Penang ja jatkosuunnitelmat

Jees, taas on vähän kuviot selvinnyt ja Penang alkaa käymään tutummaksi. Olen nyt pari kertaa käynyt tuolla Georgetownin eli "keskustan" mestoilla ja sielläkin suunnistaminen kartan avulla omin päin onnistui enemmän kuin hyvin, joten takseihin ei tarvitse käyttää rahaa, ei myöskään muihin kyyteihin. Täältä Sunny Villestä on jonkin verran matkaa Georgetowniin, mutta onneksi bussit kulkee ja osaan jopa jotenkuten käyttääkin niitä jo. Vähän kuumotti ekalla kerralla lähteä bussilla, koska sitä kulkumuotoa on tosiaan tullut käytettyä todella vähän tässä muuten reissatessa, mutta nyt on jälleen sen suhteen yksi apina lisää pois selästä. Onneksi olen saanut hyvää ohjeistusta bussien käyttöön, ei se muuten niin yksinkertaista olisi.

Tosiaan yksi päivä meni silleen vähän rauhoitellessa ihan vaan mestoilla ja altaalla, välillä on mukavaa olla vain eikä tarvitse stressata isompia. Vähän harmi että kaverit täällä joutuu tekemään kouluhommia just tähän saumaan aika rankalla kädellä, mutta on samalla ollut itsellä aikaa leikkiä toimittajaa ja aika onnistuneesti jopa. Kerrankin on saanut jotain aikaiseksi ja jonkun tehtävänannon palautettua reippaasti ennen määräaikaa. Ainoa harmin paikka täällä on oikeastaan vain se, että meillä ei ole nettiä langattomana ollenkaan ja vain yksi piuha on mahdollista samaan aikaan, joten netin käyttö on vähän vaivalloista ja itse en kehtais millään käyttää tietenkään koko aikaa ja sekin aika mitä käytän, tuntuu vain että pitäis luovuttaa netti toisille käyttöön. Noh, kun nyt sähköpostiin pääsee tsekkaamaan ja jotain muuta pientä niin eiköhän se piisaa, tosin vakavaa kirjoitustyötä varten tarvii melkeinpä olla netti käsillä koko ajan, kaiken kirjoituksen täytyy kuitenkin olla perusteltua ja perustua faktoihin, joten joudun jatkuvasti tarkistelemaan omia olettamuksiani. Onneksi blogissa saa kirjoittaa vapaasti ja puhua paskaa, olette ehkä huomannut että aika usein sanon että jos joku haluaa jostain asiavirheestä kettuilla niin siitä sit vaan, en pistä pahakseni. Toisinaan taas muistan mainita että vaikka joku tietäiskin paremmin kuin minä niin ei sitä silti tarvitse suotta tuoda esille. Sit mulla on vielä sellainen paha tapa, että kirjoittelen asioita tahallani väärin saadakseni lisää maustetta tekstiin mukaan. Bear with me on this one, eli karhu mukanani.... eiku

Toinen päivä sit tosiaan lähdin vielä uudestaan kierteleen Georgetownissa, kävin ihan jalkapatikassa Chinatownissa ja Little Indiassa, kiehtovia paikkoja molemmat. Pikku-Intiasta jäi montakin erikoista asiaa mieleen. Ensinnäkin siellä oli neljänlaisia putiikkeja ja ainoastaan sellaisia, ei juuri muuta: Koru/kultaliikkeitä, vattureita, ruokapaikkoja ja levykauppoja. Näistä viimeiseksi mainitut olivat ihan törkeän hauskoja tapauksia, monestakin syystä. Niiden musiikki oli lähes pelkästään intialaista huipputuotantoa, arvatkaa vaan tekikö mieli ostaa (Ökälle) tuliaisiksi levy "the evergreen hits of Mohad" jossa oli sellainen viiksivallu intialainen kannessa kovan virneen kera... priceless!! Kuten Thaimaassa, myös siellä liikkeissä musiikki soi täysillä, tottakai. Vielä yksi asia, siellä oli uutta mullistavaa tekniikkaa, C-kasetteja!!! Ehei, ne eivät ole kuolemassa sukupuuttoon, sieltä on vielä tulossa toinen aalto! Vähän rupesi kyllä naurattamaan kun levykaupan Papshmir alkoi tarjoamaan kasettia ja jouduin selittämään ettei minulla ole kotipuolessa enää mitään tekniikkaa, millä sitä voisi soittaa... Lopulta jouduin lähtemään liikkeestä pikapikaa pois kun en pystynyt enää pidättelemään naurua ja en kuitenkaan halunnut loukata intiamiehiä.

Intialainen ruoka on edelleen hyvää, sitä tulee varmasti syötyä vielä useaan otteeseen ja täytyy käydä Suomessakin sit testaamassa vähän että minkälaista settiä sieltä löytyy. Vatturillakin piti käydä, lähinnä katsomassa löytyiskö jotain käytännöllistä ja hauskaa vaatekappaletta jota voisi pitää yllään matkalla, mutta näytti olevan tarjonta aika naispainotteista, joten en uskaltanut paljon ovea pidemmälle yhdessäkään liikkeessä. Täytynee tehdä vähän lisää taustatutkimusta aiheesta, ei kellään sattuis oleen tietoa intialaisista tai intialaistyylisistä vaatetuksista? Mikäs vielä jäi puuttumaan... niin, koruliikkeet, niihin ei tarvi astua edes lähelle, ei ole asiaa eikä tule, eikä ainakaan maksa mistään rihkamakoruista riistohintaa jos niin vaikka sattuis käymään. En tiedä aiheesta joten parempi olla sanomatta mitään enempää.

Koko kiertoreissullani en siis ostanut yhtään mitään, mutta näin paljon. Tuolla isossa ostoskeskus Komtarissa kävin kans pyörimässä vähän lisää ja tällä kertaa löysin sellaisen upean videoliikkeen, missä myydään kaikenlaisten tv-sarjojen ja leffojen lisäksi melko kattavasti animea, ja vieläpä aika hyvään hintaan ja näyttäis ainakin paikallisten standardien mukaan aidoiltakin vielä. Ihmettelen suuresti miten ne saavat uusiakin sarjoja käännettyä englanniksi ja lyötyä pakettiin ennen kuin alkuperäinen tekstittämätön setti tulee Japanissa ulos... Voi olla että joutuu tekemään vähän ostoksia ja lähettämään paketin Suomeen, mutta täytyy siitäkin tehdä ensin tarkempaa taustatutkimusta. Joku parin kuukauden merirahti ei varmaan ihan hirveitä maksa jos ei mitään jättimegapakettia ole tekemässä... saas nähdä...

Seuraavana päivänä sit tuli vietettyä päivä altaalla rusketuksen toivossa (todellakin toivossa, stanan lokki...) ja sit illalla lähdin kävellen toiseen suuntaan kuin yleensä, päämääränä tuo Queensbayn ostoskeskus, jossa käytiin se leffakin katsomassa. Kävelyreissu oli jännä ja mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että täällä ei ole kävelyteitä kovinkaan hyvin, joten ison tien laitaa vaan ja toivotaan ettei autot osu... Ei osunut, koska olen nyt tässä kirjoittamassa tätä. Harhailin siellä välillä jossain ihan muualla missä piti, mutta lopulta löysin perille ja kävelin sit vielä samaa reittiä takaisin. Ostoskeskuksessa pysähdyin kuolaamaan kirjakauppaan japanin sanakirjoja ja pari sellaista tarttui mukaankin, täytyy alkaa taas kieliopinnot että on terässä sit kun tosipaikan aika koittaa. Kirjakaupan lisäksi kävin tsekkaamassa yhden "otakukaupan", jossa oli myynnissä hyllykaupalla mangaa ja animea lisää. Teen tässä vähän kartoitusta mahdollista lehtijuttua varten, enhän minä nyt muuten. No kyllä muutenkin.... Pokkasin sieltä kaupasta 80 sentillä mukaani uusimman version suosikkisarjastani Hajime no Ippo (nyrkkeilyä) ja aavistelin että se on japaniksi kirjoitettu, mutta ei haittaa.... sit kun kämpille pääsin ja otin kirjan muoveista niin kappas, mandariinikiinaa! Noh, kyllä sitäkin lukee, kestää vaan saakelin kauan. Onpahan jotain mitä voi opetella tässä joutohetkinä. Kun olin lähdössä ostarilta kotiin päin, katsoin ovesta pihalle ja huomasin että ulkona vallitsee trooppinen myrsky. En halunnut tuhlata taksiin rahaa, koska tuhlasin jo pariin kirjaan mielestäni liikaa, päätin odottaa ja käydä syömässä ja toivoa että keli laantuu. Niin laantuikin, just sopivasti ennen pimeää, joten pääsin kälppimään kotiin sellaisessa hämyisessä ilmanalassa ja taivaalla synkät mustat pilvet. Pääsin kuitenkin ehjänä ja kuivana kotiin. Vähän mietin että onko enää turvallista kävellä, mutta sit mietin myös sitä, että reittini menee kuitenkin tien vieressä, joten tuskin siellä ainakaan mitään rähinöintiä kukaan alkaa harrastamaan. Autoissa on jo ihan tarpeeksi riskiä itsessään....

Niin, jatkosuunnitelmista piti vähän mainitsemani. Ostin tuossa Air Asialta jälleen vähän lentolippua! Lähden tässä viikon päästä Kota Kinabalulle katselemaan vähän kilpikonnia ja ehkä valloittamaan Mt. Kinabalun sieltä vierestä... samalla reissulla on tarkoitus käydä Bruneissa tervehtimässä sulttaania ja viemässä sille salmiakkia. Oleilen siellä suunnalla noin viikon verran ja sitten riennän jo kovaa kyytiä lentokoneella kohti Singaporea, jossa olis tarkoitus olla vajaan viikon verran. Sit alkaakin aika lähestymään jo Vietnamin lennon hetkeä, joten tulevaisuus näyttää hyvinkin odottamisen arvoiselta. Jollain voi ehkä käydä jopa vähän kateeksi nyt kun ajattelen tämmöistä maiden kavalkaadia ja pelkästään jo tuo Borneon saari itsessään kuulostaa omaan korvaan jo niin mahtavalta että! Jos joku on huolestunut turvallisuudesta, niin sanotaan vielä lohdutukseksi, että tuolla Kota Kinabalulla olen sitten varmaan lähimpänä sitä legendaarista Filippiinien Jolon saarta mitä ikinä tulen ehkä olemaankaan. Tai sitten ensi reissulla menen käymään siellä, who knows. Toivottavasti muslimipissit, eiku muslimisissit ei nouki meikäläistä matkaansa sieltä, muuten reissu muuttuis vähän pidemmäksi ja tylsemmäksi (ja/tai jännemmäksi).

Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, palataan jälleen.

- J.J -

Lähtö, tullisekoilu ja saapuminen Penangiin

Hat Yai

Aamulla znoozettelin taas oikein urakalla, koska päätin jo etukäteen oleilla hotellilla ihan sinne klo 12 tienoille asti, koska seuraavat pari tuntia menee jälleen rinkkaa kantaessa tai vähintäänkin vahtiessa. Sen verran jätin kuitenkin aikaa aamutoimille että ehdin käydä aamukyykkyjumpassa ja suihkussa. Noh, mikäs siinä kaakelille kyykistyä, mutta arvatkaa kuinka paljon säikähdin kun nojasin tuota betonkiseinää vasten ja näin kymmenen sentin päässä sellaisen pikkurillin kokoisen liskon joka katsoi mua suoraan silmiin! Sen jälkeen tuli pian kiire hoitaa homma finaaliin joten laitoin vieressä vesihanan päälle ja sieltä hanan vierestä vesisammiosta sinkosi toinen gekko kuin ammuttuna seinää ylös. Siistiä. Tuolla vedellä en taida pestä mitään, ei pahalla liskoja kohtaan, mutta ei niistä tiedä missä ne on oleillut kun kämpästä pääsee pieniä reikiä pitkin käytännössä ihan minne tahansa. Onneksi olen vielä totutteluvaiheessa ja otin paperiakin varalle mukaan aamutoimitukselle. Pienen liskokuvaamissession jälkeen oli sitten suihkun paikka ja se oli, tottakai, jääkylmä sellainen. Lämmön säätöä ei tämän tasoisista paikoista suihkuista löydy. Kylmäänkin tottuu ja kyllä homma hoituu, mutta ei se mitään herkkua ole. Muistan aina tästä lähin olla kiitollinen kun pääsen kuuman veden alle peseytymään. Tuskin maltan odottaa että pääsen Japaniin kylpemään....

Hyvissä ajoin ennen klo 12 lähdin sitten hotellista meneen, kävin check-outtaamaan itseni ja sain antamani 200 bahtin pantin takaisin. Jee. Seuraavaksi rinkka selässä sitten kohti vanhaa tuttua Post-Laser-Pubia, jossa olis päässyt nettiin surffailemaan pariksi tunniksi ennen seuraavaa... niin OLIS päässyt, mutta eihän se perkele ollut vielä siinä vähään ennen klo 12 auki kun sinne asti pääsin... menin sit siinä kohtalaisen lähellä olevaan thai-paikkaan, jossa vedinkin erittäin maittavan kasvis-riisi-kombon ja kylkiäiseksi vielä todella mahtava appelsiinimehu. Ja hintaa....yhteensä 50 bahtia eli euron verran. Syönnin jälkeen kävin katsastamassa eikä pubi ollut vieläkään auki.. lähdin sitten yhtä pikkukatua pitkin yhtä kallista hotellia päin ja havaitsin että siellä on yksi ostoskeskus lisää. Rinkka painoi hartioita niin paljon, että pysähdyin vaan ensimmäiseen paikkaan mikä tuli vastaan, Swensens eli sellainen "maitobaari"... Tilasin sit pirtelön ja istuin alas tappamaan lisää aikaa. Sain taas pitkiä katseita kun menin täpötäyden rinkkani kanssa sinne nurkkapöytään ja rysäytin rinkkani lattialle. Siellä oleiltuani lähdin taas takaisin mestoille päin ja what do you know, pubi oli auennut! Menin sisään ja ilmoitettiin heti juhlallisesti että juomaa saa tilata mutta ruokaa ei. Selvä, onneksi kävin syömässä. Siinä oli sit vielä reilu puoli tuntia aikaa nettailla ja särpiä lime-mehua ennen kuin tuli aika lähteä junalle päin. Juna-aseman natsit olivat avuliaita ja opastivat mut oikealle raiteelle, vaikka sen löytäminen olikin hieman hankalaa. Hetken jo luulin että pitää pomppia raiteiden yli junia väistellen ja mennä aidan siitä kohdasta missä oli reikä, mutta onneksi siellä oli ihan alikulkutunnelitkin eri raiteille. Luxusta! Juna ei jostain syystä ollut kohdallaan, vaan siellä ihan laiturin toisessa päässä, joten ei kun töppöstä toisen eteen. Joku infon näköinen pöytäkin sieltä löytyi, näytin sinne infomuijalle lippuani ja se näytti vaan että ok, toi juna ja toi vaunu. Menin sisälle, luulin jo löytäneeni perille, mutta se vaunu olikin makuuvaunu... menin silti sinne ja istuin sängylle, paikalle 12 kuten lipussani luki. Hetken päästä joku vanhempi herrasmies tuli, ja ilmoitti että en istu paikalla 12 vaan 16 (oma maalaisjärki petti kun kaikissa paikoissa ei ollut numeroita) ja vaununi on tyystin väärä. Tietysti näin.. onneksi minun vaununi oli sopivasti just se viereinen, joten ei muuta kuin rinkka vielä selkään, ahtaalta käytävältä pari mummoa kumoon (ja vaaria, ja ainakin melkein kumoon) ja sitten huomasin vielä matkan varrella lokeron mihin rinkan voi jättää talteen, kätevää. Jätin rinkkani ja astuin vaunuuni, paikka 12c olikin heti siinä etuosassa. Ikkunapaikkaa mulle näytettiin, mutta joku muslim fighter siinä jo istui, joten sen kummempia kyselemättä istuin suosiolla käytäväpaikalle. Ikkuna olikin niin paskainen että siitä ei olisi ulos asti nähnytkään, joten aina parempi näin. Junamatka lähti liikkeelle näin iloisesti.

Emme ehtineet matkustaa kuin pienen hetken kun jo tuli eteen pysähdys ja raja-asema ja tulli. Sanottiin että passit mukaan ja ulos. Näin juuri tein, otin olkalaukkuni ja passini ja jätin rinkan junaan (Error, major error). Passintarkastuksessa oli totta kai sählinkiä ja meinasi jo mennä usko siihen kun äijät koitti saada niitä webbikameroitaan toimimaan ja jono siirtyi pariin otteeseen eri tiskille missä kolme virkapukuista amiraalia koitti saada tekniikkaa pelittämään. Lopulta saatiin ekasta risupartaisesta travellerista kuva, sit tokasta ja sitten olikin jo minun vuoroni. Kun sain lähtöleiman Thaimaan puolelta, oli aika napata maihintulokortti Malesian virkamieheltä, täyttää se ja mennä Malesian passiluukulle. Täytin vain kortin "Arrival", koska se tulokorttihan täytetään vasta lähdettäessä. Eipäs täytetäkään, halusivat siellä kaikki valmiiksi, joten jouduin siinä passitiskillä kylmä (ja kuuma) hiki päässä täyttelemään nimeäni useampaankin kohtaan. Kun sain passintarkastajamiehen tyytyväiseksi, siirryin seuraavaan kohtaan, tullimiesten kynsiin. Katsoivat passia, pyysivät täyttämään maihintulokortin tulli-kohdan huolellisemmin ja sitten kysyivät onko matkatavaraa. Sanoin että joo, tuolla junassa se on. Äijä nappas mun passin itselleen ja sanoi että käypä hakemassa se junasta tänne meille näytille. Noh, kaikkihan pitää tarkistaa, ymmärrän sen, joten lähdin tetsaamaan junan perään. Juna oli yllättäen siellä monen sadan metrin päässä laiturista, joten lähdin juoksemaan perään pienessä hädässä. Siinä kun juoksin, luulivat varmaan rajakarkuriksi tai jotain, pari virkapukuista lähti perään jo osittain, mutta pian juna tuli kauheeta kyytiä takaisin päin ja itsekin pysähdyin kuin seinään. Huomasin että mun perään lähdettiin,joten himmasin vauhtia silleen että en näyttänyt karkurilta, ainoastaan kiireiseltä. Vaununi oli yllättäen toiseksi viimeinen koko kilometrin pitkässä junassa, joten jouduin juoksemaan pienen urheilumatkan ennen kuin pääsin vaunulleni asti ja pääsin hakemaan rinkkani. Onneksi rinkkani oli tallessa ja onneksi sitä ei kukaan päässyt käpälöimään, sinnehän olisi tuossa haavoittuvana vartioimattomana hetkenä voinut kuka tahansa pistää mitä tahansa. Pari väärinkäsitystä ja pian toteutetaan sitä mitä maihintulokortissa lukee "be forewarned death for drug traffickers under Malaysian law". Ehkä näin on joskus jonkun tie päättynyt, mutta eipä se nyt kovin todennäköistä ole. Hain siis rinkkani sieltä, menin kiltisti takaisin tullitiskille ja nostin rinkkani kiltisti ja hymyillen pöydälle. Virkamies sit avas siitä sen uloimman taskun mikä ensimmäisenä osui kohdalle ja kysyi epäselvästi että mitä tuot Thaimaasta. Jouduin kaikkiin sen kysymyksiin kysymään ensin "mitä?" ja sen jälkeen vasta sain selvää, ei helpottanut kommunikointia sitten yhtään. Änkytin siinä sit jotain että cloth ja näytin sarongiani, sitten se kyseli hieman lisää elektroniikasta ja kansalaisuudesta ja matkan tarkoituksesta jne jne paljon kiusallisia kysymyksiä. Lopulta kun kaivoin sarongini kokonaan esille, sieltä taskusta pullahti mandariinikiinan fraasikirja by lonely planet. Äijän silmät muuttui pyöreämmiksi ja se alkoi hymyilemään ja kysyi että "You speak mandarin?"... vastasin sille että Yes, a little. Tuntui kun tuo ominaisuus olisi tehnyt minusta saman tien hyvän jätkän ja se sanoi että you´re okay, you can go. Ei minulla olisi salattavaa ollut (paitsi ehkä se fakta että siellä tullideclarationeissa luki jotain elektroniikan rajoituksista ja itsellä on läppäri ja ulkoinen kovo ja kaksi kameraa ja muuta härpäkettä, selkeästi enemmän kuin ilmoittamatta saisi olla...) mutta silti oli erittäin suuri helpotus kun pääsin kuumotuksesta vihdoin pois ja sain passini takaisin itselleni. Oma passi kullan kallis, ja varsinkin kun siinä on nykyisen maan tuore leima joka oikeuttaa jopa 90 päivän oleskeluun.

Seuraavaksi paukkasin takaisin junaan tutulle paikalle ja nostin rinkkani tällä kertaa omaan näköpiiriin ylähyllylle. Onneksi saavuin ajoissa paikalleni, pian mun jälkeen junaan tuli kymmenkunta intialaista, jotka meni vaan istumaan siihen mun lähistöllä olevien länkkäreiden paikoille. Pian nekin parat tulivat tullista ja huomasivat että niiden paikat on viety. Osa otti paikkansa takaisin helposti vain sanomalla, osa ei ees saanut paikkojaan takaisin. Intialaiset matkusti pummilla tai ilman paikkalippua tai jotain? Ymmärrän kyllä että ovat köyhiä, mutta älkää nyt saatana toisten ostettua paikkaa vallatko ja sen jälkeen tekeytykö uhriksi kun he lunastavat paikkansa takaisin. Puolen tunnin matkustuksen jälkeen loputkin intialaiset sai huutia vallatuilta paikoilta kun jenkkipojat kyllästyi toisaalla istumiseen. Toisaalta ymmärrän kyllä molempia osapuolia, mutta jos ei ole paikkalippua niin silloin ei kans sitten ole oikeutta istuakaan.

Loppumatka meni kohtalaisen pehmoisesti, mitä nyt junassa kauhee meteli ja ne intialaiset asettui taloksi sinne vaunujen välitilaan josta olis pitänyt pystyä kulkemaan vessaan. Onneksi itsellä ei ollut hätää joten ei tarvinnut siitä sen enempää välittää. Karua katsottavaa kun sellaiset 5-7 -vuotiaat penskatkin on mukana eikä pääse istumaan. Telkkarista tuli pari pätkää piirrettyjä, Elmeri parka sai Sylvesteriltä kyytiä ja päinvastoin. Sen ne lapset ehti vielä katsomaan vallatulta paikalta ennen kuin menettivät ne. Pian sen jälkeen alkoi kiinalaista huipputuotantoa oleva Kung Fu Hustle, joka oli kyllä hauskaa katsottavaa vaikka ääniä ei paljon kuulunutkaan ja vaikka olisikin kuulunut, se olisi ollut kiinaksi. Tekstityksiä ei ollut, edes malayksi. Rupesin kuumottelemaan jo hyvissä ajoin ennen päätepysäkkiäni että missä nyt ollaan, koska tulee Butterworth... joutuu olemaan vähän arvailujen varassa kun ei näissä junissa ilmoiteta pysäkin nimeä tai mitään, se vaan pitää tietää tai muuten menee ohi pysäkistä. Onneksi butterworthin asemalla oli merkitty nimi kohtalaisen hyvin ja moneen paikkaan, joten osasin ampaista oikeaan aikaan junasta pihalle.


Penang

Yllätys yllätys, juna oli jopa ennalta arvioitua etuajassa, joten nappasin Butterworthista ensin lautan Penangiin ja sieltä lautan jälkeen sitten taksin suoraan ystävieni luokse hieman kauemmas rannikolta ja keskustasta. Tällä kertaa tyydyin taksiin, koska sillä säästi kuitenkin yhden hostelliyön hinnan ja busseilla ei viitsi alkaa pilkkopimeässä uudessa paikassa pelleilemään. Oli oikein mukavaa tavata suomalaiset toverini ja myös muita suomalaisia täällä ja sain kevennettyä rinkkaani reilusti kun annoin tuliaisina kilon suomalaista kahvia ja vähän salmiakkia. Lisäksi täällä on niin iso kämppä, että minulle järjestyi jopa kokonaan oma huone oleskelua varten. Mahtavaa, olin varautunut nukkumaan sohvalla tai kovalla lattialla jossain pienessä luukussa, aina hienoa erehtyä positiivisesti. Täällä on uima-altaat ja kaikki, taasko sitä tulee totuttua hienostuneempaan elämään kun edellisestä on vasta pari päivää aikaa.

Hyvin nukutun yön jälkeen käytiin uima-altaalla vähän katsastelemassa, siinä samalla tuli tervehdittyä useampaakin suomalaista, niitä täällä tuntuu riittävän. Samalla hieman haikeasti katselee sitä opiskelijameininkiä vaikka nyt onkin siistiä kun ei tarvi rasittaa aivoja moisella ainakaan vähään aikaan. Siis itse opiskelulla, meininkiinhän sitä kyllä pääsee sisälle ihan vieraan statuksellakin.

Siinä sitten kun muut lähtivät koululle tekemään tenttiä, lähdin itse bussilla kohti Georgetownia eli keskustaa ekan kerran. Olihan se sinänsä jännää kun en Bangkokissakaan mennyt bussilla muistaakseni kertaakaan, kiitos hyvän skytrain-linjaston ja veneet ja halvat taksit, mutta eipä ollut suuria ongelmia kun sain niin hyvät ohjeistukset bussilla menemiseen. Bussi päätyi ison kauppakeskuksen, Komtarin, läheisyyteen ja siellä sitten kävin ensin pällistelemässä hieman että mitä löytyy ostarin sisältä. Kaikkea löytyi ja niin iso keskus oli, että taas meinasin eksyä monta kertaa. Pienen pällistelyn jälkeen menin ulkopuolelle ja ajattelin lähteä katsomaan vähän ympäristöä, mutta sellainen turbaanipäinen mies ryntäsi heti kimppuun ja kyseli että mihin matka. Sanoin taas kerran että ei mitään tietoa ja se näytti karttaa ja ehdotti riksakyydin ominaisuudessa pientä kierrosta. Tämmöinen toteutettiin aikanaan jo Vietnamissa Cyclolla, joten mikäs siinä, näytti vehjekin olevan ihan samanlainen, vaikka kutsuikin sitä nimellä rickshaw tai tricshaw. Tunnin mittainen tour maksoi 30 ringittiä eli kuutisen euroa, olihan se vähän kallis, mutta nyt on pakollinen turistikierros tehty ja tästä eteenpäin osaa suunnistaa paremmin omin jaloin. Turbaaniäijä oli kyllä asiantunteva mies, näytti mulle moskeijaa oikein sisältä käsin ja kertoi islamista yksityiskohtaisesti kaikenlaista juttua. En muistanutkaan että niillä on oma käsitys aatamista ja jeesuksesta yms yms.... ei nämä uskonnot niin kaukana toisistaan taida ollakaan. Saas nähdä päädynkö vielä elämäni aikana jonkun toisen uskon kirjoille vai luotanko vain kaikkivaltiaaseen väestörekisteriin. Ainakin täällä tekee asiat paljon helpommaksi se, että ei kuulu minkään uskontoryhmän piiriin, ainakaan sen takia ei kukaan hyökkää kimppuun. Tuosta kierroksesta en kerro sen enempää, käytiin buckingham streetillä, nähtiin tosiaan se paikan isoin moskeija, sit käytiin vähän chinatownissa, entisessä ja nykyisessä ja lisäksi vielä näin jotain kiinalaisten perheiden asuinseutuja tuolla satamassa päin. Lopuksi vielä kruunasimme matkan visiitillä Little Indiaan, jossa oli niin hyvän näköinen meininki, että sinne täytyy vielä mennä tutustumaan tarkemmin. Penangissa on muuten rikshakuskin mukaan noin 59% väestöstä kiinalaisia ja muuten löytyy sit valtausko-muslimeja ja paljon myös intialaisia, tai siis hinduja. Näistä se paketti koostuu ja kaikkia täällä näkee, joten ei voi kuin ihailla miten kaikki tulevat hienosti keskenään toimeen.

Paluumatka kaupungista kämpille oli yhtä helppoa kuin menokin, lukuunottamatta sitä faktaa että jäin ehkä yhden pysäkin liian aikaisin pois bussista ja jouduin kävelemään jonkin matkaa. Ei se ekaksi kerraksi mikään paha ollut, näki samalla vähän seutua ja sellaista erilaista meininkiä mitä täällä Sunny Villessä näkyy. Siinä kun jäin bussista pois, tien laidassa paineli just samaan aikaan paikallinen taekwondo-joukkue (varmaan 50 sälliä yhteensä) juoksulenkillä ja nousin bussista just siihen väestön sekaan. Osa siitä porukasta (huonokuntoiset jotka oli jäänyt pääryhmästä jälkeen) yritti kovasti jotain jututtaakin, mutta ei tainnut poikien englannin kielen taito riittämään muuta kuin kysymään että mistä oon kotoisin. Siinä olis ollut hauska suututtaa se koko porukka, miltä tuntuu kun 50 taekwondokaa hyökkää samaan aikaan kimppuun, siinä jää muay thai ja kaikki muukin taatusti toiseksi :D Kämpille päästyäni mentiin taas uima-altaalle ja sit ruokailun kautta lähdettiin pienellä porukalla leffaan katsomaan, kuinka Benjamin Button muuttuu vanhasta kääkästä nuoreksi klopiksi elämänsä edetessä. Hyvä leffa oli, suosittelen.

Tässä tätä taas, jatketaan harjoituksia ja palataan myöhemmin. Voi olla että on taas vähän seesteisempää elämää edessä ainakin viikon verran, joten katsotaan tuleeko blogia ja tekstiä siinä ajassa ja jos tulee niin kuinka....


- Jani -

Spesiaali 2 - Säästäminen sekä Ukottajat, Hawkers, Touters, whatever the hell you wanna call em

Jos tahtoo tosissaan matkustaa säästöbudjetilla niin silloin on syytä löytää aina ne halvimmat vaihtoehdot matkustukseen, majoitukseen ja syömiseen. Lisäksi esimerkiksi tuliaisten ostamisessa voi olla tarkkana ja säästää pitkän pennin. Otan pari esimerkkiä, jotka on itselle noussut mieleen tässä Thaimaassa olemisen aikana. Täällä sitä viatonta turistia osataan viedä oikein kunnolla ja hinnat, vaikka ovatkin halvat, on ihan eri sfääreissä paikallisille ja ulkomaalaisille. Toisinaan se on ihan oikeutettuakin, mutta en minä turhan takia ala samasta palvelusta tai tuotteesta eri hintaa maksamaan.

Yksi asia on tinkiminen. Siinä kun turistilomalla opetin muitakin tinkimään, havaitsin, miten helpolla itse asiassa pyydetystä hinnasta voikin saada puolet pois ja silti kauppias jää vielä hieromaan käsiään ja nuolemaan huuliaan hyvän kaupan johdosta. Joskus tinkiminen loppuu kuin seinään, kun tarjoat "400 bahtin tuotteesta" 200 ja se hyväksytään saman tien. Törkeä pitää siis osata olla, vaikka nämä osaavat myös näyttelemisen taidon. "voi herranjestas, tuohan on alempi kuin tuotantohinta" jne... Vielä yksi asia mikä tuli mieleen on siinä kun olet ostanut tuotteet ja tinkinyt mielestäsi hyvän hinnan. Myyjiä on kaksi, joista toinen tulee tarjoamaan jotain muuta sillä välin kun toinen pakkaa ostamasi ja maksamasi tuotteet pakettiin. Tai siis "pakkaa", oikeasti pistää sinne tyyliin kiviä tai metallinpaloja jotta se painaa about oikean määrän ja sitten hotellihuoneessasi huomaat että mitä hittoa. Kannattaa siis itse vahtia silmä kovana pakkaamista että se tuote varmasti löytää tiensä sinne laatikkoon. Variaationa myös "the old switcheroo" eli vaihdetaan joku huonompi tuote tilalle, hyvässä lykyssä et edes muista mitä olit ostanut etkä näin huomaa mennä valittamaan. Ja valittaminenhan ei kannata, kuitteja ja takuita ei tunneta ja jos alat aggressiiviseksi, saat turpaasi kymmeneltä pikkumieheltä kuten suomalaiselle Mikalle kävi Phuketissa just vähän aika sitten julkistetussa Ilta-Sanomissa tai Iltalehdessä vai missä nyt olikin. Mitä siihen vois sanoa? LOL, korkeintaan, kannattaa maltti pitää aina mukana, muuten käy kylmät.

Ruokailussa ei yleensä paljoa tinkimisen varaa ole, mutta yksi varomisen aihe on näiden verojen ja palvelumaksujen lisääminen hintaan. Yleensä kalliissa paikoissa hinnat eivät sisällä näitä kuluja ollenkaan ja täten loppulaskuun lämmätäänkin mukava 10% palvelumaksu, joka muuten hoidettaisiin 5-10 prosentin tipillä ja vielä 7% veroa mukaan eli yhteensä 17% korotus alkuperäiseen. Siinä kun olette syönyt hyvän ja kalliin setin niin se tekee ihan kivasti lisää maksettavaa, vaikka olisikin porukalle. Halvemmissa paikoissa ei onneksi verojen ja maksujen kanssa pelleillä, se on se hinta mikä sanotaan ja tipit perään, piste.

Kyytien hommaaminen onkin sitten hauskaa hommaa. Matkatoimistot ottavat aina omansa, reilun siivun siitä päältä pois jos ostat lippusi sitä kautta. Siellä järjestetään kuljetukset ja kaikki puolestasi hyvää korvausta vastaan. Esimerkki: jos olisin ostanut bussilipun Krabilta Hat Yaihin toimistosta, se olisi maksanut noin 500 bahtia, sisältäen kuljetuksen bussiasemalle omalta hotellilta. Nyt tein niin että menin itse tuommoisella lava-autolla asemalle ja ostin itse lippuni tiskiltä, hinta yhteensä 230 bahtia. Päätelkää siitä. En nähnyt itse yhtään ylimääräistä vaivaa ja pienen totuttelun jälkeen tuo on melkeinpä myös turvallisempi tapa hankkia liput, itse siis. Koskaan ei voi tietää onko saamasi paperilappu vain paperia vai oikeuttaako se oikeasti kyytiin. Tuossa kun käytiin äijien kanssa katsomassa Muay Thaita Krabi Stadionilla, meidän mopokuski pysäytti parinkymmenen metrin päähän stadikalta ja sanoi että ostakaa lippunne tästä. Vähän nousi karvat pystyyn kun se rupesi kirjoittamaan jotain paperiliuskaa, mutta kun huomasin että siellä on virallisen toimiston paperi ja kyltit ja kaikki, annoin homman mennä loppuun asti. Jos se olisi ollut ukotus, se olis ollut esimerkillinen sellainen: tyhmiltä sinisilmäisiltä turisteilta yhteensä 3600 bahtia pois ja eivät edes päässeet katsomaan nyrkkeilyä. Onneksi tällä kertaa homma toimi hyvin. Itse olen sen verran varautunut sälli, että ostan mieluiten kaiken vasta paikan päältä, saa varmasti ainakin oikeaan hintaan ja oikeat liput. Toinen esimerkki lipareista tulee sit suoraan täältä Hat Yaista, kun se paikallinen mopomies pyysi ensin 300 bahtia kyydistä ja seuraavalla kysyntäkerralla hinta oli 40 bahtia. Jälleen, päätelkää siitä. Yleinen hintatietous auttaa jo paljon, moni maksaisi sen 300 ajatellen, että eihän se ole kuin reilu kuusi euroa.... Hemmetti, se on melkein mun päiväbudjettini verran!

Lyhyesti sanottuna: Kun itse uskaltaa ja puskee tulta päin, säästää matkustuskuluissa pitkän pennin. Lentokonejutut on erikseen, niissä säästää kun ostaa etukäteen ja käyttää kampanjat ja muut hyödyksi, mutta junajutut on ainakin sellaisia että mielummin sitä vähän aikaa kuumottelee paskaisella ja meluisalla asemalla vierailla koukeroilla varustettujen opasteiden keskellä etsien lippua kuin maksaa 2- tai 3-kertaisen hinnan siitä matkatoimistolle. Säästön ohessa siinä saa mahtavaa kokemusta ja seikkailua.

Vielä yleisesti.... Täällä Hat Yaissa ollessani en ole kovinkaan moniin länkkäreihin törmännyt, syynä se, että olen vähän syrjemmässä keskustasta enkä suinkaan niissä travelleripaikoissa missä porukkaa yleensä on. Täällä ollessani olen nähnyt ehkä 10 länkkäriä, niistäkin suurimman osan tuolla vaan ohimennen kävellessäni just keskustan alueella pällistelemässä. Niin, tämä siksi, että valkoinen mies on täällä jonkinlainen nähtävyys (juu, ei vedä vertoja Jonin Bangladeshiin, jossa lähdettiin kuulemma oikein seuraamaan ja kokoonnuttiin katsomaan kun se ostaa vettä) joten välillä on vähän omituista meininkiä. Haluavat kartuttaa varmaan kielitaitoaan, moni huutaa vaan sen vakio “Herou”n sieltä kadun toiselta puolelta. Onneksi täällä kenelläkään ei sentään näy mitään vahvaa vihaa länkkäreitä kohtaan, mutta tuttuun tapaan kävelen koko ajan toinen käsi nyrkissä ja odotan jatkuvasti että selän takaa lentää puukko kohti. No ei nyt ihan, vähän pitää antaa löysääkin, muutenhan ei voisi tutustua uusiin ihmisiin tai kysyä neuvoja tai vinkkejä lainkaan. Olen vain itse hyvin hitaasti lämpiävää sorttia, joten monesti pärjäilen mielummin yksin kuin lähden luottamaan vieraaseen.

Lisäksi kiesit töötöttävät torveaan, tosin varmaan enimmäkseen sen toivossa että saisivat kyytiinsä.... Olen erikoistunut siihen, että en mielelläni käytä takseja tai kyytejä ylipäätään, täällä ollessani en hotelliin päästyäni ole käyttänyt taksia kertaakaan enkä ajatellut käyttääkään, kaikki on kävelymatkan päässä kuitenkin. Ja perskules tunnen tälleen parin päivän oleskelun jälkeen kaupungista noin 1/4 jo hemmetin hyvin, löydän monesta paikasta hotellini ovelle ilman karttaa jo. Jos kyytiin pitää mennä, niin valitsen sellaisen kuskin, jolla on virallinen kuskiliivi päällänsä, siitä tietää että se tekee sitä työkseen eikä todennäköisesti yritä mitään megakusetusta. Siltikään näistä ei voi koskaan tietää, ovatko kuskit kännissä vai eivät, varsinkaan lauantai-iltana. Apostolinkyydissä kaikki on sentään hyvin pitkälle itsestä kiinni mitä sattuu jos sattuu.

Tässä tällä kertaa tämä. Turvallisuudesta voisin paasata enemmänkin, mutta tehdään siitä oma spesiaali sit jossain välissä.

- Ei-luottavainen ja ylivarovainen yksilö -

Le epilogue de vacazione und Hat Yai

Loman viimeiset päivät meni rennosti oleillessa ja hierottavana ja mahtui joukkoon vielä jotain pientä toimintaakin. Yhden "välipäivän" jälkeen isä ja äitee lähtivät käymään kalastusreissulla aamupäivän verran. Vaihteeksi oli mukavaa ja ihan tuottoisaa aikaa vietellä ihan itsekseen tuolla hotellihuoneen ja parvekkeen puolella, sain kirjoiteltua omia juttujani ja sain laitettua rinkan jo jonkinlaiseen lähtöjärjestykseen puoliksi. Torstaina vielä lähdimme Ykän kanssa kajakkireissulle, pitihän sekin päästä kokemaan. Ensin ajettiin aamulla ysin aikaan tunnin verran itse pääkallopaikalle sinne jonnekin ja sitten vasta päästiin vesille. Aamupalalla hotellin pomokaartiin kuuluva jönssitukkainen thaimies kyseli että mihinkäs tänään menossa, sanottiin että kayaking ja sit kysyi että missäpäin ja Ykä vastas vaan pontevasti kuin Homer konsanaan "I don´t know". Tämä siksi, että se oli varannut sen matkan tuolta meidän hovitaksikuski Jaradilta, joka sai vähän halvemman reissun meille kuin mitä ne esitteissä oli, mutta tais silti vielä kääräistä omaan hihaan ihan hyvän prosentin kuitenkin. Win-win situation, sanoisin. Niin, pääsi iskäkin maistamaan vähän sitä meininkiä mitä minä tällä reissulla koen jatkuvasti, siitä lisää tuonnempana....

Kajakkiin asti päästyämme alkoi pieni totuttelu ja sit lähdettiinkin jo puskemaan joukkion mukaan meren lahdelmassa siellä kallioiden vierustalla. Nähtiin mustalaisten luita ja kallioapinoita. Pian meidät potkittiin pääryhmästä erilleen ja pääsimme kolmen kajakin muodostamaan "puolipäiväyksikköön" koska emme ottaneet kuin puolen päivän setin. Helkutin hyvä että otettiin, sen setin päätteeksi oli kädet aika puhki jo kuitenkin, paha kuvitella mitä se koko päivän jälkeen olisikaan... Käytiin vähän mangrovemetsässä melomassa ja syötiin siellä kenttäolosuhteissa vähän hedelmääkin, ja loput sit apinoille, tai siis kuoret. Määräävistä suomalaistantoista ei pääse eroon ulkomailla ja kanoottiretkelläkään, tottakai siellä yksi kovaääninen ämmä alkoi huutamaan että älkää syöttäkö niitä apinoita, ne villiintyy, ne ei osaa enää itse hankkia ruokaansa bla bla bla. Teki mieli mennä kaatamaan sen kajakki ympäri, se olis varmaan höräissyt vettä suureen suuhunsa ja hukkunut vaikka siinä koko matkan aikana veden pinta oli ehkä alle metrin päässä pohjasta koko ajan. Mutta siis, joka tapauksessa ja pienistä haitoista huolimatta oli oikein mahtava reissu, sai samalla yläkroppakin vähän treeniä, täällä se tuppaa olemaan jalka- tai oikeastaan kävelypainotteista tuo treenaaminen.

Samana päivänä melonnan jälkeen teki hyvää käydä hieronnassa ja ekaa kertaa testasin tuollaista selkä-hartia-päähierontaa ja se teki kyllä nannaa. Hierojamuija väänsi mua välillä sellaisiin asentoihin että muut katsoivat silmät lautasina että kohta kuuluu iso rusahdus, tuskan parahdus ja Janin reissu päättyy siihen. Onneksi olen näin tukevaksi kaveriksi kohtalaisen venyvää sorttia, ainakin tarvittaessa. Hieronta tuntui myös auttavan, ainakaan ei tarvitse kärsiä niin paljon rinkka selässä kun kohta matka jatkuu etiäppäin.

Ja totta tosiaan, lomat loppuvat aina joskus ja niin kävi myös tälle yksilölle. Laatuloma olikin, minulle ja toivon mukaan koko porukalle. Viimeisen illan ja lähtöaamun pakkausruljanssi oli aika hauskaa, mutta varmasti myös eukoille raskasta, koska äijät tahtoi pistää siihenkin toimeen vähän lisähaastetta. =) Itse sain rinkan pakattua hyvin, mahtui vielä suomi-tuliaisetkin mukaan seuraavaan paikkaan, ainakin paketti tai kaksi kahvia ja salmiakkivarastoakin on täydennetty.

Mietin melkein viikon ajan, että lähdenkö takaisin Bangkokiin vai menenkö suoraan Penangiin Malesian puolelle... ja tulin siihen tulokseen että.... lähden Hat Yai -nimiseen kaupunkiin Etelä-Thaimaahan! Aika ässä veto sinänsä, mutta vaikuttaa just mun paikaltani ja siellä ei hirveästi muihin reppu-uunoihin törmää joten kuulostaa enemmän kuin hyvältä.

Lähdön hetki oli kaikkinensa hyvin koskettava, itselle ainakin, koska siinä samalla kertaa piti sanoa mahtavalle lomaseuralle näkemiin, tuntea heidän puolestaan hieman myötätuntoa kun joutuvat Suomen pakkasiin ja lisäksi jätän kuuntelematta sydäntäni JA järjen ääntä ja lähden jonnekin ihan muualle minne alun perin piti.... Taakse jäävät nyt sukulaiset ja oikeastaan muutkin ihmissuhteet mitä Thaimaassa on ollut, tästä eteenpäin lähdetään jälleen puhtaalta pöydältä. Vielä kerran kiitos mahtavalle matkaseuralleni. Kiitos seurasta, kiitos huumorista, kiitos tiedonannoista, kiitos luottamuksesta, kiitos taloudellisesta avustuksesta ja kiitos kannustuksesta. Ainakaan siitä ei jää kiinni se, etteikö matka jatkuisi hyvissä fiiliksissä. Anteeksi että en saanut blogiin enempää toilailuja kirjattua, koitan aina välillä muistella taaksepäin sopivissa paikoissa, kyllä aika paljon settiä on kuitenkin jäänyt oman pääkopan sisälle.

Kun muu porukka hyppäsi bussiin, lähdin itse rinkka selässä tallustamaan kohti Ao Nangia, tavoitteenani bongata seuraava "bussi" eli lava-auto noukkimaan mut kyytiin ja viemään bussiasemalle. Taktiikkani on siis se, että en ostele mitään lippuja mistään matkatoimistosta, vaan kaikki ihan suoraan paikan päältä. Välikädet haistakoot pitkät! =) Ei tarvinnut marssia kuin parikymmentä metriä kun tois puol tietä töötötteli sellainen harmaahiuksinen paikallinen 70-vuotias kimiräikkönen, jonka auton kyljessä luki Bus station. Jaa 60 bahtia? No perkele, mikäs siinä, ja eikun kyytiin! Kovaa oli meno jälleen, täytyi pitää kovasti toisella kädellä rinkasta ja toisella kauhukahvasta kiinni ettei mitään putoa siinä vauhdissa mitä vaari pisteli meneen. Huh huh. Päästiin kuitenkin perille ehjin nahoin ja hämmästyin kun huomasin, että bussiasema olikin eri mille olin tullut. Edellinen oli Krabin bussiasema, tämä mihin nyt menin oli Ao Nangin bussiasema, vaikka olikin tunnin ajomatkan päästä itse Ao Nang beachilta. Kun hyppäsin pois kyydistä, oli kimpussa heti kolme kirkasliivistä kaveria nykimässä hihasta ja kysymässä minne matka. Noh, sanoin että Hat Yai ja osoittivat kohti rakennusta, yksi lähti oikein "taluttamaan". Menin sisälle ja se ohjas mut jollekin puutiskille. Onneksi tiskin sällillä oli muuta tekemistä just sillä hetkellä ja ohjas mut istumaan. Se toinen hemmo piti mulle seuraa, näytti thainkielisestä lehdestä jalkapallouutisia ja oli ihan tohkeissaan. Pian sekin lähti siitä meneen ja pääsin pakoon siitä loukkaamatta äijiä. Menin heti ensimmäiselle viralliselle tiskille jossa luki Hat Yai ja ostin lipun... 170 bahtia?? Aika hyvä bargain 300 kilometrin bussimatkasta ja vielä Air-con bussissa. Ainoa miinus siinä dösässä oli, että vessaa ei löytynyt. Fiksuna miehenä tarkistin asian ensin ja sit kun tiesin ettei ollut vessaa, lähdin ekana kuselle ja sitten vasta bussiin. Niin fiksu kun olinkin, en silti pysynyt ilman pientä painetta rakossa, koska bussi ajoi ekan kaksi tuntia ihan sukkana pysähdellen ainoastaan pariksi sekunniksi aina välillä. Just kun mietin että kohta pitää luikauttaa minigrip-pussiin, bussi pysähtyi ja näin kun äijät jätti laukkujaan autoon ja ryntäs ulos. Kuselle! Otin tietysti oman laukkuni mukaan, sit suoraan sanoen vituttais jos tämä mun laukkuni pöllittäis, lähtis läppäri ja videokamera ja paljon muutakin. Taktisen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa ja siinä välillä tuli porukkaa kyytiin ja välillä poistui. Ymmärrän, miksi 300 kilsan taittamiseen voi mennä 5 tuntia aikaa, pakkohan se on mennäkin kun aina pitää pysähtyä milloin minkäkin syyn takia.

Itse bussimatka oli tosi tyypillisen thaikku. Ensinnäkin olin tottakai ainoa valkoinen ihminen koko helvetin autossa siellä mustien vinosilmien keskellä. Arvatkaa vaan tuijotettiinko aina välillä, eikä vähiten sen takia että hakkasin päätäni kattoon aina kun seisoin käytävällä. Kyyti oli niin pomppuista, että läppäri pysyi visusti laukussa, kaikki tämä on kirjoitettu guesthousen syövereissä, tai siis hotellin oikeastaan. Lisäksi matka lähti rempseästi liikkeelle kun sieltä pienestä telkkarista bussin etuosassa tuli joku vitun kungfu-leffa, jossa huudettiin ja karjuttiin täysillä koko ajan. Ja arvatkaapa mitä, äänet oli täysillä???!?!?!! (Ei siis mitenkään harvinaista tässä maassa) Harmi että kajaritkin oli niin huonot, kuului paljon korvia särkevää rähinää. Vastaiskuna tälle otin oman ämppärisoittimeni ja lämmäsin sen täysille ja nojasin taaksepäin ja suljin silmäni. Tuo sytkärin kokoinen pieni kapistus on kyllä tällä reissulla kullanarvoinen, rankkaan sen ehdottomasti top3 varustuksekseeni mukaan. Sen avulla tulee uni metelipaikoissa, sen avulla voi peittää huonot äänet taaksensa, sen avulla voi irroittautua hetkeksi tästä maailmasta ja sen avulla pystyy välttämään turisti"touttaajat" komeasti kun ei tarvi kuunnella mitä ne sanoo.

Luulin pääseväni perille ennen pimeää, mutta tosiaan matka kesti tunnin verran odotettua kauemmin, joten kun pääsin perille, oli jo sysimustaa. Bussista ulos astuttuani kimpussa oli saman tien yksi punaliivinen nuori sälli. Siis se ampui kylkeen ennen kuin ehdin laittaa jalkani maahan bussin portaalta. Kyseli heti että minne olen menossa ja sanoin sen vakiolauseen "I don´t know" (muistatteko vielä mitä kerroin edempänä tuosta...). Sit se vähän aikaa kyseli kaikkea ja sanoin vaan että katsotaan katsotaan. Sit annoin vähän siimaa ja kysyin että halpa hostelli, missä, paljonko maksaa. Sälli puhui yllättävän hyvin englantia ja tarjos mulle paikkaa 300 bahtia per yö. Kysyin vielä kyydin hintaa ja se toisti taas 300 bahtia ja aattelin että ei saatana, sen verran ei maksa kukaan näin pienessä kaupungissa mistään välimatkasta. Sit kävelin vähän eteenpäin, sälli pysyi mukana, katsoin karttaa miettivästi, sälli katsoi mun kanssa. Löysin juna-aseman, kysyin onko sen lähellä halpoja ja se sanoi että ei, mutta tuossa vähän matkan päässä olis Taipei-hotelli. Jostain olin lukenut siitä mestasta, joten sanoin että kuulostaa hyvältä, mitä siellä maksaa yö, sälli sanoi että 280 bahtia ja se myös piti paikkansa jopa. Kysyin kyydin hintaa uudestaan selkeämmin ja tällä kertaa hinta oli 40 bahtia. Olin mielissäni tästä setistä, joten ei kun kyytiin ja menox. Hieman vielä yllätyin, että kyyti oli tosiaan moottoripyöräsellainen, yleensä nää tyypit on isomman vankkurin ajajia... noh, meni se moottoripyörän selässäkin viisminuuttinen komeasti, sitä varten mulla on rinkka eikä mikään vetolaukku tai matkalaukku. Olin niin mielissäni hyvästä kyydistä ja sällin sinnikkyydestä, että annoin elämäni ekan kerran moottoripyöräkuskille tippiä, 20 bahtia extraa.

Hotelliin päästyäni kysyin vaan että onko huonetta, mitä maksaa. Sanottiin että on, 280 bahtia per yö. Näin halvalla en ole omaa huonetta saanutkaan, jopa Laughing Geckon bambumaja maksoi 300 bahtia yöltä halvimmillaan. Dormiin pääsi tosiaan siellä 150 bahtia per yö, se on toistaiseksi halvin setti missä olen ollut, tosin sellaiset oli puitteetkin. Noh, sellainen vanha kiinalaisäijä näytti mulle missä huone on ja astuin sisään... kuvat kertonee enemmän kuin sanat (sit kun saan näkyville) mutta mainitaan nyt vähän. Sänky on mukavan leveä, vähän likaisen näköinen, mutta ei pahempi kuin Bangkokissakaan... joku pieni pöytä, pari nojatuolia (what the fuck, really) ja sokerina pohjalla.... vessa, jossa on jalan merkit, reikä posliinissa ja vesiastia siinä vieressä!!! Authentico maximus! Pian pääsee heittään elämän ensimmäiset tosipaikassa suoritetut kyykkikset tässä maassa, tähän mennessä on aina ollut tarjolla myös länsimaalainen pytty.

Nettiä täällä ei yllättäen ole, eipä muuten ole thai-liittymällä varustetussa puhelimessa kenttääkään, joten hyvin menee :D Sijainti on hieman syrjässä, mutta se on hyvä, koska just nyt haluan vain rauhaa ja tyynyn jolle kallistaa pääni. Ja rauhaa my ass, arvatkaapa mitä, tässä hotellin vieressä on strippibaari, siis ei helvetti! Havaitsin sen tuossa matkalla ulos hotellista ekan kerran. Onneksi ei ole kämppä ihan tuossa reunimmaisena, mutta pieni jympytys kuuluu koko ajan. Lisäksi aina välillä kolisee muuten vaan jostain huoneesta ja kuuluu helkutin hyvin tänne kämppään. Ei haittaa, tottumiskysymys, ehkä... Kävin heittään tavarat huoneeseen ja ampaisin kaduille päin katsomaan, saisiko jotain ruokaa. Onhan tuossa aamupalan jälkeen hyvä syödä muutakin saman vuorokauden aikana. Vähän aikaa seilailin katuja ja havaitsin, että englanninkielisiä kylttejä näkyy TODELLA vähän, ainoastaan jossain mainoksissa tai valotauluissa saattaa olla. Ravintoloita ei ole lähellä, ainoastaan noita thai-ruokakärryjä ja sellaisia ruokalan tapaisia.. kaikki menut tietysti vain thaiksi ja hintoja ei ole merkitty.... great... yritän puhua vähän englantia ja näyttää, eivät oikein ymmärrä... nooh, kärsivällisyyttä vaan. Kävelin pari katua päästä päähän ja palasin aina takaisin, jotta en eksy hotellista kovin kauas. Mahtoi olla näky kun tämmöinen ummikko-farang seilaa edestakaisin ihan hoo-moilasen näköisenä. Minkäs teet kun on uus kaupunki ja oudot mestat. Siis oikeasti, just PARASTA tää mitä tällä hetkellä on kokenut ja tulee kokemaan.

Löysin vähän tuttuakin, yhdestä kulmasta löytyi 7-eleven, josta kävin pokkaamassa kokiksen ja vähän snäkkiä iltapalaksi. Ostosten jälkeen menin lähellä hotellia olevaan syöttölään ja siihen kojun taakse ja näytin nälkäiseltä ja osoitin kanaa. Vähän aikaa katsoivat ihan ihmeissään, sit joku onnistui sanomaan jotain että chicken ja lisäsin vielä että rice. Sit osoitettiin takaviistoon jossa yks kokkikolmonen näytti tikkua, jossa oli paistettu tiikerikatkarapuja. Nyökyttelin kyllää ja ohjasivat pöytään. Hetken päästä edessäni olikin kelmutettu sticky rice, kylmää kanan jalkaa ja tikullinen isohkoja katkarapuja ja kylmä colatölkki. Oli aika sotkuista syötävää ja varmasti iso show sekin kun kuorin kieli poskessa katkarapua (oli vähän vaikeampi kuoria kuin pieni katkarapu) mutta lopulta sain syötyä ja hyvää oli. Maksoi yhteensä koko setti 120 bahtia ja olin tyytyväinen myös ruokasaldoon. Kaikkinaisuudessaan siis tämä transportaatiopäivä meni ihan mukavasti putkeen!

Seuraavaksi tipahdan tähän sängylle vaakatasoon ja vedän kunnon yö-zetat palloon, huomenna alkaa sitten Indiana Janis ja junalipun metsästys.

Aamulla vedin kunnolla unta naamariin ja rämpyttelin snoozea tyytyväisenä kun ei ole kiire mihinkään. Sitten koin varsinaisen herätyksen, halleluja. Tuo pöydällä ollut puhelin olikin kytketty johonkin ja se soi äärimmäisen raivokkaasti pari kertaa, sitten se lakkasi. Hetken päästä se soi uudestaan, aiheuttaen pieniä sydämentykytyksiä. Tiesin että respasta soitetaan jotain, joten ei kun vastaamaan... "Herou? You check out or check in today?" Mitäs vittua, sain kysyttyä että check-out time on vasta klo 12 joten miksi ne nyt jo kympiltä alkaa moisia kyselemään.. sit yritin sanoa luurissa että olen yhden yön vielä ja sieltä lyötiin luuri korvaan, englannin kielen taito loppui kesken. Ei siinä, menin tiskille selittämään asiat oikein käsimerkein mutta se vanha rouva tiskin toisella puolella ei tajunnut sitten yhtään, kysyi vaan koko ajan että "Check out now, check out now?" Pudistelin päätäni mutta se ei tajunnut mikä on vaihtoehto sille jos en vielä nyt lähde menemään täältä. Onneksi siihen tuli sellainen nuorempi plikka, joka sitten tajusi kun sanoin että yksi yö lisää. Se selitti sen toiselle ja sain oikein maksaa etukäteen huoneeni. Harvinaista täällä. Nyt juna-aseman ja junalipun metsästykseen.

.
.
.

Asema löytyi ja lippu saatiin ostettua, vaikka koko helkutin asemalla olikin vain ja ainoastaan thain kielisiä opasteita ja kylttejä. Onneksi sen verran tajusivat että huomenna Butterworthiin, sinne onkin lähtö sitten tuossa kahden aikaan päivällä, joten se osuu aika hyvin siihen saumaan että hotellista pitää tsekkautua ulos klo 12 mennessä. Löysin tämmöisen mukavan ravintolan läheltä jossa on ilmainen wlan asiakkaille, joten tuun varmaan pariksi tunniksi vielä tänne hengailemaan ennen kuin lähden junailemaan. Aikataulut oli sikäli perseestä, että juna lähtee klo 14.20 ja ilmeisesti on perillä vasta joskus ysin aikaan illalla. Noh, niillä mennään mitä on annettu, aina sitä reissumiehelle joku majapaikka löytyy jos ei yhden vuorokauden aikana pääse perille määränpäähän. Seuraavaksi on sitten vähän erikoisempi juttu kun vaihtuu maa ja valuutta ja tavat ja aika lailla kaikki. Penangissa Maria ja kumppanit tietävät jo että tulossa ollaan, nyt täytyy vain koittaa sumplia hyvät aikataulutukset itse jotta en aiheuta liikaa häiriötä tovereilleni.

Hat Yai on muuten edelleen mahtava paikka! Nappasin hotellista kartan ja lähdin marssimaan itse katuja pitkin, taksit ja muut kyydit on hissukoille varsinkin näin pienessä kaupungissa, jossa pääsee laitamalta keskustaan kävellen 15 minuutissa. Kävin tuollaisessa ostoskeskuksessa välillä viilentymässä ja löysin sieltä ylimmästä kerroksesta ruokapaikankin, maittava nuudelisoppa 30 bahtia... siellä oli sellainen systeemi että ensin piti ostaa paperilappuja yhdeltä tiskiltä ja vaihtaa ne laput sit ruokapaikassa siihen ruokaan... sekavaa, mutta ehkä siihen on omat syynsä, joita en itse ole vielä tajunnut. Juotavaa en saanut ostettua, mutta onneksi laitoin chiliä vain yhden lusikallisen tällä kertaa ;)

Eipä hittojakaan, lämmään entryn sisään ja pällistelen pian lisää tätä cityä sen minkä vielä ehdin, pian matka jatkuu ja pääsee taas puhumaan suomea, olihan tuosta edellisestä kerrasta jo pari päivää aikaa... (jep jep)
Välillä tuntuu ihan mahtavalta tosiaan että on joku, joka pystyy hieman antamaan vinkkejä ja preppaamaan paikalliseen kulttuuriin.

P.S. Katsokaa kuinka paljon sitä tulee kirjoitettua kun on yksistään eikä ole juttuseuraa. Eikä nettiä. Perskeles.


- Folke East -

Levyttelyä ja vähän actionia

Muutama päivä on mennyt todella laiskasti ihan vaan oleillessa ja rentoutuessa. Välillä on ihan kiva olla paikallaan eikä marssia paikasta toiseen suorittajan lailla. Vähän on sellaista tunnetta jaloissa (varpaissa) että jos ei pian ala tuntumaan paremmalta niin edessä on lääkärireissu. Ei osaa arvella että onko kyseessä vain rakkoja vai tarttuiko noista vuoristopuroista, vesiputouksista tai kuumista lähteistä mukaan jotain muutakin kuin hyvä fiilis ja komeita kuvia. Niissä oli kyllä suurimmassa osassa ihan hiekkapohja tai kivipohja, joten ei luulisi mitään iilimatoja tai muita olevan, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä lemmikkejä täältä voi saada matkaansa. Täällä on onneksi hyvä ja luotettava lääkäri tiedossa, joten ainakaan ei ole iso kynnys lähteä poikkeamaan jos siltä näyttää.

Jotenkin sitä tulee epätodellinen olo kun pääsee vaihteeksi makaamaan aurinkotuolissa aurinkovarjon alla auringossa ja lukemaan hyvää kirjaa ja maistelemaan mai thaita siinä samalla. Siitä ei paljon elämä paremmaksi muutu! Täytyy ottaa elämässä tavoitteeksi että pääsee vastaavaan tilanteeseen aina silloin tällöin joka vuosi.

Levyttelyn ohessa on myös hieman toimittu. Tänään kävimme iltapäivällä tuolla Krabin keskustassa vähän kangaskaupoilla ja kyllä siellä vähän katsottiin ylöspäin ja ihmetellen kun meidän Liisa osti thai-silkkiä oikein reippaasti. Saatiin ihan hyvät hinnatkin, vaikka Thaimaan hinnat on valitettavasti noussut reippaasti viimeisen kymmenen vuoden ajanjakson aikana. Ne intialaiset pukunikkarit eivät edes halunneet myydä pelkkää kangasta, vaan halusivat myös tehdä ne puvut ja muut valmiiksi, siitä ne sen suurimman hinnan saa pyydettyä.

Ennen kuin lähdimme keskustaan päin, käytiin porukalla taas hieromapaikassa. Itse otin tällä kertaa rouvasväen kehoituksesta niinkin miehisen vaihtoehdon kuin jalkakuorinta (wtf???) ja sekin oli aika pettymys, ainakin varpaiden osalta. Jotta miehisyys ei ihan täysin kärsi moisesta tempauksesta, vedin saman päivän aikana ässän hihasta ja menin suorittamaan benji-hypyn tuolla lähistöllä ihan asiantuntevan oloisessa paikassa. Hyppy suoritettiin 55 metristä ja täytyy kyllä myöntää että siinä oli top kolmoseen päätyvä buzz of my life. Meikäläinen ei ole ikinä ollut kovin hyvä noiden korkeiden paikkojen kanssa, joten tuossa samalla valloitin vähän omaa demoniani sisältä käsin ja tunnen olevani jälleen aavistuksen rohkeampi ihminen. Koko suoritus on tietysti taltioitu varmaan sadalle valokuvalle ja myös videokameralle, joten tubesta sitä pääsee katselemaan sitten kun se saadaan sinne asti laitettua. Tuommoisen yli 500-megaisen filun uppaaminen ei olekaan tämmöisellä mopoyhteydellä mikään ihan pieni toimenpide, mutta olen valmis taistelemaan sen sinne tässä lähipäivinä.

Onnistuneen surmanhypyn jälkeen ajoimme vielä Ao Nangin paikalliselle markkinapaikalle katselemaan meininkiä. Ei ollut ihan yhtä isot markkinat kuin Bangkokin Weekend-semmoiset, mutta kyllä siellä porukkaa piisasi ja jotain tuliaisentynkää tarttui mukaankin. Myös uusia hedelmätuttavuuksia osteltiin, tottahan kaikki mahdollinen pitää lomalaisille maistattaa ja heitä ei paljoa tarvitse kehoittaa.

Illalla mentiin tuttuun tapaan lounaalle, tällä kertaa hieman pidemmälle Ao Nang Beachin rantakadulle ja meksikolaispainotteiseen tällä kertaa. Jee, en ole pitkään aikaan saanut syödä tortillaa tai vastaavaa, nyt sain toistaiseksi parhaat tacot ja enchilladat mihin olen Thaimaassa törmännyt. Avot.

Seuraava päivä olikin rankkaa settiä, aamulla seiskan aikaan herätys, jättimäinen määrä ruokaa aamupalaksi ja pikaveneeseen kohti Phi Phin saaria. Siellä meni päivä mukavasti snorklatessa kalojen seassa, katsellessa pärisyttäviä maisemia paatin kyydistä, chillatessa rannalla ja käytiin me pitkän päivän aikana vetämässä jälleen yksi buffettilounas thairuokaakin. Rankka päivä, mutta myös erittäin antoisa. Innolla odottelemaan että mikä paikka on seuraavaksi kärvähtänyt itse kullakin. Ainakin näin ensituntumalta suurimman solen sai varmaan käsivarret, mutta ainakaan vielä ei kihelmöi mitenkään pahemmin. Vielä ei polvetkaan ole ihan täysin parantuneet, myös niskat on vielä "luomassa nahkaansa"... muu porukka on poltellut selkää, niskaa, hartioita ja vähän jalkoja. Lisää kärsimystä saattaa tuottaa hyttysenpistot, joita on itse kullakin, toisilla enemmän, toisilla vähemmän, toisilla kutiaa, toisilla ei juurikaan... Helvetti kun muurahaisista pääsee eroon niin hyttyset valtaa alaa.

Näin täällä, pienten tempaisujen ohella on siis melkoisen chilliä meininkiä. En vieläkään tiedä lähdenkö Bangkokiin takaisin vai jatkanko matkaa jo Penangiin.... päätös olis tehtävä tässä parin päivän aikana, muuten loppuu aika kesken. Palataan.

- J -

Jorinoita hyttysverkon takaa

Tämän pienoisen rauhallisen ja inspiroivan hetken käytän tällä kertaa blogin enkä kirja-arvostelun kirjoittamiseen, olkaa kiitollisia! Näiden sähköjänisten kanssa matkustaminen vie kyllä kaiken huomion ihan muualle kuin näppiksen äärelle ja toisaalta se on hyvä niin. Taas on tässä välissä ehtinyt tapahtumaan paljon, joten katsotaan miten oma muisti pelittää ja katsotaan saadaanko purettua vyyhtiä riittävästi.

Noh, eräänä päivänä lähdettiin äijäporukalla kansallispuistoon katselemaan vesiputouksia. Menomatkallamme meillä oli ihan aito ja oikea auto ilmastoinnin kera. Se oli hyvä valinta, koska matka oli pitkä ja olisi ollut varmaan melkoisen lämpöistä ulkoilmakiesillä meno. Lisäksi matkallamme tutustuimme taksikuskiimme hieman tarkemmin ja jatkossa kyseinen sälli saa varmaan palvella meitä vielä muutamaa kertaa useamminkin.

Juu, koitetaan pysyä yhdessä aiheessa... noh, siellä luonnonpuistossa sit katsottiin joku todella fiksu reitti ja lähdettiin ryysäämään metsään luontopolkuja pitkin. Ensimmäinen etappi oli ihan mukava, siellä ei tarvinnut hirveästi urheilla ja oli mukava kulkea, mutta vesiputoukseksi en sitä vuoristopuroa kutsuisi. Voihan se olla että niissä on tiettyinä aikoina enemmän vettä, mutta tuo oli kyllä pettymys. Toinen setti olikin sit jo HC:mpi. Lähdimme puskemaan järkyttävään ylämäkeen polkua, jonka tienviitta sanoi "view point 750m"... vielä kun olis tiennyt että tuo vajaa kilometri tarkoitti luotisuoraan ylöspäin niin olisimme olleet onnellisempia. Kiipesimme jyrkkää vuorenrinnettä reilusti yli kilometrin eikä loppua näkynyt. 750 metriä my ass.... Käännyimme sit siellä vuoren huipun lähellä takaisin päin, sillä kaikki oli ihan puhki ja matka olisi siitä jatkunut vielä varmaan kilometrikaupalla eteenpäin, vaikka ylämäki olisikin loppunut. En usko että monikaan yli 50 ja 60-vuotias on ihan noin kauas jaksanut tuota reittiä mennä. Huvittavaa muuten, että siellä noin puolessavälissä matkaa tuli vastaan kyltti: "trail of death"... Laittakaa nyt perkele tuollainen tieto matkan ALKUUN eikä sitten vasta kun toisilla sydän läpättää rinnassa tuhatta ja sataa!

Nöyryyttävän luovutuksen ja alas paluun jälkeen lähdimme vielä yhdelle läheiselle putoukselle, taksikuskimmekin tuli mukaan. Siellä olikin sitten ihan päräyttävän näköiset maisemat ja siistit putoukset, vaikkakaan mistään Niagarasta ei voida puhua. Kävin siellä vuoristoaltaassa uimassakin, pitihän se luonnon oma allas ja vesisuihku käydä testaamassa. Vesi oli melko kylmää, mutta mitä siitä voi odottaa jos se sieltä jostain korkealta valuu/tippuu alaspäin.... Siisti kokemus ja ihan siisti reissu, vaikka kaikilla olikin paidat märkinä ja pohkeet huusi hunajaa sen vuoristoepisodin jäljiltä...
Vielä sen verran siitä viidakkoretkestä, että kyllä se vähän aina arvelluttaa että mitä eläimiä ja kasveja sieltä mahtaakaan tupsahtaa eteen. Itsellä yksi saniainen tökkäsi melkein silmään ja pujotin sit käsivarteni sen alle ja nostin... piikit alla! Vähän aikaa kädessä tuntui kutinaa ja ajattelin jo hetken että ei helvetti, mutta onneksi se lakkasi siitä aika pian. Kutina saattoi onneksi johtua myös hyttysten pistoista ja siitä hyttysmyrkystä mitä käytettiin.

Tässä maanantaina oli muuten buddhan päivä. En tiedä yksityiskohtia sen tarkemmin, mutta ainakin jotain henkiä laskettiin taivaalle, ihmettelimme sitä meininkiä istuessamme ravintolassa "illallisella". Pistipä porukat yhden pallon taivaallekin, sillä olimme just sellaisessa kohdassa, että kaiteen toisella puolella oli rantahiekkaa ja tottakai juuri siinä kohdassa hiekalla oli yksi "spanieli" eli myyntialtis thaimies sellainen buddhaleija kädessä ja sit se katsoi koiranpennun katseellaan äitiin ja sit olikin pakko antaa äijälle satanen että se pistää buddhan sijaan meidän Pertsan synttäreiden kunniaksi yhden härdellin sinne taivaan tuuliin.

Käytiin myös satamassa kääntymässä pari kertaa. Ensin käytiin isän kanssa muuten vaan patsastelemassa ja kävelemässä ja sitten illalla uudemman kerran koko porukalla kun siellä oli joku "Andamaanin rytmit" -niminen konserttihärdelli. Joku ämmä ja sit toinen ja sit vielä joku äijä jorottivat thaita varmaan tunnin verran siellä, mutta onneksi maltoimme sen verran odottaa ja kävellä ympäristössä, näimme sitten ihan mukavahkon esityksen, joka oli vähän alkuasukashenkinen tummine miehineen ilman paitaa ja tulikeppeineen ja rumpurytmeineen. Ne soitti aika kovaa, mutta ei onneksi ihan niin kovaa kuin Thaimaassa yleensä soitetaan. Ulkoilmassa tulen kanssa pelleilykin on vähän turvallisempaa, ei käy enää uudetvuodet toista kertaa, ainakaan just meille ja just tän reissun yhteydessä. Noiden satamareissujen yhteydessä meidän porukka pääsi vihdoin ekaa kertaa tutustumaan tuohon paikalliseen kulkuväline-erikoisuuteen, sivuvaunumopoihin. Hienosti ne matkat taittui, vaikka kärryt näyttikin melko ahtailta ja heikoilta ulospäin.

Viidakkotrekkauksen jälkeen lähdimme vielä illalla käymään hieronnassa. Kyllähän se jalkahieronta teki ihan hyvää, vaikka se ei ihan niin "tehokasta" ollutkaan mitä odotin. Porukka tuntui kuitenkin tykkäävän ja veikkaan että käydään vielä kerran pari lisääkin. Ehkä niiltä löytyisi jotain troppia jalkoihin näiden saakelin hyttysten puremiin/pistoksiin. Hyttysiä on todellakin ihan liikaa ja myrkyn kanssa tulee harvoin pelleiltyä eikä se tunnu edes auttavan, joten pistoksia on vähän joka paikassa ja se ketuttaa ankarasti ainakin allekirjoittanutta.

Seuraavana päivänä olikin sitten herkkupala jota itsekään ei vielä tullut kokeilleeksi edellisreissulla: Norsuratsastus. Jos joku haluaa moralisoida sillä että norsuja kiusataan blaa blaa blaa niin ei se ainakaan tuossa meidän paikassa kovin siltä vaikuttanut. Hyvin niitä pidetään ja ei se ratsastus mitenkään kammottavan epäinhimillistä ole. Ymmärrän kyllä että niitäkin paikkoja on, mutta eihän media haluaisikaan tuoda esille noita normaaleja paikkoja missä ei ole mitään epäselvyyksiä. Kokemuksena ronsut olivat erittäin mukavaa settiä ja siellä kamerat räpsyi koko ajan kaikilla. Lopuksi vielä syötettiin vähän matkakumppaneitamme. Nyt on sekin hoidettu alta pois, vaikka eihän tämmöisiä mikään PAKKO ole päästä kokemaan...

Norsuratsastuksen jälkeen käytiin kuumilla lähteillä ja tottakai oli pakko pulahtaa uimaan, vaikka kukaan muu meidän porukasta ei tullutkaan. Vesi oli sellaista mukavaa 40-42 -asteista taulukkojen mukaan ja siltä kyllä tuntuikin, ajoittain todella kuumalta. Sieltäkin saatiin hyvä kuvasetti aikaan, koitan saada ne hyvin näkyvillekin. Hot Springsin jälkeen mentiin sitten Emerald Poolille, myös luonnonkauniita ammeita, emeraldin värisiäkin (vaaleansinistä/turkoosia) ja vesi oli mukavan lämmintä. Meidän vakiotaksikuski, siis se sama joka edellisen keikan kuskas, oli mukana ja napsi mun kamerallani ihan kiitettävästi kuvia meistä. Täällä on se mahtava homma, että taksikuski voi tehdä paljon muutakin kuin ajaa: opastaa, tulkata, kuvata.... kyllä ne siitä hyvän maksun saa ja tippiä tietysti kans.

Nyt on siis lilluttu vedessä... lähdetään siis sen jälkeen syömään. Kulinaarisia nautintoja luvassa, en minä niistä muuten kovin kärkkäästi kerro (Joo, soin kanaa ja riisiä, so what?). Mentiin tuohon vähän matkan päässä olevaan erikoislaatuiseen kombopaikkaan "Sushi and Grill"... siis sushia ja grillattua settiä?? Noh, näytti menussa olevan kaikenlaista, jääkööt sushit väliin kun ne voi täällä tropiikissa olla hyvinkin pahasti kontaminoituneita ja täten julistaisin ne vaaralliseksi ruoaksi. Itseäni eniten kiinnosti ruokalistassa Krokotiilipihvi ja sen myös tilasin, ranskalaisten kera. Mahtava setti olikin, siinä oli kaksi isoa pihviä ja kaiken lisäksi oli oikein hyvvää! Miltä kroco sit maistui... jos et erota kanan ja kalkkunan makua keskenään niin epäilen että erotat krokotiiliakaan siitä joukosta. Sijoittuu siis kanan ja kalkkunan välimaastoon, omalla pienellä vivahteellaan tietysti. Kun sitä sai syödä noinkin paljon, pääsi se maku hieman paremmin esille, ensimmäinen suupala ei maistu juuri miltään. Hyvää ja maukasta oli siis, mutta melkein mielummin pitäydyn kanassa, jo pelkän hinnankin puolesta. Kroks maksoi noin 11 euroa, sinänsä aika kallista verrattuna normisetteihin....

Ja sitten itse main course..... Tässä oli tullut vietettyä useampi yö hyvässä hotellissa ilmastointien ja telkkarin ja muiden herkkujen kera, joten paluu juurille on välillä hyvä tehdä. Pienen soittelun ja kyttäilyn jälkeen otin itselleni petipaikan Laughing Geckosta, oikein 8 hengen dorm-roomista ja hintaa tälle ihanuudelle tuli 150 bahtia eli reilut 3 euroa per yö. Halvin yöpyminen, mihin olen missään muuten törmännyt.... Puitteet oli toki sen mukaiset. Majatalona, tai mökkinä tai miksikä sitä nyt haluaa kutsua, oli sellainen bambusta ja ties mistä muusta luonnon materiaaleista tehty "hut", jossa ei ollut ovea ja ikkunatkin olivat bambukudosta. Sängyt löytyi ja niihin vielä "lastenlakanat", jotka sai itse pistää petiinsä. Tyynykin oli, yksi sellainen helvetin pieni, mutta sellaisellahan pärjää jo, tarvittaessa ilmankin. Tärkein varuste tuollaisessa avomajassa on tietysti hyttysverkko. Oma neliskanttinen suojakilpi omaan valtakuntaani. Ilman verkkoa ei ole mitään toivoa nukahtaa, tai jos nukahtaa niin ainakin hyttyspaukuroiden maailmanennätys voisi olla lähellä. Hyttysverkkoon pitää pystyä luottamaan kuin kivimuuriin jos haluaa hyvät yöunet itselle. Minä luotin, tein kuten kunnon trävelleri tekee ja tarkistin verkon läpikotaisin röntgensilmilläni ja havaitsin siellä ainoastaan yhden pi***n muotoisen ja juuri kädenmentävän reiän, joka piti paikata ennen ensimmäisen yön joutuisaa alkua. Menin paikalle muuten vasta ihan iltamyöhään, joten jouduin toimimaan aika lailla kenttäolosuhteissa ilman kunnollista valoa ja piti olla hiljaa ettei herätä niitä, jotka jo nukkuvat. Noh, verkossa on reikä, mites minä sen paikkaan.... katsoin uskolliseen päiväreppuuni, usan armeijan lääkintälaukkuun, josta ei löytynyt juuri mitään fiksua, jota olisi voinut käyttää. Pian minulla välähti: löysin laukusta varakuulokkeet mp3-soitinta varten, olin unohtanut ne nappikuulokkeet sinne. JES! Otin kuulottimet, taitoin verkon reiän kohdalta umpeen ja pujotin plugitapin siitä reiän läpi. Sen jälkeen kiersin kuulokkeen johdon ympäri niin monta kertaa että se viritys pysyi paikallaan ja verkko oli kurottu pitävästi umpeen. Hieman vaikea selittää tuota juttua selkeästi, mutta katsokaa vaikka pari kuvaa tuolta jostain, voin vaikka laitella linkkejä sit kun on aikaa tehdä sellaista.

Yö meni erittäin mukavasti, ei mitään ongelmia mihinkään suuntaan, nukahdin hyvin, porukka ei häirinnyt missään vaiheessa ja aamulla sai heräillä ihan omaan tahtiin hyvässä voinnissa ja hymy naamalla. Vielä yksi kommellus illasta, jonka nyt voin kertoa, vaikka ei ole mitenkään oleellista. Kun olin saanut verkkoni tuunattua ja menin kyljelleni, kämppään tuli yksi (oletettavasti) italialainen neitokainen. Se lykkäsi heti ensimmäisenä viimeisenkin heikon valon sammuksiin ja meni omaan petiinsä sinne mua vastapäätä. Sit se laittoi sinivaloisen otsalampun päähänsä ja alkoi tutkimaan hyttysverkkoaan. Sit kun se oli sen tutkinut, se astui vielä sen hyttysverkon taakse ja alkoi riisuutumaan :D Välillä se suuntasi valon mua kohti ja koitin aina sulkea silmäni ratkaisevalla hetkellä, ettei se vaan luule että olen hereillä ja lopeta sitä näytöstä. Oli komian näköistä katsella sellaista sinivalossa tehtyä eroottista varjoshowta, melkein rupesi naurattamaan kun se oli niin kornia. Yhteiskimppakämpän pieniä etuisuuksiakin siis välillä pääsee kokemaan. Ei siitä sen enempää...

Seuraava päivä meni aika lailla laiskasti, käytiin vähän ostoksilla ja uimassa altaalla ja illalla sit vähän syömässä ja sen jälkeen marssittiin äijäporukan kanssa katseleen vähän thaiboxingia läheiselle stadionille. Kyllä nämä naavaparratkin tuntuivat ihan tykkäävän mätkinnästä, vaikka olikin varmaan melkoinen järkytys että osa jätkistä on ihan pikkupoikia ja osa vain näyttää siltä. Kolme tyrmäystäkin joukosta, jokainen vielä nauhallakin! Itse olin aika tulessa koko ajan, vaikka en paikallisten tapaan siellä huutanutkaan kurkku suorana. Sai vähän itsellekin vinkkejä mitä liikkeitä vois hioa vielä lisää ja mitä kaikkea ei vielä ole tullut opeteltua. Matsien joukossa oli myös joku maailmantähti, varsinainen superstar, ja kyllä se olikin, meidän main event ei kestänyt kuin yhden erän ja minuutin toisesta erästä ja toinen kaveri sai niin mojovasti kyynärpäästä ohtaan ettei enää noussut sieltä omin avuin pois. Cool !

Nyrkkeilyn jälkeen menin jälleen Gekkoon nukkumaan, tällä kertaa olikin yllätys, että siellä 8 hengen huoneessa ei ollut ketään muita kuin minä ja minäkin menin sinne vasta reilusti klo 12 jälkeen. Noh, saipa ainakin olla rauhassa. Ennen nukkumaanmenoa koin vielä pienen hämmästyksen hetken siellä vessan puolella, kun menin kuselle ja havaitsin erittäin hämyn näköisen sammakon siellä suihkunurkkauksessa. Heti ensimmäisenä tuli mieleen Simpsoneista Homerin legendaarinen line: "I am not not licking toads". Oli sen näköinen samppi, että pelkkä kosketus riittää aiheuttamaan pahaa jälkeä ainakin iholle, ehkä myös verenkierrolle. Kuvista se ei ehkä näy niin hyvin, mutta uskalsin aika lähelle ottamaan kuvaa. Kuten kuvista näkyy yleisestikin, olen ainakin toistaiseksi erikoistunut luontokappaleiden lähikuvaamiseen, se on siistiä. Toinen yö Geckossa meni täsmälleen yhtä hyvin kuin ensimmäinen, lukuunottamatta ehkä niitä ensimmäisiä hetkiä siellä hyttysverkon alla, koska sieltä metsästä kuuluvat luonnon äänet ovat aina kohtalaisen kuumottavia kun tietää, että avoimesta ovesta voi marssia sisään mitä vain ja hyttysverkko suojaa vain hyönteisiltä, ei yhtään isommilta. Pari isoa pörriäistäkin tuli siihen verkolle pyrkimään sisään, kyllä sellainenkin jo vähän säikyttää kun makaat siellä yksin pimeässä ja sinun ja julman luonnon välillä on vain ohut ja reikäinen kangassetti.

Seuraavaksi palataankin jo ihan nykypäivään ja saadaan homma napattua kiinni. Tänään käytiin veneilemässä pitkähäntäveneellä tuolla Hong Islandin maastossa. Kaunis saari se todellakin on, saatiin paljon mahtavia kuvia napsittua. Hong Lagoon oli sellainen pieni piilopaikka siellä saaren uumassa, tuli aika epätodellinen olo kun näki sen laguunin kasvuston ja turkoosin veden höystämänä. Emme käyneet maissa, vaan lähdimme main-landille katselemaan norsun kylpemistä. Siis kyllä, kuulin huhuja taksimieheltä että joka päivä noin klo 15 tuolla rannalla käy baby elefantteja uimassa. Ei se ollut kuin yksi vanha elefantti, mutta se todellakin kävi uimassa ja siitä sain napattua erittäin mahtavaa videomateriaalia. Pistän näkyville heti kun ehdin! Siellä on vähän bikinimisuja joukossa, niitä se norsu siellä vedessä nosteli ilmaan. Sen lisäksi se siellä piehtaroi ja pyöri, oli aika spesiaalin näköistä kaikkinensa. Itse menin jopa siihen pisteeseen asti, että seurasin sitä norsua vaatteet päällä vedessä ja kastuin napaan asti, mutta oli se sen arvoista!

Illalla käytiin syömässä ja tilattiin Ykän kanssa hot-pan -tarjoilulla meren antimia, siellä väki sai katsoa silmät pyöreenä kun ruoka leimautettiin siellä näkyvällä paikalla tuleen niin korkealla liekillä että melkein katto syttyi. Seuraavaksi odotellaan, tuleeko niistä simpukankuoren sisällä olevista purukumeista jotain vatsaoireita, vaarallista ruokaa sekin, ainakin omasta mielestäni. Syönti-ostosreissulta palatessamme huomasin, että olen polttanut taas nahkaani, tällä kertaa niinkin ovelasta paikasta kuin polvista. Ykällä sama. Oltiin molemmat pitkähäntäveneen keulassa siinä reissun aikana. Näin.

Vielä loppukevennys: Käytiin tuolla rannalla niitä elefantteja katsomassa, siellä sit koitettiin etsiä kokista tölkeissä porukalle mutta sen sijaan eksyimme hienon ravintolaan. Siellä meille tarjottiin pöytää ja Mr. Y sanoi että "kiitos, muuten kyllä kävisi, mutta se ei sovi veneeseen". Täällä on tuolle yksinkertaisehkolle vitsille tirskuttu koko ilta. Näin meillä.

Näin täällä, seuraavaan settiin menee varmaan taas hetki, mutta toivottavasti tämä vähän lieventää odotuksen tuskaa.

- The Elephant Man -

Krabin elämää

Terveisiä vaan kaikille Krabilta, täältä Etelä-Thaimaan kiilloittamattomasta helmestä. Vaikka olenkin siirtynyt vaihteeksi ns. turistilomavaihteelle, ei se tarkoita sitä, etteikö kirjoitettavaa piisaisi. Krabille saavuin siis sen vuoksi, että tänne tuli porukat ja myös muuta sukua lomalle, miksi en siis liittyisi joukkoon hilpeään! Ensimmäiset päivät on näyttäneet, että meininki on just niin mahtavaa mitä se oli toissa syksynä Kyproksella, isolla porukalla kaikki on mahtavaa. Itse en ole sitä tyyppiä, että dissaisin porukkaa sen vuoksi, että he ovat vanhempia, tai sukua, tai turisteja. Olen enemmänkin sitä tyyppiä, joka haluaa tulla toimeen kaikenlaisen porukan kanssa. Näin 24-vuotiaana sitä pystyy kommunikoimaan omien vanhempien ja muiden "yli viiskymppisten" sukulaisten kanssa loistavasti. Teini-ikä on vain yksi vaihe elämässä =)

Tosiaan, vaikka omalla tavallani olen extreme-matkalla, ei se tarkoita etteikö välillä voisi itsekin nauttia pakettimatkan pienistä eduista. Tällä hetkellä majoitustilanne kahden yön jälkeen on se, että ensimmäisen yön vietin omassa bungalowissa, ihan siistissä omassa kopperossa, joka sijaitsee lähellä porukan hotellia. Toisen yön vietinkin sitten ihan hotellissa sisällä, prameissa oloissa. Tähän luksukseen ei auta tottua, mutta kyllä se mukavalta tuntuu tuon hostellisetteilyn jälkeen. En aio oleilla luxushotellissa koko aikaa, olen jo katsastanut tuolta puolen kilometrin päästä mahtavan bungalowileirin, Madventuresistakin tutun Laughing Gecko -nimisen paikan, jossa kävin jo vilkaisemassa askeettista majaa, jossa oli pelkästään lamppu ja hyttysverkon alla sijaitseva sänky. Itse maja oli tehty bambusta ja katto lehdistä, lähellä luontoa pääsee siis olemaan. Oli siellä vessakin, sellainen kyykkymalli, jota ei todellakaan huvittaisi käyttää isoon hätään. Suihkukin taisi olla, mutta menee niin rankaksi, että mielummin taidan käydä hotellilla suihkuilemassa ja muutenkin hoitaa hygieniapuolen hyvissä oloissa.

Jos hieman lisää valoitan mun matkaseuraani, niin mukana on äiti ja isä sekä setä ja kaksi tätiä. Pidetään se tämmöisenä, tiedätte kyllä kenestä on kyse ja jos ette tiedä niin todennäköisesti ette liikaa välitä. Käytän myös etunimiä tunnistamisen vuoksi jos jotain sellaista on, mutta pyrin pitämään setin mahdollisimman diskreettinä. Myös kuvamateriaalia ei julkaista kuin meikäläisestä, ellei nyt joku erityisen siisti kuva satu löytymään. Näin tulee tapahtumaan jatkossa myös muiden matkakavereiden kanssa riippuen siitä, miten heiltä sitten heruu erillinen lupa pistää kuvia näkyviin tai kertoa juttuja.

Niin, kaiken kaikkiaan täällä on ollut aivan törkeän hauskaa. Naurua on riittänyt ja monia kulttuurijuttuja on käyty läpi. Itse olen päässyt hieman loistamaan Thaimaan-kokemuksellani, mutta yritän olla jaarittelematta liikaa, sillä tiedän kyllä että sellainen "heroilu" voi aika helposti mennä yli. Periaatteessa teen niin että vastaan kun kysytään ja joskus kerron jutun pari jos tulee mieleen. Itselleen on vaikea olla kriittinen, mutta omasta mielestäni pölisen liikaa kaikista jutuista ja täällä varsinkin vertailen liikaa Bangkokiin. Noh, kyllä se balanssi siitä löytyy.

Suurin huumorin lähde on ehdottomasti ollut suomalaisuus. Äijät tekee suuren vaikutuksen pitkillä kalsareilla ja rikkinäisillä sukilla. Vaikutuksen paikallisiin siis. Vapaasti oman muistin varassa lainattuna "siinä on nuori thai-tyttö ihmeissään kun hän avaa oven tuodakseen pyyhkeitä huoneeseen ja havaitsee suomalaismiehen pelkät lökäpöksykalsarit jalassaan ja näyttää hätääntyneeltä ja perääntyy kumartaen ja hämmentyneen näköisenä ovesta ulos". Myös englannin kielen käyttö on hauskaa, sillä itse olen tehnyt paljon läppää siitä, että puhun suomea, mutta täällä sitä harrastetaan ihan jo sen vuoksi ettei haluta puhua englantia niin paljon. Seppo Räty on todellakin oikeassa: suomella on pärjättävä. Turistikohteissa tämä ei ole niin läppä, sillä osa väestä oikeasti osaa pari sanaa suomea ja ovat innoissaan oppimassa lisää. Kyllä niille khop khun khrap tulee ihan täysin puun takaa, en tiedä kerääkö sillä pointseja, mutta ainakin erottuu massasta.

Massasta erottumisesta tuli mieleen, että oltiin tässä taannoin Krabin ympäristön retkellä (kyllä, otin osaa kiertoajelusysteemiin) ja siellä käytiin paikallisella torilla, jossa on tuoretavaraa hedelmistä mustekalaan ja haihin asti. Lyhyesti kerrottuna tein itsestäni aurinkomatkojen legendan ja pääsin samalla maistamaan torakkaa. Opas kyseli puolileikillään että haluaako joku syödä, se tarjoaa. Olisitte nähnyt sen ilmeet kun sanoin että tänne vaan, minä syön. Siinä sit poseerasin torakka kädessä kun muut halus ottaa kuvia siitä hullusta ääliöstä, joka näyttää niiden lapsille huonoa mallia. Olin kuulemma ensimmäinen, joka niiden reissuilla on uskaltanut moisen syödä, enkä sinänsä yhtään ihmettele, taitaa useimpia ihmisiä ällöttää pelkkä ajatuskin (puhumattakaan siitä, että aurinkomatkojen reissaajien joukossa harvemmin on hitusenkaan extremempiä travellerityyppejä...). Ei se torakka mikään herkullisen näköinen ollut ja se kova panssarikin laskee pisteitä melkoisesti. Maku...hmm, se oli hyvin maustettu, paistettu jossain etikka-chili-suolaseoksessa, joten se paistoi aika hyvin siitä läpi. Pahaa se oli, sitä en kiistä, en varmaan normitorakkaa maista enää toiste, pitäydytään skorpionissa, madoissa ja heinäsirkoissa. Toivottavasti tulee lisää mahdollisuuksia eteen, mielellään just noin että iso porukka on ympärillä ihmettelemässä. Ja kyllä ovat vanhemmat sitten ylpeitä pojastaan. Ehkä. Videota ei valitettavasti saatu napattua, mutta pari kuvaa on, laitan niitä paikalleen sitten kun ehtii.

Muuten täällä on paineltu ympäri pitäjää kuin pienet eläimet. Krabin kiertoajelulla käytiin ihan viidakon keskelläkin, noustiin pitkät, mutta onneksi ei jyrkät, portaat ylös ja laskeuduttiin viidakon keskelle katselemassa miten buddhamunkit elelee ja on elellyt. Onhan noi tippukivet näyttäviä ja silleen, mutta kun ne on kerran nähnyt niin se kyllä piisaa. Täällä nuo luonnon muovaukset on kyllä näyttäviä, kaikenlaista kallionseinämää ja luonnon omaa kaiverrusta on näkyvissä. Maisemat on aika päräyttävät kun katsoo vaikka mereltä maihin päin. Kuvista saattaa saada jonkinlaisen mielikuvan siitä, minkälaiset näkymät täällä on. Myös merelle päin katselu suoraan aamiaispöydästä on aika rauhoittavaa, harvoin sitä arvostaa hyviä näkymiä, mutta mielummin sitä katselee kauniita ja harvinaisempia näkyjä kuin sitä samaa lumipeitettä tai räntäsadetta joka Suomesta löytyy vuodesta toiseen. Näkymistä vielä sen verran lisää, että tän hotellin naapurissa on pelkkä työmaa, jossa on parit parakit ja näiden tonttien välissä vain tuommoinen matala bambuaita. Siellä varmaan jo seuraava resort nousee pystyyn ajan kanssa. Jos vielä hieman siihen kierrokseen palaa niin käytiin myös Buddhaluostarissa, tiikerisemmoisessa, ja sieltä saatiin tämmöiset "pyhät rannekkeet", jotka varmaan antaa siunausta ja suojausta tai silleen. Vielä ei ole ranneke irronnut, sen pitää kuulemma antaa irrota itsestään ja siihen ei saa koskea tai muuten pyhät henget lähtee helevettihin, tai silleen. Iskästäkin tuli sitten holy-man lahjoittamalla sen kakskymppiä (0,40€) buddhamummeleille ja sai narun ranteeseen. Nyt se luulee että se saa ilmaista ruokaa ja kuljetusta ja muita palveluita joka paikasta. Onneksi olemme saaneet pidettyä sen vielä kurissa ettei se menetä kasvojaan. Ei nyt ihan näin, mutta hyvä läppä se on, ainakin hetken.

Täällä on käyty vähän omatoimisesti ympäriinsä ja ehkä siistein reissu oli tuonne parin kilsan päähän Railay Beachille, jossa sai myös pitkästä aikaa poltettua itseään hieman. Tuttuun yleisrantameinkiin kuuluu se, että siellä paikalliset pikkupojat tulee jatkuvalla syötöllä myymään kaljaa ja virvokkeita ja paikalliset muumiokääreisiin sonnustautuneet mammat tulee kauppaamaan erilaisia tarvikkeita ja vaikka jalkahierontaa. Oli siinä meidän porukalla ihmettelemistä kun pikku-Erawan, 5v tuli ison ämpärin kanssa siihen eteen eikä edes sanonut mitään. Pakkohan siltä oli jotain ostaa. Hauskaa oli se, että pikkumies ei edes itse tiennyt mitä myi ja paljonko ne maksoi. Olihan siellä lähellä sit papa auttamassa. Vähän isommat pojat tiesi jo pelin hengen paremmin ja niiden välinen kilpailu oli hauskaa sivustaseurattavaa. "Älkää ostako tuolta jätkältä, se ei edes kiitä".... Se yksi jätkä oli hauska kun se tuli viiden minuutin välein kysymään että tarvitaanko lisää singhaa. Sit kun ostettiin taas jotain ja isä oli lähtenyt kävelylle, kysyi välittömästi että "where is papa?", kaveri oli huolissaan että potentiaalinen Singhan ostaja oli lähtenyt muualle. Lisäksi tapasimme yhden hieman pulskemman sällin, joka hengasi siellä muiden ikäistensä kanssa meidän viereisellä paikalla ja napsi kamerakännykällään kuvia valkoisista leideistä sen minkä ehti. Jätkä opettelee jo nuorena stalkkauksen ja paparazzauksen jalon taidon.

Andamaaninmeressä oli ihan kiva käydä polskimassa, vesi oli kohtalaisen suolaista, joskaan ei mielestäni ihan yhtä paljon kuin välimeri (ainakaan Kyproksen lähellä). Kelluminen on siis helppoa ja uiminen hieman tahmeaa. Yksi hauska erikoisuus on vuorovesi, joka aiheuttaa suuriakin muutoksia toimintoihin. Let me explain: Aamupäivän alkaan alkaa laskuvesi ja se tarkoittaa tietysti että veden pinta meressä laskee ja laskee alemmaksi. Jos se ei ollut tarpeeksi, että aamulla pääsi parisataa metriä rannasta ihan pohjassa kävellen sinne merelle päin, laskuveden jälkeen se määrä vielä moninkertaistui. Hauskan näköistä kun veneet odottelee matkustajia siellä sadan metrin päässä "oikeasta" rannasta koska lähemmäs ei voi tulla jos haluaa vielä päästä liikkeellekin. Meidän seuruekin sitten joutui kahlaamaan sinne meidän paatin tykö ja veneeseen nousu oli ajoittain hieman konstikasta, mutta onneksi meidän porukassa kaikilla on sen verran atleettisuutta, että pieni veneeseen kipuaminen ei tuota ongelmia. Poisjääminen oli samalla kaavalla, eli jos mennessä käveltiin rantaan vaikka 50 metriä että päästiin veneeseen niin tullessa sama matka oli satoja metrejä enemmän. Siinä meren pohjaa pitkin kävellessä vastaan tuli kaikenlaista kotiloa ja rapua, ja myös pari lasia ja pulloa. Yllättävän siistiä siellä kuitenkin oli, joten jalkapohjien puolesta ei tarvi varoa.

Matkailualueilla on toki huonot puolensa. Vaikka suomalaisten mielestä täällä on toki erittäin halpaa, joskus ihan todella, todella halpaa, niin silti hinnat on suurempia kuin Bangkokissa lähes poikkeuksetta. Hedelmäkojusta ostettuna guava maksaa 25 bahtia, hinta Bangkokissa 10 tai max 15 bahtia. Ruokaa on paha vertailla, mutta yleisilme on se, että hieman kalliimpaa on. Vaatteissa on sama juttu, paha vertailla, mutta ainahan niissä hinnoissa on ilmaa. Olen täällä koittanut vähän toimia myös tinkijänä meidän matkalaisille, mutta enpä itsekään mikään kummoinen "ulkomaalainen" ole vielä. Olen minä pari hyvää suoritusta saanut alle, se on ihan jees. Tinkimisen varaa on ja jos ei pysty niin sit voi aina jättää ostamatta. Simple as that.

Täällä on muuten ihan perkuleesti intialaisia. Niitä löytyy jonkin verran majatalon respan tiskin takaa, mutta ei lähellekään niin paljon kuin Lontoossa aikanaan (jossa niitä oli noin 90%), sekä pukuliikkeiden edustoilta että omien ruokapaikkojensa vierestä. Täällä ollaan käyty syömässä intialaista ruokaa jo useampaan kertaan, on naan-breadit ja lassit ja samosat maisteltu tehokkaasti läpi. En ole yrittänyt puhua niille intia-aksentilla, sais varmaan nopeasti pikkumiehet kimppuun jos niitä solvaa. Kumma muuten että ne ei puhu suomea samanlaisella aksentilla kuin englantia, mutta ihan hauskan kuuloista se silti on.

Taidan lyödä setin poikki tästä ja pistää välillä linjoille, osa ihmisistä odottaa sen verran kärsimättömästi uutta chapteria että pakkohan se on niille jossain vaiheessa tarjota! Palaan loppujen asioiden tiimoilta asiaan, eiköhän se siitä. Ensi kerralla kerron jo toivottavasti lisää Laughing Geckon elämästä, sieltä olis tulossa ainakin näillä näkymin hieman siistiä yhteismajoitusmeininkiä, hinta 150 bahtia eli kolmisen euroa yöltä, joten sen on pakko olla siistiä! Ensi kertaan jälleen, koitan pystyä seuraavaan settiin vielä tämän viikon aikana.

- The Big Boss (intialaisen vatturin sanoin) -

Junamatka, bussimatka, Krabin aloittelut

Heräilin hostellissa noin ysin aikaan ja marssin "tuttuun tapaan" alakertaan tietokone kourassa ja tilasin aamiaista. Tällä kertaa kun heräsin aikaisin, oli aamiaistarjoilukin vielä voimassa. Legendaarinen scrambled eggs ja nakkia ja pekonia lautaselle ja teetä mukiin. Myöhemmin tuo aamupala kostautui vatsalaukussa, mutta ainakin oli hyvää ja antoi hyvän startin päivälle! Hengailin hostellissa melkein tappiin asti eli klo 12 oli check-out ja sit rinkka selkään ja toimistolle. Toimistolla viihdyinkin sitten koko ajan ennen tulevaa junamatkaa. Käytiin Eetun kanssa lounaalla ja saatiin juteltua oikein fiksuja asioita maailmantaloudesta ja yrittäjyydestä ja whatnot, juuri tuollaista fiksua keskustelua olen kaivannutkin, jotenkin kaksi tradenomia saattaa välillä innostua moiseen.

Ennen lähtöä kävin vielä tankkaamassa läheisessä italiaanossa oikein kunnon rasvaisen salamipitsan naamariin, sillä junamatkan aikana, tai matkan yleensä, ei paljon tule syötyä ja kuitenkin energiaa tarvitaan, sillä mulla on tällä hetkellä kannettavanani oikeastaan kahden henkilön tavaramäärä. Krabilla teen inventaarion omista tavaroistani, heitän turhimmasta päästä roskiin ja jotain fiksua lähetän porukan matkassa takaisin Suomeen. Tämä iso reppu mikä mulla nyt on mukana, saa kunnian poistua keskuudestani ja jatkaa palvelemistani jälleen Suomen kamaralla sitten myöhemmin. Miten mulle sitten kertyi näin paljon tavaraa? Viimeksi kun lähdin Thaikuista pois, en raaskinut heittää koko puolen vuoden tavarapottia menemään, vaan säilöin osan toimistolle tulevaisuutta varten. Tulevaisuus oli just äsken ja sieltä tavaroiden joukosta katsastin vaatteita ja muuta tavaraa itselleni vielä mukaan, valitettavasti en osannut vielä tehdä päätöstä luopua tarpeeksi, mutta kyllähän tuon ylimääräisen 5-8 kiloa tässä mukana roudaa, pistää vaan mp3-napista byobin tai indestructiblen soimaan ja vetää kiukulla läpi ihmismassan :) Meinas muuten todellakin mennä hermot matkalla toimistolta juna-asemalle kun sattui olemaan just taas ruuhka-aika ja sit jouduin vielä tekeen vaihdon Siamilla, Bangkokin kiireisimmällä ja suurimmalla asemalla... ei siinä, vauhdilla eteenpäin vaan, kyllä ihmiset väistää ja jos ei väistä niin ne ponnahtaa pehmeästi tuosta mun "eturepustani" syrjään. En minä nyt niin törkeä ollut, mutta sinnepäin. Kyllä ihmiset vähän tuijotti moista kuormajuhtaa, onhan se varmaan näky kun selässä on täyteen ammuttu rinkka ja vuorotellen kummankin olan varassa vielä toinen iso reppu, myöskin täyteen pakattu.



Jumalauta tää junamatka on EEPPINEN! Mistä sitä lähtis liikkeelle... tässä kirjoittelen omalta yläsängyltä jalat koukussa ja paikalliset tuijottaa koko ajan. Kaiken maailman kaupustelijaa riittää ja koko ajan tuossa käytävällä joku ravaa edestakaisin. Mun alasänkyyni osui jonkun bileseurueen yksi jäsen, joten saa nähdä mitä nukkumisesta loppujen lopuksi tulee. Ihmettelin hetken, miten tää sänkysysteemi toimii, mutta pian viereiseen paikkaan tulikin konduktöörin näköinen mies repimään penkkejä vaakatasoon ja sit se avasi yläsängyn samaan tyyliin kuin laivan hyteissä ne sängyt on silleen taitettuna seinää vasten. Jokaisella on oma verho, jonka saa vedettyä oman "kopin" suojaksi jotta ei tarvi loisteputkien valossa nukkua. Tosin meikäläiseltä onnistuis kyllä sekin, mutta aina parempi jos unen laatu olis edes hiukkasen oikeaan päin.

Kerran piti jo käydä vessassa ja arvatkaas mitä.... reikä lattiassa! Just parahiksi sattui myös huonoimmat vatsavointipäivät päälle, mutta onneksi ribbentropista ei sentään voida vielä puhua. Olishan se siistiä päästä kokeilemaan seisonta-ammuntaa kunnon varpusparven kanssa. (myöhempi lisäys: tois puol käytävää olikin länkkärityylinen vessa, mutta se oli niin paskainen, että ei sinne olis numero kakkosta halunnut silti käydä lämmään). Muutenkin tää meininki on niin aitoa kuin vaan ikinä voi olla, koska kaupustelijat ja konnarit puhuu ainoastaan thaita ja porukka on kuin kotonaan täällä, naureskelevat perkele meille länkkäreille, joita on tässä vaunussa ehkä neljännes. En tosin tiedä esimerkiksi tuosta naapuriseurueesta, ottavat koko ajan valokuvia toisistaan ja muutenkin ihan tulessa, ihan kuin se olis koko revohkalle eka kerta ikinä missään kulkuvälineessä, joka ei kulje On Nutin ja Mo Chitin skytrain-väliä tai Bang Suen ja Hua Lamphongin metroväliä. Tai silleen... Ovat todellisia aito-thaimaalaisia muutenkin, niillä on eväänä varmaan 30 litran ämpäri KFC:n kanaa :D

Ensimmäiset kappaleet kirjoitettu junassa, kun matkaa taitettu noin 1,5 tuntia, pian varmaan aika mennä nukkumaan ja sit myöhemmin taiteilla tätä settiä lisää. Sen verran on vielä pakko kuitenkin valvoa, että saisin salakuvattua tuon sängynteko-operaation täältä verhon takaa digivideokamerallani. Siinä olis ihan siisti aloitus tuon videomateriaalin saralla. Pidetään peukkuja!


Osa 2 kirjoitettu sitten kun heräilin tuossa kuuden aikaan aamulla, lähinnä siksi, että puoli seiskalta pitäis olla perillä... uskomatonta, nukuin koko matkan täysin sikeästi eikä ollut mitään ylimääräistä härdelliä tai bulidunkkista ympärillä, kaikki muutkin meni kiltisti nukkumaan heti alkuillasta, taitaa suuri osa jäädä Surat Thanilla pois, ehkä... Sain videokuvan salanapattua siitä sängynteko-operaatiosta, mutta en tiedä minkälainen tuli kun itse makasin omalla yläsängyllä vaakatasossa ja se loosin mummo tuli just siihen eteen, lisäksi täällä ylhäälläkin on noita koreja joihin voi laittaa tavaraa niin tottakai sekin tuli siihen eteen... noh, katsotaan onko tarpeeksi selkeä että viitsii laittaa näkyville. Voi olla että laitan jo ihan laittamisen ilosta. Tämä nukkumissysteemi on muuten aika loistava, tosiaan saa verhot eteen että saa olla ihan privaatisti ja vaikka yläsängyn tilavuudesta varoiteltiin suureen ääneen joka paikassa, on tämä mun mielestäni ihan mukava ja sopiva loossi, vaikka tämmöinen pitkänhuiskeä länkkärimies olenkin. Jopa minä mahduin täysin vaakasuoraan makaamaan, mutta kieltämättä se oli ihan siinä ja siinä että se onnistui. Otin ton mun reppuni, jossa on elektroniikka ja muut arvokkaammat asiat, tänne yläpetille kanssani ja rinkka sai jäädä alaritilälle muiden tavaroiden joukkoon lojumaan. Näyttäis se vielä olevan tallessa, ei kai täällä kukaan toisten tavaroita ala kähveltämään, kyllä kai perusihmisten perusluonne on sellainen, että vieraiden tavaroihin ei kosketa. Vähän vaikeutti nukkumista tuo ison repun ottaminen sänkyyn mukaan, mutta mielummin pelaan seiffisti ja minimoin varkauden mahdollisuudet kuin nukun yhden yön törkeessä x-asennossa. Hostelleissa on sitten taas tilaa lojua kuin sika.

Nyt on siis thaimaalainen juna ja kakkosluokka käyty läpi, seuraavaksi voi sitten harkita sitä kolmosluokkaa =) Tosiaan mahtavaa että sai nukkua koko matkan ajan, mutta toisaalta nyt missasin maisemiakin, mutta toisaalta pimeää tässä on koko matkan ajan ollut, joten eipä niistä maisemista paljon irti olisikaan saanut. Koitan korjata asian bussimatkalla, sekin kestää kuitenkin vielä 2,5-3 tuntia lisää tähän päälle. Tällä tavalla matkustaminen ei ole ihan niin rankkaa. Tosin täytyy myöntää että olin vähän yllättynyt siitä, kuinka paljon junakyytikin tärisee ja meluaa aina ajoittain. Lisäksi tämä juna tuntuu pysähtelevän paljon ihan tyhjän takiakin, onko siellä sitten eläimiä raiteilla vai jotain muuta estettä... who knows...

Jaa, kohta aletaankin olla perillä, seuraavaksi pitää suunnistaa paikkaan x, joku ravintola, muistaakseni Um tai jotain nimeltään, ja odotella siellä sitten bussia saapuvaksi. Saas nähdä, tää juna tuntuu olevan myöhässä ja bussin olis tarkoitus lähteä puoli tuntia virallisesta saapumisesta eli seiskalta... ei kai jatkoyhteydet voi noin vaan lähteä jos ei porukka ole kyydissä. Toivotaan parasta. Aina meikäläinen saa jännittää näillä jatkoyhteyksillä jos ne eivät ole kymmenen tunnin päässä toisistaan...


.
.
.


"kohta ollaan perillä" my ass! Juna oli vaivaiset 1,5 tuntia myöhässä aikataulustaan. Arvatkaa oliko kova kuumotus, kun rupesin funtsimaan että onkohan se mennyt jo pysäkkinsä ohi. Pienellä järkeilyllä vakuutin kuitenkin itselleni että Surat Thani on sen verran iso pysäkki että siitä kyllä ilmoitetaan, ja näin myös tehtiin. Seuraavaksi katsomaan, pääseekö vielä johonkin bussiin kun lipussa lukee 7am ja kello on 8.30.... noh, kyllähän kyytiin otettiin, mutta minulle ja monelle muulle aiheutti päänvaivaa se, että meitä ei päästetty bussiin heti. What the fuck? Päästi kuitenkin lopuksi. Myöhemmin selvisi, että se intialaiseen tyyliin täyteen tungettu bussi (käytävää myöten täpötäynnä) oli vain välitransportaatio bussikeskukseen, jossa arvottiin hetki että mitä helvettiä tapahtuu seuraavaksi. Tässä matkalla tapasin bussin takaosassa tiiviissä tunnelmassa kasan amerikkalaisia tyttöjä ja amerikkalaisia poikia, eri seurueet siis, eivätkä puhuneet toisilleen mitään, keskenään kylläkin. Mulle sentään puhuivat monet ja ihmettelivät, miksi en ole menossa Koh Pha Nganille tai Phi Phille heti välittömästi matkapaketin yhteydessä.

Bussimatkan piti lipun mukaan alkaa 7am, mutta kello on nyt 9.30 ja vihdosta viimein bussi starttasi matkaan ja käsittääkseni olen vielä oikeassa bussissakin. Edelliseen tonnikalapurkkiin verrattuna tää bussi on ihan hyvän tuntuinen, ehkä sen 3 tuntia nyt kestää istuskella. Luksusta, kukaan ei edes ole vieressä. Eikä pääsiskään, sillä mulla on toi megalomaanisen kokoinen reppu tuossa vieressä, se ei mahdu ylähyllylle eikä jalkatilaan. Onneksi täällä on tilaa ja kun näyttää tulevan lisää niin muut saa kyllä ensin ottaa niitä viereensä! Kerrankin käyttäydyn kuin sika, yleensä olen itse näissä se, joka joustaa ensimmäisenä. Jos joku yrittää kysyä jotain niin puhun suomea ja kaikki kääntyy heti pois päin. =)

Meno jatkunee sitten kun pääsen perille, nyt koitan nauttia maisemista ja rentoutua niin paljon kuin se bussimatkalla on mahdollista.

.
.
.

(Aikamoista aaltoilua tää mun tekstini....) NO PERKELE ei ollut kovin rento bussimatka. Paikallisia änki bussiin sisälle jokaiselta pikkustopilta ja paikat oli pian kaikki täytetty. Lisäksi pari idioottia espanjalaisämmää vaan makasi kahden penkin päällä eikä suostunut istumaan normaalisti ja vapauttamaan tilaa immeisille. Mun viereeni tullut sälli ei tehnyt mitään pahaa ja oli kiltisti, mitä nyt vähän tuijotteli, mutta silti vihasin sitä enemmän kuin mitään sillä hetkellä =) Ketutti vähän ottaa tuo sohvatyynyn kokoinen (vaan ei painoinen) reppu syliin. Joku ihmettelee että miksi moista mukana roudasin... nooh, kelpaako tietokone, kamerat ja muu tärkeä omaisuus siellä sisällä selitykseksi? Ei ne yhteensä niin paljon tilanvientiä ja painoa aiheuta, mutta.... noh, nyt just sattui olemaan helvetisti kamaa mukana, rinkkakin pinkistelee aika kivasti tuosta tavaran määrästä. Pian pääsee siitäkin tavaramäärästä eroon ja pääsee kantamaan normipainoista rinkkaa normiseteillä!

Krabille saapuminen oli kaikesta ennakkovalmistautumisesta huolimatta aika erikoista settiä. "Krabi Town" -pysäkki oli sellainen saatanan katos keskellä-ei-mitään ja sieltä sit arvottiin että mihin kukakin haluaa mennä... mää sanoin vaan että Ao Nang Beach, jätä sinne jonnekin älkääkä menkö varaamaan mitään huoneita etukäteen =) Jaoin soongthaew-kyydin niiden amerikkalaisten naisten ja sit jonkun ranskalaisseurueen kanssa. Kaikki jaksoivat edelleen ihmetellä, että miten minä pystyn vain menemään paikkoihin enkä varaa tai tilaa mitään etukäteen... helposti, itse asiassa ihmettelen itse suuresti, että mitä seikkailua se sellainen on jos tietää kaikki asiat (tuntiakaan) etukäteen. Well, maybe I just have the cojónes to do it. Nyt neppailen vielä pari tuntia täällä lähimaastossa kun odotan tuttuja saapuvaksi mestoille. Täytynee käydä metsästämässä papaijapirtelö ja ehkä jotain ihan kunnon ruokaakin. Biitsillä kävely ja yleinen fiilistely olkoon tämän päivän kantava teema. Bonjour!


Janporn Kajasporn (thaikkunimi, that is)

Special 1 - Hostellielämää

Toisinaan sitä pitää irtautua arjesta, jotta osaa arvostaa niitä jokapäiväisiä asioita. Puhutaan tässä tapauksessa nyt vaikka asumisesta. Vaihto Pirkkalan omakotikartanosta Bangkokin räkäisimpiin hostelleihin on avannut silmät monellakin tavalla, mutta nirsoksi en itseäni kutsuisi. Jos joku teistä on joskus valittanut taloyhtiön huoltomiehelle mielestään turhanpäiväisistä, niin tässä voi olla mietittävää....

- Tervetuloa muurahaiset, hyttyset ja muutkin hyönteiset. Bangkokin muurahaiset ovat, kuten todettu, perkeleellisen kovia puremaan pienestä koostaan huolimatta, lisäksi niitä ei saa hengiltä sitten millään, ei myrkyllä, ei sormellä, ei kirjan kannella. Hyttyset ovat lempeämpiä kuin Suomessa, mutta niiden sisältö voi olla vaarallisempaa, joten niiden kanssa täytyy olla joskus friikkimäisen tarkkana. Kyllä tässä on meikämannella jo jalat paukuroilla ja kutisee jne, mutta onneksi ei mitään isompia kuitenkaan. Muurahaiset pitää loitolla ainoastaan riittävä pintahygienia, mutta joskus ne perkeleet haistavat jo jalanpohjassa olevan hien ja käyvät päälle, onneksi eivät kuitenkaan joukolla. Hyttyset pitää loitolla hyttysverkko, mutta näissä majataloissa ne ovat usein rikki. Täällä majatalossa tuossa ikkunaruudun edessä on metalliverkko, mutta se on joka huoneessa löysällä ja näin muodostuu paljon itikan mentäviä rakoja. Oma korjaussetti on hyvä olla olemassa, leathermanista ja teippirullasta on jo alle viikon reissun jälkeen ollut korvaamatonta hyötyä.

- Pistorasiat ovat ainakin Thaimaassa todella löysiä, sillä niitä ei ole mitenkään erityisesti suunniteltu suomalaiselle johdonpäälle. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun olen rakentanut vesipulloista, vaatteista ja kirjoista torneja, jotka tukevat sähköjohtoa sen verran, että se pysyy oikeassa asennossa saadakseen kosketuksen pistorasian sisällä oleviin metalleihin. Täytyy olla onnellinen niin kauan kun on sähköä tarjolla ja sitä pystyy edes kikkailemalla hyödyntämään.

- Vessassa ja suihkussa käynti ja jopa käsien pesu on joka kerta erilainen kokemus. Autuaita ovat ne, joiden ei tarvitse toisella kädellä pitää hanan nappia alhaalla, jotta vesi virtaa vapaasti. Saippuaa löytyy aniharvoin, mutta silloin kun siellä joku pala on, niin kyllä sitä tulee käytettyä, ei ne bakteerit saippuapalassa kovin tehokkaasti elä. Onneksi on olemassa antibac-geelit, joilla voi vähän rauhoittaa sisäistä käsihygieniafriikkiään. Vessoihin täytyy muistaa itse viedä paperia, jos sellaista haluaa käyttää. Itsehän tosiaan yritän eroon siitä rutiinista, mutta toistaiseksi olen vielä tyytynyt käyttämään molempia taktiikoita tasapuolisesti ja usein molempia samalla kerralla (meinasin sanoa yhtä aikaa). Suihkuissa usein siihen yhteen ja ainoaan lämminvesisuihkuun on aina jonoa suosituimpina ajankohtina, joten omat aamu- ja iltatoimet täytyy aina pyrkiä ajoittamaan mahdollisimman strategisesti. Yllättäen suihkuissa on usein shampoota ja saippuaa jo valmiiksi kun porukka jättää sinne omia puteleitaan. Tähän mennessä minun peseytymistäni on sponsoroinut jo ainakin ranskalainen, australialainen ja italialainen erikois-shampoo.

- "Hyi tää juomavesi on lämmintä"... Ihan tosi? Siinä ei auta varmaankaan muu kuin opetella juomaan sitä lämmintä vettä, sillä jääkaappia ei löydy kuin hotellihuoneista ja hyvällä säkällä jostain yhteiskämpistä, mutta se yleensä nostaa myös yöpymisen hintaa, joten epäilen törmääväni moiseen ihmeeseen kovinkaan montaa kertaa. Ruokaa ei kannata kuvitellakaan ostavansa enempää kuin mitä kerralla ajattelee syövänsä. Itselläni oli tuliaisiksi tarkoitettu suklaalevy tuolla rinkassa, mutta se piti kyllä syödä pois, koska pari päivää lisää ja olisi ollut major-pesuoperaatio tiedossa sulamisen johdosta. Nopean toiminnan ansiosta siltä kuitenkin vältyttiin.

- Nukkuessa on kuuma/kylmä... tähän ei oikeastaan paljoa voi vaikuttaa, eiköhän se kuukauden jälkeen ala helpottamaan. Huoneissa on kyllä lähes aina tuuletin (ilmastointi maksaa paljon extraa), joka kyllä viilentää hieman ja kierrättää sitä ilmaa, jotta kosteus ei ehdi muodostumaan sietämättömäksi. Makuupussia en omista, mutta onneksi näissä majoituksissa tulee aina mukana edes jonkinlainen lumppu, jonka voi heittää alavartalon päälle jos alkaa täriseen yöllä. Hätätapauksessa pitkät housut ja pitkä paita, mutta en usko törmääväni siihen tilanteeseen näillä leveys -ja pituusasteilla ja matka tästä jatkuu kohti ekvaattoria vielä hyvän aikaa....

- Sänky/pöytä/kaappi on paskainen... Niinpä näyttääkin olevan, kyllä näitä pyritään siivoamaan, mutta usein tilat on vanhoja ja kärsineitä. Kaapin oven päällä pyykin kuivaaminen ei ole hyvä idea, vitivalkoinen paita sai ruskean raidan rintakehän kohdalle. Sexy... Sängyn likaisuus voi olla ongelma, jos se tästä vielä pahenee. Nyt olen selvinnyt sillä, että nukun päivävaatteet päällä ja käyn suihkussa vain aamuisin. Take that, Dirty Harry!

- Yksilökämpässä kaikenlaiset äänet kuuluvat läpi ja yhteismajoituksessa joku aina kuorsaa! Ei ongelmia tässäkään, sillä muistanette, että nukkuessani olen käytännössä kuuro. Lisäksi olen jakanut huoneen elämäni aikana useammankin unisahan ja uniScatmanin kanssa. Tälläkin hetkellä tosin joku mummo tuolla käytävän toisella puolella yskii keuhkojansa pihalle jo toistakymmentä minuuttia, joten kohta pitänee karjaista että "die already!" jos ei köhinä ala loppumaan. Lisäksi vitoskerroksen kämpästä havainnoin, että muutamana yönä parvekkeen oven takana oli useampi kissa naukumassa. Miten helvetissä ne on vitoskerroksen parvekkeelle edes päässyt??? Eläimistä vielä mainittakoon viimeöinen koira, joka jaksoi sinnikkäästi haukkua ainakin kaksi tuntia. Onneksi mp3-soitin on keksitty ja räksytyksen sijaan kuuntelin sitten musiikkia ennen kuin unijukka tuli kylään.

Ja tätä riittää lisää, mutta pistetään tässä vaiheessa filmi poikki ja jatketaan sitten kun löytyy lisää materiaalia.