kertaa ensin lounaaksi sushia oikein autenttisessa paikassa liukuhihnalla varustettuna (olin hieman kusessa aluksi kun ei tiennyt yhtään miten olis pitänyt toimia...) ja illalliseksi kävin nappaamassa yhdessä jenkkityylisessä paikassa fajitakset varustettuna kanalla, naudalla ja katkaravuilla. Välillä sitä tohtii hienostella ja syödä vähän paremmin. Taisin sanoa noin jo aiemminkin? Nooh, ei pari iltaa vararikkoon kaada, hyvin täällä on budjetti pysynyt muuten kurissa, joten menkööt! Sushin syönti ei ollut kallista, hyvin täyttänyt setti maksoi noin viisi-kuusi euroa. Fajitakset oli kalliimpia, yhteensä koko ruokasetille tuli hintaa 2200 jeniä, sisälsi fajitas-lautasen, cesar-salaatin ja machakakulla varustetun parfain jälkiruoaksi. Tuolla annoksella pärjäsi sitten hyvin kun koitti aika mennä bussiasemalle odotteleen bussin lähtemistä. Kaikki sujui oikein hienosti, löysin oikean bussinkin, vaikka ilmoittivat bussin laiturin vasta vajaa kymmenen minuuttia ennen lähtöaikaa. Bussi oli täynnä, joten vieruskaverit oli ainakin melkein kaikilla, myös minulla. Onneksi sain ikkunapaikan, aina mukavampi kun on enemmän valinnanvaraa missä asennossa sitä haluaa itsensä puuduttaa. Ennen varsinaisen matkan alkamista käytiin vielä jossain huoltoasemalla pysähdyksellä, oli aika erikoista mutta mikäs siinä sitten... Jälleen nukkuminen onnistui hyvin, heräsin siihen kun kuski alkoi kuuluttelemaan poistumispysäkkejä. Tuosta tuli mieleen että sillä kuskilla oli muutenkin helvetisti asiaa, se puhui siihen huonolaatuiseen äänijärjestelmään varmaan puoli tuntia, sitten kun se alkoi taas puhumaan niin lyhyttä ilmoitusta ei tullut vaan juttua riitti. En saanut kuin ehkä puolet selvää siitä mitä se mokelsi siellä, hyvää harjoitusta tämäkin. Muistaako joku vielä Singapore-episodista sen jutun niistä vammaisista kiinalaisista? =)

Back to Osaka siis! Mutta en minä Osakaan jää, lähden Naraan katsastamaan paikan ystäväni Shunin ehdotuksesta. Ehdin vielä hienosti ennen kuin Golden Week todella potkaisee käyntiin. Siitä sitten taas juttua erikseen. Ciao!

- Tsani-san -

Yume No Mitai Tokyo Life

Bussimatka meni todella mukavasti uinuessa, vaikka bussissa ei saanutkaan penkkejä ihan taka-asentoon asti. Kyllä sitä on tässä matkan aikana tullut totuttua siihen että pitää koittaa sopeutua ja pystyä nukkumaan vaikka pystyasennossa jos tarve vaatii. En kuitenkaan ole vielä tehnyt sellaista sissiratkaisua että olisin varta vasten nukkunut yön manga/internet-kahvilassa tai mcdonaldsissa pöytään nojaten. Ehkä se pitää vielä kokea, mutta toisaalta mitään pakottavaa tarvetta ei ole, jostain syystä.

Bussi olikin perillä Tokiossa jo hyvissä ajoin, joskus kuudelta aamulla. Helvetti, kerrankin kun en pistäis yhtään pahakseni että oltais myöhässä ja sitten ollaan reippaasti ajoissa... perhanan säntilliset japanilaiset :) Laskeuduimme... eikun siis saavuimme Tokyo-asemalle ja porukka alkoi ulostautumaan bussista. Hyvän valinnan tein taas saapumispaikan suhteen, Tokyo-station on varmaan isoin näistä kaikista, olin ihan hukassa siellä asemalla että mihin täällä pitää mennä, mistä täältä pääsee pois tai eteenpäin tai jotain. Eikä tietenkään ollut taaskaan majapaikasta mitään pienintäkään hajua. Tai no, hajua oli kyllä, mutta minä en ole niin kova vainukoira, että sen perusteella hommat sujuis kuin tanssi. Hetken siellä palloiltuani edestakaisin rohkaisin mieleni, ostin metrolipun Asakusan kaupunginosaan ja lähdin taittamaan matkaa. Onneksi metrosysteemi on suurin piirtein sama kuin muuallakin Japanissa ja ehdin kartuttamaan kokemusta, mutta jumalauta mikä metrokartta! Jos en muista pistää linkkiä niin katsokaa itse vaikka googlen kuvahaulla Tokyo Metro Map, sitä kun katsoo silleen muuten vaan niin meinaa heittää toivonsa saman tien. Eikä tässä vielä kaikki, kuten ostos-teeveessä aina sanotaan, siihen karttaan ei edes ole merkitty kaikki raiteet ja reitit ihan vaan "selkeyden vuoksi". Hah hah.... Noh, taisin aiemmin jo todeta että sitten kun Tokiossa pystyn suunistamaan kuin kotonani niin annan itselleni päästötodistuksen matkasuunnistuksessa. Pitkällisen opiskelun ja monen harhareitin jälkeen voin sanoa että todistus on ansaittu ja matkamiehen viimeinen kaupunkihaaste on selätetty!


Otsikosta.... sen voisi kääntää näpsäkästi suomen kielelle esimerkiksi "unenomaista Tokio-elämää". Kuulostaa hieman urpolta, mutta mennään tuolla. Juu, elämä täällä on kyllä meikäläiselle kuin unelmien täyttymys ja nautin joka hetkestä suunnattomasti, mutta otsikko voi kuvata myös sitä pöhnää, joka täällä pienestä unettomuudesta aina välillä iskee päälle. Eka päivä on hyvä esimerkki. Vaikka nukuin todella hyvin bussissa, olin silti perille päästyäni todella väsynyt, sekaisin, kuin käki kännissä. Muitakin päiviä on ollut, johtuen siitä että täällä check-out time on jotain klo 9 ja 11 välillä, riippuen paikoista. Ja jos myöhään valvoo niin yhteentoista mennessä poistuminen on erittäin suuri saavutus sinällään. Lisätään tähän vielä yksi haaste lisää heräämiselle, nimittäin en omista herätyskelloa eikä kännykkääkään voi käyttää kun sitä ei pysty lataamaan täällä jostain syystä ollenkaan. Veikkaan että se johtuu siitä että tuo verkkovirta on vain 100V kun meillä se on... 230? Joka tapauksessa, ei tarpeeksi poweria siihen hommaan ja näyttää siltä että tuo muuntaja tuossa kännykän laturissa ei auta yhtään mitään. Onneksi tietokonetta pystyy sentään lataamaan, sen laturin muuntaja sentään onneksi toimii.

Asiaan, asiaan... löysin sitten pienten ensiharhailujen jälkeen Asakusan mestoille ja ihmettelin hetken ympäristöä. Sitten lähdin marssimaan ympyrää ja tutkailemaan maisemia. Löysin kohtuullisen helposti turisti-infon mutta kello oli siinä vaiheessa tyyliin 7 aamulla ja se aukesi vasta ysin aikaan, joten hallelujaa, katsotaan mitä saadaan aikaan... marssin siinä sitten kaikenlaisia pikkukujia rinkka selässä ja koitin löytää säkällä itselleni hyvän ja halvan majatalon. Eihän minulla näissä asioissa koskaan säkää käy, löytyi vain ökyhotelleja ja kaikkea muuta turhaa. Lopulta luovutin marssin ja menin kalliin näköiseen kahvilaan syömään aamupalaa. "Mooningu Setto" eli morning set ei ole kovin kallis ottaa, sisältää siis tyyliin leivän ja teen tai jotain vastaavaa, maksoi jonkun 3 euroa. Onhan se sinänsä kallis, mutta mikäs siinä jos tuntee saavansa rahoille hyvää vastinetta... lisäksi varmaan ensimmäistä kertaa huomaan senkin hyödyn, että on valmis maksamaan siitä, että pääsee johonkin paikkaan istahtamaaan alas ja saa tuon kymmenen-viidentoista kilon apinan pois selästä aina välillä. Tuhlasin sitten siellä kahvilassa aikaa sen verran että kello tikitti täyteen ja turistirysäinfo aukesi ja pääsin kiusaamaan tiskin takana olleita vapaaehtoismuoreja.

Kiusaamaan todellakin, menin sinne ja puhuin ensin japanilla, huokaisivat helpotukseksi kun ei tarvinnut englantia vääntää. Siinä sit ihan piruuttani vaihdoin englanniksi välillä ja katsoin että ymmärtäisivätkö. Ei ymmärtäneet. Pistää miettimään miten ne pystyy palvelemaan turisteja, mutta elekieli ja samalta kuulostavat sanat auttavat varmasti melkoisesti. En itsekään kovin suurta apua saanut, mutta riittävästi, just sopivasti mitä itse tarvin. Sain siis pari esitettä halvoista hostelleista. Seuraavaksi kaivan takkini taskusta puhelinkortin ja menen läheisen viherlaatikon tykö ja otan luurin kauniiseen käteen ja eikun soittamaan että onko hostelleissa tilaa. Katsokaa, se on oppinut kysymään etukäteen että onko tilaa, ei tarvi kävellä kahta kilometriä vain saadakseen sylikaupalla eioota! Ja hyvä että soitin, eka paikka oli tupaten täyteen ammuttu ainakin pariksi viikoksi, toinen paikka oli siltä illalta täynnä, mutta jatkossa oli tilaa... ja kolmas paikka oli sitten vapaa siksikin illaksi. Toimintasuunitelma oli se, että ensin varaamaan sieltä hyvästä hostellista itselle majapaikka seuraavia päiviä ajatellen, sen jälkeen toiselle puolelle Asakusaa ja majoittumaan siihen yhden yön settiin... miksi näin? Sakura-hostelli siellä kaukana jossain maksoi 3000 jeniä eli 23 euroa per yö, ihan kohtuullinen hinta, mutta se toinen oli 2000 jeniä eli 15 euroa, joten miksipä en vaihtaisi? Viikossahan sillä säästää jo monen monta ateriaa ja kaikkea muuta kivaa.

Jalat huusi taas sen verran hoosiannaa ja paikat oli kipeenä ja väsytti, että otin siinä sitten majapaikassa parin tunnin tirsat, sitten kävin tekemässä pienen paikallistiedustelun lähiympäristöön ja lopulta alennuin kokonaan uinumaan, valmiina muuttamaan seuraavana päivänä taas aamutuimaan uuteen kohteeseen... Niin, sain minä sovittua "treffit" seuraavalle päivälle myös, huomenna tulen tapaamaan monelle sukulaiselle tutun Naokon, joka piipahti Pirkkalassa tuossa vuosia sitten. Aika nostalgista nähdä niin pitkän ajan päästä, vaikka en muista että olisin nähnyt Naokoa silloin Suomessa ollenkaan... Noh, puolituttu ja kuulotuttu on aina parempi kuin tuntematon, ja aina mukava tavata paikallisia ihmisiä. Vielä enemmän Tokiossa, jossa mulla ei ollut Naokon lisäksi kuin pari kontaktia ja nekin hyvin epävarmoja että pääseekö niitäkään näkemään....

Aamulla sitten ampaisu ylös, aamutoimet, rinkka selkään ja kohti seuraavaa majataloa. Siellä ei päässyt vielä chekkautumaan sisään, mutta sain jätettyä rinkan ja suuren osan tavaroista säilytykseen sillä välin kun lähdin itse tapaamiseen. Sovimme trehvit itselleni läheisen Uenon asemalle, Naoko joutui tulemaan sinne jonkin matkaa, mutta onneksi hänkin pääsi suoraan metrolla ilman vaihtoja perille asti. Tapasimme Uenolla siksi, että olimme suunnitellut päivää jo hieman etukäteen ja Uenolta ja sen lähellä olevasta sushipaikasta oli mahtava lähteä liikkeelle. Näimme ennalta sovitun portin tykönä, siinä nopeat tutustumiset ja kuulumisten päivittely ja samalla käveltiin kohti lounaspaikkaa. Ensimmäinen setti oli sitä tuttua ja turvallista, mutta silti niin erilaista: Sushia! Ekaa kertaa Japanissa oloni aikana muuten, jostain syystä. Jäi varmaan päähän kun kaveri sanoi että ole tarkkana missä paikoissa käyt, sillä hyvät on tosi hyviä ja huonot on tosi huonoja... En tiedä, en ole ammattilainen, joten uskoisin että huonotkin on mulle parempia kuin mitä on tullut Suomessa, Thaimaassa tai Malesiassa syötyä... Hyvää tuo sushi olikin, lisäksi iso lautasellinen erilaista settiä maksoi alle kymmenen euroa. Hyvä diili, ainakin verrattuna Suomen hintoihin.

Susheilun jälkeen lähdettiin katsastelemaan Tokiota oikein urakalla. Yhden päivän aikana tuli nähtyä Ginzan bisnesalue (onneksi oli lauantai eikä ollut pukumiehiä perkeleellisen paljoa...), ydinkeskustan keisarin linna puistoineen ulkopuolelta, Roppongi Hillsin upeat näköalamestat ja muutenkin se komea alue siellä päin. Kaiken kruununa mentiin alkuillasta Shibuyan alueelle, joka on tavallaan Tokion "muodin keskus" jossa nuoret tulevat esittelemään omaa erikoista pukeutumistyyliään. Valitettavasti valokuvien ottaminen jäi aika minimiin, mutta kaikenlaista siellä oli näkyvissä. Erikoista settiä. Ei siinä että "muoti" silleen kiinnostaisi mitenkään erityisesti... Shibuyassa sitten tuhlailtiin vähän aikaa kauppakeskuksissa ja pelihallissa katselemassa, sillä Naoko oli varannut Izakayan eli kansankapakan meille illallispaikaksi sieltä päin kello seitsemäksi. Mentiin hieman ajoissa sinne paikalle mutta päästiin komiasti tiskille notkumaan ja tilailemaan ruokaa ja juomaa. Juomaksi ihan peruskaljaa, en ees muista mitä merkkiä oli, mutta japanilaista kuitenkin. Ruoaksi... Here it comes! Ensin tilattiin sellainen salaatti, jossa oli merilevän ja salaatinlehtien lisäksi kanaa ja katkarapua ja kaikkea muuta kivaa. Ihan ookoo setti, aika normaalia... sitten vähän tempuraa eli upporasvassa paistettuja vihanneksia, sitäkin on tullut ennen maistettua, hyvää... sitten alkoikin tulemaan grandee settiä... tilattiin sashimia, siinä oli raakaa lohta, cuttlefishiä (mikä helvetti sit onkaan suomennettuna..), paikallista haukea ja ankeriasta ja kaikenlaista muuta, raakana kaikki siis tietysti. Siitä setistä vaikutuksen teki se pienen pieni mustekala, joka syötiin ihan kokonaisena. Se ei sentään ollut elossa, sellaistakin settiä on joskus tullut telkkarista tai netistä katsottua. Aika pahaa se oli ja tuntui pahalta puraista kaveriparka keskeltä kahtia, ei sentään ollut musteet tai muuta pahaa settiä sisällä, joten ei se niin järkyttävä kokemus ollut...

Olin idioottina aikaisemmin kehuskellut Naokolle että minä pystyn syömään mitä vain ja olen iloinen jos saan syödä jotain erikoista ja haastavaa... voi helvetti, kruunattiin ateria oikein kunnolla. Naoko tilasi pöytään lautasellisen kanasashimia eli suomeksi raakaa kanaa pieninä suikaleina. Lisäksi siinä oli (ilmeisesti kanan) sydän ja mahalaukku, raakana molemmat myös, tottakai. Siinä vaiheessa tuli jo hieman pala kurkkuun, mieleen nousi kaikki äiteen varoitukset salmonellasta ja Kiinan ja Vietnamin hienot lintuinfluenssakuumotukset ja whatnot... Ei siinä hittojakaan, Naoko otti ensimmäisen palan siitä setistä joten ei siinä kai muuta kuin itsekin vaan puikot käteen ja sashimia suuhun. Maku ei ollut niin järkyttävä kuin mitä olisin kuvitellut, se oikeasti jopa maistui hieman "kanalta" eli paistetulta versioltaan, mutta se koostumus ja ajatus raakaruoasta teki melkoisen pahaa mahan pohjalla. Taistelin kanan kuitenkin torvesta alas, samaan syssyyn siinä meni sydämenpalaset ja mahalaukun osaset kurkusta alas, mutta täytyy myöntää että häijyä teki. Kun tähän samaan syssyyn lisätään vielä se, että alkoi migreeni osoittamaan oireitaan juuri oikeassa paikassa niin mulle tuli helvetin huono olo sen kanasetin jälkeen. Siinä sit syötiin ruoat pois, nappasin vähän särkylääkettä nuppikipuuni, sitten kävin vessassa ja samalla sylkäisin pari koenäytettä pyttyyn. Ei irronnut pitkä sylki kuitenkaan, olishan se noloa oksentaa kaikki hienot gurmee ja garmee -herkut pois saman tien kun ruokailu on päättynyt. Päätin että perkele tänään en oksenna, olkoot huomenna mitä on! Loppulaskua meidän illalliselle tuli muuten noin 50 euroa, ei ihan sieltä halvimmasta päästä, mutta kai tälleenkin on varaa pari kertaa syödä reissun aikana. Minä siis maksoin siitä (vajaa) puolet. Lähdettiin sitten syöttölästä meneen ja sanoin että nyt olis varmaan fiksuinta suunnistaa "kotiin" ja Naoko saattoi mut vielä ihan metroasemalle asti, tosin hän meni kans itse metrolla kotiin, joten samaan suuntaanhan me joka tapauksessa mentiin. Siinä sit nopeat hyvästit ja pienessä deliriumissa metroon istumaan ja pitämään kättä suun edessä ja toivomaan parasta ettei elimistö petä kesken kaiken. Olisin kyllä voinut heittää laatat ihan koska hyvänsä, jopa ihan omasta tahdostani, mutta tällä kertaa päätin pitää kaiken sisälläni, jos sitä pystyy kaikkea muutakin pidättelemään niin miksipä ei oksennustakin...

Nyt on siis tuttujen tuttu tavattu ja kivaa oli. Meidän piti käydä syömässä vielä toisenkin kerran yhdessä, mutta pienten aikatauluongelmien takia se jäi toteutumatta. Kiitos kuitenkin paikalliselle oppaalle hauskasta kierroksesta, pyysin nähdä paikallista elämää ja sitä todellakin näin. Koko päivä meni kuin hujahtamalla ja näin varmaan eniten erilaisia asioita yhden päivän aikana mitä olen reissuni aikana muuten nähnyt missään. Pääsin kertomaan Suomen tuttujen kuulumisia ja sain annettua Roppongin näkötornissa Tokion huipulla myös tuon Suomi-tuliaisen, muumimukin, joka oli viihtynyt rinkassani koko tämän matkan ajan, kestänyt kanssani yli 20 000 kilometriä, seitsemän lentoa ja lukuisat juna-, bussi- ja laivamatkat särkymättä. Mission accomplished. (ehkä hieman sisäsiittoista tekstiä, mutta pakko oli pistää...)

Seuraavana aamuna koin yllätyksen... mahassa ei ollut mitään vikaa! Selvisin siis raa´asta kanasta ja kaikesta muusta hyvinkin vähällä. Hyvä niin. Muuten ei käynyt sitten ihan yhtä hyvä säkä, ilmeisesti tämä kylmä yöilmasto alkaa vaikuttamaan ja vaikka nukuin takki päällä ja peiton lämmössä niin silti onnistuin saamaan itseni hieman kipeäksi. Pieni flunssa harvemmin haittaa, mutta tällä kertaa oli oikeasti tunne että voisi olla jopa hieman kuumetta (en mitannut) ja limaa kertyi niin paljon että jatkuvasti sai olla sylkemässä ja niistämässä. Tuntui että lima tunkeutui otsalohkoon asti, sen verran jomotti myös päätä. Pari päivää meni hyvinkin rauhallisissa merkeissä tuon pienen sairastelun vuoksi. Onneksi lääkitys parantaa ja sisu vie eteenpäin. Kävin Akihabaran alueella katsomassa, onko se oikeasti sellainen animefriikin taivas kuin monesti on sanottu. Vastaus: on se! Kaikenlaista löytyy isoille ja pienille, normaaleille ja vääristyneille. Hauska fakta on muun muassa se, että monessa kaupassa kaikki animaatio, hollywood-leffat, musiikki, pelit ja aikuisviihde oli laitettu siististi samaan hyllyyn täysin arvottuun järjestykseen. Helpottaako se noita ujoja otakuja tuon aikuisviihteen ostamisessa vai mikä tämän homman juju oikein on? Pystyin pidättäytymään kaikenlaisesta ostamisesta hyvin tehokkaasti, ensinnäkin törkykalliit hinnat blokkaavat jo paljon ja lisäksi täytyy edelleen ajatella vielä että mitä kaikkea sinne rinkkaan oikeasti saakaan mahtumaan. Painollisesti ja tilallisesti ja hyödyn kannalta huonoin mahdollinen ostos olisi varmaankin mangapokkari, joka painaa paljon, ei omaa paljoa sisältöä ja ei kestä änkemistä kovinkaan hyvin. Sain Yamalta jo yhden mangakirjan lahjaksi, se taitaa riittää. Ehh, ehkä pari tulee ostettua lisää vielä, mutta vain sellaisia harvinaisuuksia joita ei suomesta tule ikinä löytämään. Lisäksi ei ole järkeä kauheasti mitään sellaista kirjallisuutta ostella, täällä kaikki on kuitenkin japaniksi ja meikäläisen lukutaito ei ole VIELÄ sillä tasolla että voisin tuosta vain "lukaista" jotain. Hyvää treenimateriaalia se kyllä on....

Eksyi jälleen aiheesta... niin, tein minä muutaman ostoksen, pari musiikkilevyä tarttui mukaan. Vocaloidit vie mennessään, pakko tutustua ilmiöön lisää käytännönläheisesti. Muutamia tuliaisiakin tuli jo ostettua, en spoilaa tässä mitään, mutta koitan ostaa ainoastaan sellaista tavaraa, joka on autenttisesti japanilaista. Kaikenlaista rannekorua ja halpatavaraa saa ostettua Malesiastakin, tiedän jo siellä kaikki paikat ja hinnat, joten Japanista on ihan turha ostaa mitään toritavaraa. Eipä sillä että hirveästi olis tarvetta ostaakaan sellaista, edelliseltä reissulta tuli tuotua kaikenlaista sellaista jo.

Akihabaran lisäksi repäisin ja kävin katsastamassa sen maankuulun (ellei maailmankuulun) Tsukijin kalatorin, jossa on joka päivä sellainen härdelli tuoreen meritavaran kanssa ettei paremmasta väliä. Jätin suosiolla aamun "huutokaupan" väliin ja menin sinne silleen aamupäivästä kun meininki oli jo rauhoittunut. Todellakin rauhoittunut, myynti oli jo käytännössä loppunut ja enää oli jäljellä vain kovaa roudaustalkoota. Tottahan toki piti löytää sinne perille itse. Perinteinen konsti käyttöön ja metron kyytiin ja Tsukijin asemalle, eikös sen siellä jossain vieressä pitäis olla... Ei se nyt ihan vieressä ollut, mutta kohtuullisen lähellä kuitenkin. Onneksi olen saanut varastettua yhdestä hotellista hyvän kartan, pysyy paremmin...kartalla. Lähdin taas omatoimisuunnistajan merkeissä mielestäni kohti toria, mutta havaitsin jossain välissä että taas vaihteeksi olen jossain ihan muualla missä pitäisi. Löysin kyllä torille joo, mutta menin ilmeisesti vähän väärästä portista sisään, taisin mennä sieltä toimittajien puolelta jossa ei kauppatiskejä oltu nähtykään. Lähinnä siellä suhi edestakaisin rekkoja ja trukkeja, niitä piti siellä väistellä henkensä edestä. Tällä kertaa kukaan ei tullut valittamaan että mitä teet täällä, urpo. Hyvä ettei tullut, vaikka en olis pistänyt pahakseni, sen verran tuli tunne että olen niin väärässä paikassa kuin olla ja voi. Noh, marssin siitä sen alueen läpi ja samalla näin vähän niitä toripaikkojakin, siellä on oikeasti sellainen meininki että ajoneuvot suhii edestakaisin silloinkin kun tori on täynnä ihmisiä. Yksi kuva kyltistä tuolla pankin puolella havainnollistanee asiaa kohtalaisen hyvin. Lopulta selvisin ulos sieltä isojen koneiden keskeltä ehjin nahoin ja päätin luovuttaa sen suuremmat torikiertelyt, jalat oli aika puhki jo tuostakin kävelystä. Menin lähimpään metroon ja rapsuttelin jälleen päätäni useammankin tovin että miten täältä pääsee pois ja miten pystyn suunnistamaan kohti seuraavaa määränpäätäni, Korakuenia. Naurettavaa että maksan parin pysäkinvälin "turhasta" matkasta saman verran kuin mitä maksaa mennä junalla Yokohamaan... siitä lisää myöhemmin. Siis kyllä, turhasta sikäli, että osa näistä metroista on ns. private-metroja eli Japan Railways ei omista ihan kaikkea. Jos ne on eri omistuksessa niin toki niillä on myös eri asemat ja eri systeemit. No, lipun ostaminen on aina samanlainen toimenpide ja metrokartatkin on identtisiä, mutta joskus täytyy tehdä "vaihto" ja ostaa kaksi lippua jotta pääsee määränpäähänsä. Ehkä enemmänkin, jos ei osaa suunnitella reittiään heti hyvin. Tosiaan kaksi pysäkinväliä eli muutama kilometri maksoi 260 jeniä eli kaksi euroa. Ei se paha ole, mutta seuraava setti, kilometrikaupalla matkaamista keskusta-alueen toiseen päähän maksoi 210 jeniä... ei ole ihan järjen mukaan hinnoiteltu, mutta toisaalta saapa yksityiset pistää hintansa miten haluavat, valitettavasti. Täällä on siis tosiaan hauska juttu se, että yksi pieni matka maksaa metrolla melkein saman kuin koko metrolinjan päästä päähän kulkeminen.

Tulikohan tuo jo selväksi... vähän on touchi kateessa kun ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen, Tokiossa ei vaan ollut intoa naputella, vaikka olisi ollut aikaa. No, joka tapauksessa, saavuin Korakuenin asemalle ja näin heti asemalta poistuttuani kaikessa mahtavuudessaan Tokyo Domen, baseball-tiimi Tokyo Giantsin kotiluolan. Ihmettelin hetken että ihmisiä on perkeleesti erilaisissa jonoissa, jotka eivät johda minnekään, ainoastaan jonon kärjessä on virkapukuinen järjestysmies... mitähän hittoa.... kävelin Domen vierustaa myötäpäivään ja havaitsin että jonoja on joka puolella, lopulta löysin sen yhden, pidemmän jonon, joka näytti menevän jonnekin. Käveltyäni useita satoja metrejä näin pienen kopperon siellä jossain, sinnehän se jono menee! Ja mitä kopissa myytiin... no luonnollisesti lippuja tämäniltaiseen Giantsin peliin! Enää en kyseenalaista baseballin suosiota Japanissa, tavallinen sarjapeli ja aiheuttaa tuollaisen ruuhkan. En käytä sanaa hysteria tai kaaos, koska japanilaiset osaavat jonottaa kiltisti omalla paikallaan, oli turvamiehiä valvomassa tai ei. Mitähän olis tehty jos olisin etuillut jonossa... =) Japanissa ollaan siis hyvinkin erilaisia, suorastaan sivistyneitä, verrattuna vaikkapa Thaimaahan tai Malesiaan, jossa sivistymättömät viidakkoihmiset eivät tiedä miten jono toimii eivätkä sitä myöskään noudata. Ihme ettei siellä tapella enempää niistä turhanpäiväisistä asioista... (palaapa takaisin asiaan Jani)

Ei itseä baseball kovinkaan paljoa kiinnosta, tosin myönnettäköön että paikan päällä se voisi olla ihan erilaista settiä kuin mitä telkkarista on tullut katsottua. Tässä vaiheessa ilman suurempia fiiliksiä olen valmis julistamaan sen yhdeksi tylsimmistä lajeista ikinä, niiden pelien perusteella mitä minä olen nähnyt. Näin tuolla Uenon puistossa yhden harrastajatiimin harjoituksia ja täytyy nostaa hattua siitä, että se vaatii kyllä taitoa, mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä että se olis jännää katsottavaa. Baseball-huuma näkyi Tokyo Domen ympäristössä muutenkin kuin megajonotuksena, siellä oli joku cheerleader-esitysjuttu menossa lähistöllä, pakkohan se oli mennä ja napata pari kuvaa, vaikka mitään huippuotoksia ei tullutkaan. Hyvää showta nämä ihmiset kyllä osaa pistää pystyyn ja vaikka yleisluonteeltaan ovat kovin ujoja niin esiintyminen käy aina hienosti, kuin luonnostaan. Tämä ei siis päde pelkästään juontamiseen ja cheerleadingiin, vaan ihan tuolla yliopistollakin porukka esittelee itsensä uudessa ryhmässä silleen, että ottavat puheenvuoron haltuun ja kertovat itsestään. Tietääkseni Suomessa ei näin tehdä ainakaan automaattisesti, ehkä jos joku pistää käskyn tai pyynnön että seuraavaksi vuorossa esittelyrinki...

Kun baseball ei vienyt mukanaan niin lähdin katselemaan hieman lisää domen ympäristöä. Sieltä takaa löytyikin pienellä opastuksella sellainen alue, jossa oli keilahallia ja pelihallia ja ravintoloita jne... Otollinen paikka viihdyttää porukkaa ennen illan matsia. Löysin etsimäni sieltä myöskin, pitkällisen etsinnän päätteeksi. Tavoitteenani oli löytää Korakuen-hall, jossa harrastetaan nyrkkeilyä ja painia ja kaikkea muuta kivaa aina silloin tällöin. Ja kappas perkele, tänään oli matsi-ilta, kahdeksan vääntöä luvassa. Luckyyy! Ja kun olin siellä klo 16 aikaan niin setit alkoi 17.30, ei todellakaan paha ajoitus! Kävin siinä sit syömässä ja pällistelemässä jälleen pelihallissa kaikelle sille erikoisuudelle mitä sieltä löytyy, testasinpa Guitar Freaks -masiinaakin ihan vaan piruuttani testatakseni että onko touch kadonnut vai ei. Oli se, tosin räjäytin ensi töikseni toiseksi vaikeimmalla tasolla tutun kappaleen Through Fire and Flames läpi, vain nolatakseni itseni seuraavassa kappaleessa totaalisesti. Guitar Freaksissa on muuten vain kolme nappia Guitar Heron viittä vastaan ja silti se oli helkutin vaikeeta... Enough about that. Vielä sen verran yleisesti että näitä pelihalleja on aika tiuhassa täällä Tokiossa, joka nurkassa on joku setti. Jos ei ole videopelejä tai slot-masiinoita, niin sitten löytyy japanilainen "flipperi"peli eli pachinko. En osaa selittää miten sitä pelataan tai mitään, mutta siinä vilistää paljon pieniä metallikuugeleita siellä koneen sisällä ja vaatii kuulemma taitoa... ehkä joskus tapaan jonkun joka osaa opettaa minua. Noissa pelihalleissa on se ikävä puoli että siellä meteli on aikas infernaalinen, eli korvatulpat mukaan jos haluaa jäädä viihtymään.

Tuhlattuani ajan umpeen oli aika mennä katsomaan vähän boksingia! Tässä välissä voin muuten kertoa että Korakuen Hall oli yksi niistä must see -paikoista ennen kuin edes tulin Tokioon. Naoko ihmetteli suuresti miksi niin pieni ja mitätön paikka kiinnostaa, mutta minulla on omat syyni... ensinnäkin suosikkimangasarjani Hajime no Ippo on keskittynyt Tokion seudulle ja siinä sarjassa toki otellaan usein Korakuenissa. Halusin nähdä, miten hyvin herra piirtäjä-artisti oli onnistunut hallin ulkonäön ja tunnelman nappaamaan paperille. Kyllä oli onnistunut, tuntui kuin olisin ollut hallissa aiemminkin vaikka se olikin ihan totaalisen eka kerta. Ehkä ainoa pieni ero ja vivahde oli siinä, että se halli ei ollut mikään järkyttävän iso, mutta kuitenkin riittävä että siellä porukka sai aikaan hyvää meteliä. Toinen syy miksi halusin nähdä hallin on se, että pienuudestaan huolimatta siellä on nähty monia legendaarisia matseja, mm. Mike Tyson on otellut siellä, tietääkseni vielä useampaankin kertaan (en ole tuosta ihan varma).

Paikkalippuni mestoille maksoi 3000 jeniä eli sen 22,5 euroa tarkkaan laskettuna. Halvin mahdollinen lippu siis. Ringside olisi maksanut 75 euroa, no thanks. Tein vähän järjestyshenkilökunnalle jäynää ja vaihdoin paikkaa siellä kuin huijari kortteja pakassa ja lähestyin aina vain paremmille paikoille pikkuhiljaa. Ei tullut huono omatunto siitä että istuin paremmilla paikoilla mitä lipussani luki, siellä oli kuitenkin aika paljon tyhjiä penkkejä enkä minä ihan sinne ökypaikoille mennyt kuitenkaan.

Itse matsit olivat melko kaksijakoisia. Ensin nähtiin kuinka -85 jätkä eli 24-vuotias teki debyyttinsä. Asiasta tietämättömille siis tiedoksi että 24 on aika vanha ikä aloittaa ura... vastaansa hän sai niin ikään debyyttinsä tehneen -92 sällin eli 17-vuotiaan. Pro-lisenssin saa 17-vuotiaana, joten siinä oli vanhaa ja nuorta debytanttia pistetty vastakkain. Sillä vanhemmalla sällillä oli katsomossa oma huutosakki, varmaan kaveriporukka. Naureskelin niiden lähettyvillä siinä kun kuuntelin kuinka puhuivat että ei tuo luuseri pärjää ensimmäistäkään erää ja ei ole mitään jakoa, puhuivat siis kaveristaan. Ottelu alkoi, tämä ikämies paukkasi hirveällä vauhdilla kohti vastustajaansa, iski pari kertaa kuin tuulimylly ja noin minuutin päästä hän makasi kanveesissa ja ottelu oli ohi ja kaverit nauroivat niin pirusti. Nolo aloitus uralle, oliko pelkkä läppä koko juttu? Seuraavat matsit olikin sitten hieman vakavampia, vaikka alussa matsit onkin 4- ja 6 -eräisiä eli tuommoista aika noviisien touhua. Jänniä matseja silti, sillä jätkillä on näytettävää ja kova nälkä päästä eteenpäin uralla. Sitten tuli niitä 8-eräisiä, jotka oli suurimmalta osin äärimmäisen tylsää katsottavaa, koska molemmat oli tasavahvoja aina ja vaihtelivat vasenta jabia ja tyrmäyksiä tai maissakäyntejä ei juuri nähty. Yksi herra teki vaikutuksen, siinä matsissa oli vastakkain herra -80 ja herra -90 syntymävuosiensa mukaan siis. Nuorempi kaveri oli äärimmäisen paljon nopeampi ja vanhemman herran vasen jabi ei ollut mistään kotoisin, häntä vietiin siis kuin märkää rättiä pitkin kehää. Mutta kappas, ei kaatunut sälli vaikka kuinka hakattiin naamaan, ei sitten millään. Taisi hän kerran käydä alkupuoliskolla maissa, mutta nousi saman tien ylös ottamaan lisää iskuja vastaan. Oli siinä ilo katsoa 8 erän verran kuinka miestä hakataan naamaan eikä hän voi tehdä asialle mitään. Kaikki se meni kuitenkin hukkaan kun viimeisen erän loppuhetkillä nurkkauksesta heitettiin pyyhe kehään luovutuksen merkiksi. Saipa poika silti elämänsä aplodit yleisöltä sisusta. Tuli mieleen Hajime no Ippon päähenkilö Ippo, joka ei myöskään kaadu sitten millään vaikka kuinka joutuu mätkittäväksi.

Illan main event kruunasi koko jutun. Todellinen "main event" se olikin, kärpässarjan ottelu johon oli hankittu japanilaiselle normisällille thaimaalainen vastustaja. Yllätys oli melkoinen kun thaikku kiipesi rinkiin... Mitä helvettiä?? Jätkä on 120cm pitkä??? Ei saakeli, se näytti kuin pieneltä pullealta lapselta, jotain Eric Cartmanin tyylistä. Oli sillä lihasrakenne kunnossa, mutta pieni ja tömäkkä ulkonäkö teki hauskat tepposet silmille. Vastustaja oli sitten joku 180cm, joten pituus- ja ulottuvuusero oli melkoinen. Katselin siinä sitten nelisen erää kuinka pieni mies huitoi tyhjää ja iso mies upotti iskuja pienen sällin vartaloon ja joskus myös naamaan. Pienen miehen suojaus oli kuitenkin niin tiukka että vakavia iskuja ei mennyt perille. Lähdin sieltä sit monen muun kanssa samaan aikaan meneen kesken ottelun, ei tuollaista pelleilyä jaksa katsella. Neljä erääkin jaksoin katsoa vain, koska odotin suuresti että pikkumies olisi tehnyt yhden iskun comebackin ja tuhonnut vastustajansa totaalisesti. Hauskaa siinä miehessä oli muuten myös se, että se oli 33-vuotias, illan vanhin ottelija :D

Nyrkkeilyn jälkeen takaisin hostellille ja vaihdoin siinä huonetta sattuneista syistä ja jouduin menemään "b-puolelle" ei talon toiseen päähän, jossa oli neljän hengen dorm-huoneet. Ensimmäinen yö oli yhtä helvettiä, neljä raavasta sälliä uinuu samassa pienessä huoneessa, voitte vain kuvitella sen hajun ja kuorsauksen mikä siellä oli. Osallistuin itsekin, jalassani oli sukat, joita ei oltu vaihdettu varmaan kolmeen päivään ja koko päivän oli taas ollut kengät jalassa, joten haistelkaapa siitä! Seuraavana päivänä, en tiedä johtuiko mun sukista vai muuten vaan, sällit lähti sieltä huoneesta pois ja tuli uusia asukkaita tilalle... Luckyy!! Pari oikein miellyttävää japanilaista neitokaista. Aluksi olivat ihan kauhuissaan kun joutuivat samaan huoneeseen pelottavan ulkomaalaisen kanssa, mutta hostellin isäntä tuli sanomaan että tämä on kaikki mitä on vapaana, joten tyytyivät kohtaloonsa. Jää suli nopeasti kun väläytin vähän että ei tarvitse englantia puhua jos ei halua, se haihduttaa heti puolet kaikista pelkotiloista saman tien pois =) Ai niin ja kyllä sinne huoneeseen saapui sitten myöhemmin viimeiselle petipaikalle joku toinenkin sälli, mutta ei siitä sit sen enempää.

Lauantaina olin taas sen verran rikki että ei jaksanut paljoa liikkua hostellilta. Kävin kaupassa hakemassa tarvikkeita ja pääsin pitkästä aikaa itse kokkailemaan itselleni ruokaa. Ei tuo paistettu kananmuna ja nakit sinänsä mitään erikoista ole, mutta saapa hyvää, halpaa ja runsasta ruokaa. Säästöpäissäni olen tehnyt vakavaa tuttavuutta noiden onigirien eli riisipallojen kanssa täällä. Yksi sellainen kämmenen kokoinen riisipallo maksaa alle euron ja pari sellaista käy aika hyvin jo lounaasta. Jos vielä vähän pitäydytään ruokapuheissa, tai juomissa oikeastaan, niin suosikkijuomikseni täällä on noussut CC-Lemon, jossa pitäisi olla 70 sitruunan c-vitamiinit yhdessä pullossa (overdosen vaara?) ja lisäksi perinteinen sitruunainen jäätee ja Japanin oma Oolong-cha, sellainen vähän katkeramman makuinen mutta oikein raikas tee. Ja kun on ollut mahdollisuus, olen myös kaatanut Dr. Pepperiä kurkusta alas aina kun on tehnyt mieli. Puolen litran pullo maksoi sekin jonkun 70 senttiä, voi hyvällä omallatunnolla juoda muutamankin putelin...

Lauantaipäivä meni siis rattoisasti guesthousen syövereissä suurimmilta osin. Olisi siinä varmasti tullut normipäivänä tylsää, mutta eikös nämä japanilaiset hostit olleet järkännyt yhdelle kanssaeläjistään synttäribileet, takoyaki-partyt! Siellä sit sammuteltiin valot, laulettiin synttärilaulut, syötiin kakkua ja takoyakia ja pidettiin hauskaa. Jätin itse kaljan juomisen väliin, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Porukka pelasi korttia ja oli meillä siellä telkkarissa kytkettynä Nintendo Wii ja siihen asennettuna Guitar Hero, joten siinäpä sitä oli virikettä illaksi. Pitkän illan jälkeen oli jälleen suuri haaste saada itsensä ylös riittävän ajoissa, jotta voi chekkautua ulos ja lähteä kohti uusia haasteita. Onnistuin tavoitteessani ihan hyvin, vaikka koin aamuyön tunteina pientä sekavuuden tunnetta. Oli täysin valoisaa, meidän huoneessa ei enää ollut ketään muita kuin minä ja olo oli kohtalaisen pirteä. Aattelin että en kai helvetti nukkunut pommiin, joutuu maksamaan tuhannen jenin "sakon" jos ei kirjaudu hostellista pihalle ajoissa... Menin siinä sit alakertaan jossa oli ihmisiä aamutouhuissaan. Katsoin viisarikelloa seinällä.... 5 !!!??!?! Siis viisi, illalla vai aamulla? Menin huoneeseen takaisin ja avasin tietokoneen. Siitä sain varmistettua että kello todellakin oli viisi aamuyöllä. Miksi helvetissä ihmiset on näin aikaisin hereillä sunnuntaina heti partyjen jälkeen?? What´s going on? Oh well, takaisin nukkumaan ja unta palloon, vielä kuusi tuntia aikaa ennen kuin on pakko lähteä jatkamaan matkaa. Ihme kyllä sain pidettyä just hienon balanssin ja heräsin hienosti jotta ei tullut kiire hoitaa aamutoimia tai pakata rinkkaa. Kirjautuminen hostellista pihalle, rinkka selkään ja kohti seuraavaa määränpäätä.


- Tokyo-Rider -

Välipäivät ja kohti Tokiota

Ensimmäinen "välipäivä" Nishinomiyassa meni oikein mukavasti ja rauhallisissa merkeissä. Yaman kanssa herättiin aamulla samaan aikaan ja hän läksi kouluun, minä Osakaan kaupunkikiertueelle. (Mitä valehtelit siis, ei se päivä kulunut Nishinomiyassa vaan Osakassa....) Sovittiin päivän aikatauluksi että aamulla lähdetään reiteille ja illalla yhdentoista aikaan otellaan yhteyttä ja palaillaan samaan aikaan kämpille. Pitkä päivä, mutta ei mitenkään mahdoton järjestely tuo, ei ollenkaan. Lähdin siitä sit ensin kikkailemaan itseäni Osakan pääasemaa kohti, sitten tarkistin vielä kerran reitin linja-autojen tykö huomisiltaa varten, ja sitten löysin vielä puolivahingossa turisti-infon sieltä, tällä kertaa se oli sellainen rajavartiokoppi siellä piilossa, mutta löytyi, ja sain sieltä pokattua oikein hyvän kartan messiin. Ensimmäinen mainittavan arvoinen asia jossa kävin, oli tuo yksi puisto tuolla koillisessa päin. Sorry, en muista nimeä suorilta, ymmärrätte varmasti miksi kun kaivan sen esiin tuolla myöhemmin. Kuitenkin, siellä pääsi vähän rauhoittelemaan ja ihastelemaan luontoa tämän asfalttiviidakon keskellä. Näitä puistoja on täällä muutamia tosi isoja ja paljon pieniä. Väkimäärästä huolimatta porukka pitää huolen että virkistymispaikkoja on tarjolla riittävästi. Minä tykkään, vaikka en mikään luontoihminen olekaan. Ehkä näitä osaa arvostaa enemmän kun on ensin asunut jossain kasvottomassa asfalttimiljoonametropolissa riittävän kauan.... Puistossa tuli valitettavasti käveltyä taas erittäin paljon liikaa ja isoimmat "nähtävyydet" jäi näkemättä kun halusivat perkele pääsymaksun katselutorniin ja sitten siellä oli joku museo, mutta 600 jeniä sisäänpääsystä on aivan liikaa kun aiheena on kukat ja kasvit ja puitteet ei vakuuta millään tavalla. Pass pass.... Joen vierusta oli sentään ilimainen ja erittäin upean näköinen. Siellä vanhat jäärät syöttävät puluja ja äidit työntelevät pieniä pulleita viirusilmiä pitkin kivistä kävelykatua. Takaisin päin läksiessäni kävin vielä "kukkareitillä", jossa oli kyllä kaikenlaista rehua, mutta ei mitään mitä voisi mahtavaksi hehkuttaa. Tarttui sieltä jotain mukaan, jälleen allergianuhaa. Kukkia, kukkia, nenä aukeaa. Kukkia, kukkia, Jani aivastaa. Jotenkin tuo tuli mieleen jostain traditionaalisesta biisistä. Ei, se ei ole haiku, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Ehkä esitän teille oman haikuni jossain vaiheessa jos saan ensin joltain mestarilta hienoa oppia. Puistokeikka sai jäädä siihen, välimatkat oli liian pitkiä joten tällä kertaa passasin japanilaisen puutarhan ja jonkun tuulimyllyn mikä siellä kauempana olis ollut. Ensi kerralla sit suoraan sinne jos vielä innostaa. Se siitä puistosta, etiäppäin, sanoi mummo lumessa.

Ei ollut tietoa minne sitä seuraavaksi lähtis. Enkö olekin erityisen huonosti valmistautunut näin innokkaaksi reissaajaksi? Vien sinne minne nenä näyttää, en sinne missä muut ovat. Okei, tässä tapauksessa ei oikein pidä paikkaansa, menin doubutsuen-mae -asemalle, joka on tietyllä tavalla Osakan backpacker-aluetta. Mutta menin sinne siksi että halusin tsekata hostelliasumisen mahdollisuudet, niitä joutuu käyttämään vielä, viimeistään viimeisinä päivinä jos ei aiemmin. Lisäksi siellä lähistöllä oli kylpylä, josta juttelin Yaman kanssa edellisenä iltana ja selvisi netistä, että sinne on parin viikon ajan pääsymaksu vain 1000 jeniä sen normaalin kolmen tonnin sijaan.

Mikä ihmeen kylpylä? Eedeniinkö menit? No, tavallaan, vähän ehkä prameampi paikka, enemmän kaikenlaisia juttuja ja uskomattoman avulias henkilökunta ja muutenkin erilaisuutensa vuoksi todella hieno setti. Tässä kuussa miehille oli jaettu Eurooppa-puoli ja naisille Aasia-puoli, joten jäi aasialaiset kylvyt väliin, täytyypä kokeilla jos vielä kävis ennen poislähtöä, jos tarjoukset ja promootiot on silloin vielä voimassa. Mitä eurööppä sitten tarkoitti? Japanilainen kylpy (hyvin alkaa....) ja sen jälkeen olikin kaikenlaista roomalaista mehiläishyytelö-maitokylpyä, saksalaista jalkakylpyä, espanjalaista vesiputouskylpyä... turkkilainen sauna, kreikkalainen sauna, suolasauna, jossa oli "tulikuumaa lunta joka ei koskaan sula".... oli siellä joku sellainenkin paikka kuin Finland, siellä oli osuvasti laitettu ensin jääkylmä allas kaikkien niiden tulikuumien vesien vastapainoksi. Sitten siellä oli mieto sauna ja jotain oli tehty oikeinkin kun siellä oli koko paikan kuumin sauna, jossa oli aito iso kiuas ja lämpötilakin jossain 70 paikkeilla. Menin saunaan, kävelin vähän ympäriinsä ja huomasin että vesikiulua ei ollut missään... kävin ulkopuolella katsomassa ja katsastin samalla muutkin nurkat sieltä, sitten palasin takaisin ja siellä oli "löylyttäjä" työssään eli se kaatoi kuupalla vettä kiukaalle ja kertoi samalla kuinka tämä kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ei kannata olla peloissaan äkillistä pistävää kuumuutta. =) Pienen löylynheiton jälkeen porukka harveni heti puolella, säikähtivät kuitenkin sitä vesihöyryä. Seuraavaksi herra löylyttäjä otti esille helvetin ison viuhkan ja alkoi leyhytellä porukkaa sillä siellä saunassa! Ei hemmetti, ei mitään järkeä. Siinä kun se oli porukan käynyt läpi, olin rivin viimeisenä. Olin jo näyttämässä että ei tarvi, mutta porukka oikein väisti ja sälli pisti parastaan, joten annoin sen tuuletella meikäläistäkin. Siinä tuli vaan entistä kuumempi kun se kuuma ilma pääsi liikkeelle. Silti jotkut näytti että saisiko vielä toisen kierroksen leyhyttelyä. Ei hemmetti, kummaa porukkaa... poistuessani saunasta sinne oli viereiselle pöydälle nostettu vesilaseja oikein läjäpäin, nappasin siitä yhden ja havainnoin että siellä oli vettä, jossa oli ripaus kurakaoa... eiku sitruunamehua mukana. Refreshing.

Kaikki kylvyt ja saunat tuli käytyä läpi, aikaa kului varmaan joku nelisen tuntia yhteensä, aika hyvä setti! Mieleen jäi se että vesi oli tulikuumaa jokaisessa "normaalissa" kylvyssä, kuten täällä on ihan normistikin tapana, mutta yksi kylpy oli nimetty "Gold bath" ja mielenkiinto oli niin suuri että oli pakko mennä katsomaan. Tajusin onneksi hyvin pian että ei se mikään kultainen kylpy ollut, joku oli vaan kirjoittanut helkutin isoon plakaattiin täysin väärin, piti olla Cold bath... ja jos joku törkimys miettii jotain golden showeria siellä niin saa lopettaa, yäk. Vielä yksi mielestäni erikoinen setti siellä, suolasaunan vieressä oli kolme sellaista pientä yhden hengen poreammetta ja siellä vesi oli sellaista vaalean sameaa. Setin nimi oli "Dr. Oxygen", haastaa supersankarien villainit mennen tullen nimikilpailussa. En tiedä auttoiko happihoito mitään, mutta tuli sielläkin lilluttua varmaan vartti. Kaikkea on nyt sitten kokeiltu, pitäis olla ainakin puhdasta! ...vähän aikaa.

Kylpyjen jälkeen olo oli oikein raskas ja rentoutunut, se oli vähän sama kuin olisi saunonut neljä tuntia kun se kylpyvesi oli tosiaan vakiosäätönä todella kuumaa. Tai kuuman tuntuista, tuskin se hirveästi yli 40 asteen oli noin muuten. Kuivaamisten jälkeen pistin sellaisen "pyjaman" päälle ja menin vastoin kaikkia periaatteitani tuonne miesten "powder roomiin" jossa oli hiustenkuivaajat ja kaikenlaista partavettä ja ihovoidetta. Kyllähän siinä neljässä tunnissa samettikin muuttuu betoniksi, joten oli pakko sipaista vähän niveaa pintaan. Normaalisti rasvailen vain jos on aurinko polttanut tai muuten on jotain näkyviä juttuja, mutta ei se varmaan pahaa tee välillä ennaltaehkäistä erilaisia oireita. "Kaunistautumisen" jälkeen patsastelin vielä pikkupojan uteliaisuudella että mitä sieltä löytyy. Tämä siksi, että tuolla paikassa olis perkule mahdollisuus olla ihan yötäkin, pitää katsoa vaihtoehdot läpi. Kylpyhommat maksaa sen tonnin, yöpyminen tuo ehkä tonnin lisää hintaa. Vaikeaksi homman tekee se, että sinne ei saa viedä omaa ruokaa eikä sieltä saa poistua välissä ja niiden omat ruoat (ravintolat) on perkeleen kalliita. Hyvä catch. En taida yöksi mennä, vaikka ajatus kiehtoikin pitkän aikaa.

Kuteiden pukemisen jälkeen ihmettelin vielä hetken että miten täältä pääsee pois ja mihin ranneke palautetaan. Eka kerta kun näen että tuommoinen iso ranneke tungetaan automaattiin ja automaatti sitten katsoo, edenin tyyliin, että onko rannekkeella ostettu mitään ja pyytää rahaa siitä hyvästä. Mulla ei ollut maksettavaa, joten yritin vain vaihtaa rannekkeen kortiksi, jolla pääsee ulos-portista läpi. Yritin painaa kaikkia nappeja masiinassa, english-nappia en löytänyt. Lopulta luovutin hetkeksi ja sitten näin kun joku toinen meni käyttämään konetta. Katsoin silmä kovana vierestä kuinka se sai korttinsa pihalle ja tein perässä. Monkey see, monkey do. Toimii. Tässä jälleen hyvä vinkki matkailijalle. Jos joku homma ei toimi eikä ohjeita ole, täytyy vain koittaa katsoa miten paikalliset sen tekevät. Toimii parhaiten ihan niissä asioissa mitä paikalliset ihmiset tekee joka päivä.

Kylpylän jälkeen Osaka-stationille takaisin katselemaan erilaisia ostoskeskuksia ja löytyipä sieltä leffateatterikin, tosin mitään hyvää ei pyörinyt ohjelmistossa ja hinnat oli jo lähellä Suomen tasoa, ei kuitenkaan ihan. Jää leffat katsomatta ellei sitten jotain hyvää japanilaista tuotantoa oleva pätkä satu olemaan tarjolla. Jälleen sain myös tuolla metroaseman keskuksen yläkerroksista varastettua jonkun onnettoman wifi-yhteyden ja pääsin hieman myös netittelemään, lähinnä aikomuksena oli sopia yhteyshenkilöiden kanssa lisää tuota mun Tokion-reissuani sähköpostitse. Loppupäivä meni siis komeasti yhden pienen alueen sisällä, ilmeisesti täällä on tapana rakentaa metroasemien yhteyteen kaikki tarvittava, jotta ihmiset löytävät ne helposti, pääsevät nopeasti ostoksille työmatkan yhteydessä ja sijainti on varmasti myös kätevin mahdollinen kaikin puolin. Yhdessä keskuksessa kävin vähän tiirailemassa pelimaailmassa tarjontaa. Ei se niin runsasta ollut mitä odotin, mutta kaikenlaista löytyi siitä huolimatta. Ostokset jää sen suhteen kyllä tekemättä, pelitkin on perkuleen kalliita täällä. Lisäksi vaikka täältä löytäiskin hyvän pelin vaikka tuliaisiksi, niin ne on kaikki kuitenkin japaniksi ja aluekoodeista en ole varma, ties vaikka eivät toimisikaan eurooppalaisissa masiinoissa. Vielä pitäydyn ostamasta yhtään mitään tuliaiseen viittaavaa kun rinkka painaa ihan riittävästi tuolleen hieman vajaanakin.

Toinen välipäivä menikin sitten kaksijakoisesti, sekä rauhallisesti että vauhdilla, sanoisinko että päivän rytmi kiihtyi loppua kohti. Aamulla kävin Yaman kanssa yliopistolla hengailemassa hieman, sitten lähdin omin avuin kohti Nishinomiyaa, tarkoituksena hieman tutustua kaupunkiin. Kyllähän sitä vähän tuli tutustuttuakin, mutta aika ohueksi jäi. Silti, mukava paikka, pienen kylän meininki vaikka infrastruktuuri on välillä kuin isommassakin "kylässä". Lähinnä hengailin jälleen pienellä puistoalueella ja kävin isossa ostoskeskuksessa katselemassa, vaan en ostelemassa. Hyvin se aika kului katsellessa maailmaa ympärillään kuin pieni lapsi konsanaan.

Illemmalla meillä oli sit sovittuna Aiesec-tapaaminen, tuommoinen uusien jäsenien rekrytointitilaisuus. Taisin olla ainoa ulkomaalainen joka oli paikalla. En ihmettele että porukka halus mut sinne, mikä se sellainen kansainvälinen järjestö olisi jos ei toiminnassa näkyisi heti alusta lähtien myös kansainvälisiä naamoja. Esittelyt ja muut pidettiin tietysti japaniksi, täällä ei ole varaa lesoilla niin paljon että pitäisivät japanilaisille ihmisille englanniksi esitelmän, suurin osa porukasta ei ymmärtäisi yhtään mitään. Itse en katsellut niinkään "esitystä" vaan loikkasin sinne taka-alalle jutustelemaan yhdistyksen erilaisten jäsenien kanssa. Siellä oli muun muassa sellainen sälli joka oli ollut Suomessa vaihto-opiskelemassa vuosi sitten, samaan aikaan kun nämä kaverini Yama ja Shun olivat luonani koska tulivat Suomeen tekemään lyhyttä "study touria". Näissä henkilöissä sekä hyvää että huonoa on se, että he osaavat englantia kohtuullisen hyvin ja haluavat myös käyttää sitä. Noh, ei siinä hittojakaan, tuttua kuviota ja mielelläni minä jutustelen niiden kanssa enkuksi kun niillä ei kuitenkaan loppupeleissä ole kovin paljoa tilaisuuksia puhua ulkomaalaisten kanssa. Oma japanin kielen taitoni ei ehkä sittenkään vielä riitä ihan sellaiseen kaverilliseen läpänheittoon, varsinkaan osakan murteella. Siksipä täällä ollaan että kehitytään ja siksipä tulen tulevaisuudessa taatusti pidemmäksikin aikaa Japaniin, ei täällä oleminen ainakaan ole heikentänyt mielenkiintoa kieltä kohtaan, pikemminkin päinvastoin.

Virallisen tilaisuuden jälkeen meillä oli vielä illallinen läheisessä ravintolassa. Yama oli ystävällinen ja tarjosi minulle aterian, aina täytyy olla kiitollinen ja ottaa vastaan tarjonta, muuten voi vaikuttaa töykeältä. Eikä se loppujen lopuksi mikään big deal ollut, maksoi jonkun viitisen euroa ehkä yhteensä per henkilö. Silti... Illallisen jälkeen lähdinkin sitten Yaman kanssa sen kämpille hakemaan valmiiksi pakatun rinkkani ja ampaisin siitä sitten samoin tein bussilla metroasemalle ja nappasin kevytraiteet kohti Osakan pääasemaa. Siellä minua odotti sitten bussireissu. Ongelmatta tämäkään reissu ei mennyt. Aluksi katselin että hyvin on aikaa jne, mutta saavuinkin junalla ihan toiseen päähän asemaa ja siitä sitten pieni rykäisy rinkka selässä kohti oikeaa suuntaa. Onneksi olen riehunut tuolla asemalla jo niin paljon että tiedän aikas hyvin missä mikäkin mesta jo on. Aikaa oli loppupeleissä reilusti, siitä lähti vielä pari bussia edestä pois ennen kuin oli meikäläisen vuoro. Kerrankin aikataulu oli tarpeeksi ilmava, harvinaista meikäläiselle. Syytä tosin ollakin, harmittais maksaa tuommoinen 40 euroa bussilipusta jota ei sitten tuliskaan käytettyä. Siinä kun oli vielä luppoaikaa, tuli tunne että nyt on pakko päästä vessaan (mikä perkule on kun kiertää...). Bussistopin lähellä oli yksi, mutta se oli sellainen tyypillinen "ulkoilma-yleiskäymälä" eli erittäin likainen, erittäin vastenmielinen ja reikä lattiassa eikä paperia tai vesisuihkua ei yhtään auttanut tilannetta. Piti siis lähteä kauemmas etsimään vessaa. Kauemmas tosiaan, piti kehua että täällä on hyvin laitettu vessoja, tarpeeksi tiheään ja hyvin opastettuna. Mutta jumalauta, just tällä kerralla joutui juoksemaan varmaan kilometrin ennen kuin löysi lähimmän. Välillä käy huonoakin säkää ja kävi kyllä hermon päälle. Lisäksi vessassa ei tietenkään ollut paperia, mutta vuorostaan kävi hyvä säkä että joku oli unohtanut oman paperipakettinsa sinne lähistölle, safe! Elämän perusasiat täytyy olla kunnossa, olis aika kurjaa jos vessoja ei olisi tai niitä ei pääsisi käyttämään.... Tämän pienen episodin jälkeen aikaa olikin kulunut sen verran että pääsin vihdoin bussiin sisälle ja matka saattoi alkaa. Lähtö oli klo 23 ja saapumisarvio perille oli noin klo 7. Ei muuta kuin penkki 45 asteen kulmaan ja unta palloon, herättyäni tulen olemaan Tokiossa....

Nopea Kioto ja back

Jeepulis, pistetään taas settiä ylös vaikka omasta mielestäni ei mitään kovin "jännää" olekaan tapahtunut vähään aikaan, koska lähdin Nishinomiyasta (Osakasta) Kiotoon pariksi päiväksi katsomaan paikkoja ja matkustin taas omaan tyyliini yksin, vaikka Kiotossakin olis ollut kontakteja tarjolla. Ehkä käyn siellä vielä uudestaan tämän reissun puitteissa, maksaa viisi euroa mennä sinne ja vie aikaa puoli tuntia, ei paha uhraus jos sattuu huvittamaan.

Noh, pitäydytään Kiotossa, siellähän sitä oltiin ja sinne viimeisin entry jäi roikkumaan. Toisena päivänä paikat oli, yllätys yllätys, ihan joikelissa edellispäivän reppumaratoonin johdosta, joten isommat setit jäi näin ekana väliin. Noh, kävelemään sitä joutui kuitenkin, mutta onneksi jalat oli sentään jonkin verran jo palautuneet, mutta täydellinen tervehtyminen veis pari päivää ihan paikallaanoloa, ja sitä taas ei ole tiedossa, ei tänne ole pällistelemään tultu. Löysin kartasta lähimmän metroaseman ja menin sinne, sitten pääasemalle ja siellä ympäristössä lisää pällistelyä, eilinen ei ilmeisesti ollut tarpeeksi kun löytyi kaikenlaista uutta ja kivaa jatkuvalla syötöllä. Lopulta päätin sitten että käydään katsomassa Uzumasan movie-village, jossa pitäisi olla ihan kunnon wanhan ajan Japanin meininki rakennuksineen ja muine puitteineen. Siellä siis kuvataan jatkuvasti jotain leffaa, tuliko niitä nyt pari sataa vuodessa, jotka kertovat vanhasta Japanista. Noh, menin metrolla lähimmälle asemalle ja lähdin talsimaan mielestäni oikeaan suuntaan, en nähnyt tien nimiä tai mitään, go with the gut. Ja wituixhan se sit meni, tietenkin, olin kävellyt kilometrikaupalla väärään suuntaan. Onneksi väärä suunta oli tässä tapauksessa myös oikea, sillä seuraava osoitteeni oliskin ollut uudestaan Arashiyaman alue ja siellä olevat Sakura-matsurit eli festivaalit tai miksi niitä nyt voisi kutsua... Siitä ohi kävellessäni sain vähän esimakua meiningistä, mutta halusin ehdottomasti nähdä koko setin ihan huolella alusta loppuun asti ja niin tein, näin kaiken mitä halusinkin. Ainoa mikä jäi puuttumaan, oli ilotulitus (hanabi) mutta ehkä sitä ei näin kukkien katselun (hanami) yhteydessä järjestetä. Turhaan odottelin iltaan asti, vaikka toisaalta olihan ne kaikki pienet kojut valoineen ja puiden kirkkaan vaaleanpunaiset kukatkin ihan näyttäviä myös pimeässä. Ainoa paha asia oli pimeässä takaisin suunnistaminen, mutta minä olen onneksi sellainen ihminen että kun olen kerran nähnyt/kulkenut jonkun reitin niin osaan sinne kyllä sen jälkeen melko varmasti toisenkin kerran. Hyödyllinen taito matkalla, muuten....

Pääsin sitten suhteellisen pienellä vaivalla takaisin hostellille, vain huomatakseni että siellä meininki oli kuin kummitustalossa. Ei siis sillä että ihmiset näytti aaveilta tai mitään, mutta ketään ei näkynyt missään eikä mistään kuulunut hiiskaustakaan. Ei siinä hittojakaan, kävin siinä suihkussa ja kuivasin käyttämäni pyyhkeen aika kätevästi hyödyntäen huoneessa olevaa kaasulämmitintä. Hostellini on muuten vähän enemmän traditionaalisen japanilaisen tyylinen rakennus puurakenteineen ja liukuovineen, oikein "nostalgisen" tuntuinen paikka vaikka onkin ehkä väärä sana kun en ole tuollaisessa koskaan ennen ollut. Ainoa vika tuossa upean näköisessä ja aidon japanilaisen tuntuisessa rakennuksessa on se että yöllä siellä on perkeleen kylmä kun seinät ei ole kovin tiiviitä ja muutenkin olemus on hyvin hauras. Se kaasulämmitin auttaa jonkin verran, mutta nukuin kolmesta yöstä kaksi takki päällä ja joka yö nämä pitkät housut jalassa, eikä missään vaiheessa tullut siellä paksun peiton alla kuuma. Vai olenko minä vain tottunut jo liian lämpimään? Kyllä siellä tropiikissakin yöllä tuli hieman vilu jos ei ollut peittoa tai pitkähihaista päällä, mutta palelemaan ei joutunut. Onneksi täälläkin on tuollaista pientä kikkailua vain öisin, ei kestäis jos täällä olis pohjoisnapa-meininki. Suomeen on paha vertailla kun siellä asutaan "kunnon paikoissa" eikä hostelleissa, veikkaan että jos samanlaisia halpamurjuja löytyis Suomesta niin ne olis aikamoisia kuolemanloukkuja.

Mihis mää jäinkään... Niin, pistin siinä sitten lämmittimen päälle hohkaamaan ja unta palloon. Hieman ekalla kerralla kuumotti pistää lämppäri päälle kun se haisee hieman jollekin hajukaasulle mitä kaasuhellasta tai hitsipullosta lähtee, mutta ei nyt ihan sentään. Otin tietoisen riskin ja pistin kaasut päälle ja unta palloon. Heräsin vielä aamulla, mutta kylmyyden vuoksi olin kaikesta lämmittelykikkailusta huolimatta saanut pienen kurkkukivun ja Sakura-puiden kukkimisen aiheuttama allergianomainen nuha sai tilalleen ihan oikean vilunenäniiskutuksen. Allergia lähtee histecillä ja nuha n----malla, eiku... Noh, en minä nyt kipeä kuitenkaan mielestäni ollut, joten kolmas päivä käyntiin ja kohti Ginkaku-temppeliä. Bussilla sinne meni noin kymmenen minuuttia kotipaikastani, kerrankin siitä syrjäisestä sijainnista oli ihan käytännön hyötyä. Ginkaku-ji oli oikein hieno paikka, harmi että se itse päärakennus oli pahassa renovaatiovaiheessa eikä sinne päässyt, mutta oli siellä silti mukavasti nähtävää ja upeaa settiä. Vältin vielä menemästä useampaan temppeliin, niitä täällä tulee eteen kuitenkin vähän joka paikassa. Jos menen Kiotoon vielä toisen kerran, tulee taas taatusti käytyä vähintään parissa lisää.

Tembelin jälkeen paukkasin jälleen pääasemalle, siitä on tullut ikään kuin tukikohta meikäläiselle. Tällä kertaa kolusin itse aseman seutua läpi sen sijaan että olisin lähiympäristössä palloillut. Siinä aika meni mukavasti ostaessa kaupasta parit riisipallot ja kivikovaa savusilakkaa lounaaksi ja istuessa hieman syrjemmässä portailla niitä syömässä. Sitten eksyin kirjakauppaan ja siellä kuolasin jälleen kaikenlaisten teosten perässä, vaikka en todellakaan osaa vielä lukea lehteä japanin kirjoituksella... tai no voisin, mutta ilman furiganaa (pienet hiraganat kanji-merkkien yhteydessä) yhden pienen lehden kannesta kanteen lukemisessa menis varmaan kaksi-kolme tuntia aikaa. Kyllä täältä taatusti tarttuu mukaan pari mangapokkaria ja ties mitä muuta kivaa, mutta koitan vielä malttaa olla ostamatta, täytyy koittaa pitää kantolasti kevyenä ettei tarvi Tokiossa ja muualla kärvistellä niin paljoa. Toivottavasti teen nyt fiksusti tämän asian kanssa.

Kävin kääntymässä myös pääaseman turisti-infossa jälleen. Tällä kertaa en kiusannut tätejä, vaan vietin hieman aikaa varastaen jonkun onnettoman suojaamattoman langattoman yhteyden ja uploadasin siinä samalla kuvia niin perkuleesti kotisivuille, nyt pitäis olla ajan tasalla! Siinä samalla kun data valui, katselin vähän kylpypaikkaa Kiotosta ja löytyikin hyvä Funaoka Onsen eli Funaoka Hot Spring. Bussiohjeet ja muut plakkariin netistä ja menox. Noh, kun pääsin hoodeille, oli jälleen sama ongelma kuin aiemminkin, ei löydy perkule sitten millään! Löysin kyllä postin ja apteekin ja tuhat ravintolaa ja kävin jopa 100 jenin kaupassa katsomassa minkälaista tuotetta 75 sentillä lähtee (kyllä, se on siis tällä hetkellä se kurssi, tuhat jeniä on 7,5 euroa). Kruunasin harhailuni vielä reissulla Panchinko Parloriin ja siellä meteli oli korvia huumaava kun väki pelasi tuota japanilaistyylistä flipperiä kuin viimeistä päivää. Lisäksi siellä oli kans mummorullaa ja muuta tarjolla reilusti, mutta en pistänyt rahaa sisään, koska ohjeista ei saanut hevon selvää. Hyvä niin, säästyy rahat. Metelihallin jälkeen suunnistin lähimmälle bussipysäkille ja lähdin kotiin. Kävin vielä lähikaupan kautta, ostin vähän illallisen korviketta, riisipallon, jonkun leivoksen, soijasipsiä ja sellaisia höttöisiä suklaatankoja pussillisen. Menee mässyttelyn puolelle, mutta pitäähän mätötkin täällä testata, kaikki mätöt. Täällä on kuitenkin sen verran kallista että ei joka päivä viitsi ravintolassa syödä, ne on enemmänkin spesiaalitilaisuuksia sellaiset, silloin täytyy testata kaikkea erilaista aina kun mahdollista. Tuli tässä mieleen että edellisenä iltana kävin yhdessä udon-nuudelipaikassa, jossa tuli vihreät teet (jääkylmänä tällä kertaa) kaupan päälle, ja itse nuudelisetti maksoi kaksi euroa, cheap and good, and healthy. Ei sellaista silti joka päivä voi syödä, tulis nuudelit ulos korvista ja proteiinit jäis saamatta.

Johan on taas juttua... niin, että näin Kiotossa. Seuraavana päivänä katselin vähän aikaa kun check-out time lähestyi eikä ketään talon henkilökuntaa näkynyt missään. Lähdin sit vaan meneen, olis sitä ehkä yhden illan vielä viihtynyt maisemissa, mutta ei sitten saatana, enkä varmaan lähde enää yhden yön takia metsästämään toista hostellia. Lähdin takaisin Osakaan ja soitin kaverilleni Yamalle että sopiiko tulla yöksi. Hieman näyttää kireältä Yaman aikataulu, mutta ei hän kieltäytynyt kuitenkaan, olen minäkin valmis joustamaan kunhan vaan läsnäoloni ei ole mikään totaalinen haitta. Ei tainnut olla, illalla kun pääsin takaisin Nishinomiyaan, Yama tuli bussipysäkille vastaan mun pienen seikkailun päätteeksi ja sanoi että nyt lähdetään yhteiskylpyyn tuonne yliopiston dormin tiloihin. No perkele, mikä jottei! Eka kerta meikäläiselle japanilaisessa kylvyssä, aiemmat jäi edellä mainittujen ongelmien vuoksi kokematta. Oikein mielenkiintoinen kokemus oli, vähän niinkuin sauna ilman kiuasta ja ilma muutetaan osittain vedeksi. Ennen kylpyyn sujahtamista pestään itsensä oikein huolellisesti, sitten dipataan itsensä tulikuumaan ammeeseen vartti-puoli tuntia, riippuen omasta staminasta, ja sitten suoraan ammeesta vaatteita päälle laittamaan. Jotkut vielä peseytyy kylvyssä kellumisen jälkeen, mutta ei se mitenkään pakollista ole, puhtaitahan sitä ollaan jo ennen. Ymmärrettävistä syistä en ottanut kylvystä kuvia, mutta meikäläisestä otettiin yksi kuva siellä pukuhuoneen puolella. En pistä sitä näkyville, siellä taustalla on jotain mikä tekee siitä sopimattoman, hahhahhhah, shotto-chance :D

Näin siis täällä, tänä viimeisenä transportaatiopäivänä muuten satoi vettä sekä Kiotossa että Osakassa, joten se oli yksi syy lisää lähteä sieltä lätkimään just silloin. Toivottavasti kelit pysyis pääasiassa hyvinä, muuten menee vaikeaksi tämä turisteilu ja muu häröily. Tässä vaiheessa sanotaan näkemiin ja koitetaan saada lisää hienoja kokemuksia aikaiseksi tässä parin päivän aikana. Ainakin jotain on tapahtumassa, torstaina 16. päivä meillä on meetingi, johon osallistuu paljon ihmisiä, sen jälkeen mennään vielä porukassa ravintolaan jossa mulle tarjotaan setit, jee! Paljon ihmisiä tarkoittaa siis japanilaisia, jotka on tuon aiesec-ulkomaalaissysteemin jäseniä ja kaikki haluaa jututtaa meikäläistä ja hioa englantiaan, ehkä minulta odotetaan myös self-introduction japanin kielellä, katsotaan. Sound nice, actually.

Uijui, yksi asia melkein unohtui vielä. Kävin ostamassa bussilipun torstai-illaksi Tokioon, se maksoi 5000 jeniä ja siinä samalla säästää yhden yöpymisen kustannukset, joten ihan jees. Erikoista tässä bussilipun ostossa oli se, että ostin sen suoraan pääkallopaikalta bussifirman konttorista, ja arvatkaa puhuttiinko siellä kahta sanaa englantia? Noh, nyt sain varmistuksen sille että kielitaitoni on enemmän kuin tasolla moi ja kiitos, sain ostettua lipun, sain korjattua konttorineidin virheen kun se laittoi väärän päivämäärän lipariin ja sain varmistettua lähtöpaikat ja saapumispisteen ja oman istumapaikkani bussissa, kaikki japaniksi itse selkeästi ilmoittaen ja henkilökunnan edustajan kanssa kommunikoiden. Sanon tämän varmaan jo toisen kerran reissun aikana blogissa: Olen jumankeude oikeasti ylpeä itsestäni =) Nostaa itsetuntoa nämä onnistumiset ja uskaltaa yrittää käyttää vierasta kieltä jatkossakin. Ei se nyt iso juttu ole, mutta first time is always the sweetest, ey?

Nyt näkemiin, palataan sitten Tokion puolelta todennäköisesti asiaan.


- Yani -

Länsi-Japanin maaherra

Jumalauta hei, Japanissa ollaan! Ei saakeli, en olis ikinä uskonut todeksi, mutta heti ensimmäinen päivä tällä kaukaisella saarella ja olen valmis julistamaan sen yhdeksi elämäni parhaista päivistä. Fiilistä on aika vaikea sanoin kuvailla, mutta koitan kertoa vähän jotain. Ei ollut aikaa ekan päivän aikana kirjoitella mitään, sen verran oli koko ajan vientiä joka suuntaan.

Lähdetäänpä taas alusta liikkeelle eli viimeksi oltiin vielä laivassa... aamulla kun lähestyttiin satamaa, siinä normit aamupalat, sitten tulikin jo pian ilmoitus että ottakaa teidän "temperature cardit" mukaan ja tulkaa pääaulaan. Kaikista matkustajista otetaan lämpötila ennen kuin heille annetaan lupa astua Japanin kamaralle. Meillä oli sit korteissa numerot joiden mukaiseen järjestykseen astuttiin jonoon ja sitten vaan odottelemaan joku puoli tuntia. Itselläni oli numero 101, mutta ei siellä laivalla ollut kuin joku viitisenkymmentä matkustajaa, joten ei se niin kauhee setti ollut. Lisäksi ne mittas kuumeen silleen otsasta jollain ihme lampulla, kesti sekunnin. En tiedä sitten kuinka tehokas mittaus se on, mutta kaikki tais saada puhtaat paperit sieltä, minä ainakin, ilmeisesti kun ei mitään perään huudeltu.

Hymy nousi leveämmäksi kuin Jokerin viillellyssä suussa kun pääsin sieltä terminaalin ovesta pihalle. Ulkona ilma oli kuin hunajaa tai linnunmaitoa, aurinko paistoi ja lämpöä just sellainen sopivat 25 astetta, vähän kuin hyvä Suomen kesä. Ja nyt on siis Japanissa kevät... Vähän aikaa siinä kaikki länkkärit kuumotteli että mites tästä eteenpäin, seitsemästä henkilöstä vain yhdellä oli Jaapponin valuuttaa eli jenejä taskussa, muut, minä mukaan lukien, oli pärjänneet laivalla kiinan yuaneilla, koska ne oli siellä yhtä käypää valuuttaa kuin jenitkin. Tai no ehkä sen verran huonompi valuutta että ne automaatit ei hyväksyneet kuin jenejä.. noh, anyway, löydettiin sitten sieltä pienen tiedustelun jälkeen shuttlebussi, joka ajoi meidät viidessä minuutissa lähimmän metroaseman eteen ja siellä ihmeteltiin lisää. Joku kysyi että missä on postitoimisto, saatiin koordinaatit ja lähdettiin sellaista kohti hieman syrjemmälle. Postitoimisto siksi, että se on ulkomaalaiselle kenties se varmin ja paras paikka nostaa valuuttaa aateeämmästä ja siellä pystyy käsittääkseni myös vaihtamaan fyffee. Nosteltiin sieltä sitten erilaisia summia, itse nostin 15 000 jeniä vaikka olis tietysti ollut fiksua nostaa kerralla enemmän. Toi viistoistatonnia on noin...hmmm, sanoisinko että reilun sata euroa. En tiedä vieläkään jenin nykyistä kurssia, mutta jossain siellä seiskan ja kasin alkavilla numeroilla se kai huitelee. Ehkä tuo mun viimeisin "tieto" eli 1000 jeniä olis 8,5 euroa ei ihan pidä paikkaansa. Ainakaan toivottavasti, muuten tämä maa muuttuukin "ihan jees" -tilanteesta sinne perkeleen kalliin puolelle heti. Tästä lisää kohtapuoliin.

Kun saatiin rahat nostettua niin mentiin metroasemalle ja seuraava ihmetyksen aihe on se, miten se lippuautomaatti toimii. Sai siihen sentään englannin kielen valittua, mutta se raidekartta oli lähinnä kanjilla, onneksi mukana oli myös hiraganaa, jota minä pystyn tulkitsemaan jo suht nopeasti ja taatusti sujuvasti. Oli siinä vähän länkkärikirjaimia, mutta jostain kumman syystä kaikkia asemien nimiä ei käännetä... Lähdettiin sieltä sitten samaan suuntaan, mutta kaikki eri määränpäähän, joten meidän pieni tiimi hajosi ennen kuin ehti muodostuakaan. Tosin nuo portugalilainen, saksalainen, kanadalainen ja puolalainen oli jo laivalla aika paljon tekemisissä, minä en juuri niiden kans laivalla jutustellut kun oli niitä "paikallisia" niin paljon seurana. Itse olin sopinut että tapaan paikalliset kaverit sitten iltapäivällä, joten valitsin vain lähimmän ison aseman missä oli monta linjaa yhdistettynä ja menin sinne, sitten etsin public phonen ja tuhlasin sinne tuhat jeniä kun ensin yritin soitella, sitten ostin puhelinkortin, onnistuin soitossa, sain sovittua tapaamisen ajan ja paikan, sitten unohdin korttini sinne puhelimeen, perkele! Olis ollut tarvetta jatkossakin, mutta tuhlataan sit lisää rahaa soitteluihin.... Joku ihmettelee että miksi et urpo käytä omaa kännykkää? EI TOIMI, mikään länkkäripuhelin ei toimi täällä, Japanin kännyköissä ei ole SIM-kortteja ja ne on muutenkin niin paljon erilisia, että ei ole toivoakaan että joku Sonera lainais japanilaisilta firmoilta verkkoa, menis varmaan aika vaikeaksi, jos se olis edes mahdollistakaan. Olen siis takaisin 90-luvulla täällä, ei tarvi kantaa kännykkää taskussa, jee! Ainoa varjopuoli on että en tiedä ikinä paljonko kello on, mutta se nyt ei paljoa haittaa, ei täällä reissussa pitäis kelloa muutenkaan katsella, kun nyt suurin piirtein tietää mikä päivä on että tietää lähteä laivalle oikeana päivänä että pääsee kotiinkin. =)

Noh, tapasin sitten pienen odottelujen jälkeen vanhan ystäväni Shunin, joka oli viime vuonna Suomessa mun vieraanani kun tekivät yhdessä toisen ystäväni Yaman kanssa pientä Suomi-rundia. Nyt on isännöinnistä hyötyä, kun on minun vuoroni olla vieraana. Lähdettiin siitä sit Shunin kanssa ihan saman tien kohti jätkien yliopistoa, jossa Aiesec-toimistossa minua odotteli kuumeisesti toistakymmentä yhdistyksen jäsentä. Pojat oli varmaan hehkuttaneet meikäläistä vähän liikaa kun porukka oli niin täpinöissä. Eniten siellä riehaantui tietysti Yama, joka oli odottanut meidän uutta meetingiä siitä lähtien kun pojat lähtivät Tampereelta junalla kohti kotimatkaa. Muut ihmisetkin oli aika jännittyneitä, mutta esittelivät itsensä reippaasti ja uskalsivat jutustella englanniksi vaikka se tuntuu monelle olevan helkutin vaikeeta täällä. Tytöt on oikeastaan järjestäen todella ujoja länsimaalaisten miesten keskuudessa, mutta hyvin hekin rohkaisivat ja juttelivat, englanniksi ja japaniksi. Porukka on täällä ihan tulessa kun jätkä, joka on ensimmäistä kertaa ja ensimmäistä päivää Japanissa, osaa puhua jo niin hyvällä tasolla, vaikka mistään natiivista ei voikaan puhua. Jostain syystä kun sanon jonkun todella nokkelan kommentin japaniksi, porukka revähtää suorastaan nauramaan. Ei siksi että sanoisin jotain sopimatonta tai väärin, ne on aina yhtä uudestaan yllättyneitä että mistä minä tuonkin fraasin tiedän ja muistan. =) Harjoitusta harjoitusta!

Kvansei Gakuin -yliopisto ei olekaan ihan Osakassa, vaan pienen raidematkan päässä, pienemmässä kaupungissa nimeltä Nishinomiya, joka sijaitsee about Osakan ja Koben välissä. Katsokaa kartasta, google mapsikin tietää paikan, ainakin mulla tiesi. Eka päivä meni komeasti siinä kun pojat näytti sitä valtavaa yliopistoaluetta, joka kattoi oikeasti varmaan pari hehtaaria tai silleen, siihen vielä lisäksi opiskelija-asunnot siellä alueen rajoilla, on perkeleen valtava paikka, ylitörkeesti suurempi kuin mikään opinahjo Suomessa. Päästiin siellä näkemään sitten paitsi kirjasto ja se yleinen kampuksen alue, myös kerhotoimintaa, kun saimme luvan mennä katsomaan japanilaiseen jousiammuntaan erikoistuneen kerhon treenejä. Jumankavita oli komeeta settiä ja taitavia ampujia, lisäksi mieleen jäi se kun siellä huudettiin aina kurkku suorana kun joku osui mustaan keskipisteeseen. Lisäksi lajissa on, kuten asiaan kuuluu, tuhat ja yksi ihmeellistä rituaalia kaikkine polvistumisineen, käännöksineen ja muine eleineen. Ei kaikki japanilaisetkaan tiedä näistä lajeista kaikkea, kyllä siellä Yama ja Shun hyppäsivät yhtä lailla ilmaan kuin minäkin kun kerhon johtaja eli sellainen 140-senttinen pieni plikka, ilmeisesti kuitenkin seniorivuositasoa, huusi helvetin lujalla äänellä joukkueen riviin. Mahtavaa settiä, halukkaat näkee videota sitten todennäköisesti vasta Suomessa, mutta olemassa on.

Kiertueella piti mennä myös kurkkimaan vähän opetuksen meininkiä luennolle, mutta pojat tiesivät seniorin viisaudella mille luennoille ei kannata missään tapauksessa mennä, muuten sensei alkaa pommittamaan vieraita kysymyksillä ja ohjaa huomion sinne. Ei siis menty minnekään kun siinä lähistöllä ei ollut otollista settiä. Lisäksi kuulin että nykyajan japanilainen opiskelija on laiska ja monella venyy valmistuminen ihan ilman mitään syytä. Alkaa porukka ottamaan vähän rennommin elämää, aika siistiä. Lisäksi myöhemmin kuulin siitäkin että työntekijöillä, esimerkiksi salarymanilla, on aika usein kiinteä työaika, tyyliin 9-17 ja siinä sit tehdään ylitöitä harkinnan mukaan. Vielä on kuitenkin paljon niitä, jotka raatavat itsensä aikaiseen hautaan, mutta se on ilmeisesti kanssa vähenemään päin.

Yliopistoseikkailun jälkeen lähdettiin Yaman kämpille, joka siis sijaitsi ihan siinä vieressä, viiden minsan kävelymatkan päässä. Nopeasti heitettiin reput nurkkaan ja lähdettiin taas baanalle, katsomaan vähän Nishinomiyan hurjaa meininkiä. Okei, tässä vaiheessa on hyvä selvittää se mikä unohtui tuolla alussa, kevät on Japanissa spesiaalia aikaa, täällä on sellainen aika että Sakurat eli kirsikkapuut ovat kukkimisvaiheessa ja pudottavat lehtensä. Joka paikka on täynnä vaaleanpunaisia puita ja sieltä tippuu välillä lumisateen kaltaisesti vaaleanpunaisia petaaleja. Todella, todella komeeta katsottavaa, mikään kuva ei tee oikeutta sille miltä ne näyttää täällä paikan päällä. Mulle sanottiin että valitsin kenties juuri parhaan mahdollisen ajan tulla Japaniin, on kevät, ei ole sateita kamalasti luvassa, Sakurat kukkivat ja lämpötila on korkea, mutta ei kesän tappokuumuuden kaltaista kuitenkaan. En tiedä haittaisko mua 30 astetta enää tuon Malesian jälkeen, mutta ehkä näin on hyvä. Yöllä täälläkin tulee aikas viileä, saa unohtaa luonnon helmassa nukkumisen ainakin toistaiseksi.

Niin, tämä siksi että japanilaiseen traditioon kuuluu katsella sakurapuiden lehtiharvennusta esimerkiksi puistossa ja asiaan kuuluu totta kai myös pussikalja. Täälläkin sitä harrastetaan siis, ja vieläpä näin keväällä oikein miehissä!! Monet pistää piknikkikorin täyteen ja lähtee puistoon katselemaan settiä, loistava tapa viettää aikaa ja telkkari sijaan katsotaan luonnon omaa showta. Voi kuulostaa tylsältä, mutta ei kukaan pussikeittoa puistossa juo hiljaa paikallaan istuen, kyllä siellä toimitaan ja pelleillään kaikenlaista, olipa osalla oikein oma grilli puistossa messissä. Kuulostaako tutulta kenellekään? Me noudatimme myös perinteitä, kävimme pienten ruokailusettien (okonomiyaki, japanilainen munakas/pizza, Kansain seudun ja Osakan oma paikallisherkku) kaupassa ostamassa pullon votkaa, vähän kaljoo päälle ja kaikenlaista japanilaista merenelävistä tehtyjä snäkkejä, kuten katkarapukeksejä ja mustekala"purkkaa". Kyllä on päästy paikalliseen meininkiin heti ekasta päivästä lähtien! Puistossa oli oikein siistiä, varsinkin kun nämä sällit tuli ihan känniin jo vajaasta desistä vodkaa! Madventuresin Riku vähän yleisti kun sanoi että japanilaiset eivät ole heikkoja viinalle, täällä kyllä ainakin näiltä sälleiltä lähtee melkein taju kun saavat pari pohjalle. Ja muijat... huhhuh, ei tarvita jossain tapauksissa kuin yksi pullo ykköskaljaa ja se on menoa, hellurei. Noh, nyt kun jätkät oli hyvissä niin siellä lähti kaikenlaista baseball-kuivaharjoittelua ja lasten leikkiväleineissä roikkumista ja ihan loppuillasta puistossa kerääntyivät piiriin kuin pikkulapset satutuokioon mun ympärille ja puhuttiin mun lempiaiheestani, Kaakkois-Aasian ekonomian kasvusta. Hyvin pysyivät pojat mukana kun puhuttiin englanniksi. Tosin mulla on se etu vielä, että kun puhutaan niin voin tarpeen vaatiessa usein selventää sanomaani toisella kielellä. Seuraa pelkistetty esimerkki fiktiivisten henkilöiden kesken:

Yani: "I have not eaten a lot of beef during my trip"
Shimotakatani: Beef?....
Yani: "Gyuu-niku!"
Shimotakatani: Aa! Okay.

Aiesecin jäsenten kanssa englanniksi pystyy aika hyvin keskustelemaan, mutta tavalliset tallaajat on todella, todella huonoja englannin kielessä. Opetuksen taso ei vaan ole riittävä, ehkä myöskään määrä... tosin onhan suomalaistenkin kielitaito aika pitkälle tahattoman itseopiskelun tulosta. Täällä saa käyttää sitä samanlaista pidginiä mihin tottui jo Thaimaassa ja vähän muuallakin, onneksi sen käyttäminenkin luonnistuu, ei tehdä liian vaikeita lauseita eikä käytetä liian vaikeita sanoja. Onneksi täällä porukka on tosiaan rohkeata ja yrittää kehittää omia taitojaan, vaikka tietävät että vielä ei ole kovin paljoa tietoutta ja sanavarastokin on aika heikko, mutta hyvin yrittävät. Voisin melkein sanoa että mun japanin kieli on ehkä aika pitkälle samassa jamassa kuin näiden enkku, puhe on hieman yksinkertaista ja monasti tulee eteen sanoja jotka ei vaan tule päähän kesken puheen, joten joutuu ehkä käyttämään korvaavia sanoja tai jotain. Toimii molemmin puolin, meidän välinen kommunikaatio on siis mukavassa pienessä ristiriidassa joka kumoaa itsensä. Täällä siis käytetään englantia ja japania sulassa sovussa, saa kieliharjoitusta kummatkin.

Loppuillasta sit talsittiin takaisin Yaman kämpille koko porukka, viisi sälliä siis, ja pienen sekoilun jälkeen mentiin nukkumaan. Erikoista tässä on se, että Yaman kämppä on sellainen paskahuussin kokoinen opiskelijaluukku, ehkä joku 10 tai 12 neliöö, joten viiden sällin ahtaminen on hieman vaikeeta =) Onnistuttiin kuitenkin ja kaikki sai nukuttua, ei paha. Itse sain vieraan ominaisuudessa jaetun sänkypaikan ja kolme nukkui lattialla. Yöllä pääsi tulemaan vähän kylmä, mutta jotenkin saatiin se yksi peitto jaettua silleen hienosti että kenenkään ei tarvinnut kärsiä. Mahtavia opiskelijahetkiä vielä opiskelujen jälkeenkin, cool! Aamulla oli sit nopea herätys ja lähdettiin taas kouluun. Siellä käytiin yhden Junin kanssa kirjastossa vähän näppäilemässä tietokonetta ja sain itsekin luettua mailit ja hoidettua vähän kiireisiä hommia siinä pois alta. Yllättäen aina jotain kiireistä tulee just silleen hienosti ennen kahden päivän eristettyä laivamatkaa... Kirjaston jälkeen käytiin aiesecin toimistolla moikkaamassa porukkaa ja heti sen jälkeen minä lähdinkin jo bussipysäkille, oltiin sovittu Shunin kanssa tapaaminen juna-asemalle klo 12. Noh, minä tietysti menin väärään suuntaan bussillani, sitten taas etsitään lähin kolikkopuhelin, soitetaan Shunille ja sovitaan uusi tapaamispaikka. Homma kuitenkin toimi, hienoa kun on päteviä lokaaleja neuvomassa ja tukena. Tää metro/junasysteemi onkin sellainen että apuja hieman kaivataan, täällä on varmaan 20 eri linjastoa ja raiteet menee aina Kobeen ja Kiotoon asti, tosin niin ne menee siitä eteenpäinkin vielä, mutta se alkaa jo mennä kaukojunasetin puolelle, nämä tähän astiset ovat enemmänkin sellaisia metron tuntuisia juttuja. Japsit tykkää mennä junalla, liikennettä ei ole niin paljoa, polkupyöriäkin on aika helkutisti suhteessa autoihin. Siistiä touhua, ei ole niin paljoa saasteita.

Noh, Shunin kanssa mentiin sitten päivällä ensin Osakan isoon puistoon ja sen vieressä olevaan Osaka Castleen, kaupungin lippulaivaan ja tunnusmerkkiin. Mahtavaa wanhan ajan sotasettiä oli museossa tarjolla ja kaiken kruunasi kerrassaan päräyttävät näkymät linnan korkeimmalta taholta, itse linnakin sijaitsi vielä korkean mäen päällä. Mahtavia kuvia luvassa, sitten joskus. Osakan linnan jälkeen otettiin juna Kobeen ja käytiin siellä katsastamassa pari paikkaa, Chinatown (joka oli taas, ylläri, aika samankaltainen kuin kaikissa muissakin kaupungeissa) jossa syötiin maittavat nuudelit, itse tilasin jälleen yhden spesiaalin, hainevänuudelisopan (vaikea sana?). Hain evä oli hyvin sitkeä, kumimainen siis, eikä se kyllä maistunut oikeastaan millekään. Täytyy vielä jossain vaiheessa maistaa ihan sitä hain lihaa, se jäi Thaimaassa tekemättä kun ei ollut meren satoa just sinä päivänä saatu pataan asti. Chinatownin lisäksi käytiin kaupungintalolla ja taas paukattiin ylempään kerrokseen katsomaan maisemia. Jösses, Kobe oli vielä mahtavamman näköinen kuin Osaka. Itse asiassa monissa muissa puitteissakin pidin Kobea paljon parempana paikkana ja paikallisseudulta kotoisin oleva oppaani Shun oli samaa mieltä. Hän sanoi että Osakan ihmiset ovat maineeltaan törkeitä ja jopa väkivaltaisia verrattuna vaikkapa Koben tai Kioton ihmisiin. Jee, täälläkin on kaupunkien välistä kilvoittelua. Hermostutetaan nyt joku ja verrataan että olen aina luullut Osakan olevan Japanin Tampere koska se on teollisuuskaupunki myös, mutta ihmisten osalta se taitaakin olla Japanin Pori. Enempää vertailua ei tipu, mutta onhan toki jokaisella kaupungilla omat erikoispiirteensä, omia erikoisruokia myöden. Osakalla on siis oma Okonomiyakinsa ja Takoyakinsa, Kobesta puolestaan ostettiin Kobe Puddingia illan nabe-bileiden jälkiruoaksi.

Nabe-bileet? Joo, Koben sightseeingin jälkeen tapasimme yhden uuden sällin lisää, hän oli luvannut isännöidä meille mun tervetuliaisbileet omassa kämpässään lähellä Kobea, siksi siis olimme siellä juuri silloin. Bileitä varten käytiin kaupassa ja ostettiin aimo kasa ruokaa ja juomaa. Minulta ei pyydelty maksua mistään niistä, taitaa kuulua japanilaiseen tapaan että vieras ei maksa, mutta mielelläni raotan kukkaroa jos siltä näyttää, suomalainen tuntee olonsa noloksi jos sille tarjotaan. Samaan kastiin menee se että Shun maksoi suuren osan mun junamatkoista ja ruoista sinä päivänä, toivottavasti se saa ainakin osan takaisin aieseciltä. Olen toki valmis maksamaan oman settini jos tilaisuus saapuu, mutta en voi alkaa tarjoamaan seteliä tuosta vaan, sekin on tietynlainen loukkaus heidän vieraanvaraisuuttaan kohtaan. Hankalahkoa on, kulttuurit kohtaa tässä tapauksessa aika mielenkiintoisesti.

Kauppareissun jälkeen isäntämme Hiromitsu lähti kotiinsa siivoamaan ja me jäimme Shunin kanssa odottelemaan Shunin tyttöystävää asemalle. Tapaamisen jälkeen lähdimme bussilla perässä kohti kämppää ja ihme kyllä löydettiin perille jopa. Shunin muija Yumi oli hyvin ujo, mutta myös hän teki parhaansa ja käytti kaiken englannin kielensä jotta sai keskusteltua mun kanssani. Nämä japanilaiset naiset on kerta kaikkisen (tätä sanaa en usein käytä) ihania! Siis oikeasti, todella söpöjä, niin ujoja ja myös erittäin kauniita. Valtaosa näistä naisista todella miellyttää meikäläisen silmää. Myöskin täällä tuntuu suorasilmäinen suomalaishärkä kiinnostavan, heti silloin ensimmäisenä päivänä tapasin jonkun uuden aiesecin jäsenen joka ei ollut aikaisemmin näiden muiden kanssa tekemisissä, mutta hän on tulossa seuraavana torstaina meidän tapaamiseen vain jotta saa nähdä mut uudestaan. Yatta! sanoisinko... heh heh. Parhautta. Ihan kiva että välillä tuijotetaan enemmän muullakin silmällä kuin sillä "pelottava" tai "ällöttävä" lookilla. Minä tiedän, mua tuijotetaan jatkuvasti ja joka paikassa täällä päin maailmaa. Niin tehdään teillekin jos matkaatte, lupaan sen. Tietyissä paikoissa länkkärit on niin harvinaisia että he voivat olla jopa julkkiksia. Tosin ei Kaakkois-Aasia vedä missään vertoja Bangladeshille tai Afrikalle, mutta on täälläkin paljon vastaavaa settiä.

Taas eksyi aiheesta... Nabe-party lähti mukavasti käyntiin, meidän juhlaryhmän ainoa nainen otti automaattisesti veitsen käteen ja alkoi pilkkomaan vihanneksia soppaa varten, Shun heti perässä auttamaan naistaan. Minulla ei ollut lupa koskea valmisteluihin muuten kuin pistin kulhot pöytään valmiiksi. Vieraan ei todellakaan ole tarvetta eikä oikeastaan edes lupaa koskea järjestelyihin, pitäkää tämä mielessä, tosin aina tietysti tilanteesta riippuen. Jos joku on ihmetellyt jo aanelosen verran että mikä helvetti se nabe on niin sanotaan tälleen pelkistetysti että pistetään kaasu- tai sähkökeitin (meillä oli molemmat, kaksi erilaista settiä) pöydälle ja tuodaan raaka-ainekset pöytään ja sitten keitellään vettä ja heitellään ainesosat pataan valmistumaan. On meinaan ainakin tuoretta ruokaa, mutta on se vähän ihmeellistä valmistaa sitä aina sitä mukaa kun porukka syö entisiä pois. Tottumiskysymys. Meidän nabet oli mallia korean Kimchi-miso ja toinen oli japanilaisempi soija-miso ja sitten ainekset molempiin oli salaattia (jäävuoren tyylistä), purjoa, sieniä, kanaa, sianlihaa, tofua, mochia eli makeaa riisikakkua ja jotain muuta minkä unohdan listasta. Lisäksi keiteltiin vähän riisiä kyytipojaksi. Syöminkien ohessa myös juotiin, homma alkoi luistamaan käsistä siinä vaiheessa kun meidän nabe-party muuttui whiskey-partyksi. Yumi-parka jäi sällien keskuudessa pahasti alakynteen ja lähti "hyvässä kuosissa" kotia kohti. Myöhemmin kuultiin että se oli mennyt aika runsaasti junalla väärään suuntaan ennen kuin tajusi sen =) ja kaikki tämä vaati yhden breezerin verran rohkaisua, ehkä hieman päälle. Ei siis paljoa vaadita että saadaan nämä konttauskuntoon. Nabe-syöminkien lopulla vielä tehtiin perinteiset, kuulemma, ja keitettiin lisää riisiä ja heitettiin riisit sinne keiton sekaan jotta se imee liemet itseensä, sitten syötiin ikään kuin japanilaista risottoa. Namia, ja kätevää, ei tarvi heittää liemiä pois. Oltiin ostettu myös sashimia eli raakaa merenelävää ihan mua varten kun kuulivat että en ollut aiemmin syönyt sellaista. Noh, ei se kovin ihmeelistä ollut, vähän kuin sushia ilman riisiä. Hyvää oli, todella hyvää. Jätkät sit söi siitä loput mitä mun maistiaisista jäi yli, eli aika paljon, koska ruokaa oli kaiken kaikkiaan enemmän kuin riittävästi. Maistoin kuitenkin kaikkea eli lohta, tonnikalaa, mustekalaa ja jotain hauen tapaista, mutta ei kuitenkaan haukea, valkoista kalaa kuitenkin. Jälkiruoaksi toki kiskaistiin vielä Shunin kanssa Kobe-Puddingit naamariin, se oli todella hyvää, karamellimaista hyytelöä ja siihen oli päälle vielä oma kastike. Vähän oli saman tyylinen maku mitä on joskus tullut sukujuhlissa jonkun kakun yhteydessä maiskuteltua, todella hyvää. Pysytään vielä ruoka-aiheessa sen verran että täällä kaikki kehuvat kuinka hyvin osaan käyttää hasheja, eli siis chopstickejä, eli siis syömäpuikkoja. Pistää miettimään että moni sit varmaan lähtee maailmalle silleen ettei ole hajuakaan miten niitä käytetään? Kovan harjoittelun ja ahkeran käytön johdosta se on meikäläiselle yhtä luonnollista kuin lusikan tai haarukan käyttökin, mutta tosiaan se taitaa olla yksi juttu lisää mikä pitää sitten aikuisiällä vielä erikseen oppia, vähän kuin veden käyttäminen paperin sijaan. =)

Meidän ilta jatkui syöminkien jälkeen juomalla ja pelaamalla Nintendo Wiitä! Napattiin Mario Kart esille ja alettiin ajamaan kilpaa, harmi että meillä oli vain kaksi ohjainta. Hämmästytin kaikki skillzeilläni kun en ollut aiemmin pelannut, wiitäkin kokeillut vain pari kertaa. Hämmästytin myös kun osasin navigoida japaninkielisessä pelissä siellä valikoissa, mutta ei ollut vaikeaa kun suurin osa teksistä oli katakanalla kirjoitettu. Täytyy vaan kehittää vielä lukunopeutta sen suhteen, ettei tarvi aina ensin änkyttää ja tavutella sitä sanaa, joskus kestää jopa 5-10 sekuntia ennen kuin pystyn sanomaan mitä siinä lukee. Ja jos vielä kehutaan hieman lisää kielitaitoani ennen kuin heitän sen aiheen romukoppaan, niin jätkät sanoi että ääntämiseni on aika selkeää ja kuulostaa japanilaiselta. Mukavaa saada kehuja, toivottavasti en kuulosta elitistiseltä kusipäältä kun pistän ne kaikki tänne omaan tekstiini. Tämän ääntämisen tosin pistän sen piikkiin että olen suomalainen, eiköhän nämä kielet soinnu aika hyvin keskenään, hyvin jätkätkin osaavat sanoa kiitos ja kippis (tai kippishi). Änkytyksestä tuli mieleen, että meillä oli siellä jälleen yksi mulle uusi tuttavuus bilettämässä, oliskohan kaverin nimi ollut Asano. Mukava sälli, mutta hän ei puhunut englantia kovinkaan hyvin, ja aina ennen lauseen "käynnistymistä" hän änkytti viitisen sekuntia sitä ensimmäisen sanan ensimmäistä tavua. Nää toiset pärähti aina nauruun kun scatman aloitti, itse pidin pokkani, ei kuulu repertuaariin nauraa moiselle vaikka se onkin ihan viattoman huvin puolesta, kyllä siitä voi silti loukkaantua. Hänellä oli myös samanlainen tapa kuin monella muullakin, että kun sanon jotain, mihin he voivat yhtyä mielipiteinensä, heillä tulee sellainen "Aa, yes!" -kohtaus, ja kova nyökyttely siihen kylkeen. Mukavaa ainakin että ovat asioista samaa mieltä, ihan tavallisista arkipäiväisistä asioista. Lisäksi hauskaa että kun Asano lähti jo loppuillasta kans pois, hän pisti vielä jätkille kiitostekstiviestin ja siellä hän kiitteli myös että oli mukava tavata Yammy-kun ja muista juoda paljon sakea. Heh, Yammy kuulostaa omalla tavallaan aika coolilta, älkää ainakaan miettikö Jammua. Moni muukin varmaan kuulee mun nimen väärin esittelytilanteessa, Yani ei ole olemassa nimenä täällä päin, olettaisin.

Tehtiin vähän Wiillä pelaaminen mielenkiintoisemmaksi ja aina parivaljakon ajettua yhden kisan häviäjä joutui juomaan paukun verran "apple juicea" eli ihan raakasti sanottuna viskiä. Hauskoja ilmeitä oli pojilla, eleitä myös, kun tyhjäsivät lasit kertaheitolla. Itsekin jouduin toki juomaan, mutta en ole enää pitkään aikaan jaksanut irvistellä, täytyyhän sitä ainakin leikkiä kovaa jätkää. "Säähän juot sitä kuin vettä".....

Lopulta nähtiin sammumisia vuoron perässä itse kultakin ja aina noustiin ylös taistelemaan lisää. Kävin vielä suihkussa siinä loppuillasta, itse en missään ihan kaatokunnossa ollut, onneksi sentään, joten osasin käyttää hieman erikoista suihkua. Kylpykin olis ehkä ollut mahdollinen, mutta se olis vienyt enemmän aikaa ja kello oli jo jotain 1-2 yöllä ja aamulla oli pakollinen herätys siinä kahdeksan aikaan, joten suihku riitti kyllä. Yö vietettiin opiskelijaelämälle tuttuun tyyliin lattialla, pistin itselleni takin päälle ja repun pään alle ja ei kun unta palloon. Aika sissejä nämä jätkät kun harrastavat tätä paljonkin, ei mitään patjoja tai muita, lattialle vaan ja uneen. Taidan itsekin harrastaa sitä jonkin verran tässä matkan aikana, mutta paljoa ei ole vielä joutunut kokeilemaan, aika hyvin on saanut sänkypaikan pikkurahalla. Kiotossa on muuten yksi hostelli, jossa yö maksaa 2500 jeniä, mutta jos et ota sänkyä, maksaa vain 1000 jeniä, kuulostaa houkuttelevalta. Kyllä täälläkin pääsee aika halvalla yöpymisissä jos vaan keksii konstit ja leikkii sissiä.

Partyjen jälkeen rankka herätys klo 8, siinä nopeat hyvästit isännälle ja sitten lähdettiin kävelemään kohti juna-asemaa. Kolmas päivä sisälsikin sitten ekstensiivisen paljon kävelyä, siitä lisää tarinan edetessä... Ensin käytiin Yaman kämpillä, pokkasin siitä repun mukaan, suunnitelmana on viettää seuraavat 4-5 päivää Kiotossa, koska se on tossa lähellä ja jätkillä on kouluhommia ja muuta, joten katson Kioton tässä aikavälissä, lähden sitten seuraavan torstain meetingin jälkeen kohti Tokiota, todennäköisesti yöbussilla, koska siinä säästää yöpymiskustannuksen yhdeltä yöltä ja bussi on halvempi kuin juna, vaikka kestääkin kauemmin ja kyyti ei ole yhtä smoothia. Shun saattoi mut aina viimeiseen junaan asti, tosin hän meni itse samaa linjastoa pitkin kotiaan kohti. Sain paljon hyviä vinkkejä Kiotoa varten, myös pari karttaa, jotka auttavat kyllä aina todella paljon. Ensimmäinen vinkki oli se, että kannattaa käydä katsomassa Kioton seudulla oleva Arashiyaman mesta, siellä jylhän vuoren kupeessa Sakurat kukkivat mitä kauneimmillaan ja kun pääsin paikalle, huomasin pian että siellä oli ihan Sakura-matsuri menossa! Siis eräänlaiset festivaalit kirsikankukkien katveessa. Naisilla oli jonkin verran Yutakaa eli "kylpytakkia" päällä ja kaikenlaisia kojuja oli, siellä myytiin kaikenlaista ruokatarviketta ja taisi siellä jotain festivaalipelejäkin olla. Itse suoritin katsauksen silleen aika nopeasti, koska rinkka painoi selässä jatkuvasti ja halusin vain päästä eteenpäin. Palaan tuonne varmaan heti huomenna katsomaan lisää ja napsimaan kuvia ja kokeilemaan juttuja. Taisin tällä kertaa ainoastaan ostaa yhden Sakura-pehmiksen sieltä ja ei mitenkään yllättävää, nimensä mukaisesti se myös maistui kirsikalta. Hyvää. Aluksi herättelin toiveita että jäisin Arashiyaman alueelle yöksi ja katselisin meininkiä enemmänkin, mutta pian sain nähdä ja tiedustelun avulla myös kuulla että siellä alueella ja siihen aikaan hinnat olivat pilvissä ja ei yllättävää että kaikki paikat oli myös buukattu täyteen. Ei muuta kuin seuraavalle juna-asemalle talsimista ja Kioton keskustaa kohti.

Jalat oli aika hoosiannaa tässä vaiheessa ja meninkin sitten Kioton pääasemalla heti oikeaan paikkaan ja suunnistin turistineuvontaan. Sieltä sain pari karttaa, listan guesthouseista hintoineen ja jotain muuta skräbää mukaan. Samalla pääsin varastamaan jonkun wifi-yhteyden hetkeksi ja sain pistettyä muutamia sähköisiä terveisiä ja viestin siitä että hengissä ollaan täällä, tätä ennen ei ole wifiä ollut tarjolla vielä, ei ole ollut kyllä aikaakaan.... Guesthouselistan kanssa lähdin innolla ulos ja katsoin pari halvinta/lähintä ja lähdin katselemaan....

Ei helvetti, Japanissa itsekseen suunnistaminen on käytännössä mahdotonta. Kadun nimet eivät oikein aina täsmää ja pikkukaduilla on samassa alueessa aina sama nimi, ainakin kyltin mukaan. Lisäksi kadunnimet sisältävät aina vähintään kolme nimeä, tyyliin 108 Shinkarasuma, Marutamachi-sagaru, Nagagyo-ku. Tuossa osoitteessa nyt loppujen lopuksi sitten asustan, mutta siihen oli tuossa vaiheessa vielä piiiitkä matka... Katselin niitä paria hostellia sieltä lähiseudulta varmaan tunnin enkä löytänyt yhtään paperissa mainittua sitten millään, pikkukatuja on miljoonia eikä niitä ole erikseen karttaan merkitty. Sitten luovutin ja menin uudestaan asemalle, katselin siellä hetken ja päätin yrittää uudelleen. Jalkoihin sattui jo tuossa vaiheessa ihan perkeleesti ja aattelin että olis parempi luonnistua. No ei onnistu, ei sitten millään! Paikallisistakaan kukaan ei tiedä missä päin mikäkin on, tällä kertaa ongelma ei ole kielimuuri kun osasin kysyä selkeästi ja he tiesivät kyllä mitä kysyin, eivät vaan osanneet sanoa missä kyseiset osoitteet sijaitsevat. Lopulta luovutin ja menin vielä kerran asemalle ja soitin pariin paikkaan. Täyttä oli monessa paikassa, mutta yhdestä kaukaisesta sanottiin että tänne vaan, dormia on vapaana. Jes, päätin sitten ottaa taksin, perkeleen kalliin taksin (1000 jeniä), ja suunnistaa sinne helpointa mahdollista reittiä, koska jalat oli jo varmaan veritulppavaiheessa tässä vaiheessa. No jumalauta, eihän se taksikuski osannut ajaa lähellekään kyseistä paikkaa, yritti antaa jotain ohjeita vielä ja kysyi vaan että "Wakarimasu ka?" eli ymmärrätkö. Noh, en halunnut ajella turhaan taksilla eestaas, joten sanoin että hai, arigatou gozaimasu ja menin pois taksista. Oli se sentään vienyt oikeaan suuntaan, olin vähän lähempänä. Onneksi omistin sentään kartan. Yhden metroaseman luona sitten yksi avulias nainen tuli kysymään että tarviiko apua ja sanoin että "tasukete kudasai" eli APUVA! Se sitten näytti sentään minne suuntaan pitää lähteä lampsimaan, jälleen syvä kumarrus ja nöyrä kiitos avusta, tämmöistä ei monessa maassa ole. Kävelin siinä sitten jonkin aikaa, menin aika pitkällekin harhaan, välillä lyyhistyin kyykkyyn kun jalkapohjiin sattui niin paljon, ja sitten taas harhailin lisää. Lopulta pääsin about oikeille nurkille, mutta eihän sitä paikkaa voi omin neuvoin löytää Elviskään, joten taas keskiajalle eli kolikkopuhelinta etsimään, soitto guesthousen isännälle ja sieltä sai onneksi hyvät neuvot että isosta risteyksestä länteen ja toinen pikkukatu vasemmalle... LÖYTYI, JES !!!! En ole ikinä ollut noin onnellinen löytäessäni etsimääni, jalat ei olis kantaneet kyllä varmaan montaa kymmentä metriä enää. En ole huonokuntoinen tai mitään, kokeilkaa itse harhailla koko saatanan päivä tuommoinen kymppikiloinen rinkka ja viiskiloinen reppu olkapäillä melkein 16 tuntia, vain pienillä tauoilla.

Kioton eka päivä meni siis sporttisissa ja vammaisissa merkeissä, mutta tästä lähdetään parantamaan, muutakaan ei voi. Tiikeribalsamia jalkoihin ja unta palloon, huomenna on päivä uus, Matsuri kutsuu ja Kiotossa on paljon nähtävää. Toivottavasti jalat kantaa, mutta onneksi ei tarvi kävellä niin paljoa kuin tänään. Ei enää ikinä! Toivottavasti ei tule mitään isoja oireita tämmöisestä pelleilystä. Omaa mokaa kaikki, taas on oppirahat maksettu siitä, että Japanissa ei voi vain takki auki lähteä baanalle ja olettaa että paikat löytyy ja että niissä on tilaa. Huomaan tämän vasta nyt kun mulla on tosiaan ollut oppaat koko ajan mukana ohjaamassa, näyttämässä ja auttamassa. Nyt olen vaihteeksi vähän aikaa ainakin yksin. Nöyristetään vähän pörheää poikaa kaiken tuon omakehun vastapainoksi.

Näin siis Japanissa, mitäs Suomen mummolaan kuuluu, anyone?


- Yammy-kun -